On vaan välillä aivan hirveä olo. Tuntuu, etten jaksaisi tehdä enää mitään. Kamalia särkyjä ympäri kehoa ja hirveän väsynyt olo. Ja ei tämä elämä muutenkaan helppoa ole.

Enkä ymmärrä tätä luonnon suurta suunnitelmaa. Minkä takia meidän täytyy syntyä niin kertakaikkisen rikkinäisinä?

Mikä juju tässä elämässä loppujen lopuksi on? Alan olla jo niin kyllästynyt tähän kaikkeen... 🙁

Kyllä sitä välillä vaan on niin finito...

On kyllä erittäin hankalia olotiloja.

Olen miettinyt, että mitä jos kuoleman jälkeen ei ole mitään? Eikö se olisi suurin helpotus ihmiselle joka kärsii?

Ei olisi mitään tuskaa enää. Ei masennusta. Ei ahdistavia ajatuksia. Kukaan ei enää moittisi mistään. Ei olisi fyysisiä kipuja. Ei tarvitsisi enää huolehtia mistään.

Mutta, kuka sen nyt sitten tietää että onko silloin vielä jotain?

Kun sitä sais vain hetken rauhan.

Toisaalta, jos kuoleman jälkeen ei ole mitään, niin minkä takia suurin osa maapallon ihmisistä harjoittaa jotain uskontoa?

Onko se sitten niin että ihminen ei pysty järjellä käsittämään sitä tyhjyyttä?

Dostojevskin kirjassa Riivaajat eräs henkilö sanoo, että kuolemassa ihmistä pelottaa eniten kaksi asiaa: Kipu ja toinen maailma. Mutta mitä, jos ihmisen päälle tippuu talon kokoinen kivi? Silloin ainakaan ei joudu kärsimään. Ainut vaan ettei tiedä mikä odottaa rajan takana.

Olen miettinyt, että ehkä meitä ihmisiä kuitenkin ajaa eteenpäin halu näyttää muille ihmisille paremmuutensa. Tämähän on kilpailu-yhteiskunta. Kilpailemme lähes joka asiassa. Mutta mietin, että mitä kohti me loppujen lopuksi menemme? Emme varmaankaan koskaan elämässämme tunne sitä että: nyt olen työni tehnyt. Jotain kohti kuitenkin olemme ihmiskuntana menossa.

Vai onko ihmisen elämä vain nautintojen hakua? Sitä että haemme sitä endorfiinia aivoihimme? En usko että tämä on pelkästään sitä.

Varmaan tärkeintä kuitenkin on keskittyä johonkin asiaan niin syvästi, että se muuttaa meitä ihmisenä.

Joku näyttelijä muistaakseni joskus sanoi, että: maailmassa ei ole onnea, on vain hyvää keskittymistä.

En näe täten elämässä välttämättä olevan muuta kuin vain keskittyminen...:)

Olen miettinyt tätä maailman menoa. Minkä takia meillä on nämä koulutus systeemit. Autot. Raha. Eikö kaikki olisi paremmin, jos me vain eläisimme jossain majoissa keskellä metsää. Rakentaisimme yhteiskunnan uudelleen. Ja siihen se varmaan meneekin, jos ei pian tapahdu jotain muutosta tässä kulutusyhteiskunnassa. Itsekin syyllistyn kuluttamiseen, en väitä sitä, mutta kaikki pohjautuu loppujen lopuksi kapitalismiin. Kaikki haluavat vain rahaa. Jolla sitten saa ulkomaan matkoja ja ylellisyys tuotteita.

Polttomoottoreillekin varmasti olisi jokin parempi vaihtoehto jo olemassa ja onhan tietenkin sähkö, mutta varmasti olisi sähkömoottorit jo kaikissa autoissa jos ei juostaisi niin rahan perässä.

Täytyisi keksiä jokin parempi vaihtoehto rahan sijasta. Raha on täysin älytön keksintö. Mutta kuitenkin, minäkin joudun sen perässä juoksemaan, sillä jos minulla ei ole rahaa niin kuolen. Se on fakta. Juuri tämä on se ongelma. Vain ne ihmiset pystyvät elämään kenellä on rahaa. Mutta sitten kun sitä rahaa on niin ihmiset törsäävät kaikkeen turhaan ja luonto kärsii.

Kyllä se maailmanloppu sieltä jos sain vaiheessa tulee. Ainahan sitä on pelätty. Mutta minkä takia maailmanloppua pelätään enemmän kuin omaa kuolemaa? Ainakin yleisesti ottaen... Nimittäin jos ei usko jumaliin tai Jumalaan tai mihinkään muuhun sellaiseen, niin minkä takia edes pelkäämme maailmanloppua? Sehän on täysin sama asia kuin oma kuolema ja jos ei usko mihinkään niin loppujen lopuksi siihen on pakko uskoa että raukeaa tyhjiin.

