Luit ajatukseni. Mutta sydäntäni lämmitti kun olit ajatellut minua. Yksinäisyys raastaa. Oikein syvältä ja repien.. Mutta ehkä emme ole Yksin jos olemme Yhdessä onnettomia? Ehkä se on tämän kaiken tarkoitus, löytää se, joka ymmärtää. Minusta ainakin tuntuu nykyisin, että se olet Sinä, joka minua parhaiten ymmärtää tässä maailmassa. Heti tuli helpottuneempi olo kun sinun kanssa sai vähän "jutella".

Kävin suihkussa ja nyt nukkumaan. En jaksanut edes kaikkia mökkikamoja purkaa. Toivon, että kissa tulee viereeni, kun nyt ollaan kotosalla taas. Olen jotenkin tyytyväinen, että tämä päivä on ohi. On ollut tosi murheellinen olla. Huomenna olen reissussa, se VOI olla hyväkin juttu. Yrittää jotain ihan muuta. Ei ole tullut paljoa tehtyä kuitenkaan viime aikoina. Olisipa hauskaa joskus tehdä ihan oikeasti jotain hullua sinun kanssa. Toivottavasti vielä tässä elämässä onnistuisi. Voisi olla hupaisaa 😉 Noitakerho koolla. Öitä sinnekin päin ja kiitos kauniista tekstistä. 🌻🙂🌻

Voi M, Olen kaivannut sinua (viestejäsi) ja miettinyt sinua tänään..

Varmasti on tarkoitus tällä kaikella. Elämme nyt virtualisesti osaksi toistemme kautta, toisiamme ymmärtäen ja se on harvinaista löytää ymmärrystä. Epäymmärrystä saa kyllä joka paikasta.

Minä alan taas iltaa kohden tulla haikeaksi. Äsken ikkunasta leijui pieni kiehkura tupakansavua, kun mies poltti kuistilla. Itse en polta, mutta kun haistoin tupakan ja iltaan taittuvan kesäisen luonnon, tuulen, niin tulin jälleen haikeaksi kesän loppumisesta. Onko minua enää syksyllä? Kuka silloin olen ja mitä silloin teen? Järjettömiä kysymyksiä vailla vastauksia. Tämä on ollut, ei elämäni parhaita, mutta erikoinen kesä. Sekoitus kauneutta, kärsimystä ja vahvoja tunteita. Elämän ääripäätä, elämää, kuolemaa. Tähtien tuskaa ja kimallusta. Valkoiset ruusut pöydällä ovat ihanan kauniit. Jotkut kavahtavat valkoisia kukkia kuoleman kukkina. Minä rakastan niitä. Valkoiset ruusut ovat kauneinta maailmassa, jonkin korkeimman henkiasteen ilmentymä minulle. Ne pitävät minut elossa.

Huomenna pakko päästä ulos ja ajelulle. Minulla on jo ikävä Sipooseen. Tänään on tällaista olemista. Lilluttelua.

Toivottavasti sinulla on mukavia hetkiä ahdistuksen keskellä🙂🌻

Palaamisiin Ystävä. Täällä minä odotan sinua.

Hei M, käyn täällä huikkaamassa sinulle hyvät yöt jos satut lukemaan jossain välissä tai vaikka et lukisikaan😉

Mulla ei ollut ihan hirveä päivä tänään, vähän tylsä kyllä, kun en päässyt ajelulle tai mitään. Ehkä huomenna..ehkä Sipooseen sinne kivaan kissa/koira/antiikki-paikkaan.

Nyt vaikenen tältä päivältä, olen täällä koko päivän hölissyt.

Hyvää Yötä Prinsessa M.

