Ei tässä kai ite sitten enää nuori ole kun tinderissä 25-vuotiaalle naiselle olen liian vanha... Ei ainakaan ole yhtään balsamia haavoille että kokee 30 vuotiaana tai lähes olevan jo vanha... Onko se sitten niin että 30 v. ja elämä eletty?

Proserpina, tässä vierähti nyt aikaa, ennenkuin toiverruin kirjoittelemaan, mutta näytit kirjoitelleen merkkipäivänäni.
Tänään on juuri sellainen olo, etten ole varma, onko kyse ahdistuksesta vai vatsavaivasta. En pysty erittelemään tuntemuksiani, koska yhtä lailla paniikkiin kuuluu kyseisiä oireita. On huono olo, enkä jaksaisi edes siivota riskejä koneeseen. Siitä huimauksesta sen verran, että olen itsekin sitä mieltä, että kyseessä oli yksittäinen aivotapahtuma, jokin pieni tulppa tms. Huimaus tuli kertarysäyksellä, ja vaivasi pitkään , mutta lääkäri ei sen kummemmin noteerannut sitä nuoren ikäni vuoksi. Sen jälkeen nämä masennusjaksot ovat tuoneet kylläkin monenlaisia oireita, joihin ei vakavaa fyysistä syytä ole löytynyt. Lääkärikeskukset kiittävät, sen verran on omaa rahaa palanut tutkimuksiin.
Purjevenekö kirjoitti, että hänellä on parempi olo pilvisinä päivinä? Kirkas auringonpaiste saattaa toisilla lisätä ahdistusta.itse voin paremmin aurinkoisina päivinä, voimia tuntuu riittävän enemmän. Valo kuitenkin saattaa minullakin aiheuttaa ahdistusta, vaikka masennus hellittäisi. Viimeisen viikon aikana osa ajasta on mennyt ihan normaalissa tunnelmissa, mutta tänään kuin myös toissapäivänä on ollut huono olo. En sitten tiedä, mikä auttaisi. Joka toinen yö nukun paremmin ja hyvin nukutun yön jälkeen olo suht koht menettelee.
Nukkumiseen tarvittavista lääkkeistä sen verran, että pohdin, aiheutuuko niistä pidemmällä aikavälillä ongelmia, esim. muistisairauksia, uniapneaa jne. Syvän unen vaiheet taatusti häiriintyvät lääkkeistä. Ei vain ole tässä vaihtoehtoja.
Jos vaikka itkeä tirauttaisi, auttaisiko se huonoon oloon. Stressi vaikuttaa vatsan toimintaan, en tiedä, kumpi oli ennen, muna vai kana.
Mikä on tämänhetkinen olosi, Proserpina? Oletko lääkityksen kanssa sinut & tuntuuko auttavan? En ole aloittanut masennuslääkitystä, jotenkin toivon, että pärjään tässä ilman. En kylläkään muista aikaa, jolloin olin täysin terve. Kun aivokemiaansa ei syntymässä saa valita, niin näillä välittäjäaineilla on mentävä. Joskus tuntuu, että se psykologian osuus on sittenkin vähäinen, tosin stressi on myrkkyä aivoille. Stressherkkyys on taas muodostunut lapsena, joten senkin puitteissa on mentävä. Positiivisuus on 40%:sti geneettistä, ei ole osunut kohdalle.
😋

Moi kaikki.

Mulla semmonen tilanne, että 2009 hain apua masennukseen ja sain cipralex lääkkeen. Sitä syötyä muutaman kuukauden olin kuin eri ihminen. Löysin tyttöystävän, saatiin lapsi ja elämä tuntu luistavan. Kaikki oli hyvin kunnes alkoi arki ja tuli ongelmia suhteessa, joista ei koskaan keskusteltu kunnolla. Suhde oli vaikea koko 10v ja naisen puolelta pettämistäkin. Kaikki sitten kulminoitui hänen halunsa erota. Puoltoista vuotta jatkettiin vielä kuitenkin saman katon alla ja vähän oli on/offia. Sitten kuitenkin tuli taas pettäminen ja homma olikin sitten taputeltu siinä. Nyt kun erossa oltu 2.5kk, mielialat vaihdellut ja ollut todella rankkaa. Lopetin siis cipralexin syönnin 2018 alussa. No nyt ero kun ahdistaa, kävin lääkärillä josko olis voinu antaa uuden reseptin. Hän kieltäyty ja ohjasi vain depressiohoitajalle ja psykoterapiaan. Onneksi huomasin, että mulla on vielä vanha resepti voimassa, joten hain cipralexit apteekista ja eilen aloitin taas ottaa niitä. Nyt toivon, että lääke puree mahdollisimman nopeasti ja pääsen takas jaloilleni ja ehkä aloittamaan uutta suhdetta jossain välissä.

