Pääseekö tuskasta koskaan eroon?
Vuoden vaihtuessa tunsin olevani todella yksinäinen. Samanaikaisesti iski myös fyysinen kipu. Voiko paha mieli fyysisesti tehdä kipeää? Muistelin lapsuuden uusia vuosia sekä, kolme poikaani olivat pieniä. Pojat on syntyneet kolmen vuoden sisään, niin siinä on ollut melskettä.
Jouluaattona en ollut yksin niinkuin kahtena edellisenä jouluna. Nyt olin ystäväni luona. Meitä oli kaksi yksinäistä neljän lapsen äitiä yhdessä. Oli kivaa. Olen ollut itkuherkkä nyt pyhien aikaan. En tehnyt mitään uuden vuoden lupausta. On mulla kuitenkin pyrkimys huolehtia itsestäni ja oppia ehkä rakastamaan itseäni vihaamisen sijaan. Olen nyt sairastunut niin fyysisesti kuin psyykkisesti, jos nyt luovutan, en enää selviä tästä. Olen nyt pohjalla. Luulen, että pohja on saavutettu. Hämmästelen edelleen, miten mulla voi olla niin ihania ystäviä kuin on. Ystävät ovat pitäneet mua pinnalla.
Lapsia on ikävä. Kaikki asuvat nyt vähän kauempana ja ollaan pidetty etäisyyttä koronan takia. Siitä puheen ollen tämän viikon olen ollut ainakin flunssassa. Sekin on aiheuttanut jopa kuoleman pelkoa nukkumaan käydessä. Mitä, jos mä herään, enkä saa henkeä ja on vaikea hengittää. Yksin asuessa on oma vapautensa. Se aiheuttaa myös pelkoa. Ei ole todellista turvaa toisesta hädän hetkellä. Toisaalta mun on vaikeaa myöntää ääneen toiselle, että ahdistaa ja sattuu. Olen pitkällä siinä, että olen hakeutunut avun piiriin. Se on toinen juttu, onko siitä mulle apua. Mielenkiinnolla odotan sen suhteen jatkoa. Olen kuitenkin ollut syntymästäni asti ollut taistelija. Synnyin keskosena ja olin ensimmäiset kaksi kuukautta lasten linnassa.
Itsestäni huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää, kun kesällä musta tulee toisen kerran mummu.
Kiitos soroppi! Talven liukkaat hirvittää. Mulla on selkä niin kipeä. En kärsi kauaa seistä ja kauppakassin kantaminen oli tuskaa. Kotiin tultuani otin särkylääkettä. Toivottavasti auttaa. Nyt on niin tuskainen olo.
Sinä - Pala Lasia - kerroit unesta jossain aiemmassa viestissä. Minä näin muutama yö sitten aika painajaisen. Olin siinä jossain ennen kokemattomassa paikassa. Oli ihmisiä joita tunsin ja ihmisiä joita en tuntenut. aika sokkeloimanen se paikka. Joku tuuppasi mun käteen A4 kokoa paperin, jossa yläosassa oli jnkn ihmisen nimi, otsikoitu itsemurhaviestiksi. Kai oli kirjoittanut elämästä jotakin siihen. Hätkähdin ja ohitin sen ihmisen, meni aikaa ja oli kuin uusi aamu, mulle tuupattiin eteen samanlainen paperi sillä erotuksella että nimen kohdalla (sukunimen) oli mun sukunimi. Etin jostain kynän ja heti mustasin sen sukunimen - ajatuksin heräsin että en ole manipuloitavissa itsemurhaan. Kuoleman ajatus on aivan liian tuttu ajatus näinä aikoina. Muutenkin.
Hei Keskustelua! Olipa tosissaan painajainen, mitä näit. Jäikö se mieleen pyörimään? Toivottavasti ei ole mikään enneuni.
Mulla on yksi entinen työkaveri, jonka miesystävä teki itsemurhan. Siitä on ehkä 15 vuotta aikaa. Menin yövuoroon töihin. P:n kanssa ihmeteltiin, missä I on. Löydettiin I ja hän kertoi, että hänen miesystävänsä oli hirttäytynyt ja hirttäytyneen vanha isä oli löytänyt hänet. Tuntui hirveän pahalta. I jäi saikulle. Yövuorojen jälkeen ostin kukkia työporukan kanssa I:lle. Mä menin I:lle kylään, vein kukat ja kuuntelin I:iitä. Villeintä oli syödä omenapiirakkaa, jonka hirttäytynyt oli leiponut.
Joka kerta, kun näen tämän entisen työkaverin, niin muistan tämän tapauksen.