Kun olen saanut tehtyä kaiken pakollisen, tulee tyhjyys. En keksi mitä tekisin, tai jos keksin, niin ei tee mieli tehdä. Ei tee mieli tehdä mitään, ei jaksa. Tuntuu, että on liian väsynyt tehdäkseen mitään. Mutta liian pirteä mennäkseen nukkumaan.. tai ei tee mieli mennä, ennen kun väsyttää kunnolla. Sitten vain olen, kunnes tuntuu, että täytyy tehdä edes jotakin. Ehkä teen, mutta se ei tunnu tarpeeksi järkevältä, joten ahdistun, kun en saa mitään hyödyllistä aikaan.

Tuota samaa on mullakin toisinaan. Aiemmin  ollut enemmän. Nykyään tekemistä olis aina, joista usein valitsen: en mitään. Voimien kanssa saa olla usein tarkkana; etteivät katoa kokonaan. Yleensä en pidä siitä, kun usea asia kesken. Nykyään on ollut vaan hyväksyttävä että aikansa joka asialla eikä kaikkea tarvi heti peräperään tehdä. Joulun aikaan aloitin palapelin, taivas siitä (yläosa) vielä kokoamatta ja huhtikuussa mennään. Joka päiväinen lenkkikin tältä pvältä tekemättä. Tvn vaikutuksesta olen päässy etäämmälle, kuva vaan auki, ei ääntä. Jotenkin väsyttävää kun joka ohjelmassa paljon räiskettä ja äkillisiä kameranvaihtumiskuvakulmia.Kaiketi koko tämä kevään koronarumba myös väsyttää ja tuntuu, että aikomukset ja voimatkin usein vaan jonnekin valahtaa.

Odottaminen. Se vie voimia nyt liikaa. Siksi en jaksa kuin haluaisin.

Joo kyllä mullaki siis tekemistä riittäis, en vaan osaa päättää mitä niistä tekisin, mikään ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta. Päädyn siis olemaan tekemättä mitään järkevää.

Mun täytyy viedä koira ulos muutaman kerran päivässä. Ja yli 10 vuotta koiran omistettuani on jokapäiväiseen ulkoiluun tottunut niin, ettei varmaan ilman koiraakaan voisi olla menemättä ollenkaan ulos.

Jos tv:n katselu väsyttää, niin voi mennä ulos ihastelemaan luontoa 🙂

Mulla kissa alkoi jippoilemaan. Oli alunperin sisäkissa. Muutti tähän. Oppi ulos. Kunnes tuli öljyisenä ja on nyt ollut karanteenissa sekin. Oikeasti kai kaikki kissat kai kuuluis olla sisäkissoja tai talutettavina vaan ulkona. Nyt ikkuna usein auki, hyttysverkollinen. Protestoi pissaamalla tiskialtaaseen jos on tyhjä. Tiskaamisen siirtämisellä nyt perusteita... hiekkalaatikkoa kuitenkin oppinut vuosikymmenen myötä pitämään aina puhtaana joten ei johdu tuo protesti siitä. Kakat nykyään alkaneet osumaan hiekkaan. Oli aiemmin protesti, laatikon viereen. Ehkä tämä vaihekaan ei ole ikuinen. - Ihan uusin jipoista tämä: menee jemmaan. On löytänyt monia piiloja, joita en ole aiemmkn huomannut kunnes yhdessä hännän heilahdus paljasti. Toinen paikka paljastu kun koitti kakoa karvapalloa. Ääni kuului mutten mistään löytänyt. Kohta alkaa viides yhteiselovuosi. Täyttää 9 v loppukesällä.

Mutta siis nyt löytynyt. Nukkuu sylissä.

Hei. Olen kotona kaiket päivät näin korona poikkeustilan aikana. Kissani on alkanut osoittaa merkkejä tyytymättömyydestänsä siihen että olen kotona, ja yleensä läppärilläni. Mitä sinulle kuuluu?

Mulla vaihtelee vointi aikalailla, välillä oon im-partaalla ja toisinaan oon ilonen ja oma itteni. Tuntuu välillä, että oon riesa vaan kaikille..

Ootko käynyt ulkona katsomassa kevättä? Pidätkö keväästä?

Moi!
Mä olen pitkanlinjan masentuja - tosin hyviäkin jaksoja on ollut välillä vuosia. Mutta nyt tällä hetkellä olen toista kertaa elämässäni todella syvällä edellinen "syvä sukellus" oli vuosituhannen vaihteessa. Lyhyempiä masennuksia siis muutaman kuukauden "konttauksia" on ollut ehkä kymmenkunta usein liityen elämäntilanteisiin.

Olen ehkä liian hauras tähän elämään?

Olen ollut naimisissa 10 - vuotta josta minulla on etä vanhemmuus kahteen teini-ikäiseen tyttöön. Olen idealisti, ja kaipaan keskusteluja uskonnoista, filosofioista, ihmisenmielestä, jne. Tosin pystyn käytännön rakennushommiinkin pienessä mittakaavassa jos mieli ja selkä sen sallii. (pari välilevyn pullistumaa)

Avio erossa riipivintä oli kun nuorempi tyttö 7-vuotta sanoi " isi tule kotiin leikitään leikkejä kuin ennenkin"

Nyt alkaa itkettään kun muistelen vilpitöntä tyttäreni pyyntöä. Muutin muutaman 5km päähän tytöistäni jotta näen heitä usein ja he pääsevät koulusta linjurilla mun luo jos tahtovat ja seuraavana aamuna.

