Hei, Annabell!

Elämäsi ja olemisesi kuulostaa tosiaan yksinäiseltä. Jos ymmärsin, ei miehesi ole suomalainen. Olisiko hänestä mahdollista, että muuttaisitte suomeen sen sijaan että muuttaisitte hänen kotimaahansa. Näin olin ymmärtävinäni. En nyt tiedä oikeasti yhtään mitään, mutta voi olla, ettei olosi parane ainakaan toisessa vieraassa maassa asuessa.

Halusin vastata sinulle, että olen lukenut viestisi, ja olet ollut ajatuksissani. Haluaisin auttaa tai edes kirjoittaa jotain järkevää, mutta en tosiaan osaa ainakaan tässä vaiheessa auttaa sinua. Toivottavasti jollain toisella on muutakin sanottavaa... Olet ainakin rikkonut äänettömyyyden muurin ja etsinyt apua...

Voimia sinulle!☺️❤️☺️

Hei Jardin Prive!

Kiitos ihanasta viestistäsi! ☺️❤️
Tosi kiva lukea viestisi. Olen, lukenut vähän tuota pitkää Jardin Prive viestiketjua täällä, ja inspiroiduin siitä jotenkin, pitääkin lukea lisää niitä. 😉 Kiitos ajatusten lähettämisestä! ja kiitos paljon, että kirjoitit niin mukavasti.

Juu, totta että miehini on toisesta maasta, ja olemmekin miettineet nyt ensisijaisesti Suomeen paluuta.
Tietysti siinä tulee hieman ongelmia miehen kielitaidon osalta, ja sen suhteen sen kannalta, että mun pitäisi sitten olla se ensisijaisesti joka kävisi töissä... Mutta voisihan sitä kokeilla.
Olen asunut yhteensä noin kakstoista vuotta ulkomailla eri vaiheissa, ja se vaikuttaa kyllä aika paljon omaan persoonaan, uskoisin. Jossain vaiheessa mulla ainakin on jotenkin väsynyt sellaiseen turvattomuuteen, mitä tulee kun ei ole läheisiä kontakteja, samalla tavalla mitä vaikka oman perheen ja sukulaisten kanssa olisi.
Olenkin koittanut katsella työpaikkoja Suomesta, ja melkein, melkein alkanut hakemaan työpaikkoja!
Silti, en ole ihan varma, että haluanko hakea töitä Suomesta (tai mistään), koska mulla on sellaisia kokemuksia, että olen mennyt uuteen työpaikkaan, ja lähtenyt tyylin ensimmäisellä viikolla pois, kun ei vain ole tuntunut siltä että kestäisi olla siellä. Tosin toisilla työpaikoilla olen tullut ihan suhteellisen hyvin sosiaalisesti toimeen, ja työni olen aina tehnyt tosi hyvin ja saanut siitä paljon kiitosta. Sen takia olenkin aina ollut ihan jaksamisen äärirajoilla töissä, jotenkin aina vain tosi suurella itsekurilla tehnyt hommia. Nyt kun on puolitoista vuotta ollut työttömänä, niin miettii, että mitenhän sitä reagoisi töissä yhtäkkiä.
Vielä, kun olen huomannut kokemuksesta, että Suomi tuntuu myös "ulkomailta" nykyisin, kun on ollut niin pitkään poissa, että mitenhän sitä taas sitten onnistuisi työpaikalla olemaan. Pakkohan sitä olisi jonnekin hakea, mutta tuntuu ihan kauhealta, että menisi jonnekin paikkaan, vain tajutakseen, ettei se työ sovi ollenkaan, joko että tylsistyy ihan hirveästi, tai sitten että on ihan kamalan stressaavaa työtä ja tulee yliannostus paineita. Haluisi todellakin löytää jonkun sellaisen paikan missä viihtyisi pitempään.
Kun ajatus olisi sellainen, että tämän 'kriisin' myötä tulisi nyt keskittyä muuttamaan omaa asennetta elämään, ja löytää jonkinlaista tasapainoa. Joten, en haluaisi hakea töitä niin, että lopputuloksena olisi taas täysi töihin keskittyminen ja sitten uupuminen, vaan että voisi keskittyä myös joihinkin muihinkin elämän osa-alueisiin, kuten vaikka ihmisten tapaamiseen ja heidän kanssa olemiseen, ja luonnonmukaisempaan elämään ja henkiseen ja fyysiseen tasapainoon.
Siksi koitan käydä läpi muitakin vaihtoehtoja, jotka voisivat mahdollistaa toisenlaisen elämäntavan, ja rauhallisemman olotilan. Siis todellakin sellaisiin ihan tavallisiin juttuihin haluaisi keskittää huomiota.

