Huomenta sinnekin🙂 Jotenkin tosi kummallinen olo, näin niin jännää unta juuri ennenkun heräsin, missä tosin oli sota ja se eteni kuin paraskin leffakäsis, takautumien kautta kävi ilmi miten kaikki ne ihmiset kuoli siinä matkan varrella ja tiesin ite että olen tulevaisuudesta (tästä päivästä) vaan käymässä siellä (II maailmansota), mutten voinut kertoa sitä niille ihmisille, ja ahdistus oli kova, koska tiesin jo miten kukakin tulee menettämään henkensä!! mutta se oli myös jollain tavalla tosi kiehtova uni, vaikkakin siis myös ihan kamala, mutta koska se oli tosiaan tehty kuin elokuva!! Kaikki ne kuolleet oli ikäänkuin upotettu kylmään järveen niin, että vain niiden silmät seurasi katsetta syyttävästi, se kuvasti sitä jotenkin tosi hyvin! Välillä mietin, että pitäisi alkaa kirjottamaan käsiksiä varmaan, kun nään usein niin sairaita ja monimutkaisia unia. No, en jaksa nyt selittää enempää.

Herään kanssa perinteisesti kuin seinään sillon klo4, joka helvatin yö, mutta nyt olen jo kahtena yönä onnistunut vielä jatkamaan unia sen jälkeen, se on jonkinlainen erävoitto.

Tänään pitäisi tulla toivon mukaan kissalle hirveä kasa ruokaa ja hiekkaa ja uusi raapimispuu, toivon todella, että tulevat sellaiseen aikaan kun olen kotona, ei tekisi mieli mennä postiin raahaamaan jotain 50kg tavaraa itse...!

Eipä muuten mitään ihmeempiä, tänään onneksi etäpäivä töissä eikä paljoa kiirettä, siitä olen tyytyväinen 🙂👍

Hetki kerrallansa eteenpäin! 🙂🌻

Kiitos vierailusta! Kirjoitin sulle jo mun ketjuun, mutta tulin vielä tänne kurkkimaan ja voi että, tuo sinun uni kuulosti aivan upean karmivan hienolle! Oli mahtavaa lukeakin siitä ja kuvittelin sitä. Itse olen aina ollut tavattoman kiinnostunut juuri toisen maailmansodan ajasta ja sodasta niiden ihmisten näkökulmasta. Olen lukenut siitä tosi paljon ja katsonut varmaan lähes kaikki tv-dokumentit. Se on kamala ja kiehtova asia samalla..

Me haettiin taas kasa oravanruokaa🙂 6 oravaa hyppii meidän pihassa, puissa ja ruokintapaikalla. Lisäksi linnut, joita on paljon. Ollaan laitettu niille myös juomapaikka, ai niin ja siili käy myös syömässä ja juomassa. On tämä oikea eläintarha, heh..

Nyt en jaksa kirj enempää, palaillaan!

Eilen tuli ihan hirveä totaaliromahdus. Onneksi olin kotona ja tein etänä töitä. Oli kuuma ja parvekkeen ovi auki, ja jossain vaiheessa huomasin, että kissa ei ole enää missään.Käänsin koko asunnon ympäri, ei näy. Juoksin alas pihalle, etsin sitä ympäriinsä, parille naapurille sanoin kanssa, juoksin sitten vielä uudelleen takaisin sisälle ja katsoin kaikista kaapeistakin, ei näy kissaa. Takaisin ulos... Juoksin katuja huutaen kissan nimeä, itkin ihan hulluna, naapurit varmaan ajattelee että olen ihan seonnut, rukoilin että kissa tulisikin mua vastaan... 😭

Soitin siinä itkien äidille (en edes tiedä miksi sille soitin, ei edes tykkää mun kissasta kovinkaan..) ehdotti että teen lappuja mitä voi laittaa ulos, no, menin taas sisälle, JA KISSA KÄVELIKIN VASTAAN MUA ETEISESSÄ!!!!!!!! En tähän hetkeen saakka voi ymmärtää miten se on mahdollista, paitsi että se oli IHME ja mun rukoukseen vastattiin. Tottakai olin helpottunut!!!!!!!!! Koska ulkona kun katsoin autojen alle ja itkin, niin mietin, että jos sitä ei löydy tai se on jäänyt auton alle, niin tapan itseni, tajusin heti, että en vaan pysty nyt YHtään mitään enempää enää kestämään. Se iski tosi kovaa. Että jos nyt vielä jotain tapahtuu lisää, niin mulla ei ole voimia käsitellä enää mitään.

