Hei för alla!
Erittäin hankalan viikonlopun jälkeen tuntuu siltä että vertaistuki tai ylipäätään tuki olisi paikallaan. Sairastuin masennukseen ja ahdistushäiriöön kun olin teini-ikäinen, noin 17-18v. Tämän takana oli vanhempieni vaikea avioero joka tuhosi minut aika lahjakkaasti viiden vuoden ajan kestäneen sekoilun ja henkisen terrorin avulla. Masennus ja ahdistus helpotti kun sain ammattiapua ja pääsin pois kotoa. Masennus ja ahdistus kuitenkin muuttivat suuntaa ja nykyään kärsin pahasta paniikkihäiriöstä. Häiriö on vähän tuulella käyvä mutta silti aina siellä, aina olemassa. Viikonloppuna yritin päästä puolisona reissuun (noin 100km) pääsimme noin 50km kun minun oli pakko ajaa tien sivuun koska tuntui siltä että nyt lähtee henki tai taju. Pääsin huoltoasemalle, jossa istuimme puolison kanssa toista tuntia vetämässä happea. Olo tasaantui sen verran että pääsimme kääntymään takaisin kotiin. Loppu viikonloppu menikin sitten läpikäymiseen ja totesin että nyt alkaa riittää tämä. Tänä aamuna töihin mennessä olo oli uskomattoman masentunut ja ahdistunut ja hetki sitten sain pahan paniikkikohtauksen josta nyt tässä yritän toipua. Eihän tätä jaksa kukaan, olen ollut tämän orja jo yli kymmenen vuotta ja terapiasessiot ovat tuttuja mutta apu on ollut marginaalista. Lääkkeitä on määrätty jo aikaisemmin mutta niihin en uskalla turvautua koska ne pelottavat minua. Ainoa turvani on puolisoni joka on uskomaton nainen. Hän kiistatta rakastaa ja ymmärtää minua. Ei koskaan tuomitse vaan yrittää aina auttaa. Olen henkeni velkaa hänelle. Olen jumissa, en näe muita kuin seiniä ympärilläni, työstä en voi luopua koska toimeentulomme on siitä kiinni. Työni on henkisesti ja fyysisesti todella kuormittavaa, on usein kiire ja paljon sattuu yllättäviä asioita. Olenkin alanvaihtoa suorittanut jo pari vuotta. Nyt kuitenkin korkeakouluopintoni ovat kärsineet pahasti ahdistuksen ja masennuksen aiheuttaman voiman puutteen vuoksi. Naimisiinkin pitäisi mennä jossain vaiheessa ja perhettä perustaa mutta en näe sitä mahdolliseksi niin kauan kun tämä vaiva imee minut näin syvälle. Koen tämän epäoikeudenmukaisena niin itseäni kuin puolisoani kohtaan. Välillä tuntuu siltä että helpompaa olisi vain kadota maailmasta mutta rakastan puolisoani liikaa, kadotakseni. Tämä vaiva on pakottanut minut valehtelemaan, kiertelemään ja välttelemään. En pysty mihinkään normaalista poikkeavaan. Tunne kuinka silmukka kiristyy on loputon. En halua olla enää oman mieleni vanki. Aupa.
Tänään sitten vähän takapakkia. Sain kuulla eräältä lapsuuteni ystävältä jonka kanssa en ole ollut yhteydessä noin 10v-15v aikana kuin kaksi kertaa, että hän on katkera minulle ja pitää minua valehtelijana ja pahana ihmisenä. Hänen mielestään hänen elämänsä on ilmeisesti pilalla vuokseni. Asia vaan nyt on niin että kun olimme yhteydessä kasvotusten olin 12vuotias eli lapsi. En voi käsittää miten ihminen voi olla niin katkera ja vihainen että jaksaa olla minulle vihainen siitä että vanhempani erosivat ja veivät minut pois kotikunnastani. En kyennyt pitämään vanhaan ystävääni yhteyttä koska elämäni meni ihan hulluksi vanhempieni eron myötä ja minun piti keskittyä huolehtimaan itsestäni ja siskostanu. Nyt jouduin tekemään lopullisesti stopin vanhalle ystävälle koska hän ei suostu ymmärtämään minua eikä halua muuta kuin nolata ja vihata minua. On rankkaa katkaista kaukainenkin ihmissuhde vain siksi että toinen elää itse petoksessa ja oman valheensa vankina. Yksi syy miksi vihaan ihmisiä taas lisää.
