alkoholi on kyllä oivaa hermomyrkkyä

suuri on

harmi että siitä tullut kulttuurimme valtahuume

ja

riippuvuutta aiheuttavana siitä haasteellista eroon päästä

etenkin jos vaikkapa

pyörii porukoissa missä läträäminen tavallista

mutta onneksi on valinnanvaraa

tieto avaa oven

ja

tahto uskaltaa

auttaa oman pään päätöksissä

🐏

Alkoholiin en enää ikinä koske pitkällä tikullakaan. Oli sitten elämäntilanne minkälainen tahansa.

Se on jotenkin jännä noitten kaverisuhteiden kanssa, kun on tavallaan elinehto että on kavereita, mutta sitten välillä kaverit voivat olla tosi ärsyttäviä. Toisaalta ei tämä elämä ikinä ole täydellistä. Se tuntuu olevan fakta. Sitä vaan hakee sellaisia lyhyitä hetkiä jolloin elämä olisi hyvää. Senhän takia ihmiset sitä alkoholia käyttävät että elämä tuntuu edes lyhyen hetken hyvältä (ehkä), mutta alkoholissa on niin karmeat haittapuolet, että kammottava ajatus edes ottaa yksi huikka olutta.

Kuminalle olen samaa mieltä että liikaa Suomessakin painotetaan koulutuksen tärkeyttä.  Ihmistä ihminen kaipaa. Niin luulen. Vaikka toisaalta ihmissuhteet voivatkin kuluttaa voimavaroja välillä, mutta ei tässä elämässä ole hirveästi vaihtoehtoja. On vain kirjaimellisesti pakko tavata ihmisiä päivittäin. Ihmiseläin on sellainen olento.

Sheepl3 minunkin mielestä alkoholi on nimenomaan myrkkyä. Niin monen elämä on päättynyt alkoholin takia. Varsinkin nyt yli kolmekymmentä vuotiaana ei pysty juomaan enään tippaakaan. Ja vaikka pystyisikin juomaan jonkin verran niin krapula tuntuisi varmaan hirvittävältä. Kun se silloin teininäkin tuntui hirvittävältä niin nyt se tuntuisi varmaan vielä astetta pahemmalta...

Alkoholin kuningasasema meidän kulttuurissa (ja muissakin) on kyllä järjetön. Kyseessä kuitenkin depressantti. Mulla pahenee masennusoireet jos juon. Lopetin juomisen ja ilmeisesti sekin voi aluksi aiheuttaa masennuksen, kun tunteet pitää kohdata sellaisina kuin ne tulee. Koitapa tässä sitten päättää miten päin olla 😀

Koronapandemia on kyllä ollut psyykelle omalla kohdalla yksi vitsaus. Aiemminkin on ollut masennuskohtauksia, mutta kaikista pahimmat on ollut kyllä pandemia-aikana.

Otin rokotteet. Varmuuden vuoksi. Nyt sentään rajoituksia puretaan. Onhan viimeiset pari vuotta olleet aikamoisia. Psyyke koetuksella. Oli kyllä sitä ennenkin psyyke kovilla. Vaikeinta on olla kotona kuitenkin. En pysty esim. olemaan koko päivää kotona. Tuo kirjasto on hyvä pakopaikka. Minun on pakkoa lukea päivän aikana paljon. Kirjoja ja lehtiä. Se tekee hyvää minun psyykkeelle.

Alkoholia en ole juonut enää vuosiin. Ei sovi minulle. Enpä sitä ikinä ihan hirveästi ole käyttänyt.

Minulla tällä hetkellä vähän uniongelmia kun herään usein aamuyöllä, enkä saa sen jälkeen enää unta.

Jotenkin tässä on vuosia sinnitellyt ja sinnittely jatkuu. Päivä kerrallaan...

pieni määrä alkoholia päivässä, esim. punaviiniä, voi joillekin sopia

promillepohjaisia sokerilitkuja kannattaa ihan oikeasti välttää

mutta

mitään varsinaista rajaa kun on mahdoton selvittää ennenkuin päästään genomitason yksilöintiin

siihen liittyykin oma väittely esim. kenelle se yksilön genomidata sitten kuuluu?

