Mä kävin tänää lääkärissä noitten palovammojen takia ja sain antibioottikuurin, ku ne oli tulehtunu ja käet oli turvoksissa. Mut haluun vahingoittaa itteäni lisää..

Huomasin, nyt kun tämä korona-tilanne on päällä, että tunnen välillä kehossani jotain sellaisia pelon ja jollain tavalla onnen hulmahduksia. Se on varmaan sitä kun adrenaliinia kehittyy.

Sen takia varmaan onnen hulmahduksia, ja tiedän että tämä on ikävää, mutta kun olen miettinyt niin monet vuodet im:ää ja nyt tämä maailma on kääntynyt päälaelleen. Että ensin kun kaikki oli maailmassa hyvin, niin ajattelin koko ajan im:ää mutta nyt kun maailmassa asiat ovat huonosti, niin ajattelen koko ajan hyvää elämää.

Meidät ihmiset on niin kummallisesti rakennettu, että ajattelemme varmasti kuolin hetkenämme, että kumpa saisi vielä elää. Ja sitten kun elämme tavallista arkea niin emme pidä sitä hirveän ihmeellisenä tai arvokkaana. Ihminen on kyllä erikoinen olento...

Tää ei oo mun päivä, sain tänää aivotärähyksen kaiken huipuks..

Minäitse89 mknä ajattelen kanssa juurikin noin. Tai minä elän silleesti kanssa ihan oudossa syklissä. Elikin niin että jos töissä vaikkapa radiossa soi joku haikea biisi joka laulaa vaikkapa nyt yksinäisyydestä (Roxetella on ainakin yksi sellainen biisi jossa hän laulaa vain ikkjnalaudalla istumisesta ja kattoon tuijottamisesta olikohan nimi spending my time tms) niin minä pytyn paremmin tekemään töitäni. Sitte  kun siellä soi joku oikein pirteä stemppibbiisi niin minun työtahti vaan hidastuu ja olen tyyliin itsemurhan partaalla. Tai haluaisin juosta sieltä ulos. Kotona myös huomaan näistö kanssaolijoistani täällä että jos minä pohdin kamalasti jotain ja olen vaikkapa huolestunut tai mietin jotain ongelmaa niin nämä täällä nukkua retkottavat rauhallisina. Mutta kun ajatuksenani on vain istua sohvalla paikallaan ja rentoutua niin ne tulevat levottomiksi. Ja joskus on myös niin että rauhoittavat musiikit saavat minut vain päättymään illalla enkä todellakaan rentoudu vaan joku pälätys/normaali puherytmi/rivakampi tahti auttaa minua nukahtamaan. Aivan siis päälaelleen menee nää jutut. Mutta yhtäkkiä muistin jotain. Yksi tuttuni teininä nukahti illalla aina niin että rokki söi hänen kuulokkeisiinsa täysillä. Miksi?

Ja aivan samoja tunteita on tuon koronan kanssa. Tai siis se on oikeasti vakava paikka. Mutta toisaalta en tee mitään erilailla sen asian eteen. Nyt joku voi pahastua. Mutta siis.. käyn normaalisti kaupassa, en hamstraa, kädet pyrin muutamaan pesemään kylläkin nyt joka kerta kun tulen ulkoa. En käy ulkomailla, en ole käynyt moneen vuoteen. En menisikään nyt. Mutten ole kenellekään riski. Lisäksi vapaapäivinä en katso koko uutisia joten en tiedä oikein missä mennään vaan elelen ihan normaalisti.

On jännä muuten kaivaa elämäänsä jotain draamaa jos sitä ei luonnollisesti siinä ole. Että jostain saisi edes sitä adrenaliinia.

Mutta hei minäitse89, sinun lähipiirissäni on jouduttu karanteeniin, siinä varmaan erilaisia tuntemuksia tulee esiin kylläkin.

Adatiel tervetuloa mukaan. Minä olen myös suunnilleen samaa ikäluokkaa.

