Hei!
Kyllä valitettavasti masennus varsinkin pitkittyessään voi, kuten olen joutunut itsekin huomaamaan, tosiaan voi aiheuttaa jopa tuollaista. Olen kärsinyt vuosia masennuksesta, ja viime vuosinajjoutunut kokemaan monenlaisia ikäviä tapahtumia, joihin ihan kuka tahansa olisi tarvinnut tukea ihan arkielämän tilanteissa, mutta kun valitettavasti mulla ei paljon mitään tuki verkkoja ole ollut, minusta ihan todella tuntuu, että olen menettänyt älyllisiä kykyjäni, olen ollut nopea oppimaan asioita ja kiinnostunut oppimaan ja tietämään mutta nyt tuntuu kuin olisin eri ihminen. En vain jaksa enää kiinnostua asioista ja mieleni pahoittaa pienikin paha sana tai vinoilu.
Ja koska hidastumiseni vaikeuttaa puolustamista, olen oikeasti huolissani tulevaisuudestani.
En ole menettänyt Halua elää, mutta kyvyn ilmaista kunnolla itseäni. En tiedä, luulevatkko ihmiset, että haluan olla yksin, vaikka asia on täysin päinvastoin. Yksin kuitenkin aina tunnun jääväni, vaikka juuri seura suorastaan ehkä pelastaisi jopa henkeni

Hei nokare ja Minä Vain

Kovin tutulta kuulostaa nuo teidän kirjoitukset. Itse painiskelen samanlaisten
onngelmien kanssa. Elämä välillä kovin vaikeaa. Tuntuu ettei jaksa.

Voimia teille molemmille🙂👍

Tutulta kuulostaa kyllä. Ennen olin se, jonka puoleen käännyttiin, kun tarvittiin jostakin asiasta lisätietoa ja nykyään joudun vastaamaan kaikkeen saman "En kyllä osaa sanoa". Tuntuu kamalalta, kun ihmiset selvästi ajattelevat, etten vain viitsi vastata. Minulla oli superhyvä muisti ja nopea tilannetaju ja nyt olen ihan onneton tapaus. Kaikki pitää tarkistaa uudelleen ja seurassa vain olla möllötän ja toivon, ettei kukaan kysyisi mitään haastavaa.

Minulle tämä tuottaa ainakin jatkuvaa häpeää. Tekee mieli selittää uusille ihmisille, että tämä ei ole oikea minä, vaikka kai se oikeastaan kroonisesti masentuneella on oikea minä. Ihmiset, jotka tunsivat minut skarppina ja fiksuna tuovat toisaalta lohtua (joku muukin muistaa sen kuin minä), toisaalta paineita koska he odottavat niin paljon.

Tuntuu surulliselta, kuinka paljon tietoa sitä on tämän vuoksi menettänyt. Välillä tuntee itsensä ihan kahdeksankymppiseksi, kun mikään ei pysy mielessä eikä mitään uutta meinaa oppia millään. Senkin vähän eteen joutuu ponnistelemaan niin, että päivän päätteeksi on ihan uuvuksissa.

No hei taas kaikki!
Siis noin yleistä tuo on?! Mullakin juuri tunne, että olisin ihan vanhus, vaikka olen ihan keski-ikäinen ja mua paljon vanhemmat on vaikka miten teräviä ja elämää täynnä!
Joku nuorempi, esim uudessa työpaikassa voi luulla, et joopa joo, tollanen vanha tollo, joka ei osaa seurata aikaansa! Jos taas kertoisin masennuksesta, ei siihenkään ehkä niin ymmärtäväni suhtauduttaisi.
Omat muutamat sukulaiset taas muistaa mut osaavansa ja itsestään hyvin pärjäävänä, ja jopa siis tuon vanhan tiedon pohjalta kadehtivat minua! Minulla kun on kuulemma niin helppoa kun ei ole lapsiakaan, ja olen pyrkinyt pitämään ulkoisen olemukseni siistinä, siinäkään ei aina ole edes rahasta kyse.
Ja työttömyyttäkin kadehditaan, kun on aikaa! Eivät tajua tai halua tajuta, että ei ole palkkaakaan! Ja eräs, läheisin sukulaiseni, kerran, noin yleisellä tasolla kirosi, miten jotkut viitsii valittaa, miten lamautuneeksi masennus voi tehdä! Eli se siitä läheiselle kertomisesta, jota joku psykologi tms on ehdottanut. Hän sitten taas luuli, että en vain osaa tai uskalla puhua, mutta tunnen läheiseni muuten niin hyvin, että tiedän siis jo suhtautumisen.
Tuttuni usein tekeytyä melkein marttyyriksi, kuinka raskasta on työssä käynti.
Olen kyllä ollut niin paljon töissä, että tiedän, miten tärkeää se on sekä toimeentulon että oman mielen kannalta. Kyllä työssä ollessani, kun vain sitä on ollut, on miemenikin paljon parempi, ja kestän kyllä fyysisesti käydä töissä ihan hyvin, en suinkaan valittaisi siitä!