Tämä oli nyt tälläinen sekava vyörytys tyypinen kirjoitus, mutta ehkä tämä jotenkin selvittää ajatuksia.
Mutta siis, Suomeen haluaisin todellakin muuttaa takaisin, kaipaa kyllä niin paljon metsää ja järviä, metsäteitä, polkuja ja kaikkia ihania yksinkertaisia asioita mitä Suomessa on. Nytkin tulee ikävä syksyä Suomessa kun ajattelee.

kiitos!
🙂

Hei, Annabell! Kiva kun kirjoitit tilanteestasi lisää...! Kunpa olisi löydettävissä keskitie. Riitävän kiinnostava työ, mutta ei liikaa vaativa. Mikä sellainen voisi olla? Ja kaipa miehesikin voisi löytää töitä Suomesta. Ei jäisi perheen ylläpito pelkästään sinun varaasi.

Kirjoitit ensimmäisessä viestissäsi, kuinka haluaisit asua ja elää luonnonmukaisesti (ymmärsinhän sen oikein?). Mitä mieltä miehesi on ajatuksestasi? Olisiko se oikeasti mahdollista? Jossain... Jossakin mittakaavassa... Joskus...?

Mukavaa viikonloppua! Onhan miehesi vapaalla nyt?

😍

JP

Hei Annabell

Mielenkiintoisia haaveita sinulla. Itsekin haavelin samantapaisesta elämäntavasta. Talo rantasaunoineen jossain kauniin järven rannalla, pieni punainen talo, iso kasvihuone jossa kasvaisi vaikka mitä. Kanat kotkottaisivat vapaana pihalla, kissa makaisi auringon paisteessa portailla ja lapratorinnoutaja loikoilisi nurmikolla. Sisällä iso käsityöhuone jassa voisin toteuttaa ideoitani. Mies joka olisi taitava käsistään jne.

Minun kohdalta juna on mennyt, pyöratuolista käsin vähän vaikeaa ja mies jolla on peukalo keskellä kämmentä. Ei tulisi mitään.

Mutta sinulla hyvä Annabell on mahdollisuus toteuttaa unelmasi. Sinulla on vaikeaa olla A 4 tapaisessa työssä, joten oma yritys olisi hyvä ratkaisu. Tietenkin pääomaa on oltava ja että miehesi innostuisi asiasta. Suomesta löytyy varmasti suhteellisen edullisia pientiloja, samaten Ruotsista.

Suomeen en suosittele muuttoa jos haluaa tavallisiin töihin. Kaikki on tehty vaikeaksi.

Kipin kapin tietokoneelle ja suunnittelemaan.
Hyviä idea päiviä sinulle

Leijona 55
🌻🙂🌻🙂👍

Hei taas.
Edellinen kirjoitus oli vähän …ei aivan loppuun ajateltu. (Niinkuin yleensä minun kirjoitukset.)

Asun itsekkin ulkomailla ja tiedän mitä on kun lähi sukulaiset ovat kaukana. Minun mieheni on samasta maasta jossa asumme, joten hänen sukulaisilta olen saanut jonkinlaista tukea vaikeina aikoina. Mutta hekin asuvat kaukana meidän asuinpaikalta.

