Lopenuupunut

Lopenuupunut

Käyttäjä Sininenuni aloittanut aikaan 16.08.2012 klo 12:19 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Sininenuni kirjoittanut 16.08.2012 klo 12:19

Pelkään ruoka-aikaa, kun ihmiset tekevät lähtöä lounaalle ja kun puheensorina täyttää käytävät -mietitään ja arvotaan sopivaa ruokapaikkaa, huhuillaan toisiin huoneisiin ja kutsutaan mukaan. Paitsi minun huoneeni -sen ovelle ei ilmesty yhtäkään hymysuuta. Se kierretään kaukaa, vältellen. Kuin sitä ei olisikaan olemassa. Joskus kutsut tavoittivat minutkin ja pyytäjiä riitti. Nyt minut jätetään rauhaan, kartetaan kuin spitaalista. Sen jälkeen kun en enää pystynyt menemään kahvitunnille, kun vastasin muutaman kerran kohteliaasti kieltävästi. Se jälkeen kun ilmeeni kivettyi ja silmäni täytti suru. Kun ilo ja nauru jättivät minut.

Ahdistaa niin vietävästi. Haluan mukaan, mutta en lähelle. En pysty nauramaan ja olemaan rento. Ihmiset pelottavat minua. Olen arka kuin se peura, joka ilmestyy viereiselle pellolle. Kun se havaitsee hahmon, se lamaantuu ja jää katsomaan hievahtamatta. Suurilla silmillään. Se tulee aina yksin. Mietin millaista sen elämä on. Onko sillä rakkaita metsässä. Täyttävätkö kyyneleet senkin silmät, kun se asettuu makuulle yön pimeyteen.

Käyttäjä maikki4 kirjoittanut 29.08.2012 klo 19:19

Hei!

Koita olla miettimättä liika sitä töihin paluuta.
Se joko onnistuu tai ei, huomaat sen sitten aikanaan.

Ja se, että olet purkautunut töissä on tapahtunut ja todennäköisesti sinä itse muistat sen parhaiten. No ne kollegat saattaa muistaa sen eka päivänä, mutta toisena sitä ei muista enää juuri kukaan.
Yksi vaihtoehto (mutta vaatii suunnatonta rohkeutta) on kertoa avoimesti mikä on tilanteesi ja myöskin kertoa, että töihin paluu jännittää vietävästi. Itse kun tein tämän, yllätyin, etten ollutkaan työmaallani ainoa, jolla oli psyykkisiä sairauksia.
Paluu töihin pitkän tauon jälkeen (olkoon vaikka kesäloma) on aina hankalaa. Omastani kokemuksestani sen verran, että kun sinne sitten menee ja hommat alkaa jotenkin rullamaan, on se työnteko minulle helpotuskin. Ei ole niin paljon aikaa miettiä niitä omia huonoja oloja, tulee tilalle muut huolet ja murheet🤨.
Tänään sain itse vihdoin mentyä lääkärin juttusille. Juttutuokion jälkeen lääkäri ehdotti minulle kuukauden sairaslomaa. Diagnoosi pitkittynyt paniikkihäiriö ja vaikea masennus päälle. No mä kyllä yllätin itteni ja lääkärin täysin, kun sanoin ääneen, että sairaslomaa en kyllä nyt ota. Tämä johtunee siitä, että työyhteisössä tiedetään sairauteni.
Jos katoan yhtäkkiä vessaan itkemään, säntään ulos hengittelemään jne. kaikki tietää mistä on kyse. Ja jos oloni sitten käy niin raskaaksi, tiedän että käynti lääkärillä riittää.
Lääkärin kanssa päätettiin, että aloitan taas kerran pitkän ja kivisen tien, eli 1,5 vuotta psykoterapiaa ja itseni tutkiskelemista. Lääkkeet on kotona ja kauhulla odotan seuraavaa kahta viikkoa, sillä tiedän että oireet vähintään kaksinkertaistuna toviksi. Mutta olen nyt päättänyt olla oireineni ja odottelen parempia aikoja.

