Masentuneiden foorumi

Masentuneiden foorumi

Käyttäjä minäitse89 aloittanut aikaan 23.04.2018 klo 08:52 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 23.04.2018 klo 08:52

Moi!

Ajattelin nyt perustaa tänne tällaisen ryhmän, missä saa purkaa kaiken pahanolon. Saa sanoa esim. suoraan että mikä tässä elämässä on niin perseestä välillä. Toki saa sanoa positiivisiakin asioita, mutta eritoten, jos haluaa purkaa pahaa mieltä, niin kirjoita tänne. Yritetään sitten yhdessä selvittää solmut…

Käyttäjä Tyttönen vaan kirjoittanut 13.01.2020 klo 14:05

Mulla oli tänää palaveri missä mietittiin, et mikä mua tukis. Mulla saattaa olla dissosiaatiohäiriö, koska mitkään lääkkeet ei oo tehonnu. Mulla on nii hyvä olo, etten tarvi lisää lääkkeitä.

Lueskelen kyllä teiän viestejä täällä, vaikka en vastaakkaan.

Tsemppiä kaikille tasapuolisesti 🙂

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 14.01.2020 klo 13:40

Kiitos!

Toisaalta, voihan sitä vain nauttia elämästä ja unohtaa kaiken muun. Eihän loppujen lopuksi tarvitse tehdä työtä tai opiskella, jos saa esim. kuntoutustukea.

Kerranhan me vain täällä olemme tod. näk. joten kai sitä on lupa sitten nauttiakkin niin paljon elämästä kuin vain pystyy. Ehkä siinä lopulta kaiken pointti, että kuinka hyvin pystyy nauttimaan...

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 14.01.2020 klo 15:28

Toisaalta sitten elämä on traagista. Koska ihminen tajuaa niin paljon kaikesta. Hän tajuaa että on tavallaan biologinen kone.

Eihän toisaalta elämässä tarvitse muuta tavoitella kuin hyvinvointia. Ei tarvitse olla kansakunnan kaapin päällä. Kyllä sitä voi vain elää inhimillistä ja toisaalta nöyrää elämää. Kaikki me kuitenkin tässä samassa sopassa uimme. Ihmisen täytyy vain olla toiselle ihmiselle tärkeä. Eihän muulla ole väliä, kuin luoda ihmissuhteita ja rakentaa hyvää elämää. Ihminen on vain pieni osa kosmosta, mutta suuri toiselle ihmiselle. Kai se sitten on tärkeää jättää itsestänsä hyvä kuva maailmaan, vaikka loppujen lopuksi kaikkihan on yhdentekevää, ellei sitten Jumala tuolta jostain korkealta siunaa. Mutta eipä sitä sitten kukaan tiedä tuosta Jumalasta...

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 15.01.2020 klo 16:49

Huomasin tänään että elämässä tulee aina tiettyjä vaiheita, kun valitaan jatkaakko olemassaoloa vai ei. Paras valinta on aina jatkaa, mutta se ei ole aina helpoin. Mitä vanhemmaksi tulee niin sitä vaikeampi on valita aina olemassaolo. Mutta siinä on koko ihmiselämän ydin: jatkaakko olemassaoloa vai katoaako maailmasta...

Käyttäjä kirjoittanut 15.01.2020 klo 22:40

Ollako vaiko eikö olla?

Olemisella on merkitys. Jokaisen olemisella, joka syntynyt tänne. Voisko omaa elämää ajatella seikkailuna,? kun ei tiedä tulevista päivistä mitä tuovat tullessaan. Ja kyllä, kyllä se Kaikkivaltias on. Minulle tuttu tuo psalmi 139 antaa vahvistusta oman ymmärryksen pienuudelle ja Jumalan suuruudelle.

Voitko sinä luottaa elämään, joka vaikka sisältää surua ja masennusta ja kipua, kuitenkin kantaa sinua eteenpäin niistä huolimatta ja niiden läpi?

 

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 16.01.2020 klo 20:27

Voihan sitä elämään luottaa. Ja kuolema tulee sitten kun on sen aika. Itsemurhaa ei saa tehdä.

