Masennustako vaikka kaikki pitäisi olla hyvin?

Masennustako vaikka kaikki pitäisi olla hyvin?

Käyttäjä sitruunainen aloittanut aikaan 24.11.2014 klo 15:51 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä sitruunainen kirjoittanut 24.11.2014 klo 15:51

Olen työssäkäyvä nuori nainen. Omaa perhettä ei vielä ole mutta seurustelen. Nyt kuluneen vuoden aikana on tapahtunut hirveän paljon,tulin jätetyksi ja myöhemmin sain tietää eksäni pettäneen mua alusta asti. Useamman vuoden siis. Ei pyytänyt anteeksi, hyvä kun edes myönsi asian ja ei halunnut sen enempää keskustella.

Nyt noista tapahtumista on kulunut joitakin kuukausia (erosta yli puoli vuotta) ja seurustelen toista kertaa elämäni aikana. Suhde toimii ja on ihan erilaista kun mikään aiempi juttu. Yhteisestä tulevaisuudestakin uskaltaa haaveilla ja puhua vaikka ei tässä mikään kiire ole edetä yhdessä asumiseen jne.

Myös muut ihmissuhteet on mulla nyt kunnossa. Vaikkei mulla ole montaa kaveria niin en kaipaakaan enempää. Vanhempien kanssa on ihan ok välit vaikkakin mua on alkanut ärsyttää kuinka ne arvostelee mua ja elämäntapojani. Äiti varsinkaan ei tunnu ikinä ymmärtävän mua vaikka on mukava ihminen. Yritän olla kertomatta liikaa kuulumisiani kun ei laiskaksi haukkuminen auta mua jaksamaan yhtään paremmin…

Niin siitä huolimatta että kaikki mun asiat on nyt paremmin kuin koskaan ennen, olen alkanut väsyä ja menettänyt kaiken motivaation työntekoon enkä jaksa vapaa-ajallakaan juuri mitään. Nukkuisin mielelläni kaiket päivät mutten kehtaa olla menemättä töihin. Olen myös lihonut, en mitenkään huomattavan paljon, mutta kuitenkin painan enemmän kuin koskaan. Jos en tekisi fyysistä työtä olisi paino noussut varmasti enemmänkin. En jaksa harrastaa liikuntaa ja iltaisin tulee useasti vähän ahmittua. Ainoa harrastus on viikonloppuisin juhliminen. Tuota juomistakaan en oikein enää jaksaisi mutta yksin kotona tekemättä mitään alan ahdistua ja muistella petetyksi tulemista.

Tällaista samaa on ollut joskus ennenkin, lähinnä juuri talvisin, mutta ihmettelen mihin kaikki voimat on hävinneet nyt kun olisi syytä olla onnellinen… Olen käynyt psykologilla viime keväästä asti ja nyt olen menossa juttelemaan lääkärin kanssa kun ei keskusteluapu tunnu riittävän ja muutenkin mun terapia-ajat on kohta käytetty.

Käyttäjä sitruunainen kirjoittanut 24.11.2014 klo 17:40

Vielä sen verran että mua nolottaa tosi paljon se etten jaksa huolehtia kunnolla kodistani, itsestäni jne. Töissäkin häpeän sitä että pidän salaa ylimääräisiä taukoja enkä ole enää niin tehokas kun pitäisi. Mutta vielä nolompaa olisi olla työttömänä enkä usko että työpaikan vaihtaminenkaan paljoa auttaisi jaksamaan paremmin. Nyt kun olen vihdoin menossa lääkäriin niin mietityttää että vienkö tässä nyt sitten aikaa oikeasti sairaiden ihmisten hoidolta...

Pystyn onneksi poikaystäväni kanssa puhumaan ihan mistä vaan, mutta pelkään rasittavani häntä valituksellani. Toisaalta hän ymmärtää paremmin kuin esim. vanhempani, ei syyttele laiskaksi jne. Hänestä mun pitäisi hakea sairaslomaa mutten tiedä kuka työni sitten hoitaisi...