Mietiskelen kaikkea. Miten tulen selviämään töissä. Onneksi ensi viikko vielä vapaa. Taidan paeta mökille olemaan rauhassa itsekseni (siellä ei pitäisi olla vkl jälkeen enää muita). Jotenkin tuntuu, että pienetkin asiat on hirveän väsyttäviä ja täytyy kovasti skarpata, että saa ihan perusjuttujakaan tehtyä. Oli pakko katsoa työmaileista yksi asia, niin kun hain jotain parin kk takaista mailia sieltä, niin kaikki työkeikat mitä on olleet vilisi siinä silmieni edessä ja tuli ihan super utopistinen olo....! Ei tuntunut yhtään tutulta. Koko tämä vuosi tähän saakka on ollut ihan tosi sekava. En saa oikein mistään kiinni edelleenkään. En sitten tiedä olisko mahdollista,että oli joku mania päällä alkuvuonna, ehkä ero oli siksikin silloin aika nopea päätös ja painoin töitä ilmeisen väsymättä ihan 24/7 noin kuukauden, minkä aikana myös suht yhtäkkiä ostin asunnon... NYt kun mietin, niin koko tuo aika oli tosi sekavaa. Ylipäätään tuntuu, kuin joku muu olisi vallannut mun kehon ja asustaisi siinä. Nämä ajatukset on suht pelottavia.

Jotain pieniä hetkiä esim nyt la kun oli kivaa ja olin hyvällä tavalla fiiliksissä niin ei silti tuntunut yhtään omalta Itseltä. Se on kanssa aika pelottavaa... Ja ei varmaan auta, että sitten mietin näitä asiota itsekseni ihan ylikierroksilla. Olen aina ollut ylianalysoija. Ei kukaan muu tunnu pohtivan niin paljon. Paitsi ehkä AK, heh..

Kuuntelen nyt tangoja, surumielisiä tietenkin, täynnä tunteen paloa.. Lempparini on esim. Yön tummat siivet. Ja Jos minut vielä kohtaat. Voi kun olisi olemassa mies, joka tuntisi yhtä vahvasti kuin minä ja ymmärtäisi myös mun synkkää puolta. Toivoisin sitä sisimmässäni kyllä edelleen. Vaikka olen ehkä "hankala", niin osaan myös rakastaa palavasti. Jos sen kaiken tunteen palon sammutan, niin iso osa minua jää toteuttamista vaille tässä elämässä. Rakastan koko sydämelläni ja omistautuen, ja toivoisin sitä toiseltakin. En vain tiedä, onko sellaisia miehiä olemassakaan. Olen ihan ylitunteellinen ja yliromanttinen taivaanrannan maalari. Ja kun sitä ihmisten sekoilua katsoi yöllä siellä lauantaina, niin se alkoi ahdistaa. Se oli liian "maallista", kun jotenkin kaipaisin sellaista sielujen sympatiaa, enkä ollenkaan enää mitään pinnallista yökerhomeininkiä tms. Siitäkin olen joskus nauttinut. Nyt tuntuu, että olen muuttunut 100-vuotiaaksi mummoksi joka haaveilee nuoruutensa ihastuksesta Tauno Palosta.......... Hänet kun saisinkin!! ☺️❤️☺️

Voi ei, huusin melkein ääneen, kun luin kirjoittamasi. Siis KAIKKI oli, kuin minun aivoistani suoraan! Ihan oikeasti. Kaikki tuo mitä kirjoitit epäilemästäsi maniasta (luulen, että saatat olla hyvinkin oikeassa, olen itse kokenut nimittäin samaa silloin ennen eroani exästä)

Ja tuokin oli aivan sama, kuin minulla, että halua rakkauden olevan ELÄMÄÄ SUUREMPAA. Eli itse, kuten kirjoitit, omistautua täydellisesti ja ehdottomasti aivan kuolemanvakavasti rakastamalleni miehelle, antaa itseni kokonaan ja tehdä toisen maailman onnellisimmaksi ja samalla vaadin/haluan itselleni kaiken tuon saman toisen puolelta. Minä olen aina ajatellut, ettei minun rakkausidyllivaatimukset välttämättä ole ihan tästä maailmasta, exä jaksoi 14v vastata niitä ja nykyinenkin vielä. Mutta siksi se ero oli minulle niin kauhea, kun ajattelin itsestäänselvästi, että olemme exän kanssa toisillemme luodut ja elämme yhdessä elämämme loppuun saakka ym. Ja sitten hän YHTÄKKIÄ ilmoitti, ettei halua enää jatkaa, eikä halua enää olla minun kanssa, eikä enää RAKASTA minua..Se oli niin hirveää painajaista, en oikeastaan vieläkään tajua sitä. Olen varmaan vieläkin shokissa ja saanut kauheita traumoja siitä erosta (ainakin alitajuisesti).