Olet masentunut ja yksinäinen vieraalla maalla. Ei aivan helppo tilanne. Ei ole helppoa mennä terapiaan kun vieraalla kielellä on vaikeaa ilmaista itseään. Suomen kieli on kuitenkin se «tunne kieli». Ainakin minun kohdallani. Vaikeuksien kertominen suomeksi saa minut itkemään.

Olisiko mahdollista saada harjoittelupaikka jostain lähistön ekotilalta niin voisit kokeilla sellaista elämtapaa. Entä Suomi seurat. Suomi seuran kautta voisit löytää suomenkielisiä ystäviä.

Koita puhua vaikeuksistasi ja haaveistasi miehellesi. Koittakaa yhdessä löytää paras ratkaisu tilanteeseen.

Voimia sinulle elämässä eteenpäin.
🌻🙂🌻

Hei!

Kiitos sekä Jardin Prive että Leijona 55, teidän ihanista viesteistä. ☺️❤️ Ootte molemma ollu mulla mielessä, ja olen koko viikonlopun ajatellut kirjoittaa.

Olin tänään ulkonä kävelyllä, mikä vaikutti tosi paljon ja positiivisesti mielialaan. Oon viimeiset päivät ollut paljon rauhallisempi sisältä päin fyysisesti, niin mielikin on voinut rauhoittua. Huomaan, että jos en mene ulos koko päivänä, mieliala on tosi levoton ja ei kovin asettunut. En yleensä halua mennä ulos, koska pelkään että edellisen työpaikan työkaverit tulevat vastaan, ja kun tarpeeksi kauan on sisällä ei enää halua lähteä ulos laisinkaan. En ole varmaan pariin viikkon mennyt yksin ulos. Oon ainoastaan illalla pimeässä mennyt mieheni kanssa joko kävelylle tai olemme hyppinyt hyppistä. Nyt oli ihana kävellä päivän paisteessa puistoissa ihan yksin. 🙂

Mulle kävi omituinen tapaus puistossa. Siellä istui puiston penkillä vanhempi mies joka tarvitsi apua johonkin, mutta puhui saksaa/italiaa, joten en ymmärtänyt. Pyysin yhtä ohikulkijaa, vanhaa naista (jolla oli ihana sheltti-koira) auttamaan, ja hän ymmärsi tietysti miestä ja selitti että miehellä on parkinsonin tauti ja tarvitsee jonkun auttamaan taluttamaan hänet kotiin, ja hän asuu noin parin korttelin päässä. Nainen ei aluksi halunnut lähteä mukaan, koska hänellä oli itsellään dementiaa sairastava mies kotona yksin, mutta lähti sitten onneksi myös auttamaan, ja talutimme lopulta miehen yhdessä kotiin ja hänen olohuoneeseen nojatuoliin istumaan. Ilmeisesti miehelle tulee välillä aivoissa motorinen katkos ja hän ei enää sen jälkeen pysty liikkumaan ilman apua.
Lähtiessämme, jo ulkona, tämä vanha nainen puheli minulle, että olet nuori, kannusti että nuorena on tehtävä asioita joista pitää (vaikken ollut kertonut itsestäni mitään), ja se on tärkeää, että hän nyt vanhana elää vain muistoillaan. Että päivänä minä hyvänä hänen oma kuntonsa voi olla yhtäkkiä huono, ja kertoi dementiaa sairastavasta miehestään.

En ole monenkaan paikallisen kanssa täällä jutellut noin extempore, joten tuo kokemus ja kohtaaminen tuntuu tosi tärkeälle. Oli kiva voida auttaa, ja samalla tulee selvemmäksi koko ajan, että asioita on tehtävä nyt eikä myöhemmin.