Olen ajatellut, että elän säännönmukaista elämää ja yritän tehdä asioita. Ei kai tässä elämässä sitten muuta tarvitse.

Kuolema on suuri mysteeri. Pelottava ja valtava. Täytyy vain yrittää olla elämän puolella, jotta tämä elo jatkuisi vielä pitkään...

Käyttäjä kirjoittanut 17.01.2020 klo 21:08

Hei MinäItse89... kuinka voit nyt vknlopun alla? Tämä kaiketi moderoidaan vasta huomenaamulla, perjantai pitkällä jo. Keikka tuli huomisillalle, ja nuhaa taas enemmän pukkaa, otettava kuumaa juomaa iltaa aamua.  Toivottavasti ei tarvi perua huomista, toisaalta jos iskis kunnon kuume,tämmönen eestaas flunssaaminen loppus.

Jos masennus ois vaate, minkämoinen vaate se ois... ?

Jos...., sen vois helpommin ottaa pois. // Voispa ottaa ottamalla pois, vaan ei, kai sillä joku tehtävä meissä on, osa suojamekanismia? vai mekanismia vaan ettei liideltäis pois?

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 18.01.2020 klo 20:33

Moi!

Vähän on fyysisiä kipuja, muttei nyt pahasti. Kavereilla käynyt. Näinhän tää elämä menee. Ei kelloa pysty pysäyttämään. Kaikki vain virtaa. Ihmisen olo ei koskaan ole täydellinen. Mutta kohtalainenkin riittää. Kun nyt saa aina yhden päivän elettyä kerrallaan. Niin kuin Jeesuskin sanoi: "Jokaiselle päivälle on omat murheensa." Se on vain elämän laki. Eipä tässä nyt viitsi hirveästi valittaa. Antaa elämän vain kulua ja täytyy pysyä kelkassa mukana. Siinä se sitten on se pieni elämä.

Se oliskin helppoa kun masennuksen voisi vain riuhtaista pois päältä.

Että tämmöstä.

Onko nuha yhtään hellittänyt?

Käyttäjä reiska88 kirjoittanut 18.01.2020 klo 22:31

Terveppä terve. liityn joukkoon koska oon ollu masentunu jo kauan ja lääkitsen sitä alkoholilla mikä ei ole järkevää, mutta teen kerta toisensa jälkeen niin kuitenkin. krapulat ja morkkikset ovat aivan jumalattomia. ja näin on ollut jo monta vuotta. en edes muista koska viimeksi olisin ollut viikkoa enemmän selvinpäin. siitä on jo vuosia. Tähän oravanpyörään ollaan jämähdetty ja tänäkin aamuna olin niin kauheissa masis- ja pelkotiloissa että meinasin jo alkaa lanssia soittaan. nyt on ilta ja kävin saunassa ja pesulla niin olo on nyt vähän kohentunut. iltapalaksi kanankontteja ja jääteetä ja telkkarista elokuvaa.

Käyttäjä kirjoittanut 19.01.2020 klo 07:53

No ei. Tais vasta alkaa. Viikon kytemisika tais olla.. Influrokotus, ehkä se hyöty ettei sitä tule. (Influenssaa.) Mutta tästedes en ala ennakoiden suojautumaan, oli tapana ottaa panadolhottia, kun oireita; luulen ett siitä johtuu ettei kuume nouse vaan tämmöstä eestaastouhua vkosta toiseen. Nyt aion levätä niin pitkälle ett on pois tämä tauti(ilman hottia). Kaikenlaista ois vkolla, mutt jos vaan lukis kun kerranki aukeaa tilaisuus siihen. Just sain luettua loppuun Honore de Balzacin kirjan Eugenie Grandet. Sitten ois muutama muu ...Rakel Liehun Helene... Liehun tyylissä on jotain ärsyttävää...runoistaan joistain kyllä tykkään(esim kokoelmassa 1974-1977). Periaatteessa Helenen elämä kun nyt valkokankaalla, kiinnostais kuin sisältäpäin siitä tietää lukemalla mitä Rakel saanut siitä selville tuon kirjoittaessaan.

Joo, sitä tämä elämä onneksi on: saa selvitä nyt vaan tästä pvästä.

