Mitenkä sietää omaa ahdistusta/mitättömyyden tunnetta?

Mitenkä sietää omaa ahdistusta/mitättömyyden tunnetta?

Käyttäjä HerKaramazov aloittanut aikaan 17.02.2022 klo 13:10 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 17.02.2022 klo 13:10

Moi.

Yritin soittaa kriisi-puhelimeen mutta sen kaikki linjat ovat varattuja…siksi kirjoitin tänne uuden otsakkseen alle.

Olen traumatisoitunut jo lapsesta asti, persoonallisuuteni ja identiteettini/tempperamenttini on jo lähtiessä kolhiintunut. Muistan ekoja masennukseen viitaavia olotiloja jo 3-5-vuotiaasta…siitä lähtien olen kokenut hämmentäviä asioita elämässä. Elämä ei ole kovin helppo tie vaikka en ole nähnyt sitä täysin loppuun. Useita kavereita olen ollut saattamassa maan poveen mitä erilaisimmista syistä mm. sairauden, alkoholin, onnettomuuden, itsemurhan johdosta. Montaa traagista elämän kohtaloa olen nähnyt, läheltä.
Elokuvissa, kirjoissa, ja naistenlehdissä puhutaan toisenlaisistakin elämän poluista, joskus niitä kutsutaan menestystarinoiksi.

Itseäni askarruttavin asia on että voiko olla silti tyytyväinen elämään vaikka se on usein ahdistavaa, piinallista, raskasta? Pitääkö elämän olla menestystarina että se on elämä?

Olen kokenut/kokeillut kristillistä seurakunta yhteyttä, zen-buddhaista sanghaa hakiessani rauhaa sielulleni. En ole tiennyt mitä odottaa mutta jokin asia uskonnollisissa/ajatus järjestelmissä ottaa ”vastahankaan”…vaikka hyviä juttuja löytyykin, sitä en kiellä. Mietin että olenko jotenkin viallinen kun en ”istu” järjestelmään, vaan alan aina kyseenalaistamaan ja kyselemään jos siihen on aihetta, ja minulle ei riitä vastaukseksi että ”kun raamatussa lukee näin”, tai ”buddha kertoi näin”. Pitäisikö pitää mölyt mahassa jos 80-90% opetuksista tai teksteitä on okei, mutta 10-20% ei tunnu kestävän ”päivän valoa”…tarkoitan että jotkut asiat eivät kestä keskustelua, tai voida sanoa että tuo ohje on vain ohje ei resepti. 
Minusta tuntuu että jos asioita tulkitaan pilkun tarkasti ja kyse on joidenkin tekstien soveltamisesta elävään elämään tullaan tilanteeseen jossa ”pakotetaan” koripallon kokoinen ihminen tennispallon sisälle, jotain joudutaan aina amputoimaan ihmisyydestä pois.

Ymmärrän että lakia tulkitaan hyvinkin tarkasti oikeussalissa…tosin sieläkin tehdään joustoja tilanne kohtaisesti.

Yritän ilmaista vaikka näin asian; melko usein asioidessani Kelan kanssa tulee mielee ”onko Kela ihmisiä varten – vai ihmiset Kelaa varten?” Sama asia koskee mielestäni uskontoja ”onko uskonnot ihmisiä varten – vai ihmiset uskontoja varten?” Kelaa, lakeja, ja uskontoja tarvitaan luomaan yhteiskunta järjestystä, moraalia, ja merkitystä pienille ihmisille.

Olenko mä liian liberaali koskien uskontoja? En tiedä? Lähden uimahalliin…

Käyttäjä kirjoittanut 17.02.2022 klo 15:51

Olen sitä mieltä että Kela on ihmisiä varten samoin kuin useimmat uskonnot, politiikka taas on usein niin perin että ihmiset ovat politiikkaa varten, kuten kansanedustajat ja hallitus.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 17.02.2022 klo 17:17

Mä ajattelisin ilman muuta että uskonnot on ihmistä varten, ja aika suruttomasti "suodatan" minkä tahansa uskomusjärjestelmän opetuksista sen mikä tuntuu todelta ja oikealta ja jätän muun huomiotta.

Jaan kokemuksesi siitä, että menestystarinoiden kuuleminen/lukeminen voi olla ahdistavaa.

Menestystarinoiden kertominen on varmaan voimauttavaa ihmisille, jotka niitä kertovat, ja voi olla että heille on vaikeuksista selvinneinä hyvin tärkeää uskoa niihin. Luulen kuitenkin, että monessa tapauksessa kyse on pitkälti siitä, mitä otetaan mukaan ja mitä jätetään pois - 'vaikeuksista voittoon' on niin tehokas tarinan kaari, että objektiivisuuteenkin pyrkivälle kirjoittajalle saattaa tulla kiusaus liioitella aikaisempien aikojen vaikeutta ja silotella kaikki nykyhetkeen sisältyvä keskeneräisyys ja rosoisuus pois. Tai päinvastoin, joillakin ihmisillä on taipumus antaa ajan kullata muistoja, niin että menneisyys tuntuu aina nykyhetkeä paremmalta.