Hantzki, ei se joutunutkaan karanteeniin se oli tavallaan väärä hälytys. Hyvä niin.

Olen tässä miettinyt, että kun kaikki on tavallaan kiinni kuukauden, niin mitä tässä nyt sitten tekisi..?

Paras konsti on mulla ollut, että luen ja luen ja luen. Aivan kuin yrittäisin vain väkisin kuluttaa kellosta aikaa. Mutta eipä tämä elämä siinä mielessä ole muuttunut. Elämä olisi korona-viruksesta huolimattakin tällaista.

Tavallaan taistelen jatkuvasti sellaisia ajatuksia vastaan, jotka sanoo että pitäisi vain käpertyä peiton alle ja olla siellä koko päivä. Mutta kun ei tämä elämä sillä tavalla mene. Kyllä päivällä täytyy välillä olla poissa kodista. Tavallaan ei elämä tällä hetkellä täysin huonoa ole. Harmaata tai aika tasaista se on, mutta eikös se juuri ole normaalia elämää, että me vain hoidamme tätä kehoa ja mieltä ja koitamme vain jatkaa elämässä koko ajan eteenpäin. Oli se sitten millaista tahansa. Sillä ei tämä nyt varmaan kellään ole koko ajan mitään euforiaa...

Olen myös ihan muuten vain miettinyt tätä asiaa ja ajatellut, että mitäpä jos tämä on luonnon tyyli kostaa ihmiselle luonnon pilaaminen? Että nyt ei ainakaan lentokoneet lennä ja muutenkin nyt tuskin luonto kärsii ihan niin paljon kuin normaalina aikana. En nyt väitä että tämä teoria pitäisi paikkansa, mutta tuollaista mietin välillä.

Ihmiskunnassa on tapahtunut monina aika kausina suuria mullistuksia. Koko ajanhan tässä veitsen terällä muutenkin eletään. Ihmisen täytyy vain hyväksyä se, että maailmassa on pahoja asioita. Toki niille ei pidä antautua, mutta mitä nyt katsoo historiaan niin eipä siellä hirveästi eri aika kausina ole ollut muuta kuin sotaa ja toki myös luonnon mullistuksia.

Ihmisen elämä ylipäätään on kuin nuoralla tanssia. Ihminen on pieni eläin. Täytyy vain muistaa olla järkevä ja pelata nyt tätä peliä sitten sen sääntöjen mukaan. Kyllä tästä luultavasti selvitään...

Mulla oli hengitys vaikeuksia. Otin rauhoittavan ja kuuntelin Radio Deitä, niin vähän helpotti. En tiedä onko tämä koronaa, mutta aika vaikea olo oli äsken. Pitää vaan yrittää elää...

Onneksi meni ohi olotila. On tämä elämä kyllä vaikeaa, mutta mitään muutakaan ei ole tarjolla. Joten täytyy vain keskittää huomio johonkin asiaan ja pitää siitä asiasta kiinni kynsin ja hampain.

Minulla ei ole hajuakaan minkä takia synnymme murheellisen maailmaan, mutta ainut toivo on vain yrittää elää. Jatkaa sitä kivistä polkua, mikä jokaisella on. Ja vain täytyy selviytyä, kaikista murheista huolimatta. Ja täytyy ajatella erityisesti omaa elämää, sillä ihminen on kaikista yhteisöistä ja yhteiskunnasta huolimatta yksityinen toimija. Ihminen on kuitenkin yksin, vaikka kuulumme yhteiskuntaan ja meillä on kavereita, jotka auttavat tätä yksin elämistä.

Enkä väitä että yksin olo olisi huono asia. Näen että loppu peleissä sitten kuitenkin ihminen on elämästään velvollinen Jumalalle.

Minäitse89 olen itsellä käynyt sama asia mielessä että Jomala tai Luontoäiti rankaisee meitä ihmisiä ja "pakottaa" tällä tavalla johonkin.