Olin sitten niin järkyttynyt, että itkusta ei meinannut tulla loppua, tärisin vaan ja itkin, enkä pystynyt syömään eilen mitään, jotenkin taas kaikki meni ihan yli, menin sitten nukkumaan joskus klo 17 ja heräsin vaan välissä pesemään hampaat joskus klo21, ja menin takaisin nukkumaan... Nukuin nyt klo7 asti. Toki heräilin välillä ja tietenkin klo04, mutta silti sain unen päästä taas kiinni. En selkeästi osaa tän nukkumisen kanssa toteuttaa mitään kultaista keskitietä, joko pitäisi nukkua kokoajan (nytkin voisin ja haluaisinkin vaan pelkästään nukkua eikä olla hereillä omien ajatustensa kanssa) tai sitten nukkumisesta ei tule mitään.. Tuntuu, että kaikki voimat on ihan lopussa. Pelkään tosissani juuri nyt, että jotenkin sekoan. 😭

Voin hyvin kuvitella miltä on tuntunut kun pelkää kissan kadonneen. Onneksi sinun kissasi oli tallella. Itselläni on kaksi kissaa, jotka on mulle tärkeintä koko maailmassa. Niihin kiintyy niin voimakkaasti ja ne on mulle parhaita ystäviä, karvaisia terapeutteja, syy nousta ylös sängystä ja jatkaa elämää. Tuska olisi aivan kamala, jos jompi kumpi joskus pääsisi karkuun. Ikkunat on verkotettu ja tehty kissavarmoiksi, että kesällä voi pitää auki yölläkin. Eteisessä pitää aina tullessa varoa, ettei toinen livahda rappukäytävään. Huolellinen pitää kattien kanssa olla.

Rapsutuksia kissallesi ja voimia tähän päivään! 🙂🌻

Kiitos!
Mietin tässä, että en tiedä olenko vain "keksinyt", että olen ikäänkuin vähän flunssassa tms. Sillä on jotenkin helpompi perustella ihmisille, miksi haluan vain nukkua enkä jaksa nähdä. Ihmeellinen päänsärky on ollut jo monta päivää, mutta en tiedä johtuuko ihan vaan tästä uupumuksesta vai mistä, olenko vain kehitellyt tämän olotilan?!?... Se on helpottavaakin, kun saan ikäänkun hyvällä omallatunnolla vaan olla. Nukuin taas 12.... Hirveän surkea olo. Millään ei ole mitään väliä. Paitsi että ei se varmaan niinkään ole, kerta tunnen näin pakahduttavaa surua ja kaipuuta jotain selittämätöntä kohtaan.

Aloin kiduttamaan itseäni kuuntelemalla 60-luvun yms. kauneimpia (surullisimpia?) rakkauslauluja, esim Hopeinen Kuu yms. Ne saa mulle aina sellaisen pakahduttavan tunteen, myös silloin jos olen ollut rakastunut, ei siis vain nyt yksin. Sellaisen olon, että ah, tätä tunnetta, onpa kaunista, fiilistelen, mutta sitten samalla myös sellaisen ihan hirvittävän surumielisyyden! Ja tämä on siis ollut aina. Jotenkin se liittyy siihen, että ajattelen, että kaikki on jo mennyttä varmaan.. Että nuokin kappaleet kuuluu johonkin toiseen elämään, aikakauteen, missä en ole edes elänyt. Että ei ole sellaista tarttumapintaa edes itsellä mihinkään. Äh, en osaa edes tätä selittää.. Mutta niin monet asiat mulla liittyy johonkin ihan tosi paljon suurempaan tunteeseen ja kaipuuseen, ja aina tuntuu, että olen tosi Yksin. Koska en tosiaan usko, että kukaan kokee maailmaa siten kuin minä. Kaikki on mun pääkopassa hyvin monimutkaista, poikkeuksetta, ja niin täynnä tunnetta, että se käy helposti hyvin raskaaksi. 😑❓

Olen usein miettinyt, että olisi helpompi, kun saisi käännettyä katkaisijan pois päältä omassa päässä kokonaan.. Tai ainakin volyyminappulasta reilusti hiljemmalle.