Ex-vaimon kanssa ero sujui melko kivuttomasti - siihen ei liittynyt kolmatta ihmistä.

Silloin vuosituhannen vaihteessa itku salpautui - en ole pystynyt itkemään liki 20 - vuoteen. Viimeviikolla se alkoi - itku - pystyin ensimmäisen kertan itkemään 1.5 - vuotta sitten kuollutta äitiäni joka kuoli sairaskohtaukseen uimassa.

Viimeviikolla äidilläni olisi ollut 79-vuotissyntymäpäivät - vanhempi tytöistäni lähetti minulle viestien että "on mummoa ikävä" lähdin viemään koiria tuon viestin jälkeen ja aloin miettimään äitiäni - minulle on kertottu että hän oli oksentanut verta kun hän oli hukkunut, hänellä oli tullut aivo verenvuoto.

Mieleeni tuli kuolin raportti mitä siinä luki mm. kylkiluita oli mennyt poikki elvytyksessä. Mietin ruhjoontunutta äitiäni johon minulla oli erittäin ristiriitainen suhde " olisin halunnut ottaa äidin syliin ja sanoa että olet rakas ja yritit parhaasi niistä lähtökohdista mitkä sinulla oli"

edellinen itkettää hirveesti.

Tänään aamulla etsin laatikoista jotain? En muista mitä? Löysin nuoremman tyttöni isäinpäivä kortin jonka hän on tehnyt 5-vuotiaana tarhassa. Kortissa on auto jonka nokkapellin voi avata ja siellä on mun tyttöni kuva...muistan samalla tytön sanat "tulisit isi kotiin" ja itkettää - 20 - vuoden itkut itkemättä tuntuu siltä.

Vanhempi tyttö on tulossa huomenna, tai perjantaina kumpi sopii hänelle paremmin.

Olen uusissa naimisissa - ei lapsia - avioliitto "korjaamossa/terapiassa". Ja mä itken vanhoja vuosia sitten tapahtuneita - kai ne tarvii itkeä pois?

Se "pieni poika" sisälläni on ollut liian kauan hiljaa?

Sekavaa...

Kevät on mukavaa aikaa, ku näkee et miten luonto herää henkiin. Oon muutenkin kevään lapsi.

Minä syksyn. Mutta keväässä vanhaa katoaa ja uutta syntyy ....

HerKaramazov kirjoitti:
Moi!
Mä olen pitkanlinjan masentuja - tosin hyviäkin jaksoja on ollut välillä vuosia. Mutta nyt tällä hetkellä olen toista kertaa elämässäni todella syvällä ....

Olen ehkä liian hauras tähän elämään?......

Nyt alkaa itkettään kun muistelen vilpitöntä tyttäreni pyyntöä.....

Silloin vuosituhannen vaihteessa itku salpautui - en ole pystynyt itkemään liki 20 - vuoteen. Viimeviikolla se alkoi - itku - pystyin ensimmäisen kertan itkemään 1.5 - vuotta sitten kuollutta äitiäni joka kuoli sairaskohtaukseen uimassa.....

....Mietin äitiäni johon minulla oli erittäin ristiriitainen suhde " olisin halunnut ottaa äidin syliin ja sanoa että olet rakas ja yritit parhaasi niistä lähtökohdista mitkä sinulla oli"....Olen uusissa naimisissa - ei lapsia - avioliitto "korjaamossa/terapiassa". Ja mä itken vanhoja vuosia sitten tapahtuneita - kai ne tarvii itkeä pois?

Se "pieni poika" sisälläni on ollut liian kauan hiljaa?

On ollut turvassa, tarvinnut olla? Hyvää elämässä kaikki, mikä puhdistaa.. ja mielestä jotain vapauttaa.

Sitäkin varten tämä paikka on. Saa tuulettaa sielua vaikka pohjia myöten... Tuota mietin miksi onkin niin, että vasta sitten kun on jo kaukana, ymmärtää läheisyyden arvon?  Niin paljon sanomatta jää. Ja osoittamatta miten tärkeä läheinen oli eläessään.

Hei tyttönen vaan.

Mitä tykkäät tehdä näin keväällä?

keväällä en tee oikeestaan muuta ku ootan kesän tuloo, toisaalta on kivakin et päivät pitenee.

Tyttönen vaan kirjoitti:
keväällä en tee oikeestaan muuta ku ootan kesän tuloo, toisaalta on kivakin et päivät pitenee.

Niinpä... Toisaalta kyllä kevät ja kesä ahdistaa kun pitäisi ulkoilla. Olla reipas. Nautin sadepäivistä kun on helppo antaa itselle lupa olla vaan kotona.

Ollapa aina myrsky... 

Sadepäivät ja ukonilmakin on mukavia, mä en tiiä mikä siinä on, mut tykkään synkistä pilvistä 🙄