Hantzki. Minäkin olen ulkoillut paljon. Välillä sitä ajattelee, että sitten tulee Korona jos tulee. Tietenkin yritän ettei tulisi, mutta mikä tässä elämässä nyt sitten varmaa olisikaan. Kai tää on sitten vain tällaista oleilua.

Ennen Korona virus hässäkkääkin oli mulla sellainen olo, että tässäpä vain hengissä pysyttelen, eipä sitä paljon muutakaan voi. Ja tietenkin pitää vain toivoa että matka jatkuisi vielä pitkään.

Minä kuuntelen paljon musiikkia ja se kyllä antaa paljon. Myös elokuvia olen nyt katsonut, ne rauhoittavat varsinkin jos on joku kevyt draama.

Kaikki on pysähtynyt, jännä nähdä mitä tästä sitten seuraa tulevaisuudessa.

Olen alkanut kuntoilemaan aika lailla. Kai sekin sitten vain ajan kulutusta. Kun vain tulisi kesä, niin ehkä ne huolet väistyvät.

Minulla on usein se ongelma, että sitä ajattelee vähän turhan suuria asioita kuten: Jumalan olemassaoloa tai elämän tarkoitusta, vaikka riittäisi sekin kun ajattelee vain koska kävisi kaupassa tai mitä laittaa ruoaksi. Minun täytyy todella harjoitella sitä että keskittyy pieniin asioihin. Eihän sitä loppujen lopuksi kukaan tiedä että onko Jumalaa tai että miksi me olemme täällä.

Toisaalta sitten luen paljon filosofisia kirjoja. Tässä vähän kahden vaiheilla, että jatkanko samalla tiellä ja ajattelen vain niitä ajatuksia jotka ovat liian suuria jopa. Vai yritänkö nyt vain sitten oleilla, ottaa iisisti?

Välillä sitä tuppaa ajattelemaan että millaista elämä olisi jos olisi kumppani..? Mutta kun en minä tiedä miten sitten tällaisessa maailman ja elämän tilanteessa voisi sellaisen saada?

Elämä on muutenkin välillä absurdia, me tavallaan tajuamme luonnosta ja muusta koko ajan vain enemmän ja enemmän, mutta se samalla lisää tuskaa koska näemme että elämä on hauras asia.

Mutta eihän sellaisia eksistentiaalisia ajatuksia voi olla ajattelematta. Sehän tavallaan kuuluu ihmisyyteen että ihmettelee olemassaoloa. Eikö se loppujen lopuksi tee meistä ihmisiä kun me selvitämme yhä enemmän ja enemmän maailman mysteerejä? Ehkä asia voi olla niin..? Vai mitä mieltä?

Saas nähä joudunko hakee toisen kuurin tohon tulehtuneeseen palovammaan, ku siinä punotus on yön aikana levinny ja se on kipeytyny.. edelleen on itsetuhonen olo..

Heh, naurahdin kun rupesin itsekin kelaamaan syvemmin ihmisenä olemista. Ihminen on olento joka pystyy miettimään tulevaisuutta, pohtimaan vaikkapa että mitähä siitä ja siitä seuraa. Ja toisaalta on sama nisäkäs kuin muutkin mennen tilanteesta toiseen omien kykyjensä mukaan, seurustelee muiden kanssa taitojensa mukaan ja muistaa käytöstapoja erilaisissa tilanteissa. Eli siis voisi mennä nisäkkäiden tapaan erilaisiin tilanteisiin sen enempiä pohtimatta ja tilanteessa muistaa vaikkapa tiettyjä käytöstapoja kuten kohtelias esittäytyminen ja koetteleminen (joita ei nyt kannata harjoittaa). Tehdä siis tilanteen mukaan. Noh, sepä siitä... mutta siis ihminen on olento joka kykenee pohtimaan. Koira esimerkiksi elää tilanteen mukaan ja hetkien.

