Minua auttaa netissä surffailu. Se saa hyvin ajatukset pois murheista.

Tykkään myös olla välillä yksin pitkiäkin aikoja. Kavereita näen kuitenkin aina välillä myös. Jonkinlainen balanssi pitää löytää. Se on ehdottoman tärkeää. Tällä hetkellä ihan hyvin tasapainossa elämä.

Sitten se auttaa kun ajattelee että aina on toivoa. Pitää vain elää niin ettei hätiköi. Täytyy välillä pitkään harkita asioita. Ainakin pitää yrittää elää niin ettei toista aina samoja virheitä.

Nuorempana sitä ehkä juuri hätiköi asioitten kanssa. Siitä oppinut sen että pitää välillä hidastaa vauhtia. Koko ajan ei tarvitse olla menossa. Auttaa kun välillä vain on tietokoneella tai lukee kirjaa, eikä ole kiire minnekkään.

Mutta juuri tuo balanssi asia minua on auttanut eniten elämässä. Se kultainen keskitie.

Kiitokset vastauksista.

Vaikeaa on, kaikkea tuollaista tulee tehtyä, mutta kaikki on pakotettua, eikä mistään tule mitään tunnetta tai rauhaa tai mielenkiinnon tai mielihyvän tunnetta. Suoritan, kun jotain on kuitenkin kai hyvä tehdä.

Voin kirjoittaa, puhua, liikkua mutta ei se vaan tunnu vievän asioita eteenpäin, eikä ole kyse siitä että olisin kokeillut vain kerran ja odottanut että jotain mieletöntä tapahtuisi. Kuukausien ja vuosien säännöllistä puuhastelua on tässä taustalla. Olen tehnyt asioita, joiden kuvittelen olevan minulle jotenkin luontevia (kuten lukeminen tai kirjoittaminen), joita olen tehnyt lapsuudessa (musiikki, luonnossa liikkuminen) tai jotain kokonaan uusia juttuja (tanssi, teatteri, kuvataiteet). Olen tehnyt hidastempoista (meditaatio, jooga) ja olen tehnyt nopeampaa (kamppailulajit, moottoriurheilu). Olen tehnyt yksin, olen tehnyt ryhmässä, olen käynyt ammattilaisten hoidoissa, olen käynyt vaihtoehtohoidoissa.

En usko että tämä tästä muuttuu mihinkään.

Minä olen kyyninen, pessimistinen. Päivät valuvat ohitse lähes samanlaisina. Olen luopunut toivosta. Olen luopunut että olisi jokin mahdollisuus onneen. En odota enää mitään. Ajoittain olen hyvin masentunut. Ajoittain pystyn kääntämään sen päälaelleen masokismiksi: sanon itselleni että suru, tuska, kaipuu, yksinäisyys, ahdistus, masennus tuhoavat minut joten sittepähän pääsen eroon siitä ja vapaudun. Pianoa jotenkuten soittamalla voi kanavoida tuskaani. Soittoni on melko tylsää, siis omat improvisaationi. Kurjinta on yksinäisyys, ettei ole ketään ystävää. Rakkaudessakin epäonnistuminen ei ole yhtä julmaa kuin yksinäisyys.

onnellisena voi kuolla vain mainoksissa

Minua välillä auttaa se että muistaa hengittää.

Menee vain ulos ja vetää syvään henkeä.

Tuohan on totta että elämässä ei pääse helpolla.  Mieli voi luoda kaikenlaisia kauheuksia. Mutta loppujen lopuksi ne eivät ole totta. Ainut asia varmaankin mikä elämässä on kauheaa on kuolema ja sitähän elämä sitten on että taistellaan kuolemaa vastaan.

Ehkä se suorittaminenkin voi olla hyväksi. Ei kaikesta pysty nauttimaan täysin. On pakko välillä vain suorittaa asioita.

Ymmärrän tuon kyynisyyden hyvin, mutta niitä kyynisiä ajatuksiakin voi harhauttaa. Eikä loppujen lopuksi kyynisyydestä ole oikein mitään hyötyä.

Eloonjäämis kamppailua elämä on. Ja täytyy löytää vain keinot, että tuo kamppailu jatkuu mahdollisimman pitkään...