Pakko kirjoittaa vielä, kun tuli niin kauhean paljon kirjoitusvirheitä!
Johan siinä joku luulee, että en oikeasti osaa kirjoittaa. Johtuu vain ennakoivasta tekstinsyötöstä.
Mutta se siis oli sanomani, että kun minulla ei ole oikein ketään, joka olisi minut kauan tuntenut, ei kukaan voi tajuta, mitä kaikkea oikeasti olen joutunut kokemaan ja tekemään, jotta olen selvinnyt edes näin hyvin, tai tässä tapauksessa siitä, että ei ole jättänyt mitään olennaista hoitamatta, on minulle vain haitaksi, kun pahaa oloani ei sitten uskota, jos siitä liian asiallisesti osaan kertoa.
Tuntuu, että ensin pitäisi saada elämänsä tai terveytensä niin solmuun, että apu ei enää sitten ehdi enää auttaa kunnolla.
Ei haluta Ajoissa auttaa, vaan odotetaan, että on varmasti tuhonnut mahdollisimman paljon asioita elämässä, niin että kuolema oikeasti alkaisi houkutella...

No niin ahdistaa ja hävettää täälläkin. Kun lääkäreille olen asiaa "valittanut", niin se sivuutetaan vaan, että ihan normaalia unohdella joskus asioita. Sanat sekoaa (voin todella joskus puhua ihan puuta heinää, että saatan itsekin sanoa sen jälkeen, että mitä minä oikein sanoin?). Ajatus katkeilee. Porukassa saatan ikään kuin hävittää hetken, mitä oikein puhutaan. Samoin tuntuu, että puhun ihan outoja. Jälkeen päin hävettää, että mitä minä nyt noin menin sanomaan. Olis kiva keskustella ihan "fiksuja" mutta kun sellainen asiatieto vain häviää.

On vaikeaa tarttua toimeen. Selvittää asioita. Keskittyä. Olen miettinyt, mitä kaikkea työtehtäviä tein ennen vanhaan "muistin varassa". Nyt unohtelen ties mitä. Olen luvannut vaikka töissä tehdä jotain, jonka sitten totaalisesti unohdan. Perheenjäsenet syyttelevät joskus, että unohdan tahallaan. Ovat kyllä pikkuhiljaa kai alkaneet tottua. Tosiaan, tunnen itseni vanhemmaksi kuin olenkaan (viisikymppinen). Kuinkahan usein olen jo keittänyt aamupuuron, kun alan kaivamaan kattilaa kaapista aikomuksenani keittää puuroa kun huomaan, että kas, puuro onkin jo valmiina. Tai suunnittelen pyykkikoneen täyttöä ja kun menen koneelle, se onkin täynnä jo puhdasta pyykkiä (olen siis jo laittanut pyykit koneeseen). Mihin rajaan asti tämmöinen on normaalia?

😐

Hämärä, ei se ole normaalia. Asian ydin on se, että itse tunnistaa, ettei tällainen ole itselle normaalia. Toki on monia syntyjään hajamielisiä ihmisiä, jotka usein ovat huolettomia ja nauravat omille virheilleen. On eri asia taistella epätoivoisesti selviytyäkseen työstä ja arjesta ja huomata, etteivät asiat suju kuten ennen.

