Hei mukava kuulla ett paremmassa vireessä siellä.

Täällä kaikenlaista tekemistä muka. Ihan jouten en ole ehtiny olemaan. Eläinlääkärireissua ja työkeikkaa pukannut. Jos mahdollista niin pidetään ok-olosta kiinni👍

Mulla tää viikko on ollu hankala, oon kärsiny psykoosin oireista..

Hei tuohan on askel eteenpäin; osata tiedostaa tuo ja nimetäkin. Mikä sulla stressin aihe mikä laukaissut noita? miten pitkään jatkunu? jos mietit laajemmassa perspektiivissä? Toistuuko miten usein tai mitä haluat kertoa? Onneksi viikko vaihtumassa uuteen... 👍

Mun katkes ajatus ja jäi kirjottamatta,  kun alkaa noin olla ote psykoosin vaikutuksesta, on tavallaan niihin liittyvien vaikeuksien niskan päällä. Tuuletusten paikka 🙂

Harmi että oireet on palanneet tyttönen - toivottavasti menevät nopsaan ohi. Mulla on pää on kipeä ja on vähän sellainen olo että saattaa olla tulossa flunssa, mutta nukuin hyvin ja kahvi oli maukasta. Menen varmaan kohta tekemään lisää.

Mä oon ollu flunssassa yli viikon, tuntuu ettei mee millään ohi.

Nää oireet alko pahentuu tällä viikolla, kaikki väittää et mulla on harhoja mut en ite tunnista niitä ja tuntuu, etten oo hoidon tarpeessa. Mikähän mua vaivaa?

Tyttönen vaan, tuo kuulostaa hankalalta...

Mä en edes saa otetta siitä, miltä musta nyt tuntuu. Koen syyllisyyttä siitä, etten ollut tyttöni elämässä riittävästi silloin, kun hän oli pieni. Olen ollut hänen isäänsä yhteydessä. Ehkä tuo on saanut mut muistelemaan mennyttä olemattomuutta. Näin aamusta vahvaa unta tytöstä.

Kaipaan, että joku tulisi siivoamaan mun kanssani. Harmi, kun vasta eilen/tänään tuo tuli mieleen. Olisin voinut pyytää avukseni siskon tyttöä, joka on ollut talvilomalla tämän viikon, ja maksaa hänelle. Nyt on loma kuitenkin mennyt loppuun. Kukahan se sitten voisi olla? Ei mulla taida olla ketään tiedossa.

Mä en jaksa enää, haluun vahingoittaa itteäni keinolla millä hyvänsä. Mulla loppuu keinot.. tarvittavaakin menny tänää..

Anteeksi, kun tungettelen, haluaisin vain saada tunteitani ulos jollekin.

Olen tosi väsynyt. Olen jo vuosia kärsinyt kroonisista kivuista, jotka vaikeuttavat elämää huomattavasti, olen käynyt lääkäreissä vaikka kuinka monta kertaa, mutta koskaan ei lääkärit ole löytäneet niille syytä ja sanovat niiden olevan vain somaattisia ja että minun pitäisi vain "yrittää stressata vähemmän". Mutta tässä on nyt mennyt kahdeksan vuotta ja alan kyllästymään lääkärikäynteihin, mutta aina kun kipuja tulee, kaikki muukin romahtaa, mieliala, sosiaaliset suhteet, unirytmi, syöminen jne. Enkä voi tehdä asialle mitään. Olen ollut työkyvyttömänä viimeiset kaksi vuotta, minulla on vakava sosiaalisten tilanteiden ja julkisten paikkojen pelko, eli en käy ulkona melkein lainkaan (josta kaikki hoitajat ja psykologit tykkäävät aina kommentoida, sanovat, että oloni paranisi jos vain menisin ulos kävelemään joka päivä, ja niin olen tehnyt, mutta yllätys yllätys, kivut tulee silti takaisin, ja sitten sulkeudun taas peloissani kotiin). Viime syksynä olin osastolla, koska koko kesän kestäneet vatsakivut pahensivat masennusta ja olin todella itsetuhoinen.

