Hei!
En tiedä, onko muita lääkärikammoisia kuin minä. Mua on aina pelottanut lääkärissä käynti ja varsinkin, jos joutuu riisumaan edes paidan puhumattakaan enemmästä. Tammi- helmikuussa olin viimeksi lääkärissä kaatumisen vuoksi. Silloin oli ns. oma lääkäri.
Heinäkuussa mulla on lääkäri mm. työarvion tiimoilta sekä masennuslääkkeen tarkastus. Osaksi koronan ja kesälomien takia taas on vieras lääkäri. Olen kyllä kuullut häntä kehuttavan. Mua kauhistuttaa puhua hänelle mm. mun masennuksesta, masennuksen pahenemisesta sekä hetkittäisistä itsetuhoajatuksista. Mulla on vanhat traumat aktivoituneet aivan kuin kävisin kaiken tuskan uudestaan läpi.
11 vuotta sitten äitini kuoli ja sairastuin ekan kerran masennukseen. Silloin mulla alkoi kolmen vuoden lääkäri-potilassuhde työterveyslääkärin kanssa. Hän osasi auttaa ja neuvoa. Niin sitten tyl loppui ja loppui myös hoitosuhde. Se on mielestäni kultaakin kalliimpaa, että kokee lääkärillä tulleen kuulluksi ja autetuksi.
Nyt kaksi vuotta isän kuoleman jälkeen yksi lääkäri totesi astman, toinen lääkärillä antoi masennuslääkityksen, kolmas lääkärillä vaihtoi masennuslääkityksen, neljäs lääkäri antoi lääkekuurin kipuun ja viides lääkäri määräsi jatkuvan lääkityksen uuteen vaivaan. Ja osaksi siksi, että asun alueella, jossa ns. oma lääkäri on vaihtunut puolen vuoden välein. Nyt korona vei täältä oma lääkäri -järjestelmän pois joko väliaikaisesti tai pysyvästi.
Aattelehan. Jos elettäis aikaa vuosikymmeniä sitten, meitei olis leimoilla lyöty, oltais ehkä jossain kohdin vaan jotenkin kummallisia🤔, ehkä vähän🤐, ehkä jossain 🤪kohdin😂
Mutta muuten täydestä menty?!
*=*=*=*=*=*
Nuo sun perheen kokemukset, syviä jälkiä jättäneet.
Toivon vapauttavia kokemuksia tulevaisuudessa. Itsellä aikomus hakeutua tärinäterapiaan (TRE). Eräs samaa kokenut saanut siitä paljon apua. Ehkä se aivan normi-ihmisestäkin purkaa jännitteitä, vaikka käsitin ettei varsinaisesti stressinpurkumenetelmä taida ollakaan.
keskustelua kirjoitti:
Aattelehan. Jos elettäis aikaa vuosikymmeniä sitten, meitei olis leimoilla lyöty, oltais ehkä jossain kohdin vaan jotenkin kummallisia🤔, ehkä vähän🤐, ehkä jossain 🤪kohdin😂Mutta muuten täydestä menty?!
*=*=*=*=*=*
Nuo sun perheen kokemukset, syviä jälkiä jättäneet.
Toivon vapauttavia kokemuksia tulevaisuudessa. Itsellä aikomus hakeutua tärinäterapiaan (TRE). Eräs samaa kokenut saanut siitä paljon apua. Ehkä se aivan normi-ihmisestäkin purkaa jännitteitä, vaikka käsitin ettei varsinaisesti stressinpurkumenetelmä taida ollakaan.
Kiitos keskustelua! Pääsin reilu kolme vuotta sitten kerran pikaiseen tutustumaan TRE:hen. Sitten isä kuoli. Niin isän kuolemasta tulee tammikuussa kolme vuotta. Tänään olisi isin syntymäpäivä. Osaksi lakkasin elämästä kolme vuotta sitten. Se oli liian iso menetys. Siksi kai olen sairastunut monella tavalla. Olen kyllä älynnyt pyytää apua. Mikä on mulle tosi vaikeaa. Mun on pitänyt pärjätä pahoja vastaan itse.
Nyt olen jopa parille ystävälleni avautunut. Eivätkä he tuomitse mua. Ihmettelen kiitollisena, miten mulla voi olla niin ihania ystäviä. Toivon voivani huomenna paremmin. Huomisella tarkoitan tulevaisuutta. Ei paljoa tarvita, että kuolisin. Se on hyvin pelottavaa. Mun sairauksilla on riski tukehtua tai saan sydänkohtauksen. Jos niin tapahtuu, toivon olevani ihmisten ilmoilla, jotta saan avun. Kotona ollessani olen yksin. Eikä kukaan löydä mua, jos sairauskohtaus tulee. Tarvii kai tulevaisuudessa hommata turvahälytin.
Turvahälytin mulla on tässä, että pidän kännykän lähellä(ja virrassa), haenpa puita liiteristä tai käyn postilaatikolla tänä liukkaana aikana. Huolehdin sen akussa on virtaa. Sijaintitiedot on syytä olla päällä, ambulanssi osaa paikalle jos jotain sattuu.
Turvahälytinsysteemi, mitä se kustantaa? Sopimus sen tahon kanssa, johon hälytys menee? Josta apu tulee?
Lääkärikammosta, minulla on tälläinen.
Jo varmaan 15 vuotta sitten minulle suositeltiin erästä toimenpidettä. En pelkää niinkään sitä itse toimenpidettä vaan sitä mitä sieltä löytyy.