Minäkin sain psykologiltani vastaukseksi "No mitä sinä sitten muka unohtelet?". Eli asia teilattiin jo ennen kuin ehdin edes siitä kunnolla kertoa. Olen hektisessä työssä, jossa on paljon deadlineja, jatkuvia keskeytyksiä ja aina kymmenen asiaa yhtäaikaa vireillä. Olen niin huonossa kunnossa, etten kykene hakemaan uutta työtä enkä suoraan sanoen tiedä, kuinka tästä h-vetistä selviän. Unohtelen, mokailen, stressaan unohtelua, häpeän mokiani, hermostun ja unohtelen lisää. Koko ajan on hirveä paine siitä, olenko muistanut kaiken tärkeän.

Ihmiset eivät ymmärrä, että muistilaput eivät ole ratkaisu tämänkaltaiseen lankojen käsistä karkaamiseen. Käytän jo muistilappuja niin paljon kuin pystyn, mutta välillä en edes ymmärrä, mitä olen jollain merkinnällä tarkoittanut ja välillä asiat menevät sellaista vauhtia eteenpäin, ettei millekään muistilapuille ole edes aikaa. Tuntuu uskomattomalta, että ennen tuon handlasi noin vaan. Nyt olen ihan sekaisin, ja työasiat pyörii ensi kertaa elämässä vapaa-ajallakin mielessä. Pelkään, että unohdan kaiken lopunkin, jos en koko ajan tallentele sitä uudelleen muistiin.

Ja kaiken taustalla on hirveä ahdistus siitä, että olen lopun ikääni tällainen.

Hei,

tutulta kuulostaa. Hurjasti hajamielisyyttä ja keskittymiskyvyn puutetta. Välillä tulee vääriä sanoja puheessa ja nolottaa. Itsellä välillä jopa radiota kuunnellessa vaikeus hahmottaa, mitä siellä puhutaan kun niin nopeasti kerrotaan, esim uutiset. Osa asiasta vaan menee ohi, ei ehdi sisäistää. Toki koen että itsellä on tarve työstää asioita mielessä, joka ehkä osaltaan vaikeuttaa keskittymistä. Itselläni siis taustalla vaikea työuupumus. Aivot ylikuormittuivat vähitellen. Luulen, että jos ihminen ei saa syvää unta, hänen aivot eivät pelaa hyvin. Itsellä tämä alkoi uniongelmista. Kyllähän se pelottaa, palautuuko koskaan normaaliksi! Mutta kyllä masennuslääkkeistä olen saanut apua tähän, miten muilla?

Muutamaa masennuslääkettä olen kokeillut ja kokenut, että sittenhän vasta kuutamolla olinkin. Väsymys kyllä pahentaa tätä hajamielisyyttä vai mitä lieneekää. Univaikeuksiin en ole juurikaan saanut apua. Nekin kai sitten ihan normaalia. Tuo on muuten kamalaa, kun mölöyttelee vääriä sanoja. Minulla se menee niin, että yleensä tulee sanan vastakohta. Esim. kun pitäisi sanoa kuuma, tuleekin kylmä. Tai jääkaappi, niin tuleekin uuni. Välillä unohdan ihan normi sanoja ja täytyy sitten selittää, mitä tarkoitan. Vaikka sanomalehti, se on se, mitä luetaan aamulla.

Myös tilanteet, kun pitäisi puhua ihan asiaa (esim. töissä), niin yks kaks ajatus on ihan tyhjä. Ei tahdo saada mitään järkevää suustaan.

Saati että olen jotenkin kömpelö. No, en vielä kamalasti, mutta välillä esim ruokaa tehdessä lentelee ties mitä lattialle. Viimeksi sähkövatkain enkä voinut ymmärtää, miten se oli yks kaks lattialla.

Kai sitä sitten apua saa, kun ei enää osaa kotiin takaisin.

Minullakin on todettu alentunut kognitiivinen taso. Tosin testi tehtiin kun olin psykoottinen. Kun huomautin tästä, he sanoivat vain, että ei ole neurologin asia todeta psykootisuuttani. Kaiken kaikkiaan on mennyt uskoterveysjärjestelmän toimintakykyyn kriisitilanteissa. Vain rutiiniasiat osataan hoitaa. Kriisitilanteessa ensimmäisenä uhrataan ihmisarvo😭.

Tervehdys kaikille!

Viestit ovat monin paikoin varsin tutun tuntuisia. Kun itse sairastin aikoinaan vaikeaa masennusta, en pystynyt opiskelemaan, koska muistini ei toiminut normaalisti enkä pystynyt keskittymään lukemisiini. Ja jos luinkin jotakin, en kuitenkaan muistanut jälkeenpäin lukemaani.