Voimia kaikille ketkä taistelee masennuksen kanssa.

Moi.

Aivan hirveä olo. Olen koko päivän miettinyt taas im:ää. Kauheeta taistelua, kun on fyysisesti niin huono olla, eikä henkisestikään ole hyvä.

Ihmettelen itsekin että mikä mut saa joka päivä lähtemään kouluun tai aktiviteetteihin. Hirveää rintakipua jatkunut 4 vuotta ja masennus syöksyy päälle. Mietin tänään koulussa että iltapäivällä teen sen. Mutta ei musta oo siihen.

En tiedä tuntuuko muilla, mutta olen huomannut 30 vuoden lähestyessä, että kroppa ei enää niin hyvin pysy menossa mukana. Se on tietenkin yksilöllistä mutta mulla on näin.

Tekisi vain niin hirveästi mieli olla terve ja saada perhe. Mutta en sitten tiedä parantaisiko se tilannetta. Nämä elämän realiteetit vain tulevat vastaan, kun tämä vuosi tuntuu taas niin hankalalta.

On tää elämä kyllä ollut kuoppaista. No, kai sitä on vain painettava eteenpäin kunnes henki lähtee...

Tänään ollu taas im mielessä. Valitettavasti... 🙁

Tänään on vaikea päivä. Mikään ei tunnu miltään, en pysty nauttii niistä asioista jotka on tuottanu mulle hyvää oloa. Oon yrittänyt piirtää, kattoa telkkaria,kävin ulkonakin kävelemässä mutta on vaan entistä paskempi olo.

Toiset haaveilee häistä ja tulevaisuudesta, mä haaveilen kuolemasta.

Onpa ihmeellisen sekava tämä uusi sivusto. Oli vaikea löytää mitään.

Minulla on ollut parempia päiviä jo viisi peräkkäin. Yöllä välillä herään masentuneena, ja on välillä uupunut olo enkä jaksa mitään. Mutta on silti ollut selvästi parempi olo päivisin. Kauhukohtauksia ei ole ollenkaan, vain lieviä kaikuja niistä. Muut tunteet tuntuvat normaalisti, myös jännitys. Mutta normaalitunteiden kanssa on lastenleikkiä verrattuna kauhuun ja kuolemanhaluun ja syvään masennukseen.

En tiedä, johtuuko tämä terapiassa selvinneistä kuvioista vai pienestä lääkkeen lisäyksestä. Vai yksinkertaisesti siitä, että lopultakin olen voinut pahoin sairaslomalla tarpeeksi pitkään enkä ole edes yrittänyt tehdä mitään töitä tai huolehtia työhönpaluusta. Jospa lopultakin voimat alkaisivat vähitellen palautua. Tai sitten tämä on vain tilapäistä. Ei ole kuitenkaan ollut aiemmin kuin parin tunnin "parempia" hetkiä pisimmillään.

En edelleenkään jaksa kovin paljon, mutta on ollut selvästi tasapainoisempi olo. Ei kuolemanhalua. Tuntuu tosi ihmeelliseltä. Tällaisenaankin elämä olisi jo aivan loistavaa aiempaan verrattuna. En vaan usko, että tämä on kovin pysyvää laatua oleva muutos.

Moi.

Anteeksi kun synkistelen, mutta en tiedä kauanko jaksan enää tätä elämää. Mulla on niin kova masennus. Mieli tuottaa itsetuhoisia ajatuksia jne. Toisaalta tiedän että on raukkamaista tehdä im. Tiedän kuinka häpeällistä se on että luovuttaisi. Yritän tässä jotenkin opiskella ja saada vielä jotain aikaiseksi. Olen tänä vuonna 30 v. ja jos nyt 20 vuotta vielä eläisin, niin olisi jo saavutus. Tiedän että olen tällainen musta-valkoinen ajattelija ja tiedän ettei tää varmaan ketään voisi vähempää kiinnostaa, tällainen säälittävä teksti, enkä tiedä minkä takia edes kirjoitan tämän tänne. Ehkä itseäni varten, että saan jotenkin näitä ajatuksia järjestykseen ja jotenkin purettua tuntoja.