Noniin, nyt on sunnuntai ilta. Tämän päivän missio onnistui, lähdimme ulkoilemaan. Tai ei se mikään missio lopulta ollut. Se oli ajatus että JOS niin käy että lähdemme niin se voisi piristää päivää. Mutta lähdimme ja kävimme ja ihailimme vettä ja luontoa ja puita ja lintuja ja istuimme auringonpaisteessa. Aloimme puhua yhtäkkiä syvällisemmin. Liekö korona-tilanteen ansiota että kaikki pysähtyy ja ei ole muuta kuin tämä hetki. No, en tiedä. Tutullani oli masennus diagnoosi tehty ja yhtäkkiä pystyinkin luonnollisesti siitä kyselemään ja keskustelimme siitä asiasta ja siitä sivuavista asioista jotka siihen kuitenkin liittyvät. Pienemmiltä tuntuivat kieltämättä korona-tilanteet vaikka sivusimme sitäkin jutellessa. Tämä päivä olisi voinut olla yksi niistä kevätpäivistä joskus aikoja aikoja sitten, jossa ollaan ja Hengaillaan ja jutellaan kevätauringossa (mistähän tämäkin mielikuva tuli muka päähäni) mutta juttelimme masennuksesta. Ja mikä mielenkiintoisinta niin..hänen masennuksestaan, hänen ongelmiensa. Minulla on aivan samoja ongelmia mutta me emme puhuneet niistä ollenkaan. Olen saanut monta kertaahuomata muttatitean sen taas että minä olen se kuuntelija. Otan vastaan..kaikenlaista. Ei sillä ettei se olisi alkanut tuntumaan ihan hyvältäkin.. minuun luotetaan sen verran että minulle kerrotaan. Mutta miten kuuntelija pitää oman mielentrrveytensä kunnossa?

Kun tulimme kotiin niin kieltämättä olo oli hyvä jotta oli saanut käydä jossain toisessa paikassa vähän ja ihmeellistä oli että keskustelimme ihan kunnolla jopa. Kotona minulle kuitenkin tuli olo että saispa nyt vetää pään täyteen. Siis viinaa. Tai jotain alkoholia mitä tahansa. Minulla nyt ei ole sattunut olemaan tässä alkoholia... joten en vetänyt.

Mietin vain sitä ensiviikolla tulevaa hyvinvointikeskustelua töissä. Mitenhän se menee? Mitä siellä käsitellään? Mitä siellä pitäisi tietää? Joudunko lähtemään? Pystynkö puhumaan nyt kun vihdoinkin puhuttaisiin vain minun asioista ja minun jaksamisesta? Tai oletan että puhutaan..kai.

Tekis mieli tappaa ittensä, ku kuormitan kuulemma terveydenhuoltoo vaan. Parempi ku oisin poissa.

Hei Tyttönen vaan...  tuo on kyllä jonkn väsyneen höpöhöpöajatus, ei sillä ole painoarvoa. Väsymys teettää nin paljon muitakin huonoja juttuja tässä maailmassa. Parempi kun olet oma itses ja sellaisena olet hyvä, vaikka nyt vaikeaa vaihetta käyt läpi. Tsemppiä!

Moi. Kaikilla meillä tulee aikoja, kun miettii im:ää. Tai ainakin luulisin niin, mutta kuitenkin tämä elämähän on loppujen lopuksi vain selviytymistä. Minullakin on koko elämäni ajan pyörinyt im mielessä, mutta kun se ei ratkaise mitään. Sitä paitsi kuolema on kivuliasta ja kammottavaa.

Jos kokeilisit Tyttönen kääntyä esim. Jumalan puoleen rukoilulla. Kaikki me kuitenkin olemme ihmisiä ja elävänä arvokkaita. Elämä on vaikeaa toki, mutta jos yrittäisi esim. kuntoilla ja syödä terveellisesti ja koittaa sitä kautta rakentaa taas uutta elämää.

Nimittäin kun ihminen on kuollut, niin häntä ei voi kukaan enää pelastaa. Mutta kun ihminen elää, niin hänellä on paljon mahdollisuuksia edessään kuinka toimia järkevästi... Tsemppiä👍

Jumala varmasti haluaa ihmisen jatkavan maan päällä niin pitkään kuin vain voi. En sitten tiedä noista kuoleman jälkeisistä asioista. Ne on jotenkin niin salattuja, että tuskin niitä kannattaa hirveästi pohtia. Kunhan vaan elää mahdollisimman hyvin tätä elämää.

Tämmöisinä aikoina täytyy muistaa nauttia elämästä, jos vain pystyy. Nauttia tästä pienestä ja kauniista elämästä ja maailmasta. Kyllä meille vielä hyvin käy. Täytyy vain pitää lippu korkealla, eikä vaipua epätoivoon. Kohta on kesä ja siitä sopii iloita. Tsemppiä kaikille!👍

Tyttönen vaan kirjoitti:
Tekis mieli tappaa ittensä, ku kuormitan kuulemma terveydenhuoltoo vaan. Parempi ku oisin poissa.