Ainakin tuntuu hyvin vahvasti, että nyksä on samanlainen, kuin minä. Vaikka minä varmaan olen hieman romanttisempi, mutta mies on omistautuva jne. Olet kyllä ihan super, että sulla on työ ja oma asunto kuitenkin, siis olet siinä mielessä vielä "normaali" ihminen. Minusta se on hienoa. Ja käyt mökillä, ja reissussa tangomarkkinoilla, ja ajat autolla ym. heh, mutta oikeasti se on hienoa.

Äiti soitti äsken ja vaikka ensin ei olisi yhtään tehnyt mieli jutella, tuntui ettei edes osaa sanoa mitään niin kuitenkin nyt jälkeenpäin on ihan hyvä mieli, kun puhuttiin vaikka mistä. Voih, ei ole ihmisen hyvä olla liian yksin. Aina siihen uudelleen havahdun, kun olen tällainene erakko. Siis, että tarvii vanhempiaankin ja tarvisi sukulaisia ym. ettei oma puoliso voi/saisi olla ainoa ihminen. On tullut ajatus, että mitä jos miehelle kävisi jotain kohtalokasta ja mulla ei ole mitään muuta..olisin lievästi sanottuna lirissä. Siksikin olisi väkisten laajennettava elämänpiiriä ja vaikka ei yhtään huvittaisi, elvytettävä jonkinlainen tukiverkosto, mutta kun mua ei yhtään hyvittaisi olla tekemisissä niiden kenenkään kanssa vaan olla vain miehen kanssa erakkoina, mieskin on erakoitunut ainakin minun kanssani vaikka on kyllä muutenkin niissä asioissa samanlainen, kuin minä ettei pidä yhteyttä sukulaisiin, siskoonsa vaikka kylläkin tyttäriinsä (edellisestä liitosta) pitää. No, minulla on äitini ja miehellä tyttärensä, ei muuta. Aika vähän. Ja minun äitikin on jo 68 ja saattaa vaikka menehtyä milloin tahansa, vaikka onkin just tällä hetkellä terve.

Nyt minä pölötän kaikenlaista sekaisin. Siinä uudessa Glorian Antiikki-lehdessä oli huiman mielenkiintoinen juttu Hangossa sijaitsevasta ihanasta, vanhasta hotellista (valkoinen pitsihuvila), joka on nykyään yksityisomistuksessa. Siinä kerrottiin, että hotellin historia on vaiheikas ja dramaattinen. Minähän luin tietty silmät ämpärin kokoisina sitä juttua ja siitä tuli aivan minun Naantali-näky mieleen, vai ettei se ollutkin Hangossa? Heh.. No, sain vähän innostusta siitä lehdestä, hyvä että edes jostakin, kun MIKÄÄN ei ole innostanut viimepäivinä. Sinä selvästi innostat minua olemuksellasi, koska olet niin samanlainen. Sinun ajatukset on, kuin minun. On tosi erikoista, että joku on niin samanlainen. Olen pitänyt itseäni todellakin aivan ainutlaatuisena luonteeni ja oikkujeni suhteen, heh.

Voi Tsiisus, minun täytyy alkaa taas mättämään jotain ruokaa..sanon vaan, että tänään ei oo syömiset mennyt putkeen, koska menin syömään epäsopivaa ja ripuloin ja yökkäilin iltapäivällä ja sain siitä melkein paniikkikohtauksen ja jouduin ottamaan puolikkaan pamin (ylimääräistä) olin aivan kauhean ahdistunut, mutta onneksi en ole nyt. Harkitsen vakavasti alkavani hoitamaan itseäni homeopaattisilla tuotteilla (olen aikaisemmin käyttänyt niitä ja ne auttavat kyllä moneenkin vaivaan) Nytkin otin kaappiin lojumaan jäänyttä Bachin kukkaterapiatippaa. ne voisivat M sinullakin toimia, ainakin helpottaa. Ne eivät ole humpuukia, vaikka on tietysti yksilöllistä miten ne auttavat ketäkin vai auttavatko.