Muun muassa muistiongelmat ja keskittymisvaikeudet ovat tyypillisiä masennuksen seuralaisia, joihin lääkityksellä saattaa olla omat vaikutuksensa; hyvät tai huonot. Hyvään ja riittävään uneen, terveelliseen ruokavalioon ja liikuntaan kannattaakin kiinnittää huomiota, sillä ne auttavat ainakin jonkin verran kaiken kaaoksen keskellä. Mutta tuhannen taalan kysymys onkin se, kuinka masentuneena jaksaa ajatella terveellistä ruokavaliota tai säännöllistä liikuntaa, kun takana voi olla viikkokaupalla huonosti nukuttuja öitä.

Faktat me usein tiedämme, mutta käytännössä kaikki ei mene niin kuin kirjassa sanotaan. Mutta yritetään silti porskutella eteenpäin🙂

Vaeltaja-ihmettelijä

Kovin tuttua teidän kirjoituksissa, Itsellä myös muistiongelmia. unohtelen asioita.
Muistilappuja siellä täällä. Keskittymiskyvyn puute ja muistiongelmat vaikeuttavat
työntekoa Samoin huono itsetunto. Ennen jokin helppokkin työtehtävä muuttunut
painajaiseksi. En pysty keskittymäänasiaan. Tuntuu että ymmärrys asioihin
haihtunut taivaan tuuliin. Vielä jos pitää hoitaa useampaa hommaa samanaikaisesti.
Aivan pallo hukassa. Tästä syystä olen saanut kuulla olevani ammattitaidoton
mistään mitään ymmärtämätön typerys. Tuntuu tosi pahalta. Kuitenkin vielä
muutama vuosi sitten osasin hoitaa työni kunnolla.😞

Sama tunne myös täällä ja sen lisäksi ei saa aikaiseksi mitään. On taas syksy ja masennus ja ahdistus. Lääkäriin menen huomenna. Saa nähdä saanko sairaslomaa...en pysty keskittymään työasioihin...nytkin täällä tukinetissa vaikka pitäisi tehdä töitä. Tännekin tuleminen vaati itseä niskasta ottaminen. 😞

Tämä koko keskustelu tavallaan perustuu tietynlaisen noidakehän syntymiseen. Jos työssä kokee esim epäoikeudenmukaisuutta, esim jonkinlais ta kiusaamista, alkaa itsekin epäillä omia kykyjään ja jopa mielenterveyttään, jos tilanne pääsee jatkumaan vähänkin pidempään.
Ja kun näiden asioiden pohtimiseen kuluu energiaa, alkaa tosiaan helposti muuttua hajamieliseksi, ja menettää ainakin väliaikaisesti kykyjään keskittyä työhön. Ja tämä taas antaa kiusaajille ja vahvemmi lle työtovereille aiheen osoittaa virheitä.
En nimittäin oikein usko, että ihmiset alkavat yleensä ottaen jo keski-iässä menettää muistiaan. Tästä kovasta ja kylmästä ilmapiiristä mielestäni melko usein tämä ilmiö johtuu. Valitettavasti monet eivät edes huomaa tätä syy-yhteyttä, kun itsetunto on jo mennyt, eikä enää edes Halua muistaa kiusaamista, koska se on niin nöyryyttävää. Eli siis sen ongelman alun ihminen oikeasti unohtaa, muu on seurausta kohtelusta.
n

Meillä on töissä esimiehillä nollatoleranssi virheiden suhteen, mikä mielestäni pahentaa entisestään tällaista oireilua. Niitä virheitä pelkää muutenkin niin paljon ja sen lisäksi herkkänä ihmisenä saa pelätä vielä seurauksia. Hermostuneisuus ei ainakaan auta asiaa. Minusta on tullut hidas ja huolimaton. Tarkistan ja tarkistan tekemisiäni ja silti niistä paljastuu myöhemmin virheitä. Joskus en muista koko työtilanteesta mitään, vaikka tiedän kyllä tarkistaneenikin tekemiseni moneen kertaan. Haluaisin johonkin yksinkertaisempaan työhön, mutta pelkään muutoksia.