Vieläkin vähän omituinen olo tuosta viikonlopun tapauksesta, hankala päästä yli ja unohtaa. Elämä on mielenkiintoista ja omituista. Ei vaan jaksa ymmärtää.
Moi Ahdistaja
älä anna tuon vanhan tuttavuuden liikaa häiritä. Jos olit lapsi, kun yhteydenpitonne katkesi, ja muutenkin sietämättömässä tilanteessa, niin tietenkään ei velvollisutesi ollut kannatella toista ihmistä. Ystävälläsi on omia murheita, jotka häntä painavat.
Olen itse tietoisesti pyrkinyt välttelemään ihmisiä, jotka aiheuttavat pahaa mieltä tai painostavia muistoja. Olen sosiaalinen ihminen, vähän sellainen "kaikkien kaveri" joten välillä se on ollut vaikeaakin. Parempi kuitenkin keskittyä niihin ihmissuhteisiin, joista saa voimaa. Olen ymmärtänyt, että sinulla on hyvä puoliso ja tällä ymmärtävä perhe. Keskity heihin!
Voimia sinulle ja tsemppiöä lääkityksen kanssa!
Kiitos tuesta! Nyt muutaman päivän haudottuani asiaa, tulin lopputulokseen että ihan sama pitäköön jätkä tunkkinsa. Jos on menneisyyden vanki ja haluaa katkeroitua siinä niin senkus.
Tänään toista päivää koulussa, koin lievää paniikkia ja ahdistusta tunnilla, piti tosissaan keskittyä että sai sen pysymään aisoissa. Selkeästi huomasi eron ennen ja jälkeen lääkityksen aloittamisesta. Nyt ahdistus oireet pysyivät fyysisinä oireina eli hikoilutti, ja oli levoton olo. Henkiseltä puolelta, semmoinen turtunut pelko ja ahdistus jonka voimakkuus oli ehkä 10% siitä mitä se oli ennen lääkitystä. Sinäänsä positiivista, että selvisin jopa puoliväliin tunteja ja välitunnilla päätin lähteä pois, levähtämään. Palkitsin itseäni jaksamisesta pienellä iltakalastuksella joka rentoutti mukavasti. Taas jatketaan päivä kerrallaan.
Eilen oli taas pitkästä aikaa päivä jolloin sain paniikkikohtauksen. Menin aamulla töihin, istuin toimiston tuoliin ja pam! Kunnon kohtaus jysähti päälle. Sinnittelin kohtauksen pois joka kesti aamu seitsemästä iltapäivälle yhteen asti. Kyllä väsytti kun kotiin pääsi. Syytä en oikein tiedä mutta ahdisti ja pelotti niin maan perhanasti. Tuntui vaan niin hullulta että kohtaus pääsi lääkityksen läpi päälle kun kunnon kohtausta ei ole tullut kuukauteen. Toivon että tämä päivä olisi parempi.☹️
Vaikka kuinka ajattelenkin asiaa, en pääse yli enkä ympäri. Eihän raha tarkoita onnea ja iloa eihän? Vaan kummasti se masentaa ja ahdistaa kun tilillä on ehkä 40 rahaa ja seuraava palkka tulee kahden viikon päästä. Huoh! Perhanan lomat kun ne vie tilin tyhjäksi aina. Perhanan kalastus kun on niin kallis intohimo. Perhana! Ei mulla muuta kiitos ja anteeksi😞
Noniin, lääkärikin soitteli tuossa viime perjantaina. Lääkitystä ei muuteta seuraavaan kahteen kuukauteen. Vaikka olenkin sitä mieltä että teho on alkanut tuntumaan miedohkolta. Aamuväsymys on toisinaan melkein ylitsepääsemätön. Nytkin nukuttaa niin että melkein seisaalteen nukahtaa. Väsymys loppuu aina puolen päivän aikoihin mutta on tämä eri tympeää. Miten muilla venlafaksin syöjillä onko väsymystä?
Moikka Ahdistaja!