Minä taas elän sinun kauttasi, jos/kun menet mökille. Minäkin olen silloin mökillä, hah. Olen siellä sinun kanssa ja minun silmäni tarkkailevat siellä kaikkea..et semmosta. En minä voi tätä kirjoittamista lopettaa. Olen koukussa ja se on M sinun ansiotasi. Tuskin jaksaisin kirjoittaa ilman sinua. Eli jokin yhteys meillä on syvempi, olkootkin se sitten virtuaalinen, mutta kuka tietää, kuinka meidän sielumme elävät toistemme kautta ja rinnalla. Varmasti olemme sielunsukulaisia? Kentien entisistä elämistä tuttuja? Toivottavasti ei kuitenkaan Naantalista, heh.

Yääk, nyt minun on lämmitettävä eräs ateria. Voi kunpa lihoisin äkkiä ne 4 hiivatin kiloa niin minun ei tarvitsisi enää ajatella koko hommaa, minulla on ahdistus ja pakkomielle siitä, että olen entisenlainen. Harvoinpa sitä haluaa LIHOA pakonomaisesti. Enpä ole kuullut moisesta. Siinäkin olen sekopää.

Haleja ja Palataan Ystävä🙂

Sinusta tykkäävä, AK.

Olipas suht karseeta olla juttelemassa taas, juteltiin aika paljon siitä kakssuuntasesta. En koe saaneeni tähän mennessä apua tuosta Venlafaxiinista, mutta nyt pitää taas odotella lääkäriaikaan elokuun puolelle, missä sitten puhutaan siitä pitäisikö sitä annosta nostaa ja tehdä uusi lähete ja miettiä laajempaa kartoitusta josko selviäisi onko tuota kakssuuntaista vai mikä. Olen aika varma, etten ole "vain" masentunut. Ei tämä mun olo kovinkaan normaalilta ole tuntunut, ei varmaan koskaan. Aina se on tällaista vuoristorataa ollut. Saisikin jonkun selityksen kaikelle. Kurjaa olla tällainen sekopää... 😞 Pääsisipä jotenkin pakoon itseään.😑❓

Moikka!

Löysin googlesta viestiketjusi ja päätin rekisteröityä tänne "hyvällä nimimerkillä" 😀

Luin ihan ensimmäisen juttusi jossa olit kertonut erostasi jne, oloistasi yms. Koko juttu kuulosti kuin omassa elämässäni.
Itse erosin pari kuukautta sitten, jonka jälkeen minulle alkoi tuli paniikkikohtauksia(kontrollin menettämisen pelkoja, sekoamisen pelkoja, sydämen tykytystä jne) pelkoja sairastumisesta johonkin fyysiseen sairauteen. Heräsin joka yö murehtimaan miten läheiseni voi, miten minä itse voin..
Jätin kuitenkin nyt heinäkuussa kahvin ja alkoholin pois(joka tod.näköisesti aiheutti minulle osittain paniikkikohtauksia, krapula päivät olivat yhtä helvetti, tuskainen henkinen krapula) Sen jälkeen paniikkikohtauksia ei ole tullut.. On vain tullut aina jossakin vaiheessa päivää ahdistava olo. Pelot fyysisestä sairaudesta on mennyt ohi. Ja nyt on ollut pelkoja että sairastun johonkin mielenterveydelliseen sairauteen. Pelkoja on pahentanut kun olen lukenut netistä kaikenmaailman sairauksista ja sen myötä löytänyt joka sairaudesta oireita itsessäni. Nyt olen päättänyt tyystin että lopetan nuo lukemiset ja keskityn todella vain omaan elämääni, hoitakoot lääkärit ja psygolokit sen diagnisoinnin..
Sain sydämen tykytykseen propralia, jota en ole ottanut kun muutaman kerran, koska osaan rauhoittaa mieleni sanomalla että minulla ei ole mitään hätää, minulla ei ole sydämessä vikaa koska olen käynyt sydänfilmissä ainakin kolme kertaa tämän vuoden aikana..