En tiedä, miten kauan jaksan enää. En halua elää näin. Olen kyllästynyt turhiin lääkärikäynteihin, tuntuu, että olen kokeillut aivan kaikkea, mutta mikään ei auta. Tämä noidankehä vetää minut aina takaisin lähtöpisteeseen, enkä jaksa enää vetää itseäni sen kuilun pohjalta ylös, kun tiedän, että ennemmin tai myöhemmin putoan sinne taas. Haluaisin niin viiltää taas reidet auki, jotta kivulleni olisi edes jokin syy, mutta häpeän itseäni jo tarpeeksi.

Anteeksi. Minulla alkaa vain olemaan voimat loppu, enkä tiedä mitä tehdä. Olen koko ajan väsyneempi ja yksinäisempi, ja olen lakannut välittämästä itseni huolen pitämisestä. Millään mitä teen ei ole mitään väliä, kivut tulevat aina takaisin. Tuntuu, ettei kukaan osaa auttaa, ja että se on minun oma vikani.

(Olen muuten 24v. jos joku haluaa perspektiiviä.)

Huurreruusu kirjoitti:
Anteeksi, kun tungettelen, haluaisin vain saada tunteitani ulos jollekin.

Olen tosi väsynyt. Olen jo vuosia kärsinyt kroonisista kivuista, jotka vaikeuttavat elämää huomattavasti, olen käynyt lääkäreissä vaikka kuinka monta kertaa, mutta koskaan ei lääkärit ole löytäneet niille syytä ja sanovat niiden olevan vain somaattisia ja että minun pitäisi vain "yrittää stressata vähemmän". Mutta tässä on nyt mennyt kahdeksan vuotta ja alan kyllästymään lääkärikäynteihin, mutta aina kun kipuja tulee, kaikki muukin romahtaa, mieliala, sosiaaliset suhteet, unirytmi, syöminen jne. Enkä voi tehdä asialle mitään. Olen ollut työkyvyttömänä viimeiset kaksi vuotta, minulla on vakava sosiaalisten tilanteiden ja julkisten paikkojen pelko, eli en käy ulkona melkein lainkaan (josta kaikki hoitajat ja psykologit tykkäävät aina kommentoida, sanovat, että oloni paranisi jos vain menisin ulos kävelemään joka päivä, ja niin olen tehnyt, mutta yllätys yllätys, kivut tulee silti takaisin, ja sitten sulkeudun taas peloissani kotiin). Viime syksynä olin osastolla, koska koko kesän kestäneet vatsakivut pahensivat masennusta ja olin todella itsetuhoinen.

En tiedä, miten kauan jaksan enää. En halua elää näin. Olen kyllästynyt turhiin lääkärikäynteihin, tuntuu, että olen kokeillut aivan kaikkea, mutta mikään ei auta. Tämä noidankehä vetää minut aina takaisin lähtöpisteeseen, enkä jaksa enää vetää itseäni sen kuilun pohjalta ylös, kun tiedän, että ennemmin tai myöhemmin putoan sinne taas. Haluaisin niin viiltää taas reidet auki, jotta kivulleni olisi edes jokin syy, mutta häpeän itseäni jo tarpeeksi.

Anteeksi. Minulla alkaa vain olemaan voimat loppu, enkä tiedä mitä tehdä. Olen koko ajan väsyneempi ja yksinäisempi, ja olen lakannut välittämästä itseni huolen pitämisestä. Millään mitä teen ei ole mitään väliä, kivut tulevat aina takaisin. Tuntuu, ettei kukaan osaa auttaa, ja että se on minun oma vikani.

(Olen muuten 24v. jos joku haluaa perspektiiviä.)