Mulla on sama homma "aamuisin" tai no herään vasta yleensä noin 11 aikaan, ilman kelloa tai mitään. Oon ihan kuollu kun herään, väsyttää niin kauheesti ettei silmät tahdo pysyä auki ja ne kieppuu päässä miten sattuu. Ei nää mitään. Mutta uni ei enää tuu. Väsynyt oon koko ajan mutta unta en saa ilman melatoniinia. Sitä otan nyt sen 6mg joka ilta ja vaikkei nukutakkaan niin tsip taju on yhtäkkiä pois. Se siis auttaa. Ja jotenkin yhdistän ton heräämis väsymyksen siihen sitte.
Noin puolen päivän aikaan otan sitte ton mielialalääkkeen ja se "piristää". Ei sanan varsinaisessa merkityksessä mutta aiheuttaa hermostuneisuutta, tärisen ja sätkin. En oikeen pysty oleen paikollaan. Tää tulee noin puoli tuntia-tunti lääkkeen otosta. Jossain kohtaa nää oireet jää sitten pois että enää ei tärisytä tai mitään. Mulla lääkkeenä nyt siis iltasin melatoniini 3mg jota otan 2kpl ja herättyäni noin puolen päivän aikaan Escitalopram Actavis 10mg 1kpl.
Oon nukkunu nyt viimme viikon sellaisia 9-11 tuntisia yöunia joka on huomattavasti lähempänä sitä määrää unta jota ennen eroani nukuin (8kk sitten kun "kaikki oli hyvin ja olin normaali"). Eron jälkeen mutta ennen lääkkeitä oli todella yökohtaisia unien määrä, laatu ja muu. Mutta yleisin oli noin 6-4 tuntia.
Viimme yö tulikin nukuttua todella huonosti kun jalka on todella kipeä, vihloo vähän väliä todella ikävästi. Siksi heräsinkin tänään jo ennen seitsemää.
Itellä oli sama homma kun aloittelin lääkitystä. Kauheet vipinät jotka helpotti vasta illalla. Ihme pakkoliikkeitä ja sen semmoista sätkintää. Mutta pakko myöntää että nyt kun lääke vaikuttaa niin ero fiiliksessä on kuin yöllä ja päivällä. Eilen oli hankala päivä töissä. Päätä ei panikoituttanut mutta kroppaa senkin edestä. Vatsa aivan sekaisin ja kipeä ja hikeä pukkasi ihan tollona. Hämmentävä fiilis. Ihanaa kun voi teidän kanssa jakaa fiilareita. Jaksetaan yhdessä!🌻🙂🌻
Huomenta huomenta vaan. Tässä töihin lähtöä odotellessa kerkeää hyvin päivitellä kuulumiset. Viikonloppuna sama
Meno jatkui eli kroppa sai paniikkikohtauksia pää ei. Vatsa toimi kuin paloletku ja hiki virtasi kuin niagaran putouksista. Väsymys ollut myös kohtuu kova. Kaiken kippuraksi vielä selkämeni juntturaan perjantain armotottoman työnteon tuloksena ja kipu paikotellen kohtuu ärsyttävää. No ei niin paljon pahaa ettei hyvääkin. Näin siskoani joka tuli yökylään ja pääsin pari kertaa kalalle vaikka tämä jälkimmäinen reissu olikin selän takia lyhkäinen. Lopputuloksena keskivertorankkaviikonloppu. Hei muut venlafaxin ja mielialalääke käyttäjät. Tuleeko teillä herkemmin krapula lääkkeen takia. Nyt itse huomannut että jo 2-4 tuoppia olutta tietää yöllä kylmää hikeä ja huonoa oloa, ennen ilman lääkettä saattoi kipata huoletta 6tuoppia ennen kunnon darraa.
Moi
mulla ei tule kummempaa darraa venlasta. Nyt on vaan jotenkin tuntunut, että turruttaa. Seksi ei kiinnosta eikä mikään muukaan: niin ahdistus kuin ilokin on poissa.
Välillä on ollut tosi hyviä päiviä mutta nyt on taas paha olla, yksinäinen fiilis, sellainen että kukaan ei ymmärrä ja tulevaisuus pelottaa.