Mietityttänyt juuri tuo, ja tuntuu että tullut paljon vahvistusta sille, että todellakin sen seuraaminen, että tekee mistä pitää tai mistä haaveilee on oikea tie.
Mitä kirjoitat, Leijona55 että sulla on juna jo ohitse, että itsekin haaveilit samantapaisesta elämäntavasta, on mietityttänyt.
Toisaalta haluisin ajatella, että missä tahansa paikassa ja fyysisessä/henkisessä tilassa voi aina tehdä valintoja, jotka on enemmän siihen suuntaan miten itse haluaa elää. Ei sen tarvitse välttämättä olla maatila, se voi olla vaikka puutarha parvekkeella tai kasvilampuilla sisällä, tai kasvis/vegaaninen ruokavalio, jos niin haluaa. Tai pyrkimys minimalismiin, tai roskajätteen vähentämiseen (ajattelen nyt ulkoisia asioita mistä itse haaveilen, ja pidän tärkeänä).
Tiny house-liike on kiinnostanut hirveästi just sen takia, että se voi mahdollistaa sellaisten asioiden tekemistä mitkä muuten tuntuisi aivan mahdottomilta. Esim. asua omassa “omakotitalossa” ja että on puutarha ja voi kasvattaa omia vihanneksia osittain, ja toisaalta että voi elää ilman tai pienellä asuntolainalla, siinäkin tilanteessa että vuokrat nousevat tms. On vaan jotenkin viehättynyt siihen ajatukseen, että vähemmällä voi tulla toimeen, joka sitten toisaalta voi mahdollistaa muita asioita.
Munkaan mies ei ole mitenkään erityisen käytännöllinen, enkä itsekään ole mitenkään käytännöllinen, useimmat ihmiset nykypäivänä eivät varmaan ole, mutta on myös mahdollista oppia ja muuttua.

Mutta juu, pidin hyvin paljon viestistäsi Leijona55, että nyt suunnittelemaan, ja aloitinkin suunnittelemaan pientä taloa (koitan tehdä mahdollisimman pienen, muttei liian pienen) ja suunnitella kasvimaata, ja muita asioita. Myös pidän ajatuksestasi yrittämisestä. En ole vielä ollenkaan varma, mitä koittaisin lähteä tekemään, mutta tavallaan ajatus siitä että koittaa jättää paineet siitä että sen on oltava jotain hienoa josta saa paljon palkkaa, auttaa ahdistusta tulevaisuudesta.

Kiitos Jardin Prive, kun kirjoitit uudelleen. 🙂 Joo, mieheni oli nyt (pe-ma) viikonloppuna kotona, niin oli seuraa ainakin, ettei yksin. (me ollaan kyllä molemmat sellaisia ruudun tuijottaja nörttejä…) Ja juu, olemme nyt enemmän ja enemmän kallistuneet Suomeen muuton kannalle. Meillä olisi mahdollisuus asua tosi edullisesti, koska mun vanhemmilla on asunto kaupungissa joka on suurimman osan tyhjillään, koska ovat itse maalla. Toisaalta voisin suunnitella ja alkaa tehdä kasvimaata sinne maalle, ja suunnitella pientä mökkiä sinne. Siellä olisi tilaa. Ainoa huono puoli on että omalla alallani (ja mieheni myös) käytännössä suurin osa töistä on Helsingissä. Mutta jotenkin en enää haluaisi muuttaa Helsinkiin töihin. Siellä on niin kallista elinkustannukset, enkä oikein ajattele että haluaisin pitempään asua niin kaupunkimaisesti… tai yksiössä. Mutta jos saisin jonkun työpaikan, missä voisin olla, vanhempieni asuinkaupungista, voisimme tehdä paljonkin kaikenlaisia asioita, ja silloin myös tehdä puutarhaa yms. ja ainakin kesällä viljellä pienimuotoisesti jotain ja tehdä polttopuita. Se on hyvinkin mahdollista.