Olen tehnyt myös raskaita työputkia, ja tuntuu vain että olen kertakaikkiaan niin vain loppuun palanut, palamassa. Unirytmini on täysin rempallaan, kolmivuoroisen työni takia..
Olen kuitenkin päättänyt aloittaa elämäntapa remontin, ja nyt pikku hiljaa aloitan sen unirytmin muuttamisesta.
Aloin käymään myös psygolokilla, ja sieltä he antoivat minulle Ketipinoria ja jonkun mieli ala lääkkeen ahdistukseen ja paniikkihäiriöihin.
En kuitenkaan ole alkanut syömään mieli ala lääkettä, koska pitää opetelle tunnistamaan mistä kaikki "masennus ja ahdistus" johtuu ne oikeat syyt eikä vain heti ottaa nappia huuleen ja taas kaikki huolet ovat häipyneet. On vain hyväksyttävä että elämässä tulee myös alamäkiä, ja niistä on opeteltava selviämään ilman lääkkeiden apua tavalla tai toisella.

Kun se ahdistus iskee jossakin vaiheessa päivää, tulee olo kuin olisin pystyyn kuollut,poissaoleva, en tunne itseäni, tuntuu kuin olisin joku vieras ihminen tai seuraisin itseäni sivusta, Katson peilistä että tuossako minä olen.. yleensä se olo tulee kun on yksin kotona.. "epätodellinen" olo, joskus jopa töissä tulee olo kuin olisin vain poissaoleva. Joku ahdistaa mut en tiedä mikä.. sitten se menee vain ohi. Silloin tulee kaikki ajatukset, epätoivoinen olo, epävarmuuden tunne, mitä minä edes täällä teen.. Positiivinen ajattelu ei onnistu siinä vaiheessa. Aikaisemmin nämä olot tulivat heti aamusta, ja töihin meno oli yhtä ponnistelua. Nyt olen aamusta niin tokkurassa etten jaksa edes miettiä, mutta sitten se ahdistus tulee jossakin vaiheessa päivää. Uskosin että nämä johtuvat täysin unettomuudestani..

Ketipinor on jokseekin auttanut rauhoittamaan nukkumaan mennessä, mutta olen heräillyt siltikin yöllä ja päivällä se on väsyttänyt.
Vaihdoin nyt viime yönä melatoniiniin ja se ei kyllä auttanut kun vain rauhoittamaan ja sitten yöllä kahdesti ylös.. aamulla aikaseen töihin.
Liikuntaa hiljakseen taas joka on kyllä piristynyt, olen myös yrittänyt olla koko ajan miettimättä omaa olotilaani koska sekin rupee ärsyttämään jos liikaa miettii "aha nyt olen taas masentunut, ja nyt olenkin iloinen"..

Itse olen sitä mieltä että kannattaisi vain kaikki lääkkeet jättää nyt syrjään ja aloittaa ns. puhtaalta pöydältä. Koska niistä lääkkeistä voi tulla lisää ahdistusta ja masennusta..
Säännöllinen unirytmi kuntoon, joka ilta samaan aikaan nukkumaan, aamulla samaan aikaan ylös. Kokeilla ensin tuolla, ja sitten vain kerta kaikkiaan ottaa itseään niskasta kiinni ja lähteä tekemään asioista joista tykkää eikä jäädä kotiin!! Sekä muistaa pitää vapaa päiviä, tai lomaa jos ei jaksa olla töissä. Kaikki voi vain johtua burn outista eikä mistään sen kummemmista..
Olen myös ajatellut että mitäs sitten jos minulla olisinkin vaikka kaksisuuntainen tai joku muu sairaus, mitäs sitten. Mitä se muuttaa? sitten ne antavat lääkkeet niihin ja saa asian mukaista hoitoa, ei jatkuva pelkääminenkään auta..
Murehtimalla se syöpä tulee ennemmin kuin joku mielisairaus.

