Masennus syntyy ajatuksista?
Törmäsin ”lukemattomia masentuneita auttaneen” George Pranskyn väitteeseen, että
”Masennus ei johdu aivokemiasta, vaan masentuneet ajatukset vaikuttavat aivokemiaan.”
Mitä mieltä olette? Tuon väitteen perusteella on edelleen väitetty, että masennuksesta voi parantua ilman lääkkeitä nopeastikin, jos masentunut saadaan tietoisesti muuttamaan ajatuksiaan. Siinä mielessä siis perinteinen terapia ei ehkä ole kovin tehokasta, sillä siinä vatvotaan loputtomasti niitä ikäviä asioita, jolloin ajatuksetkin pysyvät niissä kiinni ja masennus jatkuu.
Edelliskesä meni minulla tosi synkissä mietteissä ja kirjoittelin jopa tänne jollekin tukihenkilölle. Voi tietysti olla (ja varmaan niin onkin), että olin vain niin alavireisessä mielentilassa että tulkitsin sen negatiivisesti. Joka tapauksessa avunhakuyrityksestä tuli vain pahempi mieli. Syksyllä käväisin yhdellä psykologilla, jonka alentuvan välinpitämätön asenne (se haukotteli ja vilkuili kelloaan!) sai oloni vain vielä pahemmaksi (tunsin itseni surkeimmaksi maan matoseksi). Enpä käynyt siellä enää uudelleen. Ikävien asioiden jauhaminen ei voi olla hyväksi eikä terapialla ole ainakaan minulle enää mitään annettavaa.
Minua on askarruttanut myös se, että joitain viikkoja sitten uutisissa kerrottiin tutkimuksesta, jonka mukaan masennuslääkkeen tehosta 80% perustuu lumevaikutukseen. Tuntuu aika hurjalta.
Yksi muutos omassa ajattelussani on vaikuttanut siihen, että voin paremmin kuin ennen: hyvä olo ei tule mistään itseni ulkopuolelta, vaan omista ajatuksistani ja siitä, että hyvään oloon ei tarvitse väkisin olla jotain selkeää syytä. Voin olla hyvällä mielellä ilman mitään syytä. Kun niitä synkkiä hetkiä aina välillä tulee, niin pystyn nykyään oikeasti ajattelemaan, että no tämä menee kohta ohi ja minulla nyt vain on huonoja ajatuksia päässä tällä hetkellä eikä mun pidä välittää niistä sen enempää.