Randd kirjoitti:
Epäonnistuin töissä. Luulin helpottavani muiden työtaakkaa, mutta toiminkin omien työtehtävien ulkopuolella mistä sain aiheellisen huomautuksen. Olen aivan käsittämättömän pettynyt itseeni, miten olinkin näin typerä. Eihän tästä ole kuin kuukausi kun sain edellisen huomautuksen.

Ura on minulle kaikki kaikessa. Epäonnistuminen töissä ei ole vain yksittäinen tapahtuma, kun en pysty erottamaan itseäni työminästä. Tuntuu että kaikilla olisi helpompaa jos vain katoaisin pois maankamaralta. En vaivaisi muita mokailullani.

Olen täysin ulkopuolinen tiimissäni. Nuori nainen kolmen vanhemman miehen kanssa. Nyt minut siirrettiin koronan takia toiseen toimistoon, eli olen entistä enemmän erillään päivittäisestä toiminnasta. Tuntuu siltä, että muut olisivat iloisia siitä että ei tarvitse katsella minua ja mokailuani päivittäin. Ei ihme, olisin minäkin iloinen jos pääsisin karkuun itseltäni.

Joku sanoo, että moka on lahja. Mahdollisuus muutokseen. Mitä tarkoitit tuolla kohdalla ettet pysty erottamaan itseäsi työminästä? Tarkoitatko, että otat jotenkin henkilökohtaisena työtilanteeseen liittyvän pulman? Johon on toisillakin samassa työpaikassa vaikutusta? Tuo halu haihtua on aika yleistä, ymmärrettävääkin. Mutta onko se turhaa? Jokainen tekee aika ajoin virheitä, varsinkin nuorempana kuin muut voi kokea olevansa kontrollin alla ja siten herkemmin erehtyy? Tuo ulkopuolisuuden tuntu selittää osaksi, tavallaan virheitä ruokkiva systeemi?

HerKaramazov kirjoitti:
Ludwig Wittgenstein ja "uuden ajan" kielifilosofit sanoo että me ajatellaan oman puhutun kielemme kautta. Siis ajatukset ovat sanoja, lauseita, yhdistettynä mielikuviin jotka olemme sopineet itsemme ja muiden kanssa tarkoittavan erilaisia sanoja ja käsitteitä.

Wittgenstein kertoo kieli-pelistä jota pelaamme itsemme, muiden ihmisten ja maailman kanssa.

Fenomenologit painottaa juuri ilmiöitä ja kokemuksia joille me olemme luoneen erilaisia merkityksiä.

Usein kuoleman läheisyydessä ihminen "venyy korkea moraalisiin tekoihin"

Syvästi masentunut ihminen vahingoittaa harvoin muita läheisiään - mutta usein itseään - ei välttämättä fyysisesti mutta psyykkinen piiskaus on vailla sääliä.

Toisinaan kuolema kulkee rinnalla - eikä me edes tiedetä sitä. Toisinaa kun sitä huutaa niin se juoksee karkuun.
Mun mielestä jos kuolema koskettaa niin siitä pitää puhua - ei kuoleman kaappiin työntäminen pelasta ketään - toisinaan jotkut leffat mässäilevät kuolemalla ja ne ei useinkaan kolahda mulle.

Kai jokaisen tulee luoda rehellinen suhde kuolemaan sen jälkeen siitä vois kai päästää irti?

Tuo on totta, että kuolemaan täytyy kyllä solmia jonkinlainen suhde. Mieluiten sen kyllä pitäisi poissa ajatuksista. Mutta mitäpä ihminen elämälle voi ja kuolemalle varsinkin.

Tähän aiheeseen liittyen luin hienon pätkän eräästä Camus'n kirjasta: Tärkeintä ei ole parantuminen vaan sairauksien kanssa toimeen tuleminen.

Minusta sama asia on kuoleman kanssa tärkeintä on että tulee jotenkin toimeen kuoleman ajatuksen kanssa ja pystyy elämään tätä absurdia elämää, jossa kukaan ei loppujen lopuksi saa palkintoa. Sillä maailmassa on sellainen asia kuin aika, ja juuri tuo aika tekee meistä niin risaisia.

Se on kyllä niin eriskummallinen asia tuo aika. Se vain jyrää eteenpäin ja ihminen on sille orja. Toisaalta aika parantaa, mutta toisaalta se myös vahingoittaa. Ja varsinkin siten että vanhenemme.

Tuosta kuolemasta vielä: tavallaan me ihmiset pystyisimme valitsemaan kuoleman koska tahansa. Mutta harvoin sitä valintaa teemme ja hyvä niin. Toisaalta sitten me kuitenkin kuolemme vaikkemme tekisi sitä valintaa, siinä juuri tulee tuo elämän absurdi puoli mistä Camus'kin puhuu. Me väistelemme koko ajan kuolemaa, sillä se on niin hirvittävä asia. Mutta kuitenkin me lopulta häviämme. Silti meidän täytyy taistella. Ja siinähän se elämä sitten meneekin taistelemalla kuolemaa vastaan.