Onnellisuus ei tule hakemalla, vaan se tulee ajan kanssa..huomaamatta. Mikähän siinä on kun on niin helppo masennella ja murehtia mutta vaikea ajatella positiivisesti..
Älkää murehtiko menneitä, vaan keskittykää muuttamaan asioita jotka tuottavat huolta, tai haittaavat teidän mielestänne omaa elämäänne.
Sekä uusiin suhteisiin vaan täysillä, se mitä joku on tehnyt teille aiemmin, ei vaikuta nykyhetkeen jos ette anna sen itse vaikuttaa.
Kaikella on merkityksensä, ja itselle elämän merkitykset/"ahaa elämykset" ovat tulleet ajallaan huomaamattani mieleeni ja palat loksahtaneet kohdalleen 🙂 PUHUKAA SE AUTTAA nim.kokemusta on <3
Kertokaa kuulumisianne!!

Tuli itku. Olo ettei mikään taaskaan kiinnosta. Ei yhtään mikään. Itken vain 😭 Eksä oli soittanut yöllä. Mulla puhelin äänettömällä. Se ei KERTAAKAAN ole soittanut eromme jälkeen. Ja nyt, yhtäkkiä. Olen ollut ihan sekaisin koko aamun. Kännissähän se oli. Sanoi, että kai sillä oli jotain sydämellä. Muttei mitään enempää. Ei varmaan edes tiennyt oikein.. Nyt on kyllä sekava olo. En kestä tätä kärsimystä, tapan itseni tähän huoleen ja epätietoisuuteen enkä pääse ollenkaan eteenpäin, olin sitten sen kanssa tekemisissä tai en! Aika vaan kuluu, mutta mun elämästä tulee vaan kamalampaa ja hankalampaa... Itken vain. En tiedä miten selviä tästä päivästä. Tai huomisesta tai mistään tulevasta enää. En vain jaksa enää. Kaikki on ihan LIIKAA, menee yli sietokyvyn ja sattuu, sattuu ihan älyttömästi😭

Voi Monange-pieni🙂

Ymmärrän kyllä tuon olotilan ja se on aivan kamala. Tuntuu, ettei siitä pääse enää ikinä pois ja pitäis vain saada kaikki loppumaan. Olen kokenut sen varmaan sata miljoonaa kertaa. En osaa oikein lohduttaa, kun tuollaiseen tilaan ei oikein lohduta mikään. Paitsi toivon, että sinulla on tänään sunnuntaina hieman parempi päivä.

Halaan sinua näin virtuaalisesti🙂

Anteeksi Vässykkä, vasta nyt huomasin sun viestin ensimmäistä kertaa. Kiitos kun jaksoit kannustaa. Tuntuu, etten osaa nyt mitään ja ollaan ihan superpohjalla........ näin tosiaan kauheassa kännissä eksän la-yönä, ja olin selittänyt sille kaikenlaisia itsemurha-ajatuksia, la oli muutenkin aika sekava mun ajatuksissa, ei olis pitänyt nähdä ollenkaan, mutta Se soitti, en minä....... Vaihdettiin muutama tekstiviesti eilen ja tänään, ja se sanoi,että se on miettinyt mun puheita tollon la, ja sille "voi olla liian isoja paloja tässä vaiheessa"... mitä se edes tarkoittaa????! Ja sitten se sanoi, että tarttee stabiilin naisen rinnalleen sitten kun sen aika on. JA ettei halua olla kenenkään tukipilari. Mä niin haluaisin että mulla olis tukipilari😭😭😭 Eli jos vielä sen kanssa haluaisin olla, niin mun pitäis olla kaikkea muuta kun tää epävakaa ja yliherkkä itseni........ olin menossa kävelylle (en eilen poistunut ollenkaan kotoa ja nukuin taas melkein koko päivän...) mutta en kestänyt olla ihmisten ilmoilla vaan tulin takaisin tänne sisälle ja vaan itkin, ja mietin sitä, että haluaisin tukipilarin😭 Olen ihan romuna. Miten ihmeessä pärjään ensi viikolla töissä? KAIKKI tuntuu ihan ylivoimaiselta😭