Kuitenkin tämä maailma on ihmeellinen paikka. Me pelkäämme kuolemaa niin paljon, että mässäilemme ja ostamme kaikkea turhaa. Sitähän tämä nykyajan meno varmaankin on kuolemanpelkoa. Ja kyllähän sitä kuolemaa pitääkin pelätä. Hengitys lakkaa, aivotoiminta pysähtyy ja paniikki iskee. Mutta jos oletamme ettei kuoleman jälkeen ole mitään, niin ei tämä maailma voi olla muuta kuin hedonistista mässäilyä. Sehän täysin selvää. Ei tässä maailmassa ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin maksimaalinen endorfiinin tuotos. Toki sitten kun mennään niin pitkälle että aletaan käyttää huumeita, niin sitten kaikki ohitse. Kun yhteiskunta raunioituu ja kaduilla laahustavat enää huumejengit, niin koko moraalinenmaailma on mennyttä. Koko vuosituhansien sivistys on räjähtänyt savuna ilmaan.

Emme voi kuitenkaan palata enää takaisin esihistorialliseen aikaan, jolloin istuimme nuotion ääressä ja ihmettelimme tähtitaivasta. Mihin meidän sitten on päädyttävä? Mietin sellaista että kaikki nykyajan rakennukset purettaisiin. Miljardeja puita istutettaisiin. Unohdettaisiin raha. Ei tarvitsisi autoja kun kaikki mitä ihminen elämässä tarvitsee keskitettäisiin vain yhteen paikkaan ja ihmiset eläisivät vain pienissä majoissa joissa olisi ehkä viemärisysteemi ja lämmitys muttei muuta. Ei olisi mitään työpaikkoja. Kaikki vain kävisimme päivisin tapaamassa toisia ihmisiä ja ehkä pelattaisiin korttia jne. Tietotekniikkaa toki voisi olla, mutta ei liiaksi. Ja näin me vain olisimme toistemme luona ja olisimme sosiaalisia. Jonkin näköisiä järjestyksenvalvojia pitäisi olla, mutta ei olisi mitään tuliaseita.

Näin me vain nauttisimme toistemme seurasta ja maapallo kiitäisi avaruuden tyhjyydessä. Toisaalta tämä kaikki voi olla vain utopiaa ja kristinuskossa saattaisi olla parempi ratkaisu. Tiedä häntä...

Luoja kun sitä voikin olla huonossa kunnossa. Tiedän että mikään valitus ei auta tässä elämässä. Kun kuolema korjaa niin se on menoa sitten. Ei siinä auta vaikka kuinka ruikuttaisi. Täytyy vain taistella niin kauan kuin jaksaa ja lopulta päästää irti elämästä.

Nämä harmaat kelit ja liika nukkuminen tekevät olon niin toivottamaksi välillä.

Ja kun koko ajan pitäisi jaksaa tehdä jotain. Välillä menen ihan viimeisillä voimilla harrastuksiin ja muihin menoihin,

En vaan jaksa enää mennä mihinkään lääkäriin tai olla yhteydessä terkkuun. Olen viisi vuotta ollut jo niin huonossa jamassa, että ihme kun vielä olen tässä.

Kovia kipuja ja masennusta. Tiedän kyllä hyvin sen että ihminen lopulta kuolee. Se on luonnonlaki tai Jumalanlaki. Kun Jumala kaikessa korkeudessaan lopulta määrää ihmisen kohtalon. Siihen ei voi muuta kuin tyytyä.

Jokaisella on tämä osansa, mitään muuta ei kai sitten voi tehdä kuin taistella sairauksia, vanhenemista ja fysiikanlakeja vastaan.

Tiedän että maailma on julma sellaisille jotka ovat somaattisesti tai psyykkisesti sairaita. Mikään maailmassa ei lopulta auta heitä. Tuntuu että jopa Jumalakin saattaa joskus hylätä. Mutta kaikki toivo on vain siinä että Jumala ottaisi valtakuntaansa sen jälkeen kun tämä elämäntaistelu on taisteltu. Ei tässä muutakaan voi.

Elämä tuntuu kummallisesti vain perinnön jätöltä. Ehkä nyt kun ikää on jo jonkin verran, niin näkee sen kuinka tärkeää on jättää itsestään positiivinen kuva maailmalle. En viitsi olla mitenkään katkera siitä että miten tämä elämä on tähän asti mennyt. Täytyy vain olla nöyrä ja olen saanut kristinuskosta paljon apua ja voimaa jatkamaan eteenpäin. Elän tavallaan omassa asunnossani ns. luostari elämää olen vain todennut että se sopii minulle parhaiten. En näe elämää täysin toivottamana, mutta en mitenkään riemustakaan hypi tämän elämän puolesta. Ehkä sellainen tasapainoinen ja nöyrä elämä vain tuottavat minulle mielihyvää. En sitten tiedä noista opiskeluista, että onko ne nyt kaikkein tärkein asia sitten... Tasapaino on ehkäpä kuitenkin tärkein.

