Sakira,sait huolestuneeksi,mitä on tapahtunut,varmaan jotakin vakavaa. Toivon,ettei lenkkikaverillesi,koirallesi ole tapahtunut se lopullisin asia. Eläimen menettäminen on suuri suru aina.Ei aina voi puhua eikä ole tarpeenkaan. Voimia sinulle!

Mollyan koira voi hyvin. Tai no siltä on tippunut paino yli kolme kiloa että oon vähän huolissani siitä. Mutta nyt olen taas palannut ruokinnassa normaaliin että ehkä ne kilot tulee takaisin. Ja kaikki on muutenkin ihan hyvin. Ei tarvii olla huolissaan. Se on vain asia joka surettaa mua enemmän kuin pitäisi mutta en viitsi tänne siitä avautua enempää.

Tänään nukuin pitkään tai lähinnä vetkuttelin sängyssä. Tehtiin pieni lenkki. Ja mun täytyy alkaa hommiin. Laittaan ruokaa ja siivoamaan. Kuuntelen musiikkia ja kerrankin tuntuu että se rauhoittaa ja lohduttaa. Aloitan hommat pitämällä ensin jonkun rentoutumisharjoituksen. Etsin yuotubesta jonkun hyvän.

Sakira kirjoitti 28.11.2017 11:19
Aloitan hommat pitämällä ensin jonkun rentoutumisharjoituksen. Etsin yuotubesta jonkun hyvän.

Viittitkö linkkaa tänne, jos löydät jonku hyvän. 🙂

Uni loppuikin lyhyeen. Mulla ois vaan kamala nälkä ja tekee mieli kahvia. Ulkona sataa jotain märkää enkä ees viitsi katsoa mita se on.

Eilen jaksoin puuhata täällä kotona kaikenlaista pientä. Vaikka mieli oli maassa ja olo kovin levoton. Siivosin ja pyykkäsin ja kuuntelin rentouttavaa musiikkia. Ja varsinkin kuuntelin yhtä laulua jonka ystävä mulle vinkkas. Sopi kyllä mun tunnelmaa ja sit kuuntelin toistakin biisiä varmaan kymmenen kertaa saman.

Mulla on tänään lääkkeiden haku päivä. Aattelin että kävelen apteekkiin yksikseni ja teen koiralenkit erikseen. Toi mun koira rukka on laihtunut niin sairastellessaan että en viitsi sitä pitkiä matkoja kävelyttää ennenkuin saa painoa takaisin. Soitan eläinlääkärille ja kysyn vähän neuvoa ja pitää samalla varata aika rokottukseen ja verikokeisiin. Ei taaskaan tarvii miettii mihin menee veronpalautusrahat.

Taidan mennä hetkeksi vielä pötköttelemään. Ettei tulis niin kamalan pitkää päivää. Kun en kummiskaan osaa niitä päiväunia nukkua.

https://www.youtube.com/watch?v=GgBMgbEa9tE

https://www.youtube.com/watch?v=0mTLf8-unSg

Mä kokeilin näitä. Oli aika paljon harjoituksia ja ihanaa taustamuusiikkia. Sitä kokeilen sitten nukkumaan mennessä että toimiiko mulla.

Hei Sakira. On kiva kuulla,että olet innostunut kokeilemaan uusia juttuja. Se on vireyden merkki ja näkee kaikesta,että olet valmis tekemään työtä toipumisen eteen.Itsehän siinä on avainasemassa,ei muut voi olla kuin taustalla. Työtä kaikki vaatii,mikään ei tule ilmaiseksi ja kukaan ei voi toisen elämää elää ja pureksia valmiiksi.
Tultiin tänään kissan ja koiran kanssa kaupunkiin. Oli niin pimeää ja synkkää maalla. Täällä sentään katuvalot valaisemassa.
Toivon koirasi saavan painoa lisää nyt kun tauti selätetty. Minun koirani on tanakka yli 30-kiloinen pötikkä. Kysyin eläinlääkäriltä onko liian lihava,mutta sanoi ettei huolta. On kiinteälihainen ja tanakka tyttö,ei siitä sirompaa saa ja hyvä niin. Se ulkoilee ja liikkuu paljon ja on voimakas. Mies kouluttanut sen onneksi hyvin,ei vedä eikä riuhdo hihnassa. Sen kanssa on hyvä liikkua kadullakin.