Joka aamu sama juttu. Masennuksen lohtu: minulla on vain tämä pvä, tässä, nyt. Enempään ei nyt ajatus yllä. Saan olla vapaa tänään. Nyt.

Hyvä kuulla sinusta.

Kiitos!

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 19.01.2020 klo 17:52

Luin tossa Camus:ta ja ajattelin että hyvin hän kyllä näki elämän. Siis että elämä on käytännössä tyhjyyttä, mutta ihmisen kyky elää ja taistella elämänsä puolesta on se olennainen. Vaikka elämä olisi kuinka kurjaa tahansa, niin aina voi tahdon voimalla taistella eteenpäin. Ihmisen elämä arvioidaan vasta hänen elämänsä jälkeen. Kuinka hän on taistellut tylsyyttä ja elämän monia säröjä vastaan.

Nämä ajatukset innostivat minua eksistentialismin suuntaan. Elämässä on kuitenkin jotain sellaista hienoa ja salattua, jonka takia kannattaa jatkaa rohkeasti omaa olemistaan. Vaikka elämällä ei olisi mitään merkitystä, niin ihmisellä on kyky löytää aina joka hetkeen omat merkityksensä.

Näistä ajatuksista, ainakin minä, sain lisää toivoa elämän mielettömyyden edessä...

Joo ei kannata alkoholilla hoitaa ongelmia.

Hyvää sunnuntaita!

Käyttäjä Hantzki kirjoittanut 19.01.2020 klo 20:28

Hei. Mäkin tahtoisin taas kirjottaa tänne... ja säänkin, tännehän saa kirjoitella kuka tahansa.

Reiska88 olen sinua nuorempi, en paljon kuitenkaan mutta kuitenkin ajattelin mainita koska se ei näy tosta nimimerkistäni. Minä en ole ollut koskaan riippuvainen alkoholista. Olen yrittänyt sillä lääkitä oloani mut se ei onnistu. Ehkä hyvä niin. Mutta kipulääkettä otan herkästi pikkujuttuunkin. Oikein taisin rientää noudattamaan fysioterapeutin ohjetta syödä muutama päivä särkylääkettä kolme kertaa päivässä jotta erääs loukkaantunut raaja paranisi. Nyt mietinkin että olen niin tottunut näihin särkylääkkeisiin että mitä teen sitten kun olen taas terve enkä tarvitse niitä? Täytyy keksiä äkkiä taas joku vaiva jotta voi jatkaa niitten syömistä. Nyt tämä raaja ei ole vielä kunnossa joten täytyy ottaa yöksi Burana 600. On minulla myös panacodia mutta sitä on vain pari enää eikä sitä saa lisää koska lääkäri sanoi että se on huume eikä auta kipuun. Hassua että fysioterapeutti kumosi tämän lääkärin lauseen ja sanoi että kodeiinia siinä kyllä ja sehän vaikuttaa aivoihin mutta jos on kovat kivut(loukkaantuminen) niin voi sellaisen ottaa. Mutta vanhalle paniikkihäiriöpotilaalle jolle määrätty rauhoittavia ja joka pyrkinyt niistä eroon, onko hyvä lääke?

Nojoo, se siitä. Minäitse89. Miten paljon kirjoituksesi muistuttaakaan omia fiiliksiäni ja toisaalta miten olen kuitenkin eri mieltä kanssasi.. Olen itsekin vähän kriisissä tän olemassaolon kanssa mutta en ajattele itsemurhaa. Itseasiassa kuolemia kohdatessani tässä elämäni varrella ajattelen miten se sitten lopulta on lohtu.. ja toisaalta kun joku kuolee niin miten sitä kokeekaan itse olevansa elossa. Ajatellen tyyliin, tässä minä kuljen bussissa matkalla keskustaan(tai minne vaan) tuon sairaalan ohi, jossa makaa mummini joka kohta kuolee. Nojoo, näitä tuntemuksia tulee aina joskus. Mutta yhtä joskus ne unohtaa tässä hektisessä maailmassa että minähän tosiaan olen elossa. Minulla on nykyään ehdottomasti syy elää. Vaikka tää onkin välillä tää elo..Nojoo...yksinäisyys ehkä pahinta.

