Koitan elää odottamatta mitään. Elämä on mitä on, aika ajoin masentavaa yksinelämistä, harvoin yhteyttä niin että näkis ketään. Joutua odottamaan.on pahinta mitä tiedän, mikä laskee mielialaa. Taustalla vuosien odotus puolisolta (ex-) vastauksen saamiseen.

Olen kokeillut tuota omien odotusten laskemista. Vaikeaa löytää siitä sopivaa tasapainoa.

Helposti vajoaa apatiaan, jos ei odota mitään muutosta, mitään parempaa.

Kärsimättömyys taas kasvaa sietämättömäksi, jos yrittää toivoa jotain.

Voisipa vaan sulkea ajatukset pois kokonaan

Masennuksen kanssa eläminen on vaikeaa, sitä vertaa ns, "terveen, elämään," ja ne ajattelee todennäköisesti ollaan terveitä. Ihan normaaleja ihmisiä, me ollaan jokainen. Kärsivällisyys masennuksen kanssa pitää olla. Masennuksesta olen oppinut sen verran, että jos masennusta arvostellaan liikaa, ja ollaan liikaa paineen alla, masennuksesta ei toivu, tähän ihmisten kommentit pitää Omana tietonaan, tai jättää sanomatta ne kaikista ikävimmät asiat..

Olen sitä mieltä, että nykyaikana on sen takia niin paljon masennusta, kun elämme tätä ns. digiaikaa. Ihmiset näkevät toisiaan liian vähän. Ei puhelu tai nettikään korvaa livenä näkemistä. Tietenkin tämä korona homma myös masentanut ihmisiä entisestään ja rajoittanut kohtaamisia. Yksinäisyys nimittäin kyllä masentaa kaikista eniten.

Tämä maailma on kuitenkin menossa siihen että koko ajan kaikki vain katsoo ruutua ja katson kyllä itsekin. Vähän huolestuttaa se. Ei elämä voi olla pelkkää ruudun tuijottamista. Vai voiko?

Mitä mieltä tästä?

Kaikki addiktiot on huono asia. Huonot ihmissuhteet on huono asia.

Jos lopettaisin "digiajan", vähäisetkin ihmissuhteeni loppuisivat siihen. En ole onnistunut kasvotusten hankkimaan "hyvän päivän tuttujen" lisäksi mitään muuta.

Se on kyllä totta, että on tässä digiajassa hyviäkin puolia.

Pääsee ainakin välillä pois masentavista ajatuksista, kun selaa esim. kännykkää.

Tuossa kun aloitustekstissä kirjoitit, että on vaikea löytää mielekkyyttä elämästä, niin on kyllä totta myös minulla kun masennus sen verran kova ajoittain.

Masennuksessa mieli jää jotenkin vain kelaamaan kaikkea negatiivista, eikä oikein näe mitään asiaa positiivisena. Vaikka elämässä olisikin hyviä juttuja niin mieli muuttaa ihan kaiken negatiiviseksi.

Pitää vaan ponnistella koko ajan, että saa asioita tehtyä. Mutta kuitenkin on tärkeää ettei anna niitten negatiivisten ajatusten kuitenkaan huijata. Varmasti elämässä on paljon hyvää, masennus vaan yrittää jatkuvalla syötöllä sanoa ettei siinä mitään hyvää ole...

kiitos että saa lukea kirjoituksianne

tuo jatkuva jaksaminen on tosi haastavaa, mutta hyvä jos löytää mielekkäitä otuksia (esim ihmisiä) joiden kanssa vuorovaikuttaa ja myöskin niitä merkityksellisiä hetkiä itsensä kehittämiseen

itse tykkään kirjoista - monipuoliset lukunautinnot avartavat kummasti kun lähes koko ihmiskunnan historian täysi tuotanto on helposti saatavilla

ruudunräplättävän lisäksi teokset voivat olla audiota tai ihka aitoa paperiakin ja pakottavat antamaan itselleen aikaa - sekä lähes aina pureutumaan vapautuvaan ajatustulvaan luovan synteesin merkeissä...