Käyttäjä Eieiei kirjoittanut 17.02.2022 klo 18:27

Karamazov, lukiessani puheenvuoroasi, autoit herättämään minussa tämmöisen ehdotuksen kysymykseesi miksi tulee se vastahankaisuus: ilkeät ihmiset, yleensä narsistiset tms. kieroonkasvaneet. Jokaisessa yhteisössä on pahantahtoisia ihmisiä, uskaltaisin jopa sanoa, pahoja ihmisiä. Siksi uskonnot, filosofiat, politiikat, kansanliikkeet, yhteishenki jne. alkavat muodostaa ryhmässä nokkimisjärjestystä.

 

Kysymykseesi elämän ihanuuden kaipuusta, menestystarinoista tms. tuli mieleeni paralleeli: suklaa on hyvää. Jossain vaiheessa kun olen ahminut sitä, minulle tulee huono olo.

 

En kannata masokismia tai (body) fasismia vaikka sanon että valitettavasti suru ja kärsimys pitää hyväksyä, vaikka kannattaa yrittää sitä poistaa esim. psykoterapialla, lääkkeillä, seksillä, terveellisellä ruualla, liikunnalla, nukkumisella ja levolla, uskonnolla, filosofialla tai millä tahansa mielekkyyttä tuottavalla askareella. Paraskin sanoja olen... koska masennun. Tätä kirjoittaessa olen hetkellisesti myönteisemmällä tuulella mutta kokemus on osoittanut että tipahdan taas pohjalle, joko sattumalta tai sitten joku ilkeä ihminen vetää minut alas, tai minä tulkitsen sen niin.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 3 kuukautta sitten. Syy: Lisäyksiä, pohdintaa
Käyttäjä Valonetsijä kirjoittanut 17.02.2022 klo 23:59

Joskus on vaikeaa ymmärtää miksi toiset joutuvat kohtaamaan niin paljon vastoinkäymisiä elämässään. Miksi toiset löytävät ulospääsyn mitä kurjimmista oloista ja toiset ei? Kuuntelin tänään aiemmin podcastia traumoista ja siinä sanottiin että masennus on keino suojautua traumalta. Siinä sanottiin myös että kaikista traumoista voi toipua. Itse koitan tällä hetkellä selviytyä aiempien vaikeiden elämäntilanteiden ja masennuksen suosta joogan, tietoisuus- ja rentoutusharjoitusten avulla. Ne kyllä ikävästi nostavat asioita pintaan ja silloin pitäisi kyetä tuntemaan tunteet antamatta mielelle liikaa valtaa. Välillä onnistuu ja välillä ei. Tänään mieli otti vallan. Sanotaan että kaikki kokemukset ovat opettajia ja ne toistuvat kunnes opit on opittu.Harvempi täällä ehtii yhden elämän aikana tulla valmiiksi. On hyväksyttävä keskeneräisyys. Ehkä kaiken takana on oppia rakkautta itseä ja muita kohtaan. Huoh. Huomenna uusi päivä.

 

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 18.02.2022 klo 11:32

Elämään kuuluu tietty kärsimys, mutta ei liiallinen. Tai mikä nyt sitten on kärsimystä? Kaikki kokevat elämän niin eri tavalla. Tietenkin sitten voi aina treenata tiettyjä osa-alueita. Jonka jälkeen tietyt asiat ei tuota enää niin paljon tuskaa. Ainakin itse olen huomannut, että kun olen ns. tottunut kärsimään jonkin verran, niin sitten pystyn kärsimään helpommin. Mun mielestä se on ainakin itselleni tärkein taito, että pystyn ottamaan kärsimisen vastaan, vaikka ei se kyllä kivaa ole.

Toki voihan jonkun elämä tiettyyn pisteeseen asti olla kärsimys-vapaata, mutta en usko että kukaan pystyy olemaan kärsimättä koko elämää, ainakin jos elää vanhaksi.

Kaiken oikeastaan pitäisi olla ihmistä varten, vaikka näin ei kuitenkaan ole. Tuntuu että niin moni asia nykyään on rahan tekoa varten.

Elämää kai pitää sitten vain elää elämisen takia. Siis suorittaa pakolliset asiat ja askareet. Kun tuntuu siltä, että ei voi olla yhtä elämän tarkoitusta. On pakko olla satoja elämän tarkoituksia. Jos nyt voi tarkoituksista puhua. Tuntuu siltä että nyt elämän tarkoitukseni on juoda kahvia ja sitten kun olen juonut kahvia, niin sitten tulee taas uusi tarkoitus. Ajattelen ettei voi olla mitään ultimaattista päämäärää elämällä. Vaan pieniä, peräkkäin tulevia tarkoituksia...

Käyttäjä Valonetsijä kirjoittanut 18.02.2022 klo 12:22

Onhan se merkityksellisyyden kokeminen tärkeää, ainakin itselle. Ihana ajatus pieniä peräkkäisiä tarkoituksia..niinhän se on kun keskittyy nykyhetkeen. Ehkä sitä ei tarvitsisi muuta, kuin läsnäoloa ja sitäkautta asiat loksahtelevat paikoilleen💖

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 18.02.2022 klo 15:47

Moi.

