👍 jes!

On tää elämä vaan niin vaikeeta. Voi hyvänen aika. Kun ajattelee koko ajan kuolemaa. Että mitä sen jälkeen tapahtuu? Voi Kristus!

minäitse89 kirjoitti:
Mulla on tietzen oireyhtymä eli tuossa rintalastassa. Tänään ei ole sattunut enää niin paljon.

--- Oletko kaatunut joskus pahasti pulkkamäessä? ----

Kiitos tuesta. 🙂

----Olet yhtä tärkeä kuin jokainen meistä täällä!-----

Rock auttaa joskus. Välillä klassinen.

---- Mitä sulle sanoo Apocalyptican sellojen sointi? Sellomusiikki yleensäkin? Mun mielen herättää pianomusiikin joku viehätys... ehkä siksi kun tunne koskettimien kautta hakenut reittiä ulos itselläkin... joskus ...soitatko itse? vaikka taisin joskus kerran jo kysyäkin sitä... oletko kokeillut koskaan, musiikki antaa haasteita elämään... voi vaikka hetkeksi unohtua happamat ajatukset 🙄 ----

Jotenkin on niin kamalan kyllästynyt kaikkeen, vaikkei kipuja olisikaan. Musiikki on niitä harvoja asioita jotka auttavat. Kai minä sitten olen vain tällainen kärsivä ihminen. Kaikkihan me loppujen lopuksi kärsitään.

---..aivan varmaan ja munkin kärsä alkaa olla jo aika piiiiitkä 😉----

Haluaisin vain erilaisen elämän. Erilaisen maailman. Mutta se ei näytä mahdolliselta.

---- Minkälainen ois se erilainen maailma jonka haluaisit? mikä olisi toisin?----

Eikö teistäkin elämä ole hirveän vaikeaa? Ilman mitään sairauksiakaan?

----Miun mielestä elämä jos oisi helppo, ei tuntuisi elämältäkään.. Niin siinä määrin ollut kaikenlaista elämän aikana... Vastuksia ja sattumuksia ja vaaratilanteita, onneakin, kerran voitin lotossa melkein 120€ 😏

Mä oon nyt ihan loppu. Just kun alkoi vuoden alku mennä hyvin, niin menetin minulle todella tärkeän ystävän. Hän ei tosin kuollut, mutta hän teki vakavan rikoksen, josta hänet on nyt pidätetty. Hän soitti rikoksen teon jälkeen mulle ja pyysi anteeksi, ennen kuin hänet saatiin kiinni. En olisi ikinä uskonut, että hän tekee mitään noin julmaa. Hän oli käynyt teräaseella käsiksi toiseen ihmiseen. Sain kuulla, että uhri on tuttuni. Raastaa tosi paljon sydäntä koko juttu, enkä oo saanut melkein viikkoon nukuttua juuri yhtään. Se koko puhelu järkytti minua syvästi. 🙁

Tietzen on rintalastan jonkin näköinen tulehdustila. Kait. En tiedä mistä on tullut.

Osaan soittaa mutten ole soittanut pitkään aikaan.

Sellainen maailma, missä ei tarvitsisi kärsiä.

Elämässä ei kyllä pääse helpolla.

Kaippa sitä vaan pitää jatkaa valittelua...Kun sitä näköjään teen...

Voimia sulle, Netu! Tilanne siellä tosi vaikea, v o i m i a

Tsemppiä!

Mulla olo ollut tänään huono. En saa oikeen mitään aikaiseksi. Kaippa tää on näitä päiviä joita vietetään sohvalla.

Sitä on muuten aina jokin asia huonosti, olen huomannut sen. Että jos ei ole kipuja niin sitten ahdistaa tai masentaa tai muuten vain on aivan poikki.

Kummallista että tämä elämä menee näin? Minkäköhän takia se on niin että elämä ei ole ikinä helppoa? Sitä kyllä ihmettelen suuresti...

Olen huomannut että oma mieleni on välillä kaaottinen jos en keskity johonkin. Tavallaan tuntuu että elää trapetsin päällä. Ja täytyy koko ajan tasapainoitella. Mutta toki ihmisessä on monia puolia. Ei kukaan ole pelkästään masentunut,ahdistunut, herkkä, sosiaalinen jne. Kaikki ovat kaikkea näistä. Ihmisen elämä on varmaankin sitten vain kaiken vuorottelua ja varmaankin pää asia on että toimintakyky säilyy ja pystyy tekemään asioita.