musiikki taasen tuo nautintoa ja kutittaa parhaimmillaan tunteiden nystyröitä juuri oikealla tavalla

tosinaan se vangitsee: itse asiassa musiikki johdatti tänne

ja tanssi pitää hereillä kun jonottaa sekaisin chattia 😉

🐏

Täällä kans yksi masentunut. Pitkään meni hyvin mutta nyt masennus uusi. Oma pää sanoo että olen yksin tässä maailmassa, kukaan ei välitä, kaikki mun ihmissuhteet on pinnallista paskaa ja mun harrastukset tyhmiä ja noloja. Töitä en meinaa jaksaa tehdä enkä opintoja jotka kesken. Haluaisin vaan kuolla että tämä tuska loppuisi, mutta en uskalla yrittää itsaria jos en onnistukaan vaan jään kitumaan esim halvaantuneena.

Lopetin alkoholin käytön ja se on auttanut ymmärtämään miten pinnallisia ja päihdekeskeisiä suurin osa omista ihmissuhteista on ollut. Tällä hetkellä tuntuu ettei mulla ole yhtään läheistä ystävää kelle puhua. Rakastan urheilua mutta kohta en jaksa tehdä sitäkään, kun sielläkin painaa yksinäisyys päälle lujaa. Seurustelusta en edes haaveile, kaikki yritykset menneet tähän asti mönkään ja laukaisseet omalla vuorollaan masennuksen. Lisäksi olen tällä hetkellä niin masentunut etten varmaan osaisi kiinnostua edes kenestäkään.

Syön mielialalääkkeitä, käyn terapiassa, nappailen rauhoittavia ja silti tuntuu ettei yhtään mikään auta. Olen tyrinyt Elämäni ja edessä on yksinäinen loppuelämä.

Moi.

Ei kannata heittää kirvestä kaivoon, vaikka maailma masentaa.

Itselläni on masennuksen lisäksi vielä fyysisiä kipuja, mutta kuitenkin pystyn vielä elämään. Kirjat on hyvä tapa saada pieni breikki arjen keskellä. Itse käyn myös kirjastossa lukemassa lehtiä. Esim. Historia lehti mielenkiintoinen, koska saa vähän erilaista perspektiiviä tähän elämään.

Minullakin opinnot kesken ja vaikeuksia niiden kanssa, mutta en ole ainakaan vielä heittänyt kirvestä kaivoon.

Kun mietin usein niin että aina tulee seuraava päivä, sitten saa taas uuden mahdollisuuden. Jos tämä päivä on huono, niin aina on mahdollista että huominen on parempi päivä.

Mistä te saatte sen toivon tunteen elämään? Miten saatte poistettua tuskan? Mulla on koko ajan niin tuskainen olo, etten pysty keskittymään mihinkään.  Olen tosi vihainen itselleni kaikista valinnoista joita oon tehnyt elämässä enkä näe itselläni tulevaisuutta, olenhan jo yli 30.

Kukaan ei rakasta mua, en ole kellekään  tärkeä, olen niin sekaisin etten edes voi löytää ketään.

Olen itsekin yli 30. Kyllähän se iso muutos elämässä on kun täyttää 30.

Urheilu auttaa jonkin verran masennukseen. Alkoholia ei kannata ikinä juoda...

Sitä täytyy vain yrittää ettei tule liian kyyniseksi elämää kohtaan. Siihen ainakin itse pyrin.

Itse saan poistettua tuskaisen olon välillä syömällä ja katsomalla tv:tä.

Sitten välillä täytyy vain harhauttaa ajatuksia esim. lukemalla. On vain väkisin pidettävä ne negatiiviset asiat poissa mielestä. Tossa ainakin pari juttua, jotka voivat toimia...

Minulla masennus yleensä näyttäytyy sellaisena että mieltä ns. pommittaa negatiiviset ajatukset. En pysty sitä oikeastaan millään muulla tavalla kuvailemaan...

Ei ole hirveän mukavaa kyllä silloin kun pommitus alkaa...