Nyt soi Voi Kuinka Me Sinua Kaivataan, alkoi itkettää.. En kestä. Ei tällälailla voi jatkaa, en jaksa enää itseäni 😭

Voi Luoja, en osaa muuta sanoa..kun luin tuon kirjoittamasi. Aivan, kuin minä. Menin ihan suu auki. Ihan kirjaimellisesti, kuin minä. Kirjoitit samalla minun päänsisältöni. Hassua lukea jonkun toisen kirjoittavan "minun" tunteeni. Kirjoitit muuten todella hyvin. Osaat tosi hyvin analysoida itseäsi ja tunteitasi. Vähän, kuin minäkin joskus. Siksi me olemmekin k-usessa, koska me osaamme ajatella. Siksi me emme ole koskaan huolettomia. Siksi meidän elämä on raskasta. Ikuista kaipausta ja tunteen paloa. Sitä se on aina ollut. aina kaipuu jonnekin, johonkin..toiseen aikaan, paikkaan, olla jokin muu.

Minulla ihan sama nuo vanhat iskelmät. Laila Kinnunen, Carola, Olavi Virta ym. Olen minäkin vain itkenyt ja kuunnellut ja vetänyt pillereitä, kun en ole kestänyt tätä aikaa, tämän ajan ihmisiä ja todellisuutta. Minähän ole eskapisti, eli todellisuuspakoinen. En kestä tätä maailmaa. Kaikki on liian kovaa ja epäromanttista. Minulla on jatkuva ikävä ja nostalgia vanhaan aikaan, lapsuuteen, kaikkeen menneeseen. Saatan masentuneena tunteja ja taas tunteja kuunnella vanhaa musaa ja muistella kaikkea..ja tämä maailma ei kiinnosta yhtään. Silloin haluan aina pois tästä maailmasta, henkimaailmaan, paratiisiin.

Jos jaksat niin luepa minun ketjusta, mitä kirjoitan tästä päivästä. Minusta se oli erikoinen, jotenkin unenomainen. Tai sitten minä olen jo tosi sekaisin🙂

Tsemppiä Sisko!

Nyt kyllä hävettää, mutta en mene suihkuun, enkä saunaan. Siksi, että vatsa on kipeä ja jonkin muun syyn vuoksi, mitä en tiedä. En halua ottaa lääkettäkään. En halua aina olla jossain lääkehumalassa. Yöksihän on pakko ottaa, että saa nukuttua, mutta en halua nyt ottaa, vaikka sitten olenkin tällainen ja toimintakyky menee, menkööt.

En kyllä tajua miten kehtaan miehelle sanoa, etten menekään saunaan, kun itse pyysin aikaisemmin sen lämmittämään. Kyllä minä olen oikeasti sekopäinen. Mutta taidanpa ottaa asenteen, etten välitä siitä. Olen sitten hullu ja sillä sipuli. Saan olla hullu. Annan itselleni luvan. Joskus toimii tällainen. Enimmäkseen ei. helpompaa olisi olla hullu yksinään. Mutta yksinäisyyttä en kestä ollenkaan. Se on minulle myrkkyä. Silloin menen aivan pohjalle masennukseen ja minusta tulee itsetuhoinen ajatusmaailmaltani.

Olen aivan varma, että juuri bentsodiatsepiinit ovat muuttaneet ajatusmaailmaani ja persoonaani huonompaan suuntaan ja tuskinpa ne fyysisestikään mitään terveellisiä ovat. Mutta pakkohan niitä aina välillä on ottaa. Nytkin tuntuu, että pää ei toimi ollenkaan. Täällä vain hölötän sinun ketjussa.

Huomenta. Täällä taas pöpötän..Arvaa alkoiko päivä hyvin. Ei todellakaan. Heräsin jälleen kerran 4 ja sen jälkeen en nukkunut enää silmäystäkään ja ahdistavat ajatukset vain laukkasi päässä, kunnes oli pakko ottaa temestaa. Nyt väsynyt ja v-ttuuntunut olo. Kauhulla odotan, mitä tänään tulee vatsan kanssa..kipua? Aion vetää opiaattipohjaista särkylääkettä jos se taas tulee, johan alka kipu lähtemään, mutta myös menee pönttö vähän sekaisin ja alkaa väsyttämään se, no aivan sama, sitten nukun. Lääkärin soittoaika vasta tiistaina. Pakko pärjötellä sinne saakka. Onneksi ainakaan vielä ole mitään ripulirallia tullut. Mutta se särky on inhottava, minä en ole tottunut kipuihin ja pelkään niitä tietenkin.