Kaikkihan kuitenkin me olemme vain ihmisiä. Kaikki ovat vahvoja mutta samalla heikkoja. Täytyy vain muistaa heikkoina hetkinä että kyllä se päivä nousee vielä huomennakin. Ja vaikka elämä olisi kärsimyksen sävyttämää, niin minusta Eeva-Liisa Manner sanoi hyvin, että "Elää sinun täytyy ja tajuta että sinä elät." Tätä olen yrittänyt viime aikoina toteuttaa. Ja myös niin kuin Fromm sanoi: "Ihmisen päämäärä elämässä on olla mahdollisimman inhimillinen."

Kyllä elämässä on paljon hyvää ja hyvien ihmisten parissa oleminen on yksi niistä asioista. Täytyy vain uskoa itseensä ja hyviin ihmisiin, jotta tätä elämää jaksaisi elää.

Toivoa kaikille! Kyllä eläminen on kuitenkin vaivan arvoista, vaikkei se siltä aina tuntuisikaan!👍

👍👍👍

keskustelua kirjoitti:
Voimia sulle, Netu! Tilanne siellä tosi vaikea, v o i m i a

Kiitos, sitä tosiaan tarvitaan. Oon onneks päässyt nyt pahimmasta shokista yli, koska en nukkunut tuon tapahtuneen jälkeen neljään yöhön ollenkaan. Itkin vaan, koska kaikki tuntui raastavalta. Nyt oon onneks saanut nukuttua, mutta tää tapahtuma tuntuu silti epätodelliselta. Tunsin tän uhrin ja se pahentaa tätä oloa.

En tiiä onko tää tyhmää, mutta haluaisin kirjoittaa kirjeen tälle entiselle kaverilleni, joka on nyt pidätetty. Se olisi tavallaan jäähyväiskirje, koska en halua olla enää missään tekemisissä hänen kanssaan. Haluaisin kertoa kirjeessä, mitä tuskaa hän aiheutti teollaan. En sitten tiiä, olisiko tuo järkevää..

Jos tänne saa valittaa mistä vaan ni valitetaan sitten ihan mistä vain...! Ensinski haluaisin välittää siitä että ihmiset ei saa apua JUST silloin kun ne sitä tarvitsisivat. Kyllä monilla varmasti, niin minullakin on läheisiä, äitiä isää siskoa kaveria tuttua naapuria terapeutti lääkäriä tms mutta niiltä saa "apua" vain silloin kun on sovittu päivä tai klo aika. Ei silloin ja just sinä iltana kun vaikka tekis mieli soittaa ja vähän avautua, vaan pitää odottaa vkloppua/huomista/ens viikkoa kun on sovittu. Sanonpahan vain että joskus se on raskasta odottaa tiettyä päivää niin paljon kun tykkäänkin siitä että on edes sitä jotakin hitusta sosiaalisesta elämästä jäljellä.. sit koittaa olla normaali ja iloinen ja puhua joka päiväisistä asioista kun vihdoin pääsee näkemään jonkun, eikä avautua. Koska sitä ei jaksa kukaan katsoa. Paitsi lääkärillä on lupa avautua.

Ja si mä tahtoisin valittaa vielä tästä tukinetistä...! Kyllä, tästä, joka on apua tarvitseville! Kun täältä(kään) ei löydä kunnollista itselleen sopivaa ryhmää! Sitä etsii ja kaivelee ja lueskelee juttuja. Piankin voi olla niin täynnä muitten juttuja että omat asiat unohtuvat, unohtaa itsensä! Jos joku ihana ihminen on aloittanut uuden keskustelun niin pian siinä on 100 sivua juttua täynnä ja eihän niitä jaksa kukaan lukea. Varsinkaan jos joka toinen juttu on im-juttuja.

Ja tämä oli nyt tällaista tekstiä koska mä olen masentunut ja kiukkuinen kipeä ja kärttyinen.

Kiitos, joku ihana ihminen keksinyt tällaisen valitusryhmän.

Ehkä seuraavaksi etsimään jotain positiivista ryhmää. En tiedä.. täältä tukinetistä vain sellaista vaikea löytää! Mutta onneksi sai nyt edes valittaa! Ja mä olen pahoillani just sun puolesta jos et oo saanut apua. Ja jos olet saanut niin olen tyytyväinen sun puolesta.

Elämä tuntuu hirveältä. En vain jaksaisi enää. Onkohan 30 v. jo tarpeeksi vanha poistumaan näyttämöltä?

Oon niin täynnä tätä kärsimystä. Kun koko ajan on henkisiä ja fyysisiä kipuja.

Tuntuu että tämä elämän jatkuva kiertokulku musertaa minut. Kun on päivä ja sitten taas yö. Ja tätä rataa koko ajan ja pitäisi jaksaa jotenkin jatkaa tätä oman kropan raahaamista.

