Heippa Nymphalis antiopa.
Kirjoita ehdottomasti tänne kyllä niitä juttuja luetaan ja moni sinulle on
vastannut.
Niin minäkin luen ja ajattelen sinua ja varmasti toivon sinulle kaikkea hyvää
ja menestystä sinulle elämässä.
Mutta mietippä itsellesi sellainen harrastus mistä saisit iloa ja voimaa itsellesi
ei kannata pahoittaa mieltä jos joku naapuri jotain ajattelee anna ajatella ihan
mitä vaan.
Niin minuakin harmittaa kun kevät ja kesä on lopussa mutta nyt toivotaan että
olisi upea ja pitkä syksy ja ollaan kummiskin onnellisia että ollaan suomessa ja meillä
on neljä upeaa vuodenaikaa sitä monella ei ole.
Eikä täällä onneksi ole mitään isoja myrskyjä, maanjäristyksiä jne.
Kuinkas nyt olet jaksanut ???
Kaunista loppu kesää sinulle

Kiitos volvomies.
En enää pelkää että naapuri sanoo minusta pahaa vaan pelkään että naapuri on olemassa. Pelkään että en saa olla yksin. Pelkään että sinne tulee porukkaa ja parhaillaan siellä on enkä voi mennä ulos. Kukaan ei välitä minusta, hoitajani on olemassa mutta mitä hän voi tilanteelle. Elämäni ei ole minkään arvoista. Vihaan kaikkea ja tuota naapurin metelöivää porukkaa joka ei anna minun istua omalla pihallani vaan karkoittaa neljän seinän sisälle koko päiväksi. Maksan asuntoa koko ajan ja haluaisin elää siinä. Minä elän vain keväällä ja kesäisin ja nyt sekin on viety joten miksi elän. Katkeruus varmaan lopulta tekee lopun. Lääkkeiden vaikutus ei tunnu.
Toivon noille pahaa. Toivon että saisivat kärsiä kuten minä. Toivon että ihmiset saisivat tuntea tämän.
Toivon että tulisi joku mikä tekisi tästä lopun koska se on liikaa
Olen kirjoittanut paperille ajatuksiani eilisen päivän mutta ei se mitään auta. Kirjoitan tännekin mutta toistan samaa.
Ei minua kovin moni lue koska ei noihin kysymyksiini saa vastauksia.
Silti kysyn mistä saatte voimia jatkaa kun tuntuu ettei edessä mitään ole? Onko ketään muuta joka ei kestä toisten läheisyyttä? Meitä erakoita.

Kiitos kuitenkin sinulle viestistäsi ja kauniista toivotuksesta.

Mietin joudunko lopun ikääni syömään lääkkeitä. Jos tätä nyt kuka lukee niin voisitteko kertoa kauanko olette käyttäneet masennus,- ym. lääkkeitä? Mitä on tapahtunut jos olette lopettaneet käytön? Tuliko masennus takaisin, tai pakko-oireet tai muu ahdistus? Entä vieroitusoireet? Alun perin luulin että lääkkeet on vain sen aikaa kun pääsen tolpilleni ja olen äärettömän pettynyt jos niitä vain pitää käyttää.

Anteeksi NA, etten ole täällä ollut. Mulla on vaan ollu niin väsy olo että pelkkä vuorokausi on jo raskasta. Silti olen miettinyt, miten sulla menee siellä päässä.

Ymmärrän saloka. Itselläni sama juttu.
Surullista ettei tätä kukaan lue ja turhaan kyselen kaikkea.
Turhaan edes olen olemassa.

Nymphalis, älä sano, ettei "tätä " kukaan lue. Et voi tietää. Minusta tuo on harmillista olettamista.

Mutta, oletpa ahdistuneen oloinen. Se on ikävää ja ei sitä toivoisi kenellekään. Ihan hyvä ajatus Volvomieheltä, että etsii itselleen jotain mielenkiintoista tekemistä, vaikka ihan pikkuriikkistäkin. Ei pyörisi niin kovasti ajatukset samassa pienessä ahdistavassa piirissä, joka ruokkii itseään.