Vaikka asiat paperilla olisi näin, niin siihen on vielä matkaa, ainakin siltä tuntuu. Luultavasti jouluna ollaan muuttamassa, kun vain tehdään päätöksiä. 🙂
Ymmärrän tosi hyvin Leijona 55, mitä kuvailet että olet myös ulkomailla ja masentunut ja yksinäinen. Joka päivä pitäisi olla hirmu hyvä rutiini, ja pitää itsestä huolta ja pysyä positiivisena, ja silti yksinäisyys hiipii jostain suunnasta. Täälläkin puolitoista vuotta sitten kun olin ihan selkeästi masentunut ja menin työkkäriin, täällä on tosi kovat aktiivisus vaatimukset siitä että saisi työkkäriä, eivät ne mitenkään voi auttaa mielenterveyden kanssa, koska ei ole mitään yleistä sairasvakuutusta, tai mitään terveydenhoitajaa tms. tai ammattiliiton mitään tukea, Itse on koitettava selviytyä. En pystynyt tietenkään niitä aktiivisuus vaatimuksia täyttämään, joten en lopulta koskaan saanut sitä työkkäriäkään, tai mitään muutakaan apua 😋
Se on silti oma juttunsa, että vaikka olisi aika hyvällä mielellä, niin sitten kun joka päivä on vain yksin kotona, niin alkaa vaan mieliala madaltua. Tarvii vaan koittaa taistella sitä vastaan, ja vaikka ei aina ne rutiini asiat tunnu niin mielenkiintoiselta, niin jos niitä onnistuu tehdä, niinkuin vaikka mennä ulos tai siivota vähän, niin auttaa se ainakin vähän pääsemään eteenpäin. Ja aina voi aloittaa alusta.

Kiitos teille hirveesti viesteistä, lämmittää mieltä tosi paljon teidän viestit ja myös kirjoittaa asioista. 🙂
Voimia teille molemmille myös Jardin Prive ja Leijona 55, ja kaikille muillekin myös 🙂
Ja kivaa päivää teille.
🌻🙂🌻

(Ja juu, munkaan viestit ei todellakaan ole aina niin loppuunmietittyjä…joten toivon etten vahingossa loukkaa ketään)

tää nyt on taas tälläinen tyhmä aloitus, mutta onko kukaan täällä kokenut sellaista, ettei saa itseään motivoitumaan töiden hakuun?
Onko tämä sellainen tunne mitä muilla on? Siis päivittäin katson työpaikkoja, mutten saa itseäni motivoitumaan hakea yhtäkään.
Siis yököttää ajatus että joudun myymään itseäni ahkerana, tunnollisena, kuuliaisena, mitä lie, sitoutuvana ja omistautuneena työntekijänä.
Kun mua rupeaa tylsistyttämään näissä työpaikoissa niin nopeasti, en pidä useiten työkavereistani, ja kaikista vähiten pomoista. Tai ainakin mulla on sellainen pelko.
En tiiä onko muut kokeneet tätä? Olin sellaisella työkkärin tuputtamalla työttömien itsensämarkkinointi-kurssilla noin vuosi sitten ja kaikki muut osallistujat siellä vaikuttivat tosi motivoituneilta hakemaan töitä. Sieltäkin sitten poraten lähdin kotiin, kun suoritusvaatimukset olivat liian suuret ja ne muut työttömätkin olivat niin pelottavia ja motivoituneita siellä... (muita "korkeakoulutettuja expatteja" 😟)
En tiiä oonko niin ylpeä, vai mikä mussa on vikana, kun en vaan millään halua mennä oman alani työpaikoille. (enkä muunkaan alan)