Kuormitat ehkä joo, mutta et sinä silti ole mikään taakka! Jos olet itsetuhoinen eikä omat selviytymiskeinot riitä, sulla on siihen hyvä syy - sitä vartenhan se on olemassa. Nyt kun resurssit ovat tiukalla ja ihmisillä on hätä niiden riittävyydestä, voi olla että siitä tulee palautetta tavallista herkemmin.

Kohta on kesä ja minä aijon käveleskellä paljain jaloin sanotte mitä sanotte ja vaikka tulis jalat likaisiksi tuleehan ne ja niitä voi sitten pestä saippualla kun nyt pestään käsiä. On tässä tällä hetkellä käsienpesurumba niin miksei sitten kesällä jalkojenpesurumba. Viime kesänä en kävellyt juurikaan ollenkaan paljain jaloin koska mietin sitä että jalat likaantuu:(. Meni monta ihanaa tuntemusta ohi kuinka lämmin asfaltti on jalkojen alla tai Metsäpolku ja havut ja sammal tuntuvat jaloissa ja sellasta.

Jotain hyvää pitää nyt löytää.. hmmm. Joo okei, no, kävelylenkki kaikessa rauhassa. Tänään. Purkkarilla kävely ja sitten poikkeaminen metsäpolulle. Siinä muuten muuttuu tunnelma melkeen heti, metsä ottaa sut tavallaan syleilyynsä tuuheine kuusineen ym. Joskus välttelen metsää sen takia koska se fiilis muuttuu siellä rauhallisemmaksi ja syvällisemmäksi. Mutta tänään en. Koin että minullahan on tässä vain aikaa. Käveleskelin ja nimenomaan vain rennosti kuljin. Poikkesin pururadan yli ja lähdin kävelemään ratsupolkua pitkin. Mietin että mihin kaikkialle tässä voisinkaan mennä. Poiketa tosta tolle polulle ym. Eihän tässä ole muutakun aikaa. Kun ei nyt muutakaan voi. Tsemppi!

Itsekin kävelin monen kilometrin lenkin, osaksi metsässä.

Tuli välillä rauhallinen olo, mutta sitten sitä aika pian halusi taas ihmisten pariin.

Metsässä on sellaista jotain mystistä, että se rauhoittaa, mutta samalla myös vähän pelottavaakin jos siellä seikkailee yksin liian kauan. Mutta jotenkin metsässä tulee välillä sellainen fiilis, että tämä on sitä todellisuutta. Että täältä me ihmiset olemme lähteneet, vaikka toisaalta nyky-ihminen on jo vieraantunut aika lailla luonnosta.

Minulla toimii parhaiten lenkit, joilla on kuulokkeet mukana. Saa aika hienoja tunnelmia,kun kuuntelee musiikkia samalla kun katselee puitten huojuntaa.

Silti sitä jotenkin on itsekin vieraantunut metsistä. Vaikka ne toki rauhoittaa, mutta jotenkin siellä vain tuntee itsensä liian pieneksi. Ehkä siinä sitten se syy...

Kylläpä tulikin huono olo henkisesti, kun eräs uskovainen soitti tänään ja sanoi, että tämä epidemia on ennustettu Ilmestyskirjassa.

Minusta ei saisi liikaa maalailla piruja seinille. Pitäisi antaa vain toivoa ihmisille mielestäni.

Ei pahalla mut mä en rukoile, en usko jumalaan enkä kuulu uskovaisiin..

Musta on tullu jotenkin varautunu, pelkään ihmisiä ja ne on paholaisia. Pelkään myös et ne satuttaa mua, tänäänkin lähin karkuun yhtä ihmistä mut se sai mut kii, ja pelkäsin et se satuttaa mua.

Okei.

Ajattelin tänään että kai sitten tästä omasta elämästä pitää vain nauttia, kun on niin paljon kaikilla muilla huolta, niin on mun mielestä tärkeää että pystyy nauttimaan yksinkin erilaisista asioista.

Tietenkin kohtuus kaikessa, mutta mietin että emmekö me ihmiset kuitenkin elä vain henkilökohtaista elämää? Eihän kukaan pysty olemaan kukaan toinen, eikä toista pysty täysin tuntemaan. Joten eikö tässä kaikessa ole loppujen lopuksi kyse omasta itsestään? Toki elämme yhteisöissä, mutta kun ajattelee tätä tilannetta, niin emmekö me loppujen lopuksi ole vain yksilöitä? Meillä on tämä oma kehomme. Eikö se sitten loppujen lopuksi ole niin että jokainen (täysi-ikäinen) huolehtii itsestään ja huoltaa mieltään ja kehoaan oma toimisesti? Tällaista vain ajattelin tämän kaiken hässäkän keskellä...