Hei kiitos!
Noista voi olla apua mullekin.

Mollyan ihailen niin hyvin koulutettuja koiria. Mä oon vähän epäonnistunut siinä että jos koiraa saa vainun , näkee toisen koiran tai muitaa eläimiä niin se alkaa vetää hihnassa. Mikään ei tepsi ei komennot ei herkut. Se vaan innostuu niin. Muuten kulkee aika nätisti hihnassa ja nykyään on muutenkin hidastanut vauhtia. Niin ja Mollyan kiitos kannustavista sanoista. Niinhän se on että jotain täytyy itekkin tehdä että toipuu. Ja tavallaan hyväksyä se että sairaus on uusiutuva mutta että se tulee ja menee, omalla ajallaan.

Soroppi kiva jos sullekkin ois hyötyä noista rentoutusjutuista. Mä laitoin illalla rentouttavaa musiikkia soimaan kun menin nukkumaan. Luultavasti sammutin sen jossain vaiheessa yöllä. En vaan muista ees heränneeni. Nukuin viikon parhaat unet viime yönä. Pidän unipäiväkirjaa niin siitä huomaa miten unen pituus ja syvyys vaihtelevat.

Harmi vaan että yuotubesta poistui käytöstä kaikki mun lempi kappaleet. Nyt ei voi soittaa nonstoppina hyvää musaa taustalla.

Tänään mulla on aika hoitajalle, se on hyvä ja sitten on viimeinen ahdistuksenhallintaryhmä. Se ois kyllä voinut jatkua pidempäänkin ja harmittaa kun multa jäi ne kolme kertaa väliin sairaalassa ollessani.

Mulla on tänään ollut hirmu surullinen olo. Kaikki asiat itkettää ja kaikki musiikki mitä oon kuunnellut on jotenkin koskettanut. Oon varmaan valinnutkin sellaista musiikkia mikä liikuttaa. Mutta mulle tää on vähän uutta kun en oo pitkiin aikoihin kuunnellut oikein mitään.

Kohti- ryhmä kävi aamulla . Kerroin että olen ollut masentuneempi viimeiset päivät mutta onneksi sille riitti se vastaukseksi että oon hoitajan kanssa jo asiasta puhunut. Sain sovitut työt tehtyä ja olivat sitä mieltä ettei mun toimintakyky ihan oo nollassa kun saan sen tehtyä mitä etukäteen on puhuttu. Kaksi kertaa vielä tulevat ja sitten on palaveri hoitajan kanssa. No onhan mun koti nyt aikapaljon siistimmässä kunnossa.

Mutta muuten tää päivä on ollut pitkä ja yksinäinen. Ajatukset kokoajan siinä että mitä söis tai ei söis seuraavaksi. Lisäksi luin yhden hoitajalta saadun jutun ja se meni suoraan selkärankaan. Kosketti niin.

Heippa sakira! En malttanut kokeilla viime viikolla vielä noita linkkien harjoituksia, vaikka välillä taisinkin olla niin jännittynyt että olisivat tulleet tarpeeseen 🙂 Kivaa että sulla meni jokin aikaisempi yö nukkumiset hyvin! Mä pidin joskus unipäiväkirjaa sellaisessa verkkopalvelussa mutta sit kun se lakkautettiin, en jatkanut sitä omin päin.

Olin jokin aika sitten yhdellä kurssilla missä ohjattiin sellainen kiva meditaatioharjoitus, jossa ensin rentouduttiin ja asetuttiin paikalleen, ja sitten kuviteltiin minuus sellaiseksi vuoreksi jonka päällä voi kulkea kaikenlaisia eläimiä tai kasvaa kaikenlaisia kasveja (ajatuksia tai uskomuksia), tai jolla sää (tunteet) vaihtelee. Ajatuksena oli kai jotenkin vahvistaa sellaista olosuhteista riippumatonta hyvänolontunnetta.

Miten nyt voit? Mulle tulee suht-usein (tai ainakin parin viime viikon aikana on tullut) sellaista "herkkiä kausia" että monesti hyvät asiat (esim kaunis musiikki, tai kirjat tai elokuvat tai vaikkapa vaan rakkaiden ihmisten ajatteleminen) alkaa itkettämään. Sen koen oikeastaan aika miellyttäväksi. Millaisia ajatuksia/tunteita siihen sun itkuisuuteen liittyy?