Voi olla että olenkin laiska. Ehkä myös huomionkipeä kun en viihdy nykyään ollenkaan yksin vaikka olen ujo persoona. Mutta ei mulle tarvii tulla sanomaan että pitäisi ryhdistäytyä ja muuttaa elämänasennetta koska tiedän sen ihan sanomattakin, enkä siltikään ole vielä onnistunut piristymään. Ärsyttää vaan kun juuri tuo on se neuvo minkä saa jos erehdyn esim. vanhemmilleni valittamaan etten jaksa.

Kuulemma elämän kuuluu olla vaikeaa eikä töissä ole tarkoituskaan viihtyä. Mutta mikä järki on elää jos se on pelkkää kärsimistä ja väkisin eteenpäin hilautumista? 😞 En nyt tarkoita että haluaisin kuollakaan mutta ei kai se ole ihan normaalia että päivät on aina tämmöisiä että joutuu pakottaan itsensä liikkeelle.

Käyttäjä sitruunainen kirjoittanut 25.11.2014 klo 12:43

Eilen oli jotenkin tosi hankala olo. Tuli hiki vaikka ei ollut mitenkään normaalia raskaampi työpäivä. Kädet tärisi ja loppuillasta kaikki pienikin melu ja ihmisten äänet ympärillä melkein sai mut melkein itkemään. Hakusin vaan päästä kotiin peiton alle vaikka olin nukkunut edellisyönä pitkään. Tässä on nyt ollut kahdenlaisia päiviä: olen joko tosi väsynyt ja alakuloinen tai käyn vähän ylikierroksilla eikä silloinkaan oikeastaan ole hyvä olla.

En tiedä okisiko sairaslomasta mitään apua mutta ainakin musta tuntuu etten pysty viikonlopun aikanakaan kunnolla rentoutumaan ja irtautumaan töistä. Työtahtia olen hidastanut jo aika paljon muttei sekään auta vaan omatunto soimaa kun en saa tarpeeksi aikaan.

Yritän nyt mennä päivä kerrallaan ja jaksaa ensi viikon lääkärikäyntiin saakka. Pelkään vaan etten osaa selittää oloani kunnolla tms.

Käyttäjä sitruunainen kirjoittanut 27.11.2014 klo 09:41

Vielä viikko lääkäriaikaan. ☹️ Toivottavasti siitä oikeasti on jotain hyötyä. Tänään en meinannut millään päästä sängystä ylös. Ei se kyllä minään aamuina helppoa ole vaikka olisin saanut ihan hyvin unta. Nyt en kyllä pitkästä aikaa meinannut millään nukahtaa vaan päässä pyöri kaikenlaista. Eilinen työpäivä oli aluksi ihan ok, mutta sitten iltapäivällä aloin jostain syystä muistella alkuvuoden tapahtumia ja itkeä työpaikan vessassa. Jotenkin siitä ryhdistäydyin sen verran että sain työpäivän loppuun ja itkin taas kun pääsin autoon.

En ymmärrä miksei vanhat jutut lakkaa pyörimästä päässä. ☹️ Aika monihan on tullut petetyksi tai muuten huijatuksi ja selviää siitä kyllä. Onhan niitä pahempiakin asioita... Aikaisemmin kirjoitin että voin poikaystäväni kanssa puhua mistä vaan, mutta eksästäni hän ei halua enää kuulla. Ihan ymmärrettävää enkä mä oikein tiedäkään miten selittäisin että mua vaivaa edelleen se mitä hän mulle teki. Jos yritän niin poikaystäväni luulee että mulla on vielä tunteita eksääni kohtaan, mutta ei mulla todellakaan ole. Ajoittain ehkä tunnen vihaa ja kadun etten silloin edes huutanut eksälleni kun menin jotenkin sokkiin kun kuulin hänen valehdelleen mulle alusta asti.

Mutta ei tuo nyt ihan jatkuvasti pyöri mielessä ja pystyn menneistä huolimatta luottamaan täysin nykyiseen poikaystävääni. En edelleenkään oikein ymmärrä miksi voin nyt niin huonosti. Ei kai se voi pelkästään pimeydestäkään johtua.

Käyttäjä sitruunainen kirjoittanut 12.12.2014 klo 09:42

Nyt on tilanne sellainen että olen noin viikon syönyt lääkärin määräyksestä essitalopraamia masennukseen. Ensimmäiset päivät oli tosi outo ja sumea olo. Välillä kroppa ei tuntunut kunnolla omalta ja väsytti jatkuvasti. En uskaltanut ajaa autolla muutamaan päivään lähikauppaa kauemmas. Onneksi mulla oli viikko sairaslomaa.