Olen muutenkin niin yksin, kun en millään löydä kumppania. En tajua mistä se johtuu...

Olen elänyt elämää sivusta katsojana. En tiedä miten tätä elämää tulisi elää, että olisi tyytyväinen?

Ei kai sitä sitten koskaan voi olla täysin tyytyväinen..?

Voi Jumala, kun elämä tuleekin vaikeaksi kun vanhenee. 20 vuotiaana oli sentään kroppa hyvässä kuosissa ja pystyi edes välillä olemaan tyytyväinen.

Kai se ihmisen tie on sitten loppujen lopuksi aika traaginen...

minäitse89: Tiedän tuon tunteen, käyn tuota samaa läpi välillä. Sanon kuitenkin, että yritä nauttia elämästä, sillä vaikka nyt olisi pimeyttä, sitä valoa tulee myös. Minulle koko tämä viikko oli todella raskas. Edelleen mietin sitä ystävääni, joka pidätettiin. Vaikka hän teki hirveän teon, niin miksi silti jokin osa minussa välittää hänestä silti? Onko minulla oikeus rakastaa ihmistä, joka petti luottamukseni ja monen muun ihmisen luottamuksen? Hän puhui mulle aina tosi kauniisti, minä kehuin hänen ihanaa hymyä ja silmiä. Mikä sai sen ihmisen tekemään pahaa toiselle? 🙁 Rukoilen joka päivä mielessäni, että hän saisi apua ongelmiinsa, sillä hänellä oli myös huumeongelmia. Hän on vasta nuori ihminen ja koko elämä vielä edessä. Pelkään, että kun hän joskus siviiliin pääsee, että hän tekee itselleen jotain. Haluan vaan, että hän ottaa vastuun teostaan, aikuistuu ja alkaisi elää päihteetöntä ja fiksua elämää. Se on kuitenkin vain minun toive, en voi vaikuttaa hänen valintoihin.

Uskon silti, että se aurinko paistaa vielä meillä kaikilla. Pysytään vahvoina ja tuetaan toisiamme.

Netu: Kiitos!

Mun on vaan niin vaikea nauttia tällä hetkellä mistään. Toivottavasti tästä kuitenkin olo paranisi.

Kyllä sulla varmaan oikeus on välittää kenestä vaan.

Huume jutut on aina vaikeita, koska siinä huumeiden käyttäjä ei välttämättä tajua omaa tilaansa.

Se vie aina ihmiseltä aikaa tuo aikuistuminen, mutta kyllä se useimmilla jossain vaiheessa tulee. Tietenkin poikkeuksiakin on. Toivottavasti hän ymmärtää tekonsa.

Mun elämä on helvetti tällä hetkellä. Mietin jo olemassaolon lopettamista. Koko ajan hirveitä kipuja. Onko tämä elämä enää elämisen arvoista?

Mikään ei riitä itselleni, muille ihmisille eikä maailmalle. Elämä menee vain ahdistuksessa, kivuissa, masennuksessa jne. Ravaan vain kirjastossa ja luen ja luen. Yritän unohtaa kaiken. Yritän unohtaa elämän. Olen tehnyt melkein pelkkiä virheitä menneisyydessä. Kaikista on seurannut huono olo. Kaikennäköisiä lääkkeitä on kokeiltu.

Ja sitten maailma ja elämä kulkee kohti tuhoa. Ja täytyy silti vain elää ja elää. Ja loppujen lopuksi kuitenkin: Onko tämä kaikki turhaa? Rakennammeko vain pilvilinnoja, jotka eivät kestä? Mitä väliä noin periaatteessa olisi, jos katoaisi maailmasta? Kun miettii, että jokainen ihminen joka on elänyt sanotaan nyt vaikka 200 vuotta sitten on kuollut.

Sekö tämän elämän lopputulos sitten on: tyhjyys. Mitään ei jää jäljelle. Ja mitä se enää lohduttaa itseäni että on jäänyt minusta muistoja, kun minä en ole enää missään.

Tähänkö koko nykyajan yhteiskunta perustuu? Ateismiin. Ja kun Jumalattomassa maailmassa kaikki on sallittua, niin mitä tästä elämästä tulee? Mitä järkeä on missään, jos ei ole Jumalaa? Ja koko kaikkeus viittaa siihen että ihminen on vahingossa syntynyt maailmaan ja saamme hengittää vain tietyn ajan, jonka jälkeen katoamme maan alle. Ja mikä lohdutus siinä sitten enää on että hautakivi pystytetään?

Onko tämä kaikki totta? Sitä vaan kysyn. Kiitos ja anteeks...