No, eilen pakotin itseni sinne suihkuun ja oli kyllä kiva mennä puhtaana nukkumaan puhtaisiin petivaatteisiin. En tiedä voinko syödä tänään jäätelöä ollenkaan, ehkä kokeilen pienen määrän. Aamulla oli jo mielessä taas tämän koko niin-sanotun-elämän lopettaminen. Uskon, että jos vosisin fyysisesti paremmin en olisi paljon yhtään masentunut. Ei tämmöinen ole mitään oikeaa elämää, olla puolikuntoisena päivästä toiseen ja mielenterveys menee siinä sivussa ihan kuralle..

Kirjoittele kuulumisia Ystävä, minä odotan, että saan kuulla sinusta. Tunnut jotenkin niin läheiselle ja samankaltaiselle🙂

Voi että kuule miten piristi tuo sinun kirjoituksesi, ajattelet kyllä niin samallalailla!! Ihmeellistä! Olen vielä aina ajatellut, ettei kukaan voi koskaan ymmärtää näitä mun omituisia ajatuksia, niin tuntuu, että nyt Sinä ymmärrät! Kiitos siitä.

Kirjoitit, että: "Siksi me olemmekin k-usessa, koska me osaamme ajatella. Siksi me emme ole koskaan huolettomia. Siksi meidän elämä on raskasta. Ikuista kaipausta ja tunteen paloa. Sitä se on aina ollut. aina kaipuu jonnekin, johonkin..toiseen aikaan, paikkaan, olla jokin muu." Tuo on niin tämän kaiken ydin!! Ja myös se, miten maailma on liian epäromanttinen ja kova.. Uskon, että meillä olisi paljon keskusteltavaa näistä oloista.

Täällä tosiaan aika huono olo, ihan fyysisesti, koska on kamala krapula. Eilen olin jo ihan maassa päivällä ja ajattelin mennä nukkumaan tosi ajoissa, hain vaan auton yhdestä paikasta kun olin luvannut, enkä ajatellut tehdä enempää, mutta sitten paras ystäväni soitti, hänellä oli vähän omia ongelmia, ja toivoi, että nähtäisiin. Mentiin sushille, ja jotenkin jatkettiin juomista vaikka miten monessa paikassa sen jälkeen, kunnon maailmanparannuskännit, oli kyllä oikein mukavaa, mutta nyt olo sen mukainen. Tuntuu, etten siedä hirveän hyvin alkoholia nykyisin. en tiedä miten paljon vaikutusta noilla lääkkeillä. Mutta oli kyllä kiva olla "sekaisin" pitkästä aikaa..

Tänään aion vain olla. Jollain tavalla helpottavaa, että annoin itselleni luvan siihen. Eilen soittelin yhdessä paikassa jukeboxista Eppu Normaalia. Kun olet poissa jne. Se on minusta tosi kaunis kappale. Ja saa aikaan tuon saman pakahduttavan kaipuun mitä yritin aiemmassa viestissä selittää. Jotenkin siihen liittyy isoveljeni, jonka ajattelen kuuntelemassa juuri 90-luvun kappaleita, ja haluaisin olla paikalla juhlimassa hänen kanssaan 90-luvun alussa. Hän kuoli -96. Kaipaan häntä kovin. Sekin on asia, mistä en koskaan pääse yli ja jonka koen vaikuttavan tosi moneen asiaan elämässäni ja siihenkin varmaan miksi olen niin melankolinen ja koen etten kuulu tänne. Enkä koskaan pysty tekemään noita asioita hänen kanssaan. Koska olemme eri aikakautta! enkä kyllä tässäkään aikakaudessa pysty hänen kanssaan mitään tekemään, se on mahdotonta ja surullista. No, en nyt jaksa selittää tällä kertaa enempää. Kunpa voisin vaan soittaa sinulle AK ja rupatella niitä näitä. Kun en nyt jaksa kirjoittaa kun tuntuu, että kädet tärisee.... Ja nyt myös alkoi itkettämään. Ei tästä taidakaan tulla yhtään "puudutetumpi" päivä.. huoh. olen kyllä ihan väsynyt itseeni kun olen niin synkkä aina.