Nyt olen toista päivää töissä. Vielä töihinpaluuta edeltävänä päivänä mietin että hakisin lisää saikkua sillä en saanut nukuttua vaan heräilin parina peräkkäisenä yönä paniikkiin. Lääke aiheutti lievää pahoinvointia ja kaikenlaisia outoja tuntemuksia päässä ja kropassa. Pelkäsin että saan jonkun kohtauksen kun ylireagoin väsyneenä.

Edelleenkään en saa kunnolla nukutuksi mutta ainakin viime yö oli jo rauhallisempi vaikka unet jäi vähiin kun piti nousta aikaisin. Oudolta tämäkin tuntuu kun olen pitkään ollut tosi väsynyt ja alakuloinen ja nyt yhtäkkiä tosi levoton. Ei nytkään mitenkään onnelliselta tunnu. Jos tulee kurja olo en pysty itkemään mikä normaalisti on ollut mun tapa rauhoittua. On jotenkin tunnoton ja tasapaksu olo.

Käyttäjä sitruunainen kirjoittanut 15.12.2014 klo 18:59

Huomenna olisi psykologiaika. Varmaan kokolailla viimeinen. Toivottavasti pääsen kuitenkin jatkossakin käymään jossain terapiassa koska en halua pelkillä lääkkeillä mennä. Mielellään en söisi näitä nappeja kovin kauaa koska epäilyttää mitä haittaa niistä on.

Nyt olen saanut paremmin unta vaikka näen edelleen painajaisia ja muita outoja unia. En kuitenkaan heräile ihan jatkuvasti. Viikonloppuna oli aika kurja olo. Lauantai-iltana olin yksin kotona kun poikaystäväni oli juhlimassa (itse päätin aikaisemmin etten lähde mukaan eikä hän oikeastaan kysynytkään). Piti olla selvinpäin koska perjantaina otin yhden ja huomasin että alkoholi yhdessä lääkitykseni kanssa tekee vähän huonon olon.

En kuitenkaan kestänyt sitä ahdistusta mikä mulla oli ja join pullon viiniä mikä nousi tavallista enemmän päähän. Yritin viiltää itseäni mutten saanut tehtyä naarmuakaan koska en uskaltanut painaa veistä kunnolla. Sitten tulikin ihan typerä olo että mitä oikein teen. Pyysin poikaystävää tulemaan luokseni.

Seuraavana päivänä oli krapula vaikken juonut paljoa. En saanut mitään aikaseksi ja unohdin asiat mitä piti tehdä. Nostin essitalopraamin annostusta niin kuin lääkäri oli määrännyt. Illalla itkin ja poikaystävä yritti lohduttaa ja kyseli mikä on. En tiedä mikä oli. Kaikki vaan. Kohta taas piristyin vähän ja tänään olo on ollut töissä kohtalainen vaikka välillä ajattelen kuolemaa. En kuitenkaan voisi satuttaa itseäni.

Välillä jo tuntuu että alkaa helpottaa ja piristyn ja mietin tulevaisuutta mutta se menee aina ohi. ☹️ Voi olla ettei lääkkeetkään vaikuta vielä koska oon syönyt niitä niin vähän aikaa. En vaan jaksaisi odottaa että olo paranee.

Käyttäjä kirjoittanut 19.12.2014 klo 01:18

Sanon ensin hyökkäävästi, että älä käytä lääkettä. Lopeta työ ja jää sairaslomalle, työttömäksi tai jotenkin hetkeksi aikaa kokonaan lepäämään. Kyllä sitä työtä ehtii tehdä. Taloudellisesti voi tulla hankalaa, riippuu kaikesta, mutta keksi jokin tapa.