Meillä ainakin töissä on heti eri meininki.. Ja tutuilleni soitin, en mennyt käymään. Kuuntelin neuvoja. Mutta toisaalta ihan sama paska meininki ja mikään ei muutu.

Mä oon töissä päivät ja olen sen jälkkeen niin väsynyt ja ylikierroksilla että ihan pistää vituttamaan. Ja minun mielestäni se ei ole ihmiselle luontainen tila! Huomenna meillä on töissä sellainen keskustelu jossa just kysytään voimavaroja. Viimeksi kun oli se keskustelu muutama kuukausi sitten niin tultiin tulokseen että minulla on kaikki hyvin. Kaikki hyvin, minulla(ko)... paniikkihäiriöisellä ja mädäntyneellä ihmisellä. Nyt en tiedä kuuluuko tämä tähän ketjuun sitten taas ollenkaan mutta ihan sama. Kun se paniikkifiilis vaan tulee ihan puskista jayhtäkkiä. Ja se on niin ärsyttävää. Sä et yhtään pysty kontrolloimaan itseäsi. Tai sanomisiani pystyn kyllä juu mutta kädet ja mieli lähtee rivakammin liikkeelle.. en tiedä ymmärtääkö tätä nyt kukaan ja onko tästä kirjoittelusta hyötyä sen puoleen. En vain pidä yhtään siitä fiiliksestä joka mulla on himassa töiden jälkeen. Olen niiin väsynyt mutta niin levoton. Sydän laukkailee omia menojaan tai ainakin tuntuu siltä.

Työkaveri ärsyttää kanssa niin paljon. Ja sen kanssa täytyisi kuitenkin olla ja kestää työpäiviä. Heti kun se tulee töihin ja avaa suunsa niin mua alkaa ärsyttämään niin paljon. De on vuosia nuorempi ja välillä niin naiivi tai semmonen... en tule ollenkaan toimeen. Tai sanotaan näin että yritän tulla toimeen hänen kanssaan. Yritän tulla hänen kanssaa toimeen niin paljon että olen aivan kulahtanut ja kärttyisä sitten kotona. Noh mutta se siitä... hän ei ole huomenna töissä joten se siitä... taisinpa taas löytää yhden syyn tälle fiilikselleni.  Ehkä minä nyt pystyn taas keskittymään vaikka telkkariohjelmaan ja ruokailuhetkeen.

En haluaisi olla tällainen "ihan sama"-tyyppi.. haluaisin ottaa muita huomioon. Haluaisin kysyä ihmisiltä asioita ja olla kiinnostunut. Mutta siinä saattaa käydä niin että joudut alkamaan kuuntelemaan sellaisia juttuja joita et halua kuulla. Ihmisillä on mielissään mitä kummallisempia juttuja. Ja maailma on muutenkin kiero. Ja käyrä.. Ja helkkarin ylämäkeä. Mutta alamäkeen liian nopeasti katoaa, laulaa eräs laulaja.. "On ylämäki raskas askeltaa mutta alamäkeen liian nopeasti katoaa.." haloo helsinki. Noh, se nyt on vain laulun sanat muitten laulunsanojen  joukossa.

Mutta siis tänään ajattelin töissä viimeksi niin että kunpa voisi vain nauraa kaikelle. Ja olla hilpeä, iloinen. Kepeä. Kumpa osaisi. Mutta kun ei voi. Ei osaa/ei pysty..

Mä kärsin välillä psykoosin oireista mut niistäkin selviän ohjaajien avulla yleensä, jos ne näkee et joku on pielessä nii ne ohjaa oikeille raiteille. Ei viittis näillä oireilla kuormittaa julkista terveydenhuoltoo. Mulla on ääniä ja sit nään olioita, sit mua vainotaan ikkunan takana, sit saatan sanoo ihmisille, et pysykää kaukana ja kaikkee tommosia asioita..

