Escitalopram-lääkkeestä on tainnut olla hyötyä tai sitten olen muuten piristynyt. Mieliala on ollut useammin hyvä tai ihan ok kuin masentunut.

Paitsi viime viikolla olin aika maassa kun poikaystäväni ilmoitti miettivänsä meidän suhteen tulevaisuutta ja kannattaisiko meidän erota.😑❓ Kuulemma hän rakastaa mua ja uskon kyllä sen. Minkäkin häntä. Ongelma on siinä että me ollaan aika erilaisia ja meillä om erilaiset tulevaisuuden suunnitelmat. Itsekin juon mutten jaksaisi enää ryypätä joka viikonloppu. Poikaystävä taas aikoo jatkaa jokaviikonloppuista juomista eikä omasta mielestään ehkä ikinä muutu.

En ole juuri valittanut hänen juomisestaan tai yrittänyt estää baariin menemistä vaikka joskus olenkin ehdottanut että vietettäisiin viikonloppu kahdestaan ja selvinpäin. En ymmärrä miksi hän nyt kokee ettei ole tarpeeksi hyvä mulle... Toki meillä on isoja erimielisyyksiä mm. lasten hankinnasta ja talon ostamisesta, mutta koska ne asiat eivät kuitenkaan ole vielä ajankohtaisia, niin itse en haluaisi sem takia heittää hyvää suhdetta hukkaan. voihan hänen mielensä vanhemmiten muuttuakin.

Ei olla kunnolla vielä keskusteltu koska hän halusi miettimisaikaa. Nähtiin kyllä viikonloppuna ja vietettiin jonkin verran aikaa yhdessä. Lähinnä nukkuen ja syöden.

Hei. Lueskelin tätä ketjua ja tunnistin itsessäni paljon noita erityisherkkyyden piirteitä. Oli helpottavaa lukea tuosta herkkyydestä, kun en aikaisemmin ole osannut ajatella sen voivan vaikuttaa niin moneen asiaan. Itsellänikin on tuota taipumusta mistä kirjoitit sitruunainen, että välillä vanhat asiat vaan pyörii mielessä eikä niistä tunnu pääsevän irti (vaikka niistä olisi puhunutkin jollekin jne.) Muutenkin stressaannun helposti asioista. Tarvitsen myös paljon omaa aikaa ja esimerkiksi hälinä ja sosiaaliset tilanteet rasittavat. Tosin tällä hetkellä kun teen opinnäytetyötä eikä koulua tai sosiaalista elämää juuri ole, on aikaa omille ajatuksille ollut vähän liikaakin ja sekin ahdistaa...

Poikaystävä jätti mut viime viikolla. Syyksi hän kertoi ettei pysty nyt seurustelemaan ja tarvitsee yksinoloa. Keskustelu oli vaikeaa. Ensin oltiin hiljaa varmaan puoli tuntia, sitten ruvettiin itkemään ja yritin kysellä mikä häntä vaivaa ja haluaako hän olla mun kanssa vai ei. Lopulta hän totesi että ei pysty tähän ja parempi erota, keräsi tavaransa ja pyysi anteeksi... Olimme jo aiemmin sopineet että jos suhde joskus päättyisi niin pystyttäisiin silti ystävinä. Ajattelin että se riittää mutta yksinäiset illat tuntuu oudoilta enkä osaa kenellekään muulle puhua niin kuin hänelle.

Viikonloppuna join ja päädyin harrastamaan seksiä yhden tutun kanssa johon olen ollut ihastunut. Hän teki kuitenkin selväksi ettei ole musta kiinnostunut eikä halua uskotella muuta koska olen "hyvä tyyppi". Olen tyytyväinen ettei mun tarvitse enää miettiä tykkääkö ihastukseni musta ja itsekään en enää haaveile hänestä. En edes pystyisi nyt uuteen suhteeseen. Toisaalta tuo ilta ei kaduta mutta toisaalta taas mulla on ollut tänään tosi kurja olo.

En tiedä mitä tekisin. Luulin että masennus hellittää kun ei edes ero tuntunut niin pahalta kuin etukäteen oletin, mutta nyt inhoan itseäni, ei tunnu hyvältä olla yksin mutten jaksaisi nähdä ketääN. Tulevaisuus ei kiinnosta ja haluaisin että aika pysähtyisi ja pääsisin pois elämästäni edes hetkeksi. Minä ja eksäni molemmat ilävöidään toisiamme mutta hän on yhä sitä mieltä että eropäätös oli oikea.

Haluaisin myös lopettaa lääkityksen mutta se ei taida kannattaa nyt kun tuntuu että asiat vaan huononee.

Olo vaan pahenee. Onneksi mulla on maanantaina aika hoitajalle johon tulee tällä kertaa myös lääkäri mukaan. En kyllä tiedä mitä se auttaa. Pelkään vahvempia lääkkeitä sivuvaikutusten takia, mutta toisaalta olen niin ahdistunut että haluaisin vaan lakata tuntemasta. Varsinkin kun valittamalla työnnän kaikki läheiset pois enkä halua jäädä yksin.

Annan eksän olla nyt rauhassa vaikka haluaisin hänet niin kovasti takaisin. Mutta pelkään että olen tuhonnut meidän ystävystymismahdollisuuksiakin ruikuttamalla... Lisäksi möläytin vahingossa että mulla oli yhden illan juttu ja siitä jäi paha olo. Heti kyllä tajusin että olisi pitänyt pitää suu kiinni koko asiasta mutta en ajatellut... Ikävä on niin kova ja hän vielä lupasi monet kerrat ettei hylkää mutta tässä sitä nyt ollaan taas yksin. 😭

Tiedän kyllä mitä oon tehnyt väärin ja näen itsessäni paljonkin vikaa. Ei siis auta että äitini sanoo mun pilanneen itse asiani (vaikkei tietenkään kaikkea edes tiedä). Hän sanoi myös että takerrun liikaa ihmisiin mikä on ehkä totta siinä mielessä että en kestä hylätyksi tulemista. Seurustellessa en kuitenkaan ole takertuva tai omistushaluinen vaan annoin aina poikaystäväni tehdä omia asioitaan ja viettää omaa aikaa. Mustasukkainen olin vain aluksi mutta sekin helpottui kun opin luottamaan.

Äidillekään ei varmaan kannata puhua enää olostani mitään sillä nyt hän jo syyttää itseään siitä että on kasvattanut musta "uusavuttoman" ja "epäsosiaalisen". Mielestäni en kyllä ole kumpaakaan noista...

Nukuin huonosti. Välillä tuntuu että pärjään jotenkin, sitten yhtäkkiä ahdistus kasvaa niin suureksi etten kestä sitä yksin mutten voi kenellekään valittaakaan etten olisi vaivaksi. Töissä ei viitsisi itkeä mutta välillä sille ei voi mitään ja on pakko mennä vessaan. Haluaisin vain poikaystäväni takaisin. Jos kerran molemmat rakastaa toisiaan niin miksi erota... Olisin voinut antaa hänelle omaa rauhaa ja miettimistauon muutenkin. ☹️ Nyt en pysty tekemään mitään enkä viitsi pommittaa viesteillä koska se saa hänet vaan sulkeutumaan kokonaan. Voin vain odottaa... Ajattelin pyytää maanantaina lääkäriltä jotain rauhoittavia.

Hei, tuli vain mieleen, että onhan sinulta otettu verikokeet sen varalta, ettei vain kilpirauhasessa ole vajaatoimintaa?