Hei.

Mulla menee nyt suht hyvin, mutta se on tietysti vaan ajan kysymys, milloin masennus alkaa taas hiipimään takaisin.

Olen pitänyt itseni kiireisenä erilaisten touhujen parissa. Yritän karkoittaa Ketipinorin tuomia kiloja. Reilu 4kk painoa tullut 17kg lisää. Onko muilla ollut vastaavaa Ketipinorin kanssa? Turhauttavaa, vaikka liikun viisi kertaa viikossa ja syön terveellisesti, paino vaan nousee viikosta toiseen. Maanantaina on lääkärin puhelinaika lääkityksen muuttamisen tiimoilta. Jospa saisi vaikka jonkun toisen psykoosilääkkeen kokeiluun.

Hyvää viikonloppua kaikille ja tsemppiä pahan olon ja ahdistuksen kanssa painiville.

Rina kirjoitti 10.3.2019 23:45

Proserpina, tämähän on ihan tajutonta. En nimittäin ole vilkaissut sivustoa sitten viime kerran, kun vastailin tähän ketjuun eli sinulle. Ja nyt on 10 pv, ja olitkin kirjoittanut tänne vasta tänään.

Ei ole saaneet Cipralexit minua nauramaan, eikä hymyilemään (edes idioottimaisesti), mutta joitakin kummallisia kramppeja ne alkuvaiheessaan aiheuttivat vartalon alueelle Poskiontelotulehdusta pukkasi myös. Tosiaan, Lyricakin aiheutti kovaa vatsakipua, mulla mieli vain oli niin sekaisin, etten ollut varma, mistä kaikki oireet johtuivat. En oikein muuhun kyennyt kuin lueskelemaan lääkkeiden sivuvaikutuksista, jotenkin se piti minut järjissäni kaikessa järjettömyydessään. Lääkäriltä sain lähinnä sellaista palautetta, että osan oireista kuvittelin. Sitä hajoaa palasiksi, kun ei enää erota, mikä oikeasti on somaattista. Jälkeenpäin olen miettinyt, että masennus oli niin syvää, että saattoi olla psykoottistakin pahimmillaan.
Nuorempana kävi niin, että alkoi äkisti huimata niin, etten oikein pystyssä pysynyt. Sen aikainen lääkäri väitti, ettei nuorella voi mitään olla, että mielikuvittelua huimaus kaikki tyyni. Pari vuotta huimasi, sitten vähitellen se hävisi. Siitä jäi kuitenkin sellainen jälki, että en vieläkään oikein tunnista, mikä oire lähtee kehosta, ja mikä mielestä.
Varmasti lääkkeet aiheuttavat sivuvaikutuksia, mutta eikö niiden väitetä vähenevän, kun lääkkeen käyttöä jatkaa? Mulla on ollut sellainen tuntuma, että kun masennuksesta on tervehtynyt, niin lääkkeestä ei tunnu olevan mitään sivuvaikutuksia. Masennuksen aikana ikäänkuin oireet moninkertaistuisivat . Sitä tuntuu herkistyvän "kuuntelemaan" mahdollisia sivuvaikutuksia. En tiedä, oletko havainnut samaa?
Illanvirkku olen itsekin, ja joku voisi tutkia, liittyykö illanvirkkuus masennukseen. Vähän samaan tapaan kuin diabetes sydänsairauksiin jne. Masennukselle on vahva geneettinen pohja, uskoakseni.

Joskus söin sekä Mirtazapinia että bentsoja saadakseni unta, nyt riittää ensinmainitut. Melatoniini on pimeähormoni, minusta se itsessään aiheuttaa masennusta. Se olisi loogista, sillä pimeä vuodenaika aiheuttaa joillekin kaamos masennusta. Pimeän aikana erittyy omaa melatoniinia päivisinkin niin paljon ,että iltaisin tarvitaan purkista tuplasti, että keho ymmärtää, että on aika vetää torkut. Yölle ja päivälle saadaan siis erotus. En tiedä, aukeneeko tästä, mitä tarkoitan, mutta pimeänä vuodenaikana keho tuottaa liikaa melatoniinia, mistä kaamosmasennus sikiää. Jos purkista syö sitä lisää, niin eikö masennus vain pahene? Mutta tämäkin koskee vain iltavirkkuja, jotka ovat erityisen herkkiä vuodenaikojen valoisuusolosuhteille. Toisilla sisäinen kello toimii paremmin valosta riippumatta. Mulla melatoniini vaikutti kolmessa viikossa niin, että masennus syveni tosi paljon. Palauduin tuosta surkeudesta heti, kun lopetin melatoniinin.
Mutta nyt pitäisi iltavirkun mennä nukkumaan.
Kerro lisää, kun jaksat/ ehdit, Proserpina, miten sujuu siis!