Siis olen aina ollut todella kuuliainen ja ahkera ja aina yrittänyt olla "paras" mitä voin työpaikalla. Mutta sitten vain tajunnut kuinka raadollista tuo työelämä oikein onkaan, että lopulta vaan käytetään hyväksi ihmisiä. En tiiä yhtään mitä tekisin työkseni, mutta oma ala ei enää kiinnosta, silti tuntuu etten pääse siitä eroon. Mun piti tehdä väitöskirja, mutta siinäkin epäonnistuin, kun tuli paniikki siitä työmäärästä, ja laajudesta, ja sitten lopulta kieltäydyin siitä työstä. Niin nyt sitten kun tämä akateeminen tutkimus polku on sitten tullut vähän niinkuin tiensä päätteeseen niin en tiedä mitä tekisin, ja olen neuvoton suunnasta. En haluaisi olla dramaattinen, mutta nyt jo 1,5 vuotta työttömänä koittanut keksiä suuntaa, mutta tuo sama peikko vaan kummittelee, etten keksi mitä työtä lähtisi tekemään tai edes koittamaan. Ainoa mikä vähän kiinnostaa on viherala/puutarhanhoito/puutarhuriyrittäjä/floristi tms, mutta en ole myyjä henkinen ihminen. Tai jotain vähemmän tärkeilevää ja macho-toimisto-kukkoilu-alaa kuin omani. Jotain ihan normaalia, pienemmän ihmisen työtä, missä saisi olla oma itsensä. En uskalla tehdä alan vaihtoa ainakaan vielä, koska noilla aloilla palkkaus on kai aika pientä. Olen niin kyllästynyt kovin suuriin vaatimuksiin joita itse asetan muille ja itselleni. En jaksaisi enää, en jaksa liikoja vaatimuksia. Haluisin vain olla rauhassa, mutten haluisi olla toimettomana niinkuin nyt. Ammattiliitosta en saa apua, koska mun kirjani on ulkomailla, eikä mulla ole työttömänä varaa mihinkään 100e tunti psykologiaikoihin 😭
Johtuuko tämä vaan kaikki siitä että olen kiittämätön todellisuuspakoinen lellikki... 😐 😑❓ 😭 koitan kyllä piiskata itseäni eteenpäin, ja koitan etsiä niitä töitä. Siis luulen, että oleskelen haavemaailmassa suuremman osan aikaa... 😴

Päätin, että jos vaan nyt koittaisin tehdä ja saada tehtyä työhakemuksen ja edes yhden työhakemuksen lähetettyä kotikaupunkini johonkin toimistoon, jossa saatettaisiin mahdollisesti tarvita työntekijää.
Mieheni lupasi auttaa, joten otan sen nyt tämän viikonlopun tavoitteeksi.
Edes yhden työhakemuksen. Ja sitten siitä voi aloittaa ja niitä sitten kopioida.

Ja sitten jos saisin työpaikan, tai edes kokeilisin työntekoa, niin sitten voisin tehdä paljon niitä asioita mistä haaveilen helpommin, kokeilla niitä, tehdä niitten eteen asioita iltaisin ja viikonloppuisin, ja olisi myös hieman rahaa tehdä niitä juttuja.

En Helsinkiin nyt halua, koska sitten menee paljon rahaa vuokraan, ei ole kiva olla loputtomasti aikuisena yksiössä, ja ei mitään kontaktia perheeseen edelleenkään. Joten otan tämän nyt oikeasti tavoitteeksi.
Ja koitan tehdä sen nyt viikonloppuna, vaikka se tarkoittaakin, että tarvii olla vähän nöyrempi, ettei osaa kaikkia asioita siellä toimistossa, ja että sitten taas joutuu olemaan tylsissään töissä. Mutta jos en saa töitä, tai se ei tunnu onnistuvan, niin voisin sitten mennä opiskelemaan sitä puutarha-alaa tms. Koitan nyt ainakin.
🙂👍 🙂👍 🙂👍 🙂👍

Hei Annabell.

Toivottavasti teillä oli antoisa viikonloppu ja yksi tai monta työhakemusta on postissa matkalla jonnekin…

En kerkiä kirjoittamaan juuri nyt tämän enempää, mutta olet ajatuksissani ja odota että kirjoitat lisää.