Kuminalle, minusta on tosi hyvä, että olet päätynyt terapiaan. Toivon, että se sinullakin poistaisi itsevihan niistä valinnoista, joita itse harmittelee jälkeenpäin tai jotka kokee vääriksi. Se minulta lähti aika nopeasti terapian aloittamisen jälkeen. Sen sijaan kaikki muut ongelmat eivät ole lähteneet. Se on vaikuttanut joihinkin vaikeuksiin, mutta ei kaikkiin.

Kun puhuu terapeutille itsevihaa aiheuttavista ajatuksista tai teoista ja yrittää olla oikein rehellinen ja kertoa aivan kaiken, siinä käy kokemukseni mukaan jotenkin niin, että hänen empaattinen ja lempeä suhtautumistapansa vähitellen eri asioissa leviää itsen sisälle ja sitä alkaa itsekin suhtautua niihin riivaaviin asioihin samalla tavalla kuin terapeutti tekee. Lempeä suhtautuminen korvaa itsevihan ajatuksia, vähän kerrallaan.

Toivon tunnetta en saa yleensä heräämään. En edes yritä. Se voi joskus tulla, jos on tullakseen. Pienetkin siedettävämmät tasapainon hetket ovat hyviä. Joskus on huonoa koko päivä, eikä sille voi mitään. Se on kamalaa, mutta sille ei voi mitään.

Joskus on todellisuudessa olemassa toivoa, vaikkei toivon tunnetta ole ollenkaan. Järjellä voi nähdä, että on toivoa. Esimerkiksi lääkitys + psykoterapia on tutkitusti yksi tehokkaimmista hoitomenetelmistä masennukseen, vaikkei sekään auta kaikille eivätkä kaikki lääkkeet sovi. Tämä voisi tuoda toivoa, pelkällä järjellä ajatellen. Toivon tunnetta se ei luultavasti tuo yhtään. Masentuneena ei myöskään mikään järkiajatus tunnu miltään muulta kuin pahalta, koska on paha olo, eikä se auta siihen yhtään.

Ei kuitenkaan myöskään tarvitse kokea toivon tunnetta, jos sellaista ei tule. Olisihan se ihanaa, jos tulisi, mutta masentuneena yleensä ei tule. Se kuuluu masennukseen. Masennus aiheuttaa sen. Sinussa ei ole mitään vikana, vaikkei toivoa tuntuisi yhtään.

Tuo masennuksen kanssa eläminen on sen takia niin vaikeaa, koska jos ajattelen vaikka että nyt menen kauppaan, niin mieli vääntää sen ajatuksen sitten sellaiseksi että mitä hyötyä siitä kaupassa käynnistä on tai että siinä kaupassa käynnissä on jotain negatiivista. Ja mieli vääntää niin monet muutkin asiat negatiiviseksi.

On vain jotenkin suljettava se negatiivinen kanava, koska siitä ei ole mitään hyötyä...

Kiitos Purjevene ja minäitse kokemusten jakamisesta. Helpottaa oikeasti tosi paljon lukea muiden ajatuksia.

Nuo itsesyytökset on jänniä. Olen aina kärsinyt emotionaalisesta yksinäisyydestä (mikä on omasta mielestäni myös syy masennukseeni) ja pidän itseäni nykyään syyllisenä siihen koska omasta mielestäni on oma vikani että olen valinnut kavereikseni ihmisiä jotka on tosi pinnallisia eikä itse asiassa hyviä mulle, vaikka muitakin vaihtoehtoja olisi ollut. Koska olen yli 30, nii  ajattelen että näillä nyt mennään hautaan asti koska olen liian vanha saamaan uusia, mulle oikeasti sopivia ystäviä ja että tämä on nyt rangaistus siitä että oon ollut nuorempana niin tyhmä. Samaten oma sinkkuus, syytän itseäni siitä että aiemmat suhteet ei ole toimineet ja olen vetänyt puoleeni kumppaneita jotka ei ole hyväksi mulle. Omaa syytä ihan kaikki ja nyt kärsitään rangaistukset!

Toistaiseksi olen ollut yllättävän toimintakykyinen ja siitä olen kiitollinen. Työnteosta ei tällä hetkellä tule yhtään mitään, mutta urheiluharrastuksistani pidän kynsin hampain kiinni. Jos niistä alkaa lipsua ote niin luulen että sitten multa menee kyllä kaikki.