yksilölle toki; siitä kun pitää osata taistella ja saada rakenteet pystyyn etteivät firmat haali ip:nä itselleen

mutta

saahan niitä antioksidantteja vaikkapa marjoista ja sienistäkin

painajaisia taas

kävin eilen iltalenkillä ja lumoavaa ulkosalla; kirkas tuo tähtitaivas ja suurenmoinen kuutamo aivan horisontin rajalla

linnunrata näkyi selvästi ja tähtikuvioita oli mukava tiirailla

mutta

taidan tästedes pysytellä metsän pimeydessä

koska

nuo talojen valot muistuttavat liiankin selvästi elämän suurista tarinoista

ja kodeissaan oleskelevat hahmot oman puuhailun parissa

kertovat oman karun juttunsa siitä että olen pelkkä ulkopuolinen

näkymätön eläin luomakunnan kaikkeudessa

negatiiviset ajatukset pommittivat - itsesyyttelyä läsnä

mutta

onhan tuo hienoa että rajoituksia puretaan

varmaan hyvä uutinen harrastuksia ajatellen?

toivon teille hyvää

🐏

Minulle ei kyllä sovi pienikään määrä mitään alkoholijuomaa.

Harrastukset kyllä tärkeitä. Pitävät psyykeen kasassa.

Kuminalle kun puhuit tuosta kolmenkympin iästä, niin en olisi koskaan voinut kuvitella millainen muutos se on kun täyttää kolmekymmentä. Aivan valtava muutos. En tiedä tapahtuuko muutos kaikilla siinä iässä? Ehkä?

Koko olemus siinä muuttuu. Täytyy ottaa enemmän vastuuta itsestä. Ei voi enää syödä niin valtavia määriä herkkuja kuin parikymppisenä. Enää ei voi välttämättä samalla tavalla urheilla kuin nuorempana. Aivan hämmentävää kyllä kuinka äkkiä se muutos tapahtuu. Kohta täytän 32. Ei nyt varsinaisesti enää mikään kolmenkympin kriisi päällä, mutta on se iso muutos mikä siinä kolmenkympin hujakoilla tapahtuu. Tai ainakin minulla on ollut...

hyvä kyssäri - oiskohan tuo lopulta aika yksilökohtaista?

joillakin ne suuret elämänvaiheen kriisit tulee aiemmin, toisilla myöhemmin

ajattelen että

joku tarkka ikämäärite lähinnä kuvaa yhteiskunnan asettamia virstanpylväitä

tai jotain

elikkä

mitä pitäisi saavuttaa ollakseen hyvä [insert definition here]

ja sitten on näitä ihan jokapäiväiseen elämään liittyviä traumoja

stressikasautumia jotka voivat kriisin millä iällä tahansa laukaista

en todellakaan usko että kukaan elävä koskaan kriiseistä paitsi jäisi

kai lohduttava ajatuskin

surullista vain jos niitä jo monen monta takana ja vielä lukematon määrä edessä

mutta

siinä sitä elämää lautasella?

ristiriitainen minäni tahtoo sanoa että

todellisessa hyvänolon yhteiskunnassa kriisejä ehtisi kunnolla työstää

ettei jäisi kovin pahasti jumiin itsensä kanssa

🐏

Moni on hyvin kuvaillut miltä masennus maistuu.Pahimmista kuopista on kokemukseni mukaan vaikea nousta ilman hyvin toimivaa masennuslääkettä ja sama pätee ahdistukseenkin.Eli jos nykyisistä ei ole apua ne pitää lääkärin vaihtaa tai vaihtaa lääkäriä.On hirvittävää kidutusta kokea sitä tuskaa,ahdistusta ja syyllisyyttä pitkään ilman toimivaa hoitoa,sekä tehoavaa lääkettä että toimivaa keskusteluterapiaa..Itse sain avun voxrasta masennukseen ja vieläpä ilman mitään sivuoireita.Jälkeenpäin on vaikea ymmärtää miksei jo vuosia aiemmin...Nyt vihdoin kykenin ja ymmärsin marssia kirjastoon psykologian ihmeelliseen maailmaan,esim.Mielen maailma:persoonallisuus ja mielenterveys tai vaikka Narsismi,vamma ja voimavara.Hämmästyttäviä vastauksia miksi tunnen niinkuin tunnen ja mistä maasennuksessa ja ahdistuksessa on kysymys.Ja miten niihin pitäisi suhtautua. Ja miten tullaan haluavaksi ja tuntevaksi ihmiseksi jälleen!

Se on varmaan sheepl3 yksilöllistä. 30 vuotta on kai se virstanpylväs jonka jälkeen ei ole enää nuori aikuinen. Ainakin yhteiskunnan mukaan.

Olen huomannut sen asian kriisien keskellä, että täytyy vain keskittyä johonkin esim. Tv-ohjelmaan tai kirjaan se auttaa hirveästi.

Aivojen on pakko saada informaatiota. Koska muuten ihmiselle tulee psykologisia ongelmia.