Toi pieniä tarkoituksia oli hyvä oivallus.

Edellisellä voi sietää ahdistusta, ja omaamitättömyyden tunnetta kun seuraa tarkoituksia aina seuraavaan.

 

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 3 kuukautta sitten. Syy: Korjaus
Käyttäjä Friendly kirjoittanut 19.02.2022 klo 13:50

HerKaramazov kirjoitti:Itseäni askarruttavin asia on että voiko olla silti tyytyväinen elämään vaikka se on usein ahdistavaa, piinallista, raskasta? Pitääkö elämän olla menestystarina että se on elämä?

Tietenkin voi olla tyytyväinen. Hyvin monen ihmisen elämä on hiljaista taistelua ja sarja pieniä sattumuksia, ei mikään suuri kertomus, josta tehdään näyttäviä elokuvia.

Itse ajattelen, ettei elämäni sentään ole pelkkää kurjuutta ollut. Olen saanut synnyinlahjaksi ihan kohtalaiset kortit, ja joskus tunnen vähän syyllisyyttä siitä, etten ole käyttänyt niitä paremmin. Mutta eräs elämän tärkeistä kokemuksista onkin hyväksyä itsensä epäonnistumisineen, rakastaa ja tulla rakastetuksi.

 

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 20.02.2022 klo 10:21

Moi.

"Mutta eräs elämän tärkeistä kokemuksista onkin hyväksyä itsensä epäonnistumisineen, rakastaa ja tulla rakastetuksi."

Olen kansasi samaamieltä, mutta lainaan Pauli Hanhiniemen laulun sanoja "Jos se olisi helppoa olisin tehnyt sen jo vaan se on vaikeeta - jos se olisi helppoa olisin tehnyt sen jo ajat sitten uskotko"

Tällä mennään...

Käyttäjä auringonkeltainen kirjoittanut 20.02.2022 klo 11:42

Hei, ahdistaa. Oon ajatellu että elän elämääni. On menossa tällanen vaihe. En yritä selviytyä.

Käyttäjä kirjoittanut 20.02.2022 klo 12:48

HerKaramazov kirjoitti:
Moi.

Toi pieniä tarkoituksia oli hyvä oivallus.

Edellisellä voi sietää ahdistusta, ja omaamitättömyyden tunnetta kun seuraa tarkoituksia aina seuraavaan.

Hei. Oletko tuntenut ettei näistä kommenteista ole sinulle apua, vaan päinvastoin?

Miten olet ajatellut sietää ahdistustasi, ja oletko onnistunut siinä, hyvin vaiko huonosti?

 

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 21.02.2022 klo 10:43

Pikemiten kirjoitti:

HerKaramazov kirjoitti:
Moi.

Toi pieniä tarkoituksia oli hyvä oivallus.

Edellisellä voi sietää ahdistusta, ja omaamitättömyyden tunnetta kun seuraa tarkoituksia aina seuraavaan.

Hei. Oletko tuntenut ettei näistä kommenteista ole sinulle apua, vaan päinvastoin?

Miten olet ajatellut sietää ahdistustasi, ja oletko onnistunut siinä, hyvin vaiko huonosti?

 

Moi.

Koen että muutkin askartelevat kyseisten asioiden parissa, silloin koen että en ole yksin, ja saan vertaistukea.

En ole laatinut mitään eritystä taktiikkaa ahdistuksen sietämiseen. Tiedän vain että se on tunne, ja tunne en ole minä...silti ahdistus tuntuu varpaanpäissä, hiuksissa, korvan nipukoissa, sydämessä ja etenkin rintalastan takana.

Koitan ajatella ahdistusta tunteena jonka annan olla silti antamatta sen lamauttaa...toisinaan onnistun toisinaan en.
En osaa arvioida onko edellinen hyvää vai huonoa onnistumista? Ehkä jotain siltä väliltä?

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 21.02.2022 klo 10:46

auringonkeltainen kirjoitti:
Hei, ahdistaa. Oon ajatellu että elän elämääni. On menossa tällanen vaihe. En yritä selviytyä.

Hyvä että pystyt ajattelemaan noin. Minua pelotaa että jään tähän ahdistuksen tilaan loppuelämäkseni, joka ei ole ehkä realistista, mutta tuntuu siltä.

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 23.02.2022 klo 10:00

Pikemiten kirjoitti:
Hei. Oletko kokeillut vaihtaa tunnetta kuin ahdistus iskee? Minulla oli ennen ahdistusta, joka tuntui koko kehossani. Nykyään vain oikeassa jalassa ja persuksissa, johtuu seksin puutteesta.

En ole koittanut siirtää ahdistuksen tunnetta, tai vaihtaa sitä...käsitinkö oikein toiseksi tunteeksi? Tarpeeksi joka tuntuu nivusissa? 😉

Käyttäjä kirjoittanut 23.02.2022 klo 11:22

Heido. Rakkaus ja seksuaalisuus kuuluvat yhteen!