Tohon puolisoasiaan jonka minäitse89 mainitsi ja jota ei itselläkään ole nyt. Minä taidan ymmärtää miksei minulla ole, en edes yritä hankkia sellaista. Miksen? Työkaverit yritti kerran mua saada tinderiin. Lopulta menin jotta se kysely loppuu. Että ärsytti oma naama siellä! Tai ei ärsyttänyt, tiedän että riittäisin sille jonneki  herra x:älle. Mutta tajusin että ei ollut tider matskua. Se ärsytti. Se pinnallisuus siellä. Poistin sen sitten. Ja työkaverit ei tunne mun taustaa. Mutta tiedän että ne yrittää auttaa. Mutta se myös ahdistaa.

  • Muokattu moderaattoreiden toimesta 4 vuotta, 10 kuukautta sitten. Syy: -
Käyttäjä reiska88 kirjoittanut 19.01.2020 klo 21:52

Hei taas.
Hantzki Itse taas en lääkkeistä ole koskaan oikein pitänyt. mulla koitettiin kun olin jotain 21 niin lyricaa vaan en pitänyt olotilasta lainkaan, ja nyt vuosi sitten keväällä sertralinia mutta siitä vasta kauheet masennuskaudet tulikin.. muistan vielläki sen ko mulla oli parveke auki ja lämmin kevättuuli puhals sisään ja mulle tuli itsetuhoiset ajatukset ensimmäistä kertaa koskaan. jotenkin vaan tuli että "jos nyt hyppään tosta parvekkeelta niin tää loppuu" siis aivan sellasen ajatus mitä ei saa tulla ja se säikäytti nii hakeuduin terapiaan mutta sekin jäi nyt pois. ja paniikkikohtaukset on tuttua, mulla oli opamoxia että tarvittaessa otti kon tuli ahdistusta ja paniikkia.

Taitaa itselläkin olla vähän toi yksinäisyys kaiken aiheuttajana, vaikka on mulla pari kaveria. silti vaan tuntee olonsa välillä niin yksinäiseksi että ei tiiä miten päin olisi... väliin oikeen saa ihmetellä tätä omaa pääkoppaa että mikä ihme siellä on että pistää ittensä niin matalalle kuin vaan voi

Ja minäitse89 kaikki tuntuu välillä tyhjältä, ja tiedän että kun se hetki tulee niin mikään ei tahdo muuttaa sitä ajatusmaailmaa, vaan hetken päästä se menee ohi. on aina mennyt tähänkin asti ja tulee menemään. kyllä se päivä sieltä viellä risukasaan paistaa vaikka juuri tällä hetkellä ei siltä tuntuisikaan.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 20.01.2020 klo 11:45

Moi!

Kaikki vaan tuntuu niin tylsältä. Koko elämä. Sitä menee kuin kone paikasta toiseen.

Ehkä elämä on sitten kohtalaisen tylsää kaikilla.

Ennen kaikkea tämä on järjissään pysymistä ja hengissä selviytymistä.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 20.01.2020 klo 12:41

Mutta toisaalta, elämä on hirveän absurdia. Meidän täytyy joka päivä tehdä jotakin, vaikka tiedämme että se on turhaa. Tässä juuri se elämän haastavuus: Meidän täytyy olla niin kova päisiä, että kestämme elämän tuottaman tyhjyyden ja ahdistuksen. Sillä niin hän se saarnaajakin sanoi: "Kaikki on turhaa."

Mutta silti meidän tulee elää, sillä kuolema on niin karmea asia, että yleensä kaikki valitsevat mieluummin elämän.

Luonteen lujuus on yleensä, se joka meidät pitää hengissä. Tahto tehdä asioita. Se ettei linnoittaudu vain kotiin, vaan uskaltaa haastaa itsensä. Muutenhan elämässä ei olisi mitään hienoutta. Tai en tiedä onko sittenkään, mutta ainakin on yrittänyt. Kävi sitten miten kävi mutta yrittänyt on ja se on mielestäni se ratkaiseva asia.

Kovaa päätä toivon kaikille!

Ei kannata luovuttaa jos vielä näkee jotain hyvää elämässä ja toisaalta vaikkei näkisikään...