Tää kuulostaa nii tutulta, mäkään en jaksa enää yhtään.. huomenna on sille mun terapeutille soittoaika, et jos sille sais aikoja.

Hei Huurreruusu,

ensinnäkin, ei tarvitse pyydellä anteeksi, hyvä vaan että saat kirjotettua tunteitas ulos. Toivottavasti se helpottaa edes vähän sun oloa. Mä voin vaan kuvitella, miten väsyneeks jatkuvat kivut ja lääkäreissä ravaaminen sut tekee. Ja masennus voi vielä voimistaa kaikkia negatiivisia tunteita ja fyysistä kipua entisestään. Toivosin kuitenkin, että kaikesta siitä huolimatta yrittäsit sinnitellä vielä elämässä kiinni, vaikka se saattaakin tuntua raskaalta ja toivottomalta. Äläkä turhaan soimaa itteesi siitä, että et pysty tekemään kaikkea, mitä lääkärit ja psykologit käskee. Ehkä voisitte yhdessä miettiä hoitavan tahon kanssa, mikä ongelma aiheuttaa tällä hetkellä eniten vaikeuksia elämään, ja keskittyä sen lieventämiseen? Koska kaiken korjaamisen yrittäminen kerralla on aika iso ja ehkä kohtuutonkin tavoite. Mä jotenkin tunnistan sun kirjotuksessa omia ajattelutapoja ja tunteita väsymyksestä ja turhautuneisuudesta, joten tiiän, että kaikki korjausliikkeet on helpommin sanottu kun tehty, kun ei enää millään jaksaisi. Silti kaikesta huolimatta toivon, että sä et luovuta vielä. Jos sä oot päässy aiemminkin kuilusta ylös, niin on mahollista, että jonakin päivänä sä pysyt siellä etkä vajoo enää. Ehkä positiivisetkin noidankehät, joissa hyvät asiat helpottaa toisia hyviä asioita, on vielä mahollisia.

Luovuttaminen ei ole mahdollisuus.

Elämä on.

Jokaisella meillä on oikeus parempaan elämään.

Muistuttelen täälläkin meneillään olevasta palautekyselystä. Nyt on siis mahdollisuus kertoa mielipiteensä Tukinetin uudesta sivustosta❗❗

Tukinetissä toteutettiin keväällä 2019 sivustouudistus ja nyt selvitämme kyselyn avulla Tukinetin käyttäjien mielipiteitä uudesta sivustosta. Kyselyllä selvitämme lähinnä sivuston käytettävyyteen liittyviä asioita.

Kyselyyn vastataan nimettömästi ja vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Vastaaminen kestää muutaman minuutin. Vastauksesi ovat meille erittäin tärkeitä ja niiden avulla pyrimme kehittämään sivustoa paremmaksi.

Kysely toteutetaan osana Satakunnan ammattikorkeakoulun opinnäytetyötä.

Lisätietoja kysestä täältä.

Suoraan kyselyyn pääset tästä.

Kiitos vaivannäöstäi! 🌸🌺🌷

Vastasin tohon kyselyyn jo aiemmin. Ärsyttävää ku tää mun mieliala vaihtelee laiasta laitaan.

Meillä aika monilla tapahtuu tuota vaihtelua mielialassa.

Ja laidasta laitaan ylhäältä alas tai tuonne tai tuolta pois... vuosien myötä oppii löytämään äärensä ja pysymään niiden välissä. Sitä kai sanotaan normaaliudeksi. Tasapaksua elämää.. onneksi ollaan osa sitä lajia jonka elämästä ei väriä puutu. Vaihtuvia vaiheita...

Mun on tullu vastattua jo useamman kerran kun eri päivänä eri ideoita mieleen. Meitä muunlaisia mielialan kanssa kamppailevia ihmisiäkin vartenhan tämä myös on.

Mä oon käyny tällä viikolla tutustumassa työtoimintaan ja saa nähä alotanko sen jossain vaiheessa..