Musta ymmärrän sua hyvin. Munkin äiti ns. haukkuu mua laiskaksi ja sanoo, että aiheutan itse omat selkäkivut ym. kun makaan vaan sängyssä. Mulla on aika laiska persoona, mutta myös masennus tekee musta vielä väsyneemmän. Kun alkusi aloittelin essitalopraamia, sain jotain kohtauksen tapasia...huimasi lattialla maatessa, kunnes aika nopeasti meni ohi. Pelästyin ihan kauheesti. Myöhemmin aloitin uudellern. Söin suositeltuun annokseen ja pidin siinä. Lääke ei vaikuttanut mitenkään. Mietin, että turha tätä oli sitten syödä. Lääke on jokaiselle tietenkin henkilökohtainen ja vaikuttaa eri tavalla. Psykiatrit ja lääkärit kuitenkin yleensä ensisijassa suosittelevat lääkkeitä, joka ei todellakaan ole hyvä meidän kehoamme ajatellen. Onneksi tämä lääke kuuluu vielä niihin turvallisiin periaatteessa eli ei pitäisi aiheuttaa pysyviä aivovaurioita tai muuta sellaista.

Poikaystävän kanssa on ollut paljon ongelmia ja nyt ollaan muuttamassa erilleen. Oon ollut liian ruma häntä kohtaan, mitä en ole pystynyt sitten säätelemään. Olen kertonut ja jakanut hänelle kaiken ja samalla pilannut meidän suhteen. Hän ei kestänyt, vaikka väitti niin. Kannattaa miettiä kenelle purkaa mitä ja miten. Lopuksi ei ole edes ystäviä, jos niin haluaa.

Itse valmistuin juuri uuteen ammattiin. Työt kiinnostas, jos ne ovat mukavia ja hyvä työyhteisö. Muuten mieluummin olen kotona ja keksin muuta tekemistä. Nyt olen ihan tarpeeksi kuormittunut kaikesta.

Käyttäjä kirjoittanut 19.12.2014 klo 01:29

Olen myös yrittänyt satuttaa itseäni, mutta huomaan etten ole pystynyt siihen, kun kaikki sattuu liikaa. On tietty tapoja mitkä eivät satu, mutta monesti tulee ajateltu lopulta järkevästi. Eli, mitä mä nyt oikeen tässä teen. Sitten punnitsee vaihtoehtoja ja lopettaa tekemisen. Miettii, että jos sitten eläisi vielä jonkun aikaa ja katsoisi vaikka hyvän leffan.

Yleensä kaikki sanoo, et apua on saatavilla. Kyllä monet tavallaan yrittää auttaa, mutta usein se ei ole riittävää, koska ne ei sitoudu hommaan eli käskytä puolesta tjs. Itse tarvitsisin sitoutunutta eli tyyliin hyvää ystävää, joka auttaisi 24/7. Masentuneena yleensä, yleistän taas tässä... kaikki tuntuvat olevan huonosti tai monet asiat. On ne muillakin ihmisillä monesti, mutta ne ei oo niin avoimia. Mukava, että toiset on, vaikka joistakin se tuntuu valittamiselta. Apua silloin vain tarvitaan.

Toivotan sulle onnea avun etsimiseen. Sitä juuri itsekin kovasti etsimässä. Jutellaan, jos tarvitaan. Itse tykkään höpötellä.🙂

Käyttäjä sitruunainen kirjoittanut 28.12.2014 klo 21:25

Kiitos vastauksesta! Olenkin miettinyt lääkkeiden lopettamista mutta katsoo nyt. Pitäisi muistaa varata lääkärille aika kontrolliin. Ensi viikolla on psykologiaikakin.

Joulu ei mennyt ihan niinkuin piti. Mulla oli pari viimeistä päivää ollut ihan hyvä olla töissä kun kaikki muut oli jo jääneet lomalle. Jouluaattona olin ensin vanhemmilla ja menin sitten viettämään iltaa kavereiden kanssa. Oli kivaa kunnes join liikaa. Loppuillasta oltiin baarissa ja en muista sieltä kotiin tulosta mitään. Kotona viilsin puukolla käsivarteen. Sitäkään en muista. Poikaystävä meni ihan paniikkiin ja soitti ambulanssin. Semmonen joulu. Nolottaa vieläkin ihan hirveesti ja en aio juoda enää ennen lääkityksen loppua tippaakaan.

Käyttäjä kirjoittanut 30.12.2014 klo 20:30

Juu, ei kannata juoda ollenkaan. Jos on tottunut juomiseen, niin kannattaa ottaa kohtuudella ja ei ikinä yksin. Juomisessa ei periaatteessa ole ikinä järkeä mukana, jos se johtaa johonkin. Lääkkeiden kanssa on myös erittäin huono yhdistelmä.