Sitä välillä vain ihmettelee kuinka julmaa elämä on: koko ajan pitäisi olla parhaimmillaan, pitäisi muka olla töissä, tienata jotain hemmetin rahaa joka on täysin älytön keksintö.

Ei riitä, että hengitys kulkee ja sydän lyö, vaan tarvitsee tulla joksikin, joka on mielestäni täysin älytöntä. Minkä takia sitä täytyisi olla jokin ammatti? Kun kuitenkaan mitään ei saa hautaan mukaan. Ihan sama onko mitään titteliä, kun kuitenkin sitten kun kuolee niin ei ole enää missään.

Elämä on sen takia minulle tärkeä, että pelkään kuolemaa niin paljon. Se että ei ole enää missään, tuntuu karmaisevalta.

Ja viimeiseksi: Tämä yhteiskunta on kyllä aika huonoksi kehittynyt. Ja tarkoitan nyt juuri rahan palvontaa.

En ymmärrä kyllä yhtään, että minkä takia raha olisi tärkeää? Ei se kommunismikaan kyllä hyvin sujunut, mutta mielestäni täytyisi jokin muu vaihtoehto löytää rahalle. Ajatelkaa nyt että ihmisiä ammutaan ja murhataan rahan takia? Siis paperilappujen takia tai jonkin numero määrän tilillä? Aivan järjetöntä mielestäni.

minäitse89 kirjoitti:
Ei riitä, että hengitys kulkee ja sydän lyö, vaan tarvitsee tulla joksikin, joka on mielestäni täysin älytöntä. Minkä takia sitä täytyisi olla jokin ammatti? Kun kuitenkaan mitään ei saa hautaan mukaan. Ihan sama onko mitään titteliä, kun kuitenkin sitten kun kuolee niin ei ole enää missään.

Työstä saa palkkaa ja palkalla voi esim. hankkia ruoan ja vaatteet ja maksaa asumiskulut. Ammattiin kouluttautuminen on sikäli varsin järkevää, että koulutuksen kera on paremmat mahdollisuudet saada työtä, joka vastaa omaa osaamista ja on mielekästä. Toki rahasta ja titteleistä voi tulla "palvottavia" juttuja, mutta paljolti kysymys on ihan käytännöllisistä asioista. Jostain ihmisen tarttee leipänsä saada. Aina parempi, jos sen voi saada jostain semmoisesta työstä mitä itsekin tykkää tehdä.

 

Niinhän se on, mutta mietin että minkä takia niin täytyy olla? Se tuntuu vaan niin järjettömältä, että minkä takia ihmisen täytyy raataa kun pitäisi vain elää hyvää elämää? Minkä takia emme voi vain elää ja yrittää pysyä hengissä, tai miksemme voi vain nauttia niin hyvin kuin pystymme, sillä elämä ei ole hirveän pitkä, yleisesti ottaen. Olisi hyvä vain nauttia. Toki työstäkin voi nauttia, mutta mieluummin eläisin niin vapaana kuin vain pystyn ja en hankkisi mitään titteleitä tai kunniamerkkejä. Tarkoitan nyt tätä rahan olemassa oloa yhteiskunnassa. Lähes kaikkihan perustuu siihen...

minäitse89 kirjoitti:
Niinhän se on, mutta mietin että minkä takia niin täytyy olla? Se tuntuu vaan niin järjettömältä, että minkä takia ihmisen täytyy raataa kun pitäisi vain elää hyvää elämää? Minkä takia emme voi vain elää ja yrittää pysyä hengissä, tai miksemme voi vain nauttia niin hyvin kuin pystymme, sillä elämä ei ole hirveän pitkä, yleisesti ottaen. Olisi hyvä vain nauttia. Toki työstäkin voi nauttia, mutta mieluummin eläisin niin vapaana kuin vain pystyn ja en hankkisi mitään titteleitä tai kunniamerkkejä. Tarkoitan nyt tätä rahan olemassa oloa yhteiskunnassa. Lähes kaikkihan perustuu siihen...

Eihän sun oo pakko olla rahan kanssa tekemisissä tai hankkia ammattia, jos koet, että pystyt saamaan elantosi ilmankin. Onhan niitä semmoisiakin ihmisiä, jotka elää omaehtoista elämää irrallaan yhteiskunnan järjestelmistä ja mahdollisimman erillään rahataloudesta. Mikäs siinä, jos siihen pystyy! Epäilen kyllä, että sellainen elämä vaatii paljon enemmän "raatamista" kuin elannon ansaitseminen palkkatyöllä.