Terveisin Leijona55

🌻🙂🌻

Hei Leijona 55,

Kiitos kivasta viestistä 😍
Juuh, laitoin sitten viimetipassa sunnuntai yönä yhden työhakemuksen. Sitten heti maanantai heti sainkin kutsun skypehaastatteluun ja tänään juttelinkin sitten niitten kanssa jo. Hmmm, juu nopeaa toimintaa, mutta nyt onkin sitten aika tyhjä olo, kun tuli vähän sellanen olo että teettävät ylitöitä, ja se ei oikein mulle käy kun on loppuunpalamishistoriaa. Jouduin sitä tenttaamaan niiltä, niin ei sitten ehkä kauhean ideaali haastattelu. Tuntuu että ne myös teki kaikkensa väheksyäkseen mun taitoja ja osaamisia, siinä toivossa kai että palkka alempi. Mutta oon kyllä luonteeltani jo valmiiksi ihan "nöyrä", itsekriittinen ja myös vaatimaton palkkatoiveessa heidän reaktiostaan päätellen. En siis tuonne paikkaan kyllä mene. Ihmetyttää että miten noi pomot on tommosia niin usein. Eipä tuommonen paikka kiinnosta työntekijöitä jos vaan väheksytään heitä ja manipuloidaan siihen ylityön teettämiseen. Siitä oon ylpeä että kuulustelin niitä ja pidin puoliani, muuten en olisi välttämättä saanut tuota selville, tai eihän sitä nyt varmaksi voi tietää. Harmittaa kun tuo työelämä on nii usein tuota... Ei kovin kannustavaa/motivoivaa... Ja siitähän pääsee siihen, että minkä takia se omavarainen viljely kiinnostaa niin paljon...😳

True success is figuring out your life and career so you never have to be around jerks.
-John Waters

😎

No voi hyvä tavaton,
Eihän ne tietenkään mua valinnu siihen työhön. En tiiä minkä takia niin paljon harmittaa, kun jos oisivat, niin oisin kieltäytynyt. Ehkä se että ei saanu tilaisuutta kieltäytyä niistä töistä, kun olivat niin vähätteleviä ja mitätöiviä osaamisestani ja kyvyistäni. Oisin halunnu vastata, etten ota niitä töitä vastaan koska ei vaikuttanu työpaikalta jossa tuettaisiin myös työntekijöitä, vaan enempi sitä vaan että oletetaan että työntekijät vaan "joustavat" siihen yhteen ja ainoaan, eli ylitöiden suuntaan. Huoh....
Vähän ja aika paljonkin mietityttää että pitäisikö voisiko vaihtaa alaa jo. Voisiko sitä tehdä jotain muuta elämässä.
Olen edelleen vähän niinkuin linnoittautunut kämppääni, sohvalla lähinnä vietän päiväni ja opiskelen viljely ja maatalousjuttuja netistä. Hirveesti houkuttelisi maatalous/pienviljely/vihannesviljely tai mikä vaan viljely tai maatilan pito, vaikka kanala, vaikken kanoista erityisemmin välitä, mutta ei ole mitään koulutusta eikä kokemusta muuta kuin kymmenvuotiaaksi asti omalta pikkuminimaatilalta.
Siis luen että tilakoko kasvaa ja maatilat lopettaa vaan edelleen koko aika, mutta silti houkuttelisi kokeilla jotain pienimuotoista, vaikka se ei olisi mitenkään älyttömän kannattavaa. Ainoa suurin piirtein mikä kiinnostaa on se pienen talon tai minitalon rakentaminen/kunnostaminen ja permakulttuuritilan/ csa viljelyn aloittaminen tms. Ja osittainen omavaraisuus.
Eihän mulla ole edes ajokorttia, mutta katsellut että hevosen lantaa saisi ilmaiseksi hakea, tarvitsisi sitä sitten kompostoida vuosi pari ennenkuin voisi kasvimaalla käyttää.
Kumpikin mitä oisin halunnu ammatiksi taiteilija ja maanviljelijä tai puutarhuri, niin enpä oo uskaltanu niille aloille mennä kun pelottanu toimeentulo. Mutta enpä tiiä, nyt kaksi vuotta työttömänä omalta alalta, enkä löydä enää sitä innostusta. Makaan vaan sohvalla, enkä edes halua hakea niihin työpaikkoihin mitä on tarjolla, ja sitten kun vaivoin puskemalla haen , niin vähättelevät että alusta sun pitää tällä alalla alkaa, kun kokemus yliopistolta tutkimuksesta, eikä siitä toimistotyöstä joka on muka niin kamalan erilaista ja ihmeellistä. Toimistossa kun oon ollu töissä, niin kyllähän se on päivän mittaan vaikea pysyä hereillä, kun on niin tylsää, puuduttavaa ja yksitoikkoista se hiiren näpyttely. Sitä samaa puuduttavaa näpyttelyä se siellä yliopistolla on, ei se nyt todellisuudessa ihan niin hirveän erilaista ole.
Voi että.... Kyllä harmittaa, mutta kyllä on hyvä ettei tarvinnu mennä sinne paikkaan, ei oo hyvä että niin alentavasti puhuvat työnhakijoilleen ja painostavat heti haastattelussa ylitöihin..
Hitsi kun vaan uskaltaisi tuonne ulos lähteä...aurinko paitaa siellä. Tai syödä jotain...