Huomenta M,

Minä nukuin, jopa puoli viiteen, ou jee! No, ei se ole kyllä mitenkään riittävää ja haukottelen täällä. Mietin, miten sinun aamu on lähtenyt liikkeelle. Hassua miettiä ihan "vieraan" ihmisen asioita, vaikka emmehän me nyt ihan vieraita ole henkisesti, kun olemme täällä "tutustuneet". Mutta periaatteessa vieraita kuitenkin.

Luin, mutta en jaksanut illalla enää kirjoittaa. Meinasin haukkoa henkeäni, niin osui taas yhteen noita asioita.. Tuo Eppu Normaali. Se on kuule minulle melkein elämää suurempi asia. Se juontaa jo lapsuudestani. Kuuntelin joskus 80-90 luvuilla sukulaisten vintillä yksin Eppujen levyjä, usein jos olin surullinen tai yksinäinen. Opin ulkoa kaikki biisit jo silloin. Myöhemmin, kouluikäisenä kun ei huvittanut mennä tunneille aina niin lintsasin ja menin kirjastoon kuuntelemaan Eppujen levyjä. "Kun olet poissa" on tavattoman koskettava biisi, sekä "Linnunradan laidalla" ja oikeastaan kaikki ne. Minulla on Eppujen kokoelmalevy tuossa pöydällä🙂

Tulin tosi surulliseksi, kun luin veljesi kuolemasta. Se on varmasti ollut elämässäsi tosi iso, vaikuttava asia. Minulle selvisi elämän rajallisuus oikeastaan silloin, kun ex-mieheni kuoli yllättäen autokolarissa (emme olleet silloin enää yhdessä , mutta kuitenkin). Silloin tajusin, että elämä ei välttämättä jatku ikuisesti. tavallaan se oli masentavaa..

Kirjoitat mielenkiintoisia. Minua ahdistaa aina maanantaisin, kun uusi viikko alkaa. Täytyy kait ottaa temestaa ja yrittää tehdä vähän kotitöitä.

Tsempit tälle päivälle, palataan!

Aamu takkuaa, nukuin taas ihan liikaa, en tiedä onko se vai diapam kun edelleen ihan pökkelö olo. Alan olla kyllä niin tottunut siihen, että jumitan vaan. ei varmaan kauhean hyvä... No, fiilistelen miettimällä kaikenlaista ja katsotaan mihin johtaa.

Musiikki on ollut aina mulle tosi henkilökohtainen juttu, tuntuu, ettei kukaan ymmärrrä miten voin alkaa itkeä ihan vaan jonkun kappaleen fiiliksen takia. Sulla taitaa olla sama. On kyllä joku merkitys varmasti sillä, että ollaan täällä "törmätty". Uskon vahvasti kohtaloon ja kaikkeen yliluonnolliseen ja että kaikella on joku tarkoitus. En vielä tiedä, mikä tämän tarkoitus on. Ehkä mun on tarkoitus oppia sulta jotakin ja toisinpäin. Katsellaan.

En vielä nouse sängystä. Ihan piruuttani. ainakaan ei aurinko paista niin, että pitäisi kokea syyllisyyttä siitä ettei ole jossain ulkona posottamassa taas tuhatta ja sataa. Illalla pitäisi nähdä mun isoasiskoa. Ei mitenkään erityisesti huvita, mutta tuleepahan sitten ainakin jotain tehtyä tänään. Josko ennen sitä yrittäisin tehdä edes jotain. haha.. Aika säälittävää tämä mun meno. Mutta kissan kanssa yhdessä makoillaan, se on sentään mun rikoskumppani😉

Mikähän kumma siinä on, että olo vain pysyy pökkelönä ja jumittuneena vaikka yrittää syödä terveellisesti, lenkkeillä, ajatella positiivisesti jne..Silti jostain tulee sellainen lievä päänsärky, väsymys, ketutus, masennus, luovutusfiilis...No joo, ehkä olen hieman koukussa rauhoittaviin, oisko jtn vieroitusoireita.