Moi, juu ei mitään 🙂 Yritän tässä samalla tsempata, vaikka itselläkin aika rajut mieli ala vaihtelut ja sekavia jaksoa. Oletko käynyt juttelemassa asioista siis ammatti ihmisellä?
Onko sinulla ketään hyvää ystävää jolle voisit kertoo ahdistuksestasi?
Minusta tuntuu että se entinen kannattaa nyt visusti unohtaa ja olla ottamatta siihen minkäänlaista yhteyttä, silleen se vain unohtuu ajan kanssa.
Lisäksi suosittelen tuota unirytmin muuttamista säännöllisemmäksi, koska sitä helposti jää vain sinne sängyn pohjalle.
Nyt olisi parasta jos sinulla olisi joku ystävä, jonka luokse voisit esim majoittua joksikin aikaa ettei tarvitse olla yksin asioiden kanssa, sitä kautta löytäisit ehkä itsellesi mieluista tekemistä ja arjen.
Itse olen ainakin kirjoittanu ihan paperille asioita jolla yritän selvittää pääni mistä kaikki tuntemukset johtuvat, mitkä ahdistaa ja mitkä ei ja poistaa ne asiat.
Juotko miten paljon kahvia tai muita kofeiini pitoisia juomia??

Itsekkin huomasin kun juttelin exälleni niin paha mielihän siitä vain tulee, enkä halua tavata sitä..
Me erosimme tosiaan tasan 3 kk sitten, siinä oli kaikenlaista, pettämistä hänen puoleltaa yms. Sitten soudettiin ja huovattiin, kunnes ajattelin että tämän on loputtava. Voimavarani eivät enää riittäneet ja luottamuksen menenttämisen jälkeen tuntui että mielenterveys kärsii..
Jossakin vaiheessa päivää havahdun tähän hetkeen, että tässähän minä nyt elän, ihan kummallinen olo.. ihan kuin olisin jotenkin ihan omissa maailmoissani ajatusteni kanssa. En tiedä yhtään mistä se voisi johtua..

Eikä kannata nyt tarrautua sen exäsi sanoihin mitä hän on milläkin asialla tarkoittanut, olen sitä mieltä että sinun pitää nyt unohtaa se ja keskittyä omaan elämään.
Lähteä pikku hiljaa tutkimaan mistä paha olosi johtuu, ihan pienistä asioistakin se voi johtua..Ja se kannattaa muistaa ettei mies tai nainen kumpiko se ex onkaan niin siihen ei kannata jäädä roikkumaan tai olla riippuvainen ihmisestä, miten teidän ero päättyi ja alkoiko kaikki sen eron jälkeen nimenomaan vai onko muuta traagista tapahtunut elämässäsi?

Olen yrittänyt keskittyä omaan elämääni, jo puoli vuotta! Ensin ihan täysin, ja nyt kokoajan vaan huonommin ja huonommin, vaivun syvemmälle johonkin syvään kuiluun. Olen yrittänyt, ihan oikeasti olen, muttei Mikään auta. ei mikään😭 Tämä menee vaan kivuliaammaksi kokoajan. Olen käynyt psyk.sairaanhoitajalla ja lääkärillä, ja lähete jo kertaalleen palautui, haluaisin terapiaan, on muitakin juttuja taustalla mitkä varmaan vaikuttaa, mutta ei asia oikein etene, nyt seuraava aika lääkärille elokuun puolella ja luultavasti uusi lähete tms. Aikaa vaan kuluu ja minä menen vaan huonompaan kuntoon. Kyllä muutamat kaverit tietääkin, mutten halua oikein puhua. Välillä saatan jotain kertoa. Mutten koe, että kukaan ymmärtää. Tätä on jatkunut jo niin kauankin. En jaksa heille vatvoa. En tiedä kuka enää voisi mua auttaa. Ihan hirveä olla ja itkettää vaan, en jaksa enää tätä😭

Aamulla vielä yritin olla reipas, kävin lenkillä, tosin kävelin suurimman osan, sen verran heikot fiilikset oli, mutta sekin tuntui lähinnä oudolta. Piristi ehkä vähän, muttei kovinkaan paljoa. Nyt ollaan taas ihan pohjalla. Eikä täällä kestä olla, mutten pääse poiskaan, ja olen tosissaan yrittänyt vaikka mitä😞