huoh,
en tiedä kuinka järkevää on tänne kirjoitella, mutta mutta...
tänään on vähän erityinen päivä, koska olen illan yksin, eli ei nyt mitenkään ihan hirveästi, mutta tuntuu ihan älyttömältä, koska oon siis koko päivän ollut tietokoneella sohvalla, ja syönyt ainoastaan paahtoleipää ja banaania koko päivänä. Siis nämä ovat taas näitä päiviä, jolloin en tee mitään järkevää sinällään. nyt olen siis koko päivän "opiskellut" kaikkea maatalous liittyvää koko päivän, ja alkaa olla ilta, niin alkaa tuntua aika todellisuudesta irralliselta ja varmaan aika matala verensokeri kun ei ole mitään järkevää taas syönyt.

...tulipa mieleen että joskus opiskeluaikoina kun olin muuttanut yksin ensimmäistä kertaa, niin silloinkin oli sama ongelma, eli että kun olen itekseni, niin menen niinkuin sellaiseen hibernaatiotilaan, ettei mitään järkevää pysty oikein tekemään. Tyyliin ahdistaa se hiljaisuus ja yksinäisyys, ja sitten vaan olen täysin "lamaantuneena" itsekseni, vähän niinkuin olisi häkkieläin joka ei oikein toimi rationaalisesti koska on erotettu lajitovereistaan. Ja sitten vaan niinkuin takertuu siihen tietokoneeseen ja kuunteleen sieltä juttuja ettei tarvitse olla yksin.

Hmmm, mietityttää että onkohan järkeä miettiä viljelijänä työskentelyä, jos se on aika yksinäistä, kun tuo yksinäisyys ei oikein suju. Mutta vielä pahempi on ihmisten kanssa olla työpaikalla. Ehkä pitäisi olla koira kaverina jos se auttaisi. Ihmetyttää vähän kun vaikuttaisi aika vähän naisia olevan puutarhureina/viljelijinä.

Miten te jotka elätte yksin pystytte säilyttämään toimintakyvyn/aktiivisuuden iteksenne?

No kolme päivää ny putkeen maannu käytännössä lamaantuneena sohvalla. Nyt alkaa vähän tuntua että helpottaa.
Oon kattonu maatalous videoita, ja katoin sitten opiskelupaikkoja puuarha-alalta, mutta ei oikein löytyny sopivaa.
Aattelin että haen kuitenkin yhteen työpaikkaan helsingissä vaikken niin haluisi sinne, mutta valitettavasti siellä on ne työpaikat. Voihan sitä sitten viikonloppusin mennä vaikka Onnibussilla maalle.
Olin jo ihan heittämässä hanskat tiskiin alani suhteen, mutta päätin nyt vielä koittaa jos hakisi julkisen puolen töitä jos yksityiset toimistot ei oikein nyt nappaa, voihan sitä kokeilla. Kokeilen ainakin tätä. Lupaan. Kokeilen.
🤕

Hei Annabell.

En ole nykyisin oikein voinnissani, joten toivon sinulle sydämmestäni että pääset suunnitelmissasi eteenpäin. 🙂👍🙂👍🙂👍

Leijona55

Kiitos Leijona 55,
Ja toivottavasti voit pian jo paremmin.
🌻🙂🌻