Tai jos ajattelit, että on tärkeää vaan nauttia elämästä ja olla tekemättä työtä ollenkaan, niin miten sitten meinaat pysyä hengissä? Miten saisit ruokaa tai katon pääsi päälle? Olisko se sitten elämästä nauttimista, että olis koko ajan nälässä ja kylmissään, kun ei olis ruokaa eikä kotia? Mut olis kuitenki vapaa, kun ei tarttis tehä töitä, sais vaan nauttia elämästä! Vai ajatteletko, että muiden ihmisten tulis elättää sinua? Ja mitenköhän se onnistuisi muuten kuin työtä tekemällä?

Välillä kyllä tuntuu tuo että niin kauan kuin olisi ihmisiä ympärillä jotka välittää niin olisi aivan sama vaikka elää metsässä ja syödä oravia.

Oot joutunut olemaan pääsi sisällä jauhoamassa asioita. Mieti jos meidän kaikki aistit vietäisiin niin et voisi vuorovaikuttaa minkään kanssa. Sinulle koko universumi olisi se informaatio mitä sinun päässäsi olisi. Oikeastaan se fakta ei hirveästi muutu vaikka meillä aistit pelaakin, saamme vain jatkuvaa tiedon syöttöä. Se on kuitenkin täysin meidän oma oletus että se tieto saapu meille meidän olettamasta lähteestä. Esim oletamme että emme ole koneeseen kytkettyjä aivoja (brain in a jar) vaan fyysisiä kehoja jotka liikkuvat isommassa ulkoisessa maailmassa. Miksi meillä pitää olla tämmöinen kyseenalaistuksen taito? Emmekö pysyisi hengissä yhtä hyvin jos toimisimme vain primaalien tarpeiden varassa niinkuin muutkin elukat? Kuinka rationaalinen ajattelu edistää hengissä pysymistä jos harkitsen kuolemista? Ehkä masennus vain poistaa geenialtaasta paremmin ne yksilöt jotka eivät kykene syömään ja lisääntymään yhtä tehokkaasti. 

Tähän astihan yhteiskunta on minut elättänytkin, sillä olen kuntoutustuella. Ihmettelen vain sitä, että tänne on synnyttävä ja sitten kuolema on niin tuskallista. Ja sitten on elettävä ja tehtävä kaikki jonkun yhteiskunta järjestyksen mukaan: että on maksettava laskut yms. Ja jos ei näin tee niin loppujen lopuksi sitä asuu jonkin kuusen alla.

Ja sitten on jotenkin mentävä siihen uraputkeen. Ja mikä toisessa päässä odottaa? Kuolema.

Olen Soossi91 sinun kanssasi aikalailla samoilla linjoilla. Eihän elämässä ole loppujen lopuksi kyse kuin biologiasta.

Luonnonvalinta poistaa varmaan sitten heikot ja onkohan senkin takia Jumala keksitty, että heikoilla olisi jokin sija tässä elämässä.

Tämä oli vain heitto, mutta sehän saattaisi ihan hyvinkin olla totta. Siis että maailma on vain kone. Mihin me enää Jumalaa tarvitsemme? Jos tämä maailma vain pyörittää rattaitaan ja kun ihmisen elimistö pettää niin hän ei ole enää osa yhteiskuntaa vaan hän häviää tämän pelin. Ja häviäjiä ei kukaan muista. Aivan niin kuin on urheilulajeja joissa aina kilpaillaan. Tämä maailmahan voi olla sitten vain kilpailu? Eikö tämä selittäisi sitten sen minkä takia on mielenterveysongelmia? Siis että ne joilla on mielenterveysongelmia tai ihan somaattisiakin niin he tavallaan ovat sitten häviöllä? En vain ymmärrä tässä luonnonlogiikassa sitä, että minkä takia ihminen vanhenee? Minkä takia luonto haluaa kuihduttaa ihmisen pois? Minkä takia tämä biologia on sellainen mikä se on?

Ja tuosta vuorovaikutuksesta: voihan tietenkin sitä vuorovaikuttusta olla minkä tahansa elollisen olin kanssa, mutta näkisi että ihmisen pärjääminen tässä maailmassa velvoittaa osallistumista joidenkin ihmisyhteisöjen toimintaan. Se tuntuu olevan mielenterveydelle olennainen asia.

Kai me olisimme sitten robotteja, jos emme kyseenalaistaisi asioita? Minulla vain ei ole harmainta aavistustakaan siitä, minkä takia me emme sitten voisi olla robotteja, jotka eivät kyseenalaista mitään. Ehkä elämä olisi silloin helpompaa. Mutta meillä jostain syystä on tämä kyseenalaistamisen taito ja sen kanssa täytyy jotenkin oppia elämään. Näin vain asian ajattelen...