Ainoat varmat asiat elämässä on että olemme joskus syntyneet ja tulemme joskus kuolemaan. Mitään muuta varmempaahan ei ole. Toisaalta jos elämästä pystyy edes murtosekunnin nauttimaan, niin se on hienoa. Kaikki me ihmiset kuitenkin olemme samassa liemessä. Ja meidän täytyy räpiköidä täällä henkemme edestä. Niin se kai sitten on...

Kyllä tuntuukin elämä välillä sietämättömältä, kun täytyisi koko ajan tavata ihmisiä enkä jaksaisi sitä.

Kun tekisi vain mieli heittää aivot narikkaan ja tehdä jotain päätöntä. Kun kuitenkaan: mistä sitä tietää kauanko enää elää tässä maailmassa? Kun 30 vuotta on kärsinyt niin sitä alkaa oleen aika kuitti.

Kun maailma ei tunne armoa: koko ajan täytyisi vain tehdä ja tehdä. Koko ajan täytyisi olla täydellinen, vaikka on aivan uupunut välillä tähän olemiseen.

Tulkoon sitten vielä tämä kesä ja katsoo sitten. Itsemurhahan on luovuttamista. Se on kieltävä vastaus elämälle. Mutta kuitenkin se kiehtoo. Kun häviäisi kokonaan.

Tämä elämä on niin trapetsilla kulkemista. Aina pitäisi kohdata uusi päivä. Aina pitäisi nähdä ihmisiä, vaikka kun olen nähnyt paljon ihmisiä päivän aikana niin olen sen jälkeen tavattoman levoton.

En ymmärrä mikä tätä elämää vaivaa, kun tämä on niin outoa. Kun aivot sanoo että pitää tavata ihmisiä ja sitten kun tapaan niin voi olla ihan hauskaakin, mutta kun tulen kotiin niin ravaan huoneesta toiseen ja olen todella jännittynyt.

Koko elämä vain ollut ja tulee olemaan silkkaa taistelua kuoleman ajatuksia vastaan. Silkkaa tarpomista tässä suossa kohti vanhuutta ja katkeruutta.

Minkä takia tänne synnytään? Sen haluaisin tietää...

...oisko että elettäisi?

En sano, että olisi helppoa elää, ei ole, aina. Välillä on. Helpompaa.

Tuo sana "...pitää..." voisko sen vaihtaa "...saa..."?ja unohtais konditionaalisanamuodon... "saa kohdata uuden päivän "   ... "saa nähdä..."    "....saa olla kohtaamatta.."   "...saa olla näkemättä ..." mikä efekti siitä elämään tulis jos elämä ei olis tavallaan kenenkään muun ehdoilla elämistä? Ois itsen kuulemista, hyväksi huomaamista....?

Voihan se olla että saa. Joillekin ihmisille se ainakin on niin. Minusta tuntuu että olen uponnut niin filosofiseen suohon, että on vaikea nousta täältä.

Jos meinaisi itsemurhan tehdä, niin varmasti siinä pitäisi olla mieli sekaisin. Esim. jollain aineella.

Tätäkö tämä ateismi sitten on? Että miettii itsensä tuhoamista. Kun näkisikin jonkin Jumalan.

Mitä tuo "saa" sitten oikeen meinaa? Jos ihminen on pohjalla, niin hän joutuu kohtamaan seuraavan päivän. Joutuu tekemään asioita. Joutuu siivoamaan. Joutuu käymään kaupassa.

Olisi vain niin helppoa kuolla. Ei tarvitsisi enää tehdä mitään. Ei tarvitsisi huoltaa kehoa eikä mieltä. Saisi maata ikuisuuden mullassa. Mutta kun kuoleminen itsessään on niin kamala asia. Ei kuolema välttämättä ole, mutta kuoleminen on. Mutta kuitenkin joutuu kohtaamaan kuoleman omassa elämässään.

Yksi kysymys vielä: Jos Jumala on kaiken luonut, niin minkä takia hän teki elämästä näin vaikeaa?

Mulla on masentunu ja toivoton olo. Haluaisin kuolla. Itkisin, jos itku tulis ulos.

Tyttönen vaan kirjoitti:
Mulla on masentunu ja toivoton olo. Haluaisin kuolla. Itkisin, jos itku tulis ulos.

Ehditkö huomata, mistä se tuli? Masentunut olo?

keskustelua kirjoitti:

Tyttönen vaan kirjoitti:
Mulla on masentunu ja toivoton olo. Haluaisin kuolla. Itkisin, jos itku tulis ulos.

 

Ehditkö huomata, mistä se tuli? Masentunut olo?

Mulla on nyt viikon verran ollu masentunu ja toivoton olo

minäitse89 kirjoitti:
Voihan se olla että saa. Joillekin ihmisille se ainakin on niin. Minusta tuntuu että olen uponnut niin filosofiseen suohon, että on vaikea nousta täältä....

Tätäkö tämä ateismi sitten  Että miettii itsensä tuhoamista. Kun näkisikin jonkin Jumalan....