Heh. 🙂

Lääkkeiden kokeilu on aina vähän samanlaista arvontaa. Se mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle. Saan myös itse varsin herkästi sivuvaikutuksia useista lääkkeistä, vaikka se ei niinkään tuohon "herkistymiseen" liity mitä kuvasit. Mulle sopivien lääkkeiden löytäminen on kuin neulan heinäsuovasta hakemista, sillä autoimmuunisairaus tuppaa aiheuttamaan arvaamattomia reaktioita.

Ikävä että jouduit tilanteeseen, jossa et oikein enää tiedä mikä oire ja tuntemus johtuu mistäkin. Joillakin voi olla ihan varmasti taipumusta somatisoida tai ylitulkita oireita, mutta sitten on taas paljon sitäkin, että lääkärit eivät ota vakavasti, varsinkaan jos on nainen.
Kun itse jotenkin ajattelen tuon homman niin, että potilas tietää monesti parhaiten omat oireensa ja tarpeensa vaikka ei nyt lääkäri olekaan. Kyllä sitä luulisi jokaisen tuntevan kroppansa sen verran hyvin, että huomaisi jos jokin tuntemus tai toiminto muuttuu oleellisesti? Hirveän yleistähän tuo on, että vähätellään potilaan oireita ja kuitataan milloin mitäkin mielikuvituksen tuotteeksi. Se asenne voi pahimmillaan johtaa vakaviinkin hoitovirheisiin, toki mahdollinen psykoottisuus on asia erikseen, mutta tuli vaan mieleen että onko sua koskaan tutkittu tarkemmin?

Olen itsekin joutunut kuulemaan aika monta kertaa saman mantran, ettei nuorella ihmisellä voi olla sairautta, vaikka oireet olisivat olleet kuinka vaikeita tahansa. Selvät labratuloksetkaan eivät riittäneet julkisella puolella, mutta se johtikin kanteluun ja on jo ihan toinen juttu. Huimaus ym. voi johtua niin monesta syystä, että se pitäisi aina selvittää. Kannattaa pitää puolensa kun asioi lääkärillä.

Mielenkiintoista pohdintaa melatoniinista! En ole ennen ajatellut asiaa tuolta kantilta, mutta kaikkihan on mahdollista. Sen verran tiedän melatoniinista lääkkeenä, että ei se kovin monia vaikeasta unettomuudesta kärsiviä auta. Unettomuuden hoito, kuten kivun hoitokin, on ollut jo pitkään melko heikkotasoista Suomessa.
Jos vaikka tarvitsee ihan perinteisiä nukahtamislääkkeitä/rauhoittavia yöunen tueksi, niin aika nihkeästi niitä lähdetään myöntämään. Ymmärtäähän sen tavallaan johonkin pisteeseen asti, mutta ei sekään potilaan vointia kauheasti auta, jos välttämättömiä lääkkeitä pihistellään vuosikausia addiktion pelossa. Pitkittynyt unettomuus johtaa kuitenkin sairastumiseen ja elinajanodotteen lyhentymiseen.

En tiedä menikö tämä nyt ihan offtopiciksi mutta joo.

Mulla tuo olanzapin on nostanu painoo 4 kg kuukaudessa, mut ketipinorin kaa en oo huomannu tota ongelmaa. Tosin mulla ei oo kovin iso annos.

Olanzapin ja Ketipinor taitavat olla juuri noi ongelmallisimmat lääkkeet painon suhteen. Mulla menee Ketipinoria 600mg. Haluaisin ehkä kokeilla Lurasidonia tai sitten nostaa Liton 1200mg ja laskea Ketin 200mg. Mutta katsotaan nyt, mitä lääkäri tuumaa.