Tänään ei osaa muuta sanoa, kuin toivottaa helpompia hetkiä ja lepoa väsyneelle!

NA: Kyllä tätä ketjua luetaan, minäkin luen, vaikken olekaan tainnut aiemmin kirjoittaa tänne. Jatka ihmeessä ajatuksiesi purkua tänne, jotta jaksat jatkaa.

Vastauksia minulla ei sinulle kysymyksiisi ole, mutta toivotan voimia ja voin sanoa, ettet suinkaan ole ainoa. 🌻🙂🌻

Hei Eveny ja särkynyt enkeli.

En nyt sitten taas osannut kirjoittaa oikein mutta kun tuntuu ettei ketään kiinnosta lukea kun harvoin vastataan. Ja se johtuu myös todella huonosta itsetunnostani ja siitä että olen niin tottunut siihen että minä en kiinnosta. Ei ollut tarkoitus vähätellä teidän kenenkään vastaamisia ei todellakaan, sorry ☹️

En pysty keskittymään mihinkään ja siksi en voi harrastaa mitään. Pihaa olen yrittänyt laittaa ja nyt haluaisin istuttaa pari puskaa. Täällä ei ole edes kansalaisopistossa mitään mikä kiinnostaisi minua. Vain englannin ja venäjän kielikurssit ja en kestä mitään ryhmätyöskentelyä ja koen sen turhauttavaksi kun siinä ei opi mitään. Olen joskus opiskellut englantia monta vuotta mutta tyssäsi kun voimat loppui. Italiankieli kiinnostaisi mutta lähin paikka opiskeluun jo 20 km päässä. Matka bussilla maksaa reilu kymppi per reissu ja matkaa pysäkille täältä on monta kilometriä joten ei onnistu siksikään. Ja mistä minä repisin voimat siihen kun nytkään en jaksa sängystä nousta.

Olen suunnitellut lasiterassia yksityisyyttäni parantamaan mutta taitaa tyssätä siihen että pitäisi lattiaan valaa betoni. Ulkomaalaustyö kestää ja kestää ja maksaa ja maalarilla ei ole mikään kiirus vaikka on kolme kuukautta sutinut ja koko ajan lasku kasvaa.
Kaikki on todella turhauttavaa ja tuntuu ettei mikään onnistu. Kesää on ikävä ja on ikävä pois täältä. Kokonaan.

NA, samoilla fiiliksillä mäkin täällä näiden kirjoituksieni kanssa. Muutamia kertoja olen kirjoitellut, mut yksin puhumista ne oikeastaan on sit ollut. Tuntuu että täällä on se "piiri", ni kun chatis on se tuttu "piiri". Ulkopuoliselta tuntuu, eikä sit viitti koko ryhmää avatakaan välillä.
Tosin taidan ite olla tällä hetkellä niin väsy, että kaikki pännii ja satuttaa.

Kerroitko sä joskus että teet käsitöitä? Jos näin, niin etkö voisi aloittaa kokeilee tehä jotain. Loisit määrätyn määrän silmukoita ja tekisit vaikka pelkkää oikeeta 2:lla puikolla ja siitä vaikka tyynyn päällisen tai halirievun, jota voisit heittää vaikka pitkin seinää. Tosin tiedän tällä hetkellä, että jos on tarpeeksi paha olla, ni ei ne käsityötkään maistu miltään.

Anteeksi ettei mulla ole lohduttavia sanoja tälläkään kertaa ☹️ , mut 2 kukkaa voin virtuaalisesti lähettää 🌻🙂🌻 🙂

Hei N.A.
Minä yritän jotain kirjoittaa sinulle. Ahdistun ihmispaljoudessa ja häpeän itseäni.
Jotenkin kuin "sekoaisin" jos pitää jutella kun en jaksa aina kuunnellakaan enkä
kuulla mitään. Tajuan sinun kokemaasi.
Luonnossa liikkuminen, jos mahdollista antaisi paljon. Toivon sinun saavan helpotusta ahdinkoosi.

anteeksi, että tämä ei tänne kuulu, mut jotenkin on vaa pakottava tarve kirjoittaa jotain ja johonkin, juuri NYT.