Itse nukun nykyään aika vähän, mutta minua ei väsytä päivällä juuri yhtään silti sillä luen niin paljon ja katson televisiota, että aivoni eivät kelaa silloin sitä väsymystä.

Aivot ovat erikoinen elin koska niitä pitää hämätä. Se on erittäin tärkeää, että niitä hämää. Se on jopa elinehto.

Kriisejä tulee ja menee. Luulen että elämä on vain joki joka virtaa koko ajan. On vaan pakko pysyä virran mukana. On vaan taisteltava...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 1 kuukausi sitten. Syy: Korjailu

minäitse89 taidat oikeassa olla yhteiskunnan suhteen 🙂

pitkäikäisempiähän me tilastollisesti ollaan; taitaa tuo biologinen maksimiarvo - elleivät sairaudet ja traumat vie - olla about 120 vuotta

harva se meistä niin kauan elää

monestakin syystä

ja laadullinen elämä ei katso vuosiin

mutta

sanoisin että virstanpylvästä siirretään ehkä sen 5 vuotta eteenpäin joka sukupolvi (25v) tai toinen (50v)?

biologit tykkäävät myös erotella kronologisen (kalenteriin perustuvan) ja biologisen (genomiin perustuvan) iän välillä

tässä ne yksilön ominaisuudet suhteessa elämäntarinaan ja ympäristövuorovaikutuksiin nousevat vahvasti esille

voi olla että joskus saavutetaan eräänlainen biologinen kuolemattomuus

yksilön genomipankki voi olla alkuaskel ...

mutta

toivon ettemme koskaan tälle tasolle pääse ennenkuin hyvinvointi on itsestäänselvyys jokaiselle - myös vähemmistöille

tasa-arvo enemmän kuin pelkkä väsynyt iskulause

ja planeetan tulevaisuus vapaa kansallisen tai kulttuurisen tai muunlaisen -ismin propagandan kuristusotteesta

niin

tuo aivojen hämääminen on päivittäinen haaste

vaikka usein tekeekin mieli uida vastavirtaan 🙂

🐏

Tärkeintä tietenkin on hyvä elämä. Pitkä elämäkin olisi mukava saada, mutta elämä on arvaamatonta.

Sen takia hämään aivoja, että en koko ajan velloisi kaikissa synkissä asioissa. Aivoja voi hämätä ihan helposti. On ns. hämättävä aivoja siten, että ne tuottavat endorfiinia yms.

Ihminen ei lisäksi pysty elämään ilman informaatiota jota aivot haluavat päivittäin. Aivojen ykköstehtävä on eliön hengissä pitäminen. Evoluutio on muokannut ne sellaiseksi, että informaatiota käyttäen ne yrittää selviytyä. Darwin totesi aikanaan, että eliöiden päätehtävät on hengissä selviäminen ja suvun jatkaminen. Toki näistäkin asioista voi olla montaa mieltä...

Toki me eletään muuttuvassa maailmassa ja pian ihmiseen asennetaan jo tietotekniikkaa. Maailmassa on valtava teknologinen muutos menossa. Ei osaa kyllä yhtään sanoa, että millainen tämä maailma on esim. 2030-luvulla. Aika paljon erilainen kuin nyt luultavasti.

Se on elämässä julmaa, että noi geenit määrittävät: sairastuuko johonkin sairauteen tai kauanko elää. Elämä ei ole reilua. On vain pärjättävä jollain tyylillä.

Luulen, että ehkä sadan vuoden päästä kuitenkin ihminen voi saavuttaa kuolemattomuuden bioteknologian avulla tai sitten ihmisen tietoisuus ladataan tietokoneelle...

Masennuksen kanssa eläminen on siitä vaikeaa, että useinkaan toiset ihmiset eivät ymmärrä sairautta. Välillä elämä on sairaudesta johtuen vain hengissä pysymistä. Mutta jotkut ihmiset eivät sitä ymmärrä. Esim. minun kohdalla koko lähipiirini koko ajan kyselee että miten opiskelut sujuvat. En yleensä viitsi heille sanoa että ei suju kyllä hyvin, vaan sanon heille että ihan hyvin sujuu. En halua tuottaa pettymystä heille, vaikka tiedän että ehkä minun pitäisi.

Kaikki tehtävät ovat nyt kasautuneet, en saa niitä millään tehdyksi. En tiedä miksen pysty niitä tekemään..? En vain pysty. Jossain vaiheessa minun on pakko kertoa lähipiirille, että ei suju opiskelu.