Hyvää viikonloppua ☺️❤️

Hei Sakira! Joskus se elämä vain on kuin vuoristorata,ei sille voi mitään. Kyllä itkeminen joskus myös puhdistaa. En ole saanut ystävääni tekstarilla yhteyttä. Kummallakin uudet puhelimet ja ei osata tätä ratkaista. Joskus voi viesti tulla,sitten ei. Osaako joku neuvoa asiassa.
Täällä nyt puhdas lumipeite ja on tosi kaunista kaupungissakin. Tosin lumiaura herätti varhain. Hyvää päivän jatkoa!

Mun surullisuus ja masentuneisuus jatkuu. . Ei mitään virtapiikkejäjä välillä tai ilon läikähdystä. Ooon vaan surullinen. Lisäksi tänään on taas ahdistanut. otin lääkettä ja kuuntelin taas rentoutumisohjelman tai oikeastaan pari ja sitten nukahdin. Jouduin perumaan tän päivän menon jota oikeasti olin jo odottanut. Olisin nähnyt yhden ystävän jota en oo nähnyt vuosiin mutta mulla ei ollut kykyä siihen. Eikä se johtunut siitä ihmisestä yhtään. Ne kyllä tietää mun sairauden ja kait jotenkin pystyvät ymmärtämäänkin etten voinut mennä. Ehkä kutsun heidät tänne mun luo joku kerta kun en ole uskaltanut heille lähteä seikkailemaan. Ja nyt ei oo ollut rahaa bensaankaan.

Soroppi mielenkiintoinen meditaatio harjoitus. Mä tykkään sellaisista just missä voi käyttää mielikuvitusta apuna vaikka se progressiivinen rentoutus tekee hyvää kun onn sellainen jännittäjä tyyppi.

Mun itkuisuus on varmaan vaan osa tätä sairautta. Ja niinkuin Mollyan kirjoitti niin sellaista vuoristoradassa kulkemista. Mulla vaan nyt tunteet heittää laidasta laitaan. Tai ei ihan sillä huippu hetkiä ei kyllä oo ollut.

Musiikki, laulut, saa mut itkemään jos ne vaan on herkkiä eniten oon kuunnellut ellinooran elefantinpainoa ja sit on joitakin muitakin jotka koskettaa syvältä asti.

Lisäksi sain hoitajalta sellaisen artikkelin turvallisuuden tunteen syntymisestä lapsuudessa niin se sattui kun tiedän että oon jäänyt vaille sitä turvaa enkä tiedä oonko omillenikaan pystynyt sitä antamaan oman osaamattomuuteni takia. Turha sitä tietty on nyt enää surra mutta itku on kummiskin herkässä. Ja osittain se on varmasti parantavaa.

Hei Sakira! Harva se saa täydellisen turvallisuuden tunteen lapsena,vaikka vanhemmat yrittäisivät parhaansakin. Tosin jotkut ei yritä. Toiset lapset ovat herkempiä,mikä toiselle ihan o.k ,on toiselle riittämätöntä. Kun itse on yrittänyt parhaansa,ei muuta voi.Jälkeenpäin voi itseä soimata,mutta hyödytöntä se on. Lapsen menettäminen tällaisia tunteita usein herättää ja pitää olla tarkka,ettei siihen tunteeseen vajoa.Elämä jatkuu kaikesta huolimatta,aivan erilaisena,mutta jatkuu kuitenkin.

Mollyan mä mä mietin lähinnä sitä että jos ei lapsena ei ole kehittynyt turvallisuuden tunnetta ja on siinä käsittelemättömiä asioita niin voiko omalle lapselle tarjota sen kummallisenpaa. Luin yhden jutun auttomaattisen hermoston kehittymisestä. Ja siinä valossa lapsuuden kokemukset on todella tärkeitä. Ja siihen auttaa vain turvallinen suhde terapeuttiin. Ja ehkä johonkin läheiseen ihmiseen. No en osaa sitä selittää. Mä kummiskin olin masentunut molempien lasten syntyessä ja pikkulapsuus ajan. Nuoremmalla on nyt masennus ja isommalla taitaa olla niin vahvat suojat päällä että sinne ei pääse kukaan tai mikään. Lapsen menettäminen on kamalin asia minkä tiedän. Siinä suhteessa mun murheet on pieniä.