Hantzki, ihmisessä tietenkin on aina se synkempi puoli ja se on täysin oikeutettu. Tarkoitan nyt esim. sitä että itsekin välillä inhoan joitain toisia ihmisiä. Mutta silti elämä tuntuu kuitenkin elämisen arvoiselta, vaikka lähipiirissä olisikin ärsyttäviä ihmisiä.

Olen nyt ollut paljon yksin ja nautin välillä siitä. Tietenkin sitten jos olisi työpaikka, niin voisin joutua olemaan epämiellyttävien tyyppien kanssa.

Olen nyt miettinyt, tämän epidemiankin takia, että kyllä elämä antaa paljon. Olen tullut elämän myönteisemmäksi. Kaikki me loppujen lopuksi ollaan vain ihmisiä. Elämä vain tulee ottaa vastaan sellaisena kun se nyt vain tulee. Maailmassa on paljon Ikäviä asioita, mutta tunnen jotenkin sen toivon tunteen. Se  tulee sitten varmaan Jumalalta. Oli elämä sitten kuinka tuskainen tahansa, niin kuitenkin se on lahja. Ja täytyy nyt vain koittaa itsekin suojella sitä...

Mikä siinä on, ku ei vaan jaksa..

Hyvää yksinäistä, aurinkoista ja kaunista sunnuntaiaamua (aamupäivä alkaa oleen Ja suunnittelen uloskäymistä). Nukuin viimeyönä hyvin, yllättävän hyvin. Tai heräsin minä klo 5 ja lähdin rutiininomaisesti ulos kun on näitä ulkoilutettavia. Sitten menin aamupalalle. Ja kun tämä ei kiinnosta ketään niin tajusin että nyt on sunnuntai, minulla ei ole töitä, minun ei tarvitse juoda tähän aikaan aamukahvia. Joten menin kokeilemaan unta. Ja sain unta! Heräsin klo 9 hyvinnukkuneena. Siitäpä ne ongelmat alkoivat.. kun heräsin ensimmäisen kerran moneen kuukauteen/viikkoon hyvinnukkuneena auringonpaisteeseen niin väistämättä tulee mieleen ajatus että "tänään voisin tehdä.jotain kivaa". Kysyisikö tutulta että lähettäisipä käymään jossain vaikka autoretkellä. Sillä siunaamalla tuli mieleen että minä olen raskasta seuraa ja vaivaan ihmisiä kyselemällä tällaisia asioita. Noh, Enivei, hetken sängyssä itsesäälissä lohien tajusin että noustava se on ja lähdettävä kahvi keittoon. Avasin sitte uutiset ja aloin lukemaan korona-uutisia. Sieltä tulee monta uutista ulkonaliikkumiskiellon merkeissä. Ei voikun ruveta taas ihmettelemään ja selaamaan uutisia että miksi tämmöinen. Ymmärrän kyllä tavallaa koska: yksi päivä kun lenkkeilin ulkona niin yksi pariskunta meni ohi, toinen pariskunta viiden metrin päässä heidän perässään, kolmas tuli toista tietä pitkin ja minä kolmatta. Melko ruuhkaa. Ihmiset on ruvenneet lenkkeilemään kun ei muuta pysty. Ja autoilemaan! Jumankauta niitä autoja suhaa tiellä vaikkei kukaan ole töistä tulossa tai menossa. Nojoo, ja siitä kysymyksestä tutulle niin enpä usko että sitäkään voi nyt edes toteuttaa..ei kai ole järkeä mennä yleiselle retkeilypaikalle nyt makkaraa paistelemaan.

Vitsin outoja fiiliksiä heti aamuun. Levottomuus. Yksinäisyys. Ahdistus. Tyyneys.

Jalka on tulehtunu vaikka antibioottikuuri on meneillään, saa nähä joutuuko hakee toisen kuurin vielä.. haluun vaan vahingoittaa itteäni lisää..