Selailin Facetta, taas vaihteeksi. Huomasin kuinka paljon tuttuja siellä on, siskollani, mutta mulla ei. Siskoni on kyl PALJON sosiaallisempi, mutta sillä ei ole mitään hävettävää eikä menetettävääkään. Mulla on vaan ne muutamat, harvat, eksyneet, jotka joskus silloin tällöin ehkä kommentoi ja jotka joskus melkein pakolla painaa "tykkää"- painiketta.

Onko mulla näin sit hyvempi olla, sitä en tiä. Olisi kivaa "tuntea" vanhoja ihmisiä, joiden kanssa olin silloin 15-20 vuotta sitten, huomata kuinka hoitolapseni on kasvaneet melkein aikuisiksi. Tosin se ei ole kivaa, kun ne näkee ettei musta sitten tullukaan enää mitään, vaan jumituin hylkiöksi.

Vaikka kuinka yritän, ni silti en jaksa pitää enää sosiaallisuutta yllä, niin kun ennen.

Anteeksi vielä.

Saloka

Ei kaikkien tosiaankaan tarvitse olla samanlaisia. Tiedän kyllä, mille tuntuu paise siitä, että pitäisi olla sosiaalinen. Niin, ei tarvitse jos ei jaksa tai muuten pysty/halua.

Joskus raivostuttaa nämä nykyajan vaatimukset. Mistähän ne oikein lopulta tulevatkaan? Aivankuin olisi jokin tietty "normi-ihminen", jollaiseksi jokaisen tulisi pyrkiä. Ja jos ei täytä kriteereitä, on vähintään omasta mielestä täysin hylkiö ja epäonnistunut.

Ihailin ihmistä, joka sanoi itseensä uskoen; " En ole koskaan halunnutkaan elää kaupungissa, vaan maalla omassa rauhassa." Toki yhtä ihailtavaa on sanoa;" Olen aina viihtynyt kaupungissa muiden ihmisten keskellä."

Saloka, älä pyydä anteeksi. Kirjoita miltä sinusta tuntuu. Saa tänne kirjoittaa 🙂🌻
Tuollainen ei sosiaalinen luonne olen minäkin ja ymmärrän hyvin sinua. Minun ex-serkkuni oli lapsena aika läheinen minulle ja joskus ajattelin että kun sisarta minull ei ole suotu niin hän voisi jotenkin korvata sen ja ollaan melko saman ikäisiäkin ja lapsena aina leikittiin yhdessä. Ja tapeltiin kuten sisarukset 😉
Sitten kasvettiin ja kaverit vaihtui ja minä jäin ujona ja hiljaisena sivuun. Hän on sosiaalinen luonne ja paljon tuttuja ja ystäviä. Pari vuotta sitten hän haukkui minut lyttyyn ja sanoi omituiseksi kun kysyin miksi ei passaa pitää yhteyttä. Humalassa kyllä selitti kuinka pitää minusta 😝 Tuli kotiini ja haukkui minun lapsuudenaikaiset tekemiset ja jopa taisi olla "kärpäsenä katossa" avoliitossani ja "kertoi syyt" missä meillä meni vikaan.
Nyt emme ole missään tekemisissä. Sinulla on vielä hankalampi tilanne kun on ihan oikeasti sisko ja välit soisi olevan kunnossa. Eli uskoisin kuitenkin että veri on vettä sakeampaa, en tiedä varmaa kun ei ole mihin vertaa.
Minulla ei juuri ole kavereita Facessa ja mietin miksi edes olen siellä. Pari entistä tuttua jotka varmaan säälistä tulivat kavereiksi kun eivät viitsineet kieltäytyä.