Tuntuu vain välillä niin hirveän kovalta taistelulta tämä elämä. Aivan kuin se ei muuta olisikaan. En pysty oikeen nauttimaan mistään. Painan vain eteenpäin ja mietin koko ajan että kauanko vielä tätä täytyy kestää? Luulisi jonkin rajan tulevan jossain vaiheessa vastaan. Ettei enää jaksa. Fyysisesti olen ihan hyvässä kunnossa, masennus vain on niin voimakasta. Yritän lykätä koko ajan synkkiä ajatuksia. Yritän pelata itselleni aikaa. Kuinka surulliseksi tämä elämä voikaan käydä kun ei tästä enää nuoremmaksi tule. Ennen halusin olla vanha ja nyt haluiaisin olla taas 20 v. Elämä on niin hirveän ristiriitaista. Sori nyt tällainen purkaus...

Onko sinulla minäitse89 mitään hoitosuhdetta tai lääkitystä masennukseen? Eikö toimi yhtään?

Minulta rikkoutui yöunet nyt jostain syystä. Eilinen päivä oli huono, ja illalla tuli paha lamaannus, vaikka piti jaksaa lapsen kanssa. Oli vaikea pysyä hereillä, tuskallista väkisin puurtamista, mutta ei ollut vaihtoehtoja. Tänään on helpompi olo, mutta ruuanlaitto ja muut arkirutiinit työllistävät. Tällaisella ololla päivä menee jotenkin, mutta väsyttää tuo valvominen.

Moikka kaikille. Mulla on menny hyvin, ja en oo ollu yli kuukauteen psyykkisten syiden takia missään osastolla. Yhen yön olin osastolla sokereiden takia.

Purjevene, on mulla paroksetiinia. Kyllä tässä nyt jotenkin pärjään. On mulla hoitosuhdekin. Täytyy vaan jotenkin yrittää päivä kerrallaan mennä.

Minulla meni nyt yöunet. Kauhuja täynnä yöt eikä mikään auta, viime yö oli pahin kaikista. Valvoin tuntikausia järjettömissä kauhuissa, joista osa on todenperäisiä nykypäivän tapahtumia, mutta kauhu on ylimääräistä ja aivan tolkutonta. Luulen sen sillä hetkellä kuitenkin olevan totta. Päivisin väsyttää, mutta jotenkin saan päivät suoritettua läpi väkisin. Toisin sanoen takaisin samaan suohon kuin ennenkin, ehkä hiukan pahempana. Nyt taas ruuanlaitto. En näe mitään toivoa tulevaisuudessa, samaa oravanpyörässä juoksemista on, kunnes en enää jaksa. Ei ole mitään mieltä missään. Elämä tuntuu päämäärättömältä kidutukselta, joka ei lopu ikinä.

Kaksi yötä oli tuollaisia karmeita, viime yö taas parempi. Ei ole mitään ulkoista tapahtumaa, joka selittäisi nuo. Tai ehkä on, mutten huomaa niitä.

Nyt on taas melko normaali olo, vain hiukan ahdistunut näin päivällä.

Jokin laukaisi nuo traumatakaumat, mutten käsitä mikä juuri nyt.

Tuleeko teillä muilla tällaisia ahdistus- tai kauhukohtauksia "satunnaisesti tyhjästä", vai saatteko kiinni, mikä mahdollisesti sellaisen käynnisti?

Moi Purjevene.

Oletko kokeillut esim. lukea jotain kun mieli alkaa temppuilla tai kuunnella esim. klassista. On hyvä löytää päivä rytmi ja tiedän että elämä voi olla todella paskaa, mutta kunhan ei itselle tee mitään vaikka olisi kuinka vaikeaa, niin se on mun mielestä pää asia.

Kannattaa tosiaan kokeilla lukemista vaikeina hetkinä, se ainakin mulla toimii.

Minäitse89, lukeminen tosiaan on hyvä keino. Se toimii minulla silloin, kun on vain kohtuullisen masentunut olo tai kohtuullinen ahdistus. Silloin kun on tuollaiset rajut kauhutilat päällä, en pysty lukemaan enkä keskittymään mihinkään muuhunkaan. Se vie kaiken ja muuttaa maailman toisennäköiseksi kuin normaalisti. Kaikki on pelkkää kauhua.