En minä halua uupua opiskeluiden takia. Elämä on paljon muutakin kuin pelkkää opiskelua. Elämä on myös hengissä säilymistä ja minä en aja itseäni uupumuksen partaalle opiskelujen takia. Lähipiirini on vain hyväksyttävä se. Jääköön sitten vaikka opiskelut. Pystyn elämään ilman niitäkin...

heippa taas

ennustaminen on sikäli hupaisaa että täysin stokastista touhuahan tuo

tosin

2030-luku saattaa tuoda hoitoalalle ratkaisevia muutoksia

ehkä työhön liittyvä pakkopaita on jo osittain heltynyt - ja syrjäytymistä tuntuvasti vähennetty esimerkiksi globaalin perustulon myötä?

ja toivotaan ettemme pelkän kasvokirja horisontin tai vastaavien maailmojen kätköissä lyhyttä elämäämme vietä; globaalin valvontakapitalismin ikeen alla

sheeplejä kaikki 🙂

tärkeä tiedostaa että yhteiskunnallinen muutos ei ole pelkkää nousevaa käyrää; ja yksinomaan teknillinen kehitys ei yksilön hyvinvointia takaa

mutta

tätä jatkuvan kehityksen tarinaa ollaan ainakin ns. rikkaassa lännessä kerrottu niin moneen otteeseen että malli juurtunut perin syvälle mieleen

siitä onkin sitten tosi helppo yleistää

toisaalta

epäonnistuneiden valtioiden (failed nations) kansalaiset elävät ehkä parhaiten todellisuuden ytimessä

taistella aina täytyy - ja syntymä on jokaisen ensi kosketus tähän totuuteen

heti kun pidämme mitäänkin liian itsestäänselvänä niin se meiltä katoaa

kai pätee yhtä hyvin terveyteen kuin maailmaankin

niin

maailma sattaisi olla terveempi paikka ilman ihmiselukkaa

tosin

kaunis kyky meillä luoda vuorovaikutuksia - tehdä yhteistyötä - jakaa tietoa

näinollen

kehtaan sanoa että lähes mikä tahansa aktivismi on oikeutettua

kunhan sen päätarkoitus on herättää ihmiset ajattelemaan

jopa kyseenalaistamaan nykyhetken suuntaa

pakko tähän myös omakohtaisen kokemuksen perusteella lisätä että masennuksesta on tosiaankin sikäli ikävä kärsiä

että toisinaan tuo lähipiirin tai ulkopuolisten ymmärtämättömyys on lähes koomista tasoa

epäilen että tässäkin ovat tuo tietämättömyys ja sukupolvien väliset elämänkokemukselliset erot vahvasti läsnä

🐏

Maapallo ei välttämättä kestä kapitalismia.

Työstä sen verran, että tulevaisuudessa ei välttämättä ihmiset käy enää töissä vaan koneet hoitavat kaiken työn ja ihminen voi nauttia vapaa-ajasta. Ja välttämättä ei käytetä enää rahaa kaupassa vaan jotain muuta samantyyppistä maksuvälinettä.

Tuo lähipiirin käytös ottaa kyllä välillä päähän, kun ne koko ajan ns. piiskaavat. Että koko ajan pitäisi opiskella yms. No, onneksi ei tarvitse tanssia niiden pillin mukaan...

Käyttäjä Tolkkua hyvin kuvasi mielestäni masennuksen kanssa elämistä. Kidutukselta tämä välillä tuntuu. Eilen tuntui siltä kuin joku olisi tunkenut päähäni veitsiä jokaisesta eri suunnasta ja että jokainen veitsi oli joku ahdistava tunnekokemus tai ajatus: "Olen taakka läheisilleni", "Menetän työpaikkani", "Kaikki vihaa mua salaa" jne. Vähän sama kuin se negatiivisten ajatusten "pommitus", josta joku aiemmin puhui.

En syytä ketään masennuksestani mutta ajattelen myös ettei ole ihme että mulle on näin käynyt. Omat vanhemmat on tosi traumatisoituneita ja jättäneet traumat purkamatta ennen perheen perustamista, no jälki on sen mukaista, sain lapsena todistaa jatkuvaa riitelyä ja koin ja koen että on minun velvollisuus olla joku tyhjä taulu johon erityisesti toinen vanhemmista saa purkaa traumojaan.

Haaveilen seurustelusta ja turvallisesta parisuhteesta, mutta kumppanin etsiminen on kovin väsyttävää ainakin tässä iässä. Ehkä on olemassa joku kuolemanjälkeinen elämä, jossa pääsen kokemaan perhe- ja parisuhdeonnen..

Bentsojen ottaminen iltaisin pitäisi lopettaa, ne vetää kuupan sekaisin oikein kunnolla.