Jos vain jotenkin pystyisit (lähetän täältä viimosetkin voimat mitä jaettavaa on) olla murehtimatta sitä työhönpaluuta etukäteen. Katso rauhassa miltä se tuntuu. Jos on liian raskasta, niin sitten vaan rohkeesti taas lääkärille (muista kertoa niistä paniikinomaisista tunteista). Vaihtoehtoja löytyy. Osittainenkin sairasloma on mahdollista.
Voimia, voimia ja vielä kerran voimia🙂👍

Nano kirjoitti 29.8.2012 15:58

Minulla on muutaman viikon päästä edessä työhönpaluu ja pelkkä ajatuskin siitä saa aikaan fyysistä pahaa oloa. Minulla edellinen työpäivä kärjistyi oman oloni takia niin pahaksi, että tuli huudettua kollegoille hävyttömyyksiä ja itkeskeltyä avoimesti. Koskaan en ole aiemmin saanut tätä pakottavaa oloani kellekään kerrottua. Ja yllättäen kaikki tietävät.

Joskus tuntuu, etten ikinä enää voi palata tuohon työpaikkaan. Miten käsitellä omaa oloa ja epävarmuuksia? Oletteko palanneet pitkältä sairauslomalta takaisin töihin? Miltä se tuntui, ymmärsikö ihmiset? Pelkään, että aiempi "roolini" työyhteisössä patistaa minut suoraan johonki odotusten muottiin, jota en enää osaa täyttää. Haluaisin aikaa ja tilaa, enkä usko, että työyhteisössä ymmärretään sitä.

Pelottaa ja on toivoton olo.. Mistä voimia uuteen yritykseen?

Käyttäjä Sininenuni kirjoittanut 08.10.2012 klo 17:43

Tänään on ollut tosi vaikea päivä. Olen vaan miettinyt toivottomalta vaikuttavaa tulevaisuutta. Mistä työ, jossa jaksan? Voimat riittävät vain ainoastaan työpaikkojen selailuun.. Eikä niitä pilvinpimein ole tarjollakaan. Tänään oli yksi, mutta en usko, että jaksaisin taas niin hektisessä hommassa.. Onhan se nähty jo.

Lääkäri painostaa pitämään palaverin esimiehen kanssa. Se ahdistaa niin paljon. Se tarkoittaisi haavoittumiselle alttiiksi antautumista, mahdollista hyljintää, vähättelyä ja syyllistämistä. Joutuisin kertomaan uupumukseni syistä ja saisin siten tavalla tai toisella työtovereiden vihat päälleni. Minulla on armon aikaa muutama viikko, sitten lääkäri haluaa sopia sen palaverin järjestämisestä. Pelkään ettei kieltävä vastaus tule kyseeseen. Pelkään niin, että saikkua ei enää tipu ja joudun hädissäni irtisanoutumaan ja jään vakavasti masentuneena tyhjän päälle.

En niin väsynyt, ahdistunut ja epätoivoinen😯🗯️

Käyttäjä Teflon kirjoittanut 09.10.2012 klo 08:56

Hei Sininenuni, minusta lääkäri ei saa vaatia että käyt yksityisemmistä yksityisempää asiaa läpi esimiehen kanssa. Hyppäisin mieluummin junan alle kuin kävisin selvittelemään pomolleni yhtään mitään. Jos vielä vaihtoehtosi ovat että mieluummin irtisanoudut, niin en tajua mikä tuossa auttaisi sitten työn kannalta. Kerro sille lääkärille miten paljon ahdistusta koko ajatus aiheuttaa ja että nyt hän aiheuttaa painostuksella lisää. Entäs sitten jos vaikka sekoat töissä? Ei siihen maailma kaadu eikä kukaan kuole. Riippuu tietenkin että onko työ sellasta että vaarantais sitte muita.

Käyttäjä arka kirjoittanut 09.10.2012 klo 17:25

Hei Sininenuni!
Onko pomosi sellainen tyyppi joka alkaisi vähättelemään tai syyllistämään sinua sairaudestasi? Saattaa tietysti ollakin ja ymmärrän hyvin että ei sitä oikein halua käydä kaikenlaisia asioita läpi työpaikalla pomon kanssa. Minäkin ajattelen että kerrothan lääkärille sen ettet halua palaveria, ettei se auta sinua. Toivottavasti sairausloma-asiasi järjestyvät parhain päin ja saat aikaa parannella itseäsi.
Hyvää jatkoa ja mukavaa syksyä sinulle Sininenuni!