Rakas, M

Jotenkin ymmärrän sinua tosi hyvin. Tuo väsymyksen ja turhautumisen tunne, kun on todellakin YRITTÄNYT, eikä silti näy valoa vaan ainakin tuntuu koko ajan huonommalle.. Se on aika kuluttavaa ja kauheaa. Ja kun tuntuu, ettei saa pahaan oloonsa apua mistään, eikä se koskaan lopu jos ei sitten itse lopeta ja sitähän me kukaan emme oikeasti halua, vaikka siitä välillä unelmoimme.

Minä olen hirveän huono tsemppaamaan. Kun itsellä on kaikki sekaisin, ihan perusasiatkin. Mielentila, syöminen, nukkuminen, yleinen hyvinvointi. Minä olisin hyvin, hyvin onnellinen jos olotilani edes lievenisi ja jaksaisin paremmin. Mutta, kun en oikein edes tiedä, mikä minua vaivaa ja mitä sille voisi tehdä. Aika hukassa siis. yritän vain elää päivän kerrallaan. Joskus sekin tuntuu olevan liikaa.

Alkaa olla kauhea olo jo miehenkin vuoksi, joka on varmaan jo aivan kypsä ja huolestunut, kun olen vain tällainen. Kuinka paljon haluaisinkaan hänen vuokseen piristyä, mutta se tuntuu mahdottomalle. En tiedä, kuinka kauan hän vielä jaksaa. Ja kuinka kauan minä itse jaksan, kun ongelmat tuntuvat vain syvenevän ajan kuluessa. Melkoiselle umpikujalle tämä tuntuu. Hyvin huonoksi tässä itsensä tuntee ja riittämättömäksi.

Välillä alkaa tuntumaan, että kohtalo haluaa tuhota tämän kuvion vaikka väen väkisten. Välillä tuntuu, että taistelen itse Saatanaa vastaan. Ehkä niin onkin. Siksi minulla onkin makuuhuoneen seinällä pieni taulu, jossa on Jeesus Kristus lammas sylissään, suojelusenkelitaulujen keskellä. En ole erityisemmin uskovainen, mutta en enää kohta tiedä, mistä apua hakisin. Miksei siis myös uskonnollisista aiheista?

Mutta, loppujenlopuksi mikään ei tunnu auttavan. Se tunne vetää todella epätoivoiseksi. Odotan vain, että tulisi nukkumaanmenoaika ja saisi hetken helpotuksen unesta. toisaalta tympäisee jo valmiiksi herätä aamulla, valmiiksi masentuneena, huoh..ja tämä iänikuinen valittaminen alkaa myös ottaa päähän. Kun voisikin joku päivä kirjoittaa tänne, että kaikki alkaa seljetä ja olo on parempi, kuin aikoihin..siitä haaveillen,

Edelleen apea, AK.

Ps. Olihan minulla tosi aktiivinen päivä, kun aamulla meinasin jo soittaa ambulanssin, sitten vedin lääkkeitä, sitten kävin kaupassa, ja vielä suihkussa ja aamulla tein muutaman lihasliikkeen ja uuvuin heti, hah! Tämä ei ole enää todellista..

Kiitos, Rakas AK, kyllä se aina vähän mieltä lämmittää, kun olet käynyt jättämässä terveisiä. Päätin juuri, että kerään itseni, ja tavarat ja kissan ja lähden sinne mökille, vaikka siellä muita perheenjäseniä onkin. En pysty olemaan täällä, niin eipä se voi kauheasti erota tästä tilanteesta olla siis sielläkään... Näin unta eksästä TAAS, en pääse kyllä tästä suosta ikinä. Oikein olen suuttunut itseeni, tuntuu että olen epäonnistunein ihminen tämän maan päällä eikä asiat ilmeisesti muille ole näin kuluttavia ja mahdottomia. Olen kyllä päivä päivän jälkeen vaan kummallisempi......... No, kirjoittelen sinulle lisää illemmalla, toivottavasti sieltä mökiltä käsin! 😟