Musiikki...Minä en edes kestä kuunnella tunteellista musiikkia, kun tulee niin kamalan paha olo. Ja minullakin on sellaista täyttymätöntä kaipuuta sisimmässäni, jota tällä hetkellä yritän olla ajattelematta, sysään sen syrjään. Kuuntelen lähinnä musiikkia joka rauhoittaa, luo toivoa ja iloa. Haluaisin olla normaali, tasapainoinen ihminen jolla on yleensä virkeä mieli ja normaali toimintakyky. Minulla mielialat heittelevät paljon yhdenkin päivän sisällä, on varmaan piirteitä epävakaasta persoonallisuushäiriöstä..Ärsyttää tämä oman mielen kanssa kamppaileminen.

Ja tämä hemmetin kesä...on tosiaan (liian!) pitkä ja kuuma, ei ihme että on väsähtänyt ja nuupahtanut olo. Ja tosiaan se oma p.ska olo korostuu, kun pitäisi olla niin pirteänä kesästä nauttimassa. Mutta olen antanut itselleni armoa siinä mielessä, että ei minun tarvitse nauttia tästä kesästä, kesiä tulee vielä. Luonto on kaunis joo, kiva niin, mutta onhan sekin moneen kertaan nähty..

Tällaista, kiva kun saa johonkin kirjoittaa. Olen seuraillut ja jään seurailemaan teidän keskusteluja, Monange ja Autiotalon kuunvalo, jaksamista teille ja katsellaan, mitä elämä eteen tuo ja mitä näistäkin "taisteluista" seuraa tai voi oppia. 🙂🌻

MarianneM, hyvin kirjoitit ja tutulle kuulosti nuo ajatukset ja persoonan piirteet. Minähän olen epävakaa persoona. Eli kyllä tuo aivan tutulle kuulosti. Eihän sitä tiedä, kuinka yleistä on olla ahdistunut kesästä ja paineita sen vietosta, varsinkin jos ei jaksa viettää sitä..Ihmiset harvemmin vaan puhuu sellaisesta. Tavallaan tämä kesä on ollut kaunis, mutta surullisen rasittava ja jotenkin epämääräinen. Hyvin poukkoileva. Ja itse ihan kuutamolla.

Monange. Varmasti asioilla on suurempi merkitys, mitä emme tänä päivänä vielä voikaan tietää. Minä myös olen hyvin vahvasti lähellä henkiasioita ja sen sellaista. Olen kokenut elämässäni hyvin merkityksellisiä, sekä hyviä, että pahoja asioita. Joskus kuolema on istunut olkapäälläni (saattaa istua vieläkin) ja joskus olen ollut taivaissa, paratiisissa. Minun elämä on ollut aina suuren draaman värittämää, kuin paraskin elokuva, suuria tunteita, onnea, katastrofeja, rakkautta, pettymyksen katkeraa kalkkia, uusia alkuja, tuhoja, ei ihme, ettei siinä oikein tahdo mielenterveysparka matkassa pysyä. Tunnenkin, että olen elänyt jo noin sata elämää ja olen vanha raakki.

Kiva, että sinulla M alkoi loma niin ei tarvitse mennä töihin. Saat olla ja lojua rauhassa, vaikka ei sekään kyllä aina mitään onnea tuo..joskus se masentaa entisestään. On aikaa ajatella kaikkea. Mutta se mökille meno kuulostaa mukavalle. Katsele siellä kasveja minunkin puolestani ja sano niille terveisiä🙂

Ps. Sipoossa on paljon ihania ajelureittejä, merenrantapaikkoja, luontoa jne.

Täällä taas! Kiva kun liityit joukkoon, MarianneM, tulee jollain tapaa hyvä mieli, että meitä on muitakin, joilla pää täynnä sekamelskaa, vaikkei se tietenkään ole kellekään kivaa oikeasti... Kirjoitit, että: "Haluaisin olla normaali, tasapainoinen ihminen jolla on yleensä virkeä mieli ja normaali toimintakyky." Tuo olisikin ihmeellistä! En osaa edes kuvitella.... 😐 Koska jos ulospäin tuollainen olen, niin esitän!!! Toisaalta, ehkä elämä olisi tylsempääkin? En tiedä.. Ihan kuin AK kerroit, niin minustakin tuntuu, että elämääni on jo mahtunut niin paljon isoja ja outoja ja hyviä ja tosi pahoja juttuja, että koen, että olen jo monenkymmenen elämän edestä elänyt. Eipähän ole ollut tylsää..... Paitsi nyt on kyllä. hah.