10 kg vuodessa, Ketpinor lienee syyllinen vaikka sitä menee vain se 25 mg yöksi. En ole saanut sitä lopetettua, ei jaksa nyt. 30 mg Escitalopram päivässä. Vointi ollut ok, välillä tulee parin päivän alakuloja mutta paniikki pysynyt poissa 🙂 Psykoterapia kerran viikossa.

Taustoilla täällä hengailen ja luen kuulumisianne.

Mulla tuli ero 10vuoden suhteesta ja taas alkaa masennus nostaa päätään.
8 vuotta vetelin cipralexin voimalla. Nyt täytyy hakee joku lyhyempi kuuri et saa taas elämän kuntoon ees jotenkin.

Masentaa niin perkeleesti, kun koko ajan pohdin vain uskonnollisia asioita. Tuntuu että pää hajoo. Kun pystyisin edes jotenkin päättelemään tän uskonkriisin läpi. Kun mitä vittua se Jumala sitten haluaa multa, jos se kerran on olemassa? Minkä helvetin takia se on laittanut mut tällaiseen hiidenkirnuun ja kiirastuleen? Miksei se voi ottaa mua pois päiviltään jos kerran joudun kärsimään näin saatanasti... ☹️

Sorrukn sit satuttaa itteäni..

Vittu kun itsemurha pyörii koko ajan mielessä... ☹️

Hei vaan.

Lääkäri soitti tänään sovitusti. Ei suostunut tekemään lääkkeisiin muutoksia, vaikka Ketipinor meneekin todella suurella annoksella. Uutena kuitenkin lääke kilpirauhasen vajaatoimintaan. Kilpirauhasarvojen korjaantuminen voi kuulemma auttaa painonhallinnan kanssa. Toivotaan. Mutta ei auta kun jatkaa treenaamista ja syömisen tarkkailua. Pelkään vaan, että tämä painonpudotus muuttuu pakonomaseksi suorittamiseksi.

Sitten toiseen aiheeseen. Nyt täytyy myöntää eilisillan jälkeen, että mulla on ongelma alkoholin kanssa. Juontikerrat ovat kohtuulliset, mutta joka kerta kun juon, juon liikaa. Tässä on selvä kuvio, miten homma etenee, ja tämä alkoholin käyttö on ollut tällaista 18-vuotiaasta asti. Ikä ei ole tehnyt yhtään viisaammaksi enkä tiedä rajojani vieläkään. Tällä kertaa naama ruhjeilla ja nenä muodottomaksi turvonnut.

Jo pelkästään tän sairauden takia pitäisi lopettaa. Nyt tän täytyy loppua ennen ku tapahtuu pahempaa tai tuhoan avioliittoni.

Kauhean kuolemanhaluinen päivä oli, kunnes huomasin konkreettisesti hokevani itsekseni "pakko kuolla pakko kuolla" ja otin pienen palasen rauhoittavaa. Siihen se loppui ja pystyin taas laittamaan ruokaa ja sellaista. Ihan pieniä sisäisiä kauhuiskuja tulee, mutta ne eivät enää haittaa. Ne eivät muuta koko elämää toivottomaksi.

Olen miettinyt tosissani itsemurhaa... ☹️ En vain jaksais enää tätä elämisen oravanpyörää...

Helvetti kun pystyykin oleen huono olo...☹️

Minullakin on nyt kuolemanhaluisia päiviä selvästi... Taas palanen lääkettä ja meni pahin ohi, puolitoista tuntia sitten otin. Mikään muu ei nyt auta. En ymmärrä, miksi nyt on niin huono olo jo neljättä päivää peräkkäin.

Myös aurinkoiset päivät masentavat, mutta tämä ei johdu siitä suoraan.

Sama täällä. Nyt on ollut erittäin huonoa oloa. Fyysisiä ja henkisiä kipuja. Yritän nyt olla tämän päivän kotona ja katsoa teeveetä. Aina jos olen ihmisten parissa liikaa niin mulla alkaa noi im kuviot päässä.

Kyllä tää aikamoista taistelua on. Hyvä kun jotenkin pystyn elämään. Kun saisi vain muutettua mennyttä, mutta kun mitään ei enää pysty muuttamaan. Kun saisi elettyä elämän uudestaan niin ei tekisi samoja virheitä. Tää nyt on ollut jo vuosia pelkkää selviytymiskamppailua...