Mun joulu meni ihan ok. Olin sukuloimassa, vaikka tuntuukin olo tässä muuten ahdistavalta. Koko ajan muuttuu oma tilanne ja stressi on aika maksimissa. Nyt työttömänä jouluaikana ja sekin lisää masennusta.

Voimia sinne!

Käyttäjä Milla62 kirjoittanut 31.12.2014 klo 10:50

Hei, tiedän tunteen, kun kaikki on harmaata. Olen itse juuri eronnut ja olen todella (!) yksinäinen. Mistä viisikymppinen naisihminen löytäisi uuden ystävän, jonka kanssa voisi ulkoilla, käydä elokuvissa, parantaa maailmaa, juoda kupponen kahvia. Mistä? Enkä tarkoita nyt mies-suhdetta. Ystäväksi kelpaa tottakai kumpi vaan. Lähdettäisiin kimpassa muiden masentuneiden ja yksinäisten kanssa vaikka ulos kävelylle! Maailma kaatuu niskaan, kukaan ei tarvitse, kaipaa, ei soita, ei kirjoita. Miten tästä eteenpäin ??
🙂🌻Laittakaa vinkkiä. Kanta-Häme.

Käyttäjä kalex kirjoittanut 02.01.2015 klo 12:28

Koirasta saat luotettavan ystävän jos et halua nyt ihmiseen sitoutua. Jos voimat ei riitä pentuna otettavaan, löytyy löytöeläin taloista valinnanvaraa. Koira saa sinut ajattelemaan ihan muita juttuja eron jälkeen ja saat liikuntaa. Luonnonhelmassa mieli rentoutuu.

Muiden masentuneiden kanssa olosi tuskin kohenee vaikka vertaistuki muuten olisi hyväksi mutta silloin joukossa olisi hyvä olla ammattiauttaja. Yksinäisiä ihmisiä löydät netin keskustelupalstoilta vaikka aika vaikeaa sieltä on ystävää löytää sillä useimmat sinne kirjoittavat eivät todellisuudessa halua tavata mutta kannattaa kuitenkin lukea esim. suomi24-ajanviete-palstaa. Saatat löytää sieltä monta kohtalotoveriasi.

Aloittajasta sen verran että miksi käyttää alkoholia jos on lääkitys päällä. Lääkitys tarkoittaa aika usein sitä että on sairas ja että siitä parantuakseen, on keskityttävä siihen. Eihän jalka katkenneena voi lähteä laskettelemaan tai flunssassa avantouimaan. Kannattaa ensin tulla terveeksi ja sitten jatkaa normaalia elämää. Alkoholi ja lääkkeet on huono yhdistelmä. Yksin sopivat useimmille, yhdessä ei kenellekään.

Käyttäjä GraceKelly kirjoittanut 02.01.2015 klo 13:02

Hei Milla62!

Samaa olen itsekin miettinyt että mistä niitä uusia kavereita saisi jotka jaksaisi myöskin kuunneella ja tukea kun on mieli maassa, kuten tämän alkuperäinen otsake.

Itse olen pk-seudulla asuva ja olen toki joskus suomi-24 chättäilyt kun on tuntunut ahdistavalta mutta ei se ole kuin hetken apu/pakokeino.
Ja vielä tuohon tutustumiseen niin vaikeuttaa sekin että rahaa ei oikein ole kun jo seitsemättä vuotta työkyvyttömyyseläkkeellä vaikka ikää vain 45. Ja toisekseen nuo kapakat ei jaksa kiinnostaa.

Mutta jos vinkkejä tai juttuseuraa täältä niin kaikki tervetullutta! 🙂

Ja toivotan kaikille tsemppiä tällä uudelle vuodelle!

Käyttäjä sitruunainen kirjoittanut 03.01.2015 klo 15:35

Ei tosiaan pitäisi nyt juoda. Siitä vaan on tullut sellainen tapa viikonloppuisin (ei nyt ihan joka viikko kuitenkaan). Kun mua jännittää sosiaaliset tilanteet ja kaveritkin juo niin on tullu otettua. Kumminkaan ennen tätä lääkitystä on harvemmin muisti pätkiny ja oon aina omin jaloin päässy kotiin. Uutena vuotena kokeilinkin juhlia ottamatta yhtäkään ja ei se niin kamalaa ollut tutussa pienessä porukassa. Baariin en kyllä lähtenyt vaikka muut meni loppuillasta.