Mitä enemmän tätä asiaa olen itsekseni selvittänyt, niin sitä vakuuttuneempi olen, että täällä kanssa tuo epävakaa. Kaikki täsmää.. Liittyykö sitten siihen, että olen aina kokenut, ettei kukaan ymmärrä. Olen saanut lisänimen Drama Queen, ja usein elämäni on kuin jotain maailman paskinta leffaa, ihan totta! On tapahtunut niin älyttömiä juttuja, että välillä olen miettinyt, mitä oikein olen tehnyt edellisessä elämässä kun kaikki ihan kamalat jutut kasaantuu mun tielleni..... ☹️

Enkä tule pidemmän päälle toimeen parisuhteissa, kaikki väsyy muhun, aina on ikuista vuoristorataa, ei koskaan turvallinen olo, mitä haluaisin maailman eniten. Taas sama aihe. Toisaalta en kyllä nyt halua ketään lähelleni. Ahdistaa kyllä tuo, että koko kesäkuu vaan katosi johonkin tässä itseni kanssa taistellessa. Mutta pakko ajatella se niin, niinkuin MarianneK sanoitkin, että kesiä vielä tulee. En uskalla miettiä, mitä ennen ensi kesää tässä tapahtuu, joten yritän olla ajattelematta kokonaan.

Sain jotain aikaiseksi tässä välissä, (koska tein taas itselleni ongelman, etten voi mennä ulos), imuroin, tiskasin hirveän vuoren, pesin viimein käsin sen pinon, mikä on lojunut olkkarin lattialla, kävin suihkussa, maksoin laskuja, laitoin kivat vaatteet päälle ja nyt psyykkaan itseäni että saan itseni vielä ulos saakka, pitäisi lähteä sinne siskolleni. En tiedä miksi teen tästä ongelman, en koe, että pelkään ihmisiä tms, ei ole sellaista, jotenkin vaan välillä teen ilmeisesti jotenkin tahallani vaan asioista aina vaikeampia kun ne edes on. Pitää hakea sitä draamaa automaattisesti mistä tahansa, näemmä, hirveän fiksu olen kylllä....
😝

KÄvin siskolla, oli ihan kiva, matkalla eksyin yhteen vanhan tavaran kauppaan, missä oli loppuunmyynti, niin tarttui mukaan pari kangasta ja huivi. Aion vielä palata sinne katselemaan muutakin, nyt en ehtinyt enempää. Rakastan kaikkea vanhaa..

Istuimme parvekkeella auringossa, juttelimme, pystyin yllättävän avoimesti kertomaan oloistani. En tietenkään kaikkea, mutta ehkä halusin jotain sanoa, kun tuntui, että se juhannus meni miten meni, eikä kukaan tajunnut, vaan luulivat ilmeisesti että haluan jotain kenkkuilla. Yritin selittää, että jo se oli minulta eforttia, että yritin olla mukana. Etten ollut vaikka yksinäni peiton alla koko juhannusta... Alkoi tosi kovasti ottaa kupoliin kun siskoni kertoi, että äitimme oli häneltä kysellyt hirveästi, että miten minulla oikein menee kun on ollut huolissaan, kun olen ollut niin vaisu tms., sisko oli onneksi puhunut vähän mun puolesta niin, että toivon, ettei tilanne kaadu niskaan kun näen äitiä mökillä.... Ahdistaa. Hän ei ole tosiaankaan se ihminen, kenelle haluan mistään kertoa. Onneksi siskoni tietää tämän.

JOkatapauksessa, minulle tulee aina vähän parempi mieli itselle ihan siitä, että saan aikaiseksi laitettua kivat vaatteet päälle ja itseni nätin näköiseksi ja menen ihmisten ilmoille esittämään "normaalia". Kukaan ulkopuolinen ei arvaisi minusta silloin, millainen sekamelska pääni sisällä möyrii. Se ajatus on jollain tapaa helpottava. Vaikka saikin mut vielä pahempaan jamaan kun vedin sen roolin niin yli. Nyt teen niin vain silloin ja sen aikaa kun itse jaksan. Jos huomenna en jaksa ollenkaan, niin se on ihan ok. Mutta on kiva huomata, että saa katseita ja hymyjä tuntemattomilta. Luulevat varmaan että olen maailman onnellisin ihminen. Ainakin osaan siis ulospäin näyttää edelleen siltä, siitä olen jollain tavalla tosi tyytyväinen🤨