No, nämä onneksi tulee ja menee. Töissä vaan on aina liian kiire ☹️
Onkohan sitä itse niin kauhea testoronimörkö että himot on ja pysyy. En tiedä. Toki puuhailutahti ollut meillä aika verkkainen about pari kertaa kuussa mutta silti aina kun touhutaan niin mieli on tehnyt ihan kunnolla. Muutoin itsellä sama homma että niitä hyviä ja huonoja päiviä on mutta ne huonot päivät ovat onneksi tasoittuneet siedettäviksi ja lähinnä ärsyttäviksi. Se on kyllä tosi että mikään ei juurikaan säväytä saatikka kiinnosta.
Tavoitteena olisi että uskaltaisin ennen joulua mennä elokuvateatteriin ekaa kertaa vuosikausiin. Ennen ei ollut puhettakaan sinne menosta. Kauhea paniikki ja ahdistus suljetusta salista josta et pääse pois.
Moi
no mutta hei, kiva kuulla että olet tekemässä suurta askelta 🙂 valitse joku kiva ja tärkeä elokuva, jonka olet kauan halunnut nähdä. Ja mene istumaan reunaan, jos tuntuu pahalta niin aina voit lähteä! Ei se sen kummempaa ole.
Mä olen taas aaamun kyynelehtinyt ja nyt päässyt vähän parempaan kuosiin. Onneksi mulla on oma huone töissä... ei haluaisi alaisten näkevän koko tilannetta.
Illalla mennään rakkaan kanssa teatteriin. Mulle musiikki ja kulttuuri tuo lohtua.
Tästä tämä taas. Voi sinäkin Ahdistaja hyvin!🙂👍
Huikeeta teatteri-iltaa🙂🌻
Leffaksi on valittu uusi bondi koska olen ihan tolkuton bond-fani. Onhan tässä ihan hyvin aikaa valmistautua siis.
Työ se on mikä tappaa ja ahdistaa itsellänikin. Lähinnä johtaja on niin ihme hippi että ei siitä ota selvää onko se hiiri vai kala mutta paha ääni siitä lähtee ja temperamenttia löytyy.🌻🙂🌻
Olen tässä miettinyt. Kun mikään ei enää säväytä, liikuta tai tunnu miltään, olen testannut itseäni. Mikä sitten tuntuisi joltain. Aloitin jo paljon ennen lääkitystä. Olen aina ollut kova kauhuelokuva harrastaja ja cinemagore harrastaja. Olen nyt katsonut sellaista video materiaalia joka on fiktiota ja jossa tapahtuu niin sairaita asioita, ettei kehtaa kaikkea edes kertoa. Sitten siirryin aitoihin videoihin. Esim katsoin isiksen julkaisemia sensuroimattomia teloituksia hukuttamalla ja polttamalla elävältä. Tunteen eivät juuri hetkahda. Tuntuu sairaalta ettei edes se että jolta kulta hakataan pää irti, tunnu juuri miltään. Herää lähinnä viha isistä kohtaan mutta sympatia uhria kohtaan nolla, pelkkä nolla. En ole koskaan avautunut tästä tunnekuolleisuudesta muille kuin puolisolleni. Tai no yritin kerran äidilleni mutta hän taas tapansa mukaan sivuutti asian ja vaihtoi toiseen puheenaiheeseen. Olenko vaarallinen? Olenko psykopaatti? Olenko masentunut? Olenko turtunut kaikkeen? Mitä minulle on tapahtunut kaikkien näiden vuosien aikana? Miksi minun pitää katsoa sairaita asioita että tuntisin edes jotain? Ainoat tunteet mitä tunnen on viha, rakkaus ja pelko. Missä ovat kaikki ilon ja onnen tunteet? Missä sympatia? Missä ylipäätään normaalit tunteet? Ovat viha ja rakkaus ja pelko normaaleja mutta jos ei ole muita tunteita niistä tulee vaikea tapa käsitellä asioita. On totta että lääkitys kuolettaa tunteita mutta tätä on ollut jo vuosia ennen lääkitystä. Tapahtuipa mitä tahansa reaktioni on yleensä😴 ja tapahtuipa minulle
Mitä tahansa olen niin kuin 🤕😞😑❓ Ja tapahtuipa lähimmäisilleni mitä tahansa olen 😠. Tällaisia iltamietintöjä. Kommenttia pliis.