Muuten tässä viime aikoina on ollut vähän parempi olo. En tiedä onko lääke ruvennut tehoamaan vai mikä. En saa edelleenkään paljoa aikaiseksi vaikka olen joululomalla, mutta ajatukset ei oo olleet niin synkkiä koko ajan. Itsetuhoiset ajatukset loppui ambulanssikyydin jälkeen. Jotenkin säikähdin sitä tilannetta itsekin ja sitä miten paljon poikaystävä pelästyi vaikken pahasti satuttanut itseäni. Vieläkin se vilkuilee tuota mun arpea ja varsinkin kännissä miettii että mitä jos ei olis silloin tullut väliin ja vääntänyt puukkoa mun kädestä. Ja mua edelleen nolottaa ihan hirveästi enkä tosiaan uskalla juoda enää ennen kuin oon varmasti kunnossa.

Käyttäjä kalex kirjoittanut 04.01.2015 klo 10:47

sitruunainen kirjoitti 3.1.2015 15:35

Ei tosiaan pitäisi nyt juoda. Siitä vaan on tullut sellainen tapa viikonloppuisin (ei nyt ihan joka viikko kuitenkaan). Kun mua jännittää sosiaaliset tilanteet ja kaveritkin juo niin on tullu otettua.
Ja mua edelleen nolottaa ihan hirveästi enkä tosiaan uskalla juoda enää ennen kuin oon varmasti kunnossa.

Viisas päätös mutta vaatii ponnisteluja. Muistan omasta masennuslääkitysajasta lääkärin kieltäneen alkoholin kokonaan. Se tuntui aluksi kovalta kiellolta sillä minäkin olen jännittäjä tutussakin porukassa. Myöhemmin tosin lääkäri lievensi kieltoa sillä että jos otan, niin vain pari lasillista ja sinä iltana ei lääkettä pitäisi ottaa ollenkaan. Ei yksi välipäivä vaikuta kokonaishoitoon.

Pelkän jännityksen poistoon riittää pari drinkkiä ja lopettaa siihen vaikka muut jatkaisivat sillä kukaan ei huomaa että jatkat juomista limsalla tai kivennäisvedellä. Aluksi siinä tuntuu jäävän vähän yksin mutta mitä useammin itsekurisi toimii, sitä iloisemmaksi tulet. Tää on ihan mun itseni kokema juttu ja siksi totta.

Lääkitysajasta mulle on jäänyt tavaksi ottaa seurassa vain pari drinkkiä illassa, enkä ole huomannut siitä olevan mitään haitaa. Aamulla on ihan eri olo kuin olisi juonut pullon viiniä ja rahaa säästyy paljon sillä limsa ei paljon baarissa maksa.

Käyttäjä salainen55 kirjoittanut 04.01.2015 klo 11:34

Hei. olen samaa mieltä kuin eräs joka mainitsi että koirasta saa hyvän kaverin, niin oli minullakin koira jossain vaiheessa elämää se paras kaveri. Hiihtelin ja ulkoilin sen kanssa ja voi sitä iloa ja riemua kun se touhusi vapaana ja oli utelias kaikkia uutta kohtaan mitä metsäpolulla vastaan tuli. kun sitä seurailin ja sen iloa, niin itsestäkin alkoi ihan pakosta tuntumaan hyvältä. Koirasta sain tervettä iloa ja oppia miten elää. No, ei kaikilla ola mahdollista koiraa ottaa, mutta saman asian ajaa, kun katsoo vaikka oravia puistossa, lintuja lintulaudalla, tai muita vapaita eläimiä.
Yksinäisyydestä myös on kokemuksia ja näin jälkikäteen ajateltuna yksinäinen aika oli hyvää aikaa hoitaa itseni kuntoon, vaikken silloin sitä tajunnut vaan pyristelin vastaan ja kärsin siitä. Ja arvostan enemmän nykyhetkeä kun on kokemus yksinolemisesta. Sitä joskus mietin että olenko niin jääräpää etten muutu muutoin kuin kovan koulun jälkeen.