Mitä tuo "saa" sitten oikeen meinaa? Jos ihminen on pohjalla, niin hän joutuu kohtamaan seuraavan päivän. Joutuu tekemään asioita. Joutuu siivoamaan. Joutuu käymään kaupassa.....

Olisi vain niin helppoa kuolla. Ei tarvitsisi enää tehdä mitään. Ei tarvitsisi huoltaa kehoa eikä mieltä. Saisi maata ikuisuuden mullassa. Mutta kun kuoleminen itsessään on niin kamala asia.

Yksi kysymys vielä: Jos Jumala on kaiken luonut, niin minkä takia hän teki elämästä näin vaikeaa?

Tähän viimeiseen ensin, entä jos Jumala uskoi luomaansa ihmiseen? uskoo yhä? jokaiseen meistä?vaikeudet siksi että saisi olla apu? Saisi rakastaa? Vetää kohti rakkautta? että jokainen voisi kokea sen olevan totta tässä maailmassa, jossa niin paljon kaikkea lannistavaa ja ahdistavaa ja pahaa.

Filosofinen suo voi olla rakkauden suossa, rakkauden suota? Vain osaa rakkauden suosta, joka ympäröi epätoivoa joka suunnasta? 

Joutua tekemään kuulostaa että joutua jnkn toisen tahdon mukaan toimimaan... Saada tehdä, on oma halu syntynyt, elämä on omaa, omia valinnat > >> > myönteisyys > >> > ei ole orja > >> > näkee valoa, kokee voimaa > >> > kokee vapautta.

Terapiasta tuli tutuksi sana epämukavuus.

Epämukavuusalueet on hankalimpia mutta opettavaisimpia alueita elämässä. Jos niitä kohtaa, voi itselle aueta uusia ajatuksia, ehkä näihin ikuisuuskysymyksiinkin.

Mua vaivaa taas se asia, että kännissä joskus viisi vuotta sitten otin kourallisen rauhoittavia. Jos tämä minun nykyinen kärsiminen johtuukin siitä?

En pysty unohtamaan tuota tekoa. Se vaivaa minua ajatuksissa joka päivä. Mitenköhän saisin sielunrauhan?

Ja Tyttönen, toivottavasti olosi paranee...

sitä mäkin toivon, et mun olo paranis..

minäitse89 kirjoitti:
Mua vaivaa taas se asia, että kännissä joskus viisi vuotta sitten otin kourallisen rauhoittavia. Jos tämä minun nykyinen kärsiminen johtuukin siitä?

En pysty unohtamaan tuota tekoa. Se vaivaa minua ajatuksissa joka päivä. Mitenköhän saisin sielunrauhan?

Tuohon tilanteeseen liittyi asioita, jotka ajoi sinut tekemään niin? Syyllistät itseä siitä, niistä ajoista? Jossain syvällä itessä selvittämättä jääneissä asioissa on joku kumma valta sitoa energia näistäkin päivistä. Eikö ole sanoja päästää niitä vähitellen pois? Jokainen tekee erhdyksiä matkansa varrella, nuorena varsinkin kun ainoa tapa edetä, tietää, on kokea. - Asian, tilanteen, kohtaaminen, puhumalla, ymmärtämällä virhetoimimisen seuraus, itsen hyväksyminen erehtyväisenä, rohjeta kokea armo, saa antaa anteeksi erehdyksensä... Tavallaan itseä syyttäessä jostain menneestä, kuin tappelee omaa onneaan vastaan.

Platon sanoo aamun Motivistissa:"Itsensä voittaminen on voitoista ensimmäinen ja paras". Itsen voi haastaa mennäkseen eteenpäin jossain asiassa, itsen kanssa voi löytää sovun kun kohtaa itsen sellaisena kuin on. Eipä meistä kukaan taida hassumpi olla, ihan ok ollaan jokainen. Ja jokaisen taustoissa varmaan aikoja, kun tehty elämää kohtaan väärin.

Tyttönen vaan kirjoitti:
sitä mäkin toivon, et mun olo paranis..

Kellähän on sinun elämään parhaimmat avaimet? Mitä on ne asiat, jotka tuo sulle hyvää oloa? tekemiset, jotka suojaa turhan synkiltä ajatuksilta? onko jotain, minkä tiedät sun oloa varmasti vahvistavan?

Kiitos keskustelua viestistä. 🙂

Todella auttoi. Mulla jää päähän aina pyöriin nuo ajatukset, että mitenköhän olen mokaillut. Viestisi todella auttoi ymmärtämään, että kukaan ei ole täydellinen. Täytyy vain jatkaa elon tiellä ja oppia virheistä. Kaikille tämä elämä kuitenkin on jossain määrin taistelu. Ja lähinnä välillä omia ajatus-kuvioitakin vastaan.

Kiitos sulle MinäItse89.

Kiitos kun sanot mitä ajattelet. Ja sanot mikä vaivaa. Sitä varten tämä palvelu on, saadaan huojentaa huolia. Jokaisen osallistumisella on arvo.