Omille lapsilleni olen yrittänyt ja uskoakseni saanutkin menemään perille että eivät ikinä hylkäisi toisiaan vaikka olisi sanomista, koska maailman myrskyissä uskon että ne lapsuusmuistot vie pitkälle ja yhdistää.
Tämä on tietenkin molemminpuolista, tiedän. Lapseni ovat täysin erilaisia ihmisiä sekä ulkoiselta olemukseltaan että koulutukseltaan mutta on heillä yhteistäkin paljon ja samat kiinnostuksen kohteet. Nuoremmalle isoveli on kuin isän korvike ja sen hän sanoikin ja vanhemmalle taas pikkuveli on se josta pidetään huolta. Kumpikin on lämminsydäminen ihminen joka osaa ja uskaltaa näyttää tunteensa.
Joten toivon ja uskon että pitävät molemmin puolin toisistaan huolta kun minua ei joskus ole.

Muuten ei tässä hyvin mene. Koko ajan ajattelen että pakko päästä tästä asunnosta pois ennen ensi kesää.

Päivät menee omaa ahdistavaa tahtiaan.
Kävin hoitsulla joka taas on työntämässä minua lääkärille. Ikäänkuin se pelastus sieltä tulisi, perun ajan.

Ostin tuohon pihaan mustilan hortensian näkösuojaksi. Pitää yrittää jaksaa tänään se laittaa maahan.

Tyhmää kirjoittaa tänne kun ei ole mitään asiaa.
Pilvinen päivä ja kostea joten ulkona olokaan ei maistu. Pitäisi tehdä sisällä hommia jotka on jääneet odottamaan kun oli ulkoilusäitä. Ei vaan jaksaisi.
Toivon kovasti että poika tulisi tänään käymään. Toinen kävi illalla ja oli kiva yllätys se visiitti.
Miksi kaikki on niin vaikeaa. Mikään ei huvita ja kaikkea pitäisi tehdä.
Odotan vain ensi maanantaita, silloin ratkeaa paljon. Odottaminen on just se asia mitä minun pääni ei kestä.

ehkä sun kannattaa käydä ainakin kerran siellä lääkärissä. Kyl ne kuuntelee, jos sanot ettet halua lääkkeitä syä. Ei ne voi sua pakottaakaan. Mutta jos kävisit kerran kuuntelemassa, mitä sillä on asiaa. Sanot hänelle sit suoraan, ettet tiä miksi tulet ja mitä hyötyä siitä on ja jne...

Mä kävin eilen piikillä ja pelkään pahoin, että taas alue tulehtui. Ainakin pistokohta on punainen ja se on levinny eilisestä. Kohta on myös kipee. Mä en jaksa sitä jos se on tulehtunut, sillä sit tarvii alkaa miettii, miksi näin on jo toisen kerran käyny peräkkäin.

Sain eilen myös mahanikin kipeeksi. EN sitä mitä ruokaa ne siel osastolla mulle anto, sillä puolen tunnin jälkeen ruokailusta alkoi maha oireilee. Ja oireilu jatkuu vielki, yli 24 tuntia menny jo.

Tytöllä on huomenna pitkä päivä. TÄnään onkin lyhyempi. Perjantaina hän lähteekin koulusta suoraan siskoni luokse.

Isä menee torstaina lääkärille ja perjantaina tähyyn. Kumpa sieltä saatais selvyys sen oksentamiseen. Ei isällä varmaan kamalan hauskaa ole. Joku oli äitille sanonut, että vie isän päivystykseen, jollei jaksa enää hoitaa. Onhan isälle hoitokotiakin jo ehdotettu, kun äiti on sanonut että hänen tarvii mennä aina mukaan, sillä isä ei mee yksin. Ei isä hoidettavassa kunnos ole. Lääkkeiden laitossa tarvii apua ja suihkussa sellai, että mukana on turvallisuus syistä joku muu. Isä varmaan pelkää epilepsia kohtauksia niin paljon. Kyl se pärjäsi yhen viikonlopunkin ihan yksin koiran kanssa, tytönkin ruokki.