Mielessä kummittelevat syöpä, syövän esiasteet ja muut kamaluudet.
Ymmärrän että jos jotain on vialla, se tulee ajan myötä pahemmaksi ja siihen voisi saada apua. Silti se on kasvanut sen luokan möröksi mielessäni että kynnys on ylitse pääsemätön. Olen yrittänyt monta kertaa rohkaista mieleni ja varata aika sinne, mutta en pysty.
Sama pätee pariin muuhun vaivaan. Ajattelen itsekseni että "ensi keväänä" laitan vihdoin asian järjestykseen. Sitten se on taas ensi syksynä, sitten talvella ja taas ensi keväänä...
Tajuan että en pysty asiaa pakenemaan. Jos jotain on vialla niin se on ihan sama sanooko lääkäri sen minulle suoraan vai huomaanko sen muulla tavalla sitten kun se itsestään ilmoittelee. Silti ei vaan saa potkittua itseään ahteriin asian suhteen.
Kuten toisessa pidemmässä postauksessani selitin, on elämäntilanteeni vähintäänkin omituinen ja en tiedä miten tästä eteenpäin. Kaikki nämä purkautuvat myös pakko-oireina. Minulla on niitä aina ollut jonkinverran. Mutta nyt näiden ongelmien myötä ne ovat kasvaneet sietämättömiksi. Näiden mahdollisten (omien tai vanhempieni) sairauksien ajattelu, pelot, epätoivoinen tilanne, ne kaikki laukaisevat järkyttäviä rituaaleja ja pakko-oireita. Sitten kun joskus on välillä rauhallisempi, niin nekin ovat melkein poissa.
Alkaa jo loppua usko siihen että asiat muuttuisivat. Täytyy varmaan pitkästä aikaa varata aika mielenterveyshoitajalle ja keskustella näistä.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 10 kuukautta sitten.
keskustelua kirjoitti:
Turvahälytin mulla on tässä, että pidän kännykän lähellä(ja virrassa), haenpa puita liiteristä tai käyn postilaatikolla tänä liukkaana aikana. Huolehdin sen akussa on virtaa. Sijaintitiedot on syytä olla päällä, ambulanssi osaa paikalle jos jotain sattuu.Turvahälytinsysteemi, mitä se kustantaa? Sopimus sen tahon kanssa, johon hälytys menee? Josta apu tulee?
Kännykkä on hyvä. Se ei välttämättä ole käsillä, jos kotona pyörtyy ja kaatuu. Isälläni oli turvaranneke. Se maksoi n. 40€/kk. Kerran yöllä hän oli tippunut sängystä. Eikä lonkkavaivaisena päässyt itse ylös. Painoi ranneketta ja apu tuli puolen tunnin päästä.
Ed73 kirjoitti:
Lääkärikammosta, minulla on tälläinen.Jo varmaan 15 vuotta sitten minulle suositeltiin erästä toimenpidettä. En pelkää niinkään sitä itse toimenpidettä vaan sitä mitä sieltä löytyy.
Mielessä kummittelevat syöpä, syövän esiasteet ja muut kamaluudet.
Ymmärrän että jos jotain on vialla, se tulee ajan myötä pahemmaksi ja siihen voisi saada apua. Silti se on kasvanut sen luokan möröksi mielessäni että kynnys on ylitse pääsemätön. Olen yrittänyt monta kertaa rohkaista mieleni ja varata aika sinne, mutta en pysty.
Sama pätee pariin muuhun vaivaan. Ajattelen itsekseni että "ensi keväänä" laitan vihdoin asian järjestykseen. Sitten se on taas ensi syksynä, sitten talvella ja taas ensi keväänä...
Tajuan että en pysty asiaa pakenemaan. Jos jotain on vialla niin se on ihan sama sanooko lääkäri sen minulle suoraan vai huomaanko sen muulla tavalla sitten kun se itsestään ilmoittelee. Silti ei vaan saa potkittua itseään ahteriin asian suhteen.
Kuten toisessa pidemmässä postauksessani selitin, on elämäntilanteeni vähintäänkin omituinen ja en tiedä miten tästä eteenpäin. Kaikki nämä purkautuvat myös pakko-oireina. Minulla on niitä aina ollut jonkinverran. Mutta nyt näiden ongelmien myötä ne ovat kasvaneet sietämättömiksi. Näiden mahdollisten (omien tai vanhempieni) sairauksien ajattelu, pelot, epätoivoinen tilanne, ne kaikki laukaisevat järkyttäviä rituaaleja ja pakko-oireita. Sitten kun joskus on välillä rauhallisempi, niin nekin ovat melkein poissa.
Alkaa jo loppua usko siihen että asiat muuttuisivat. Täytyy varmaan pitkästä aikaa varata aika mielenterveyshoitajalle ja keskustella näistä.
<ul id="bbp-topic-revision-log-321469" class="bbp-topic-revision-log">
<li id="bbp-topic-revision-log-321469-item-321472" class="bbp-topic-revision-log-item">Muokattu kirjoittajan toimesta 21 tuntia, 41 minuuttia sitten.
Suosittelen, että menet mielenterveyshoitajalle keskustelemaan. Ymmärrän sun pelon, jos tutkimuksessa löytyy jotain. Ajoissa löydetty vaiva on nopeammin hoidettavissa. Onko sulla todella pelko jostain pahemmasta? Tsemppiä sulle! Toivottavasti sulla on Ed73 on kaikki kunnossa.
Suosittelen, että menet mielenterveyshoitajalle keskustelemaan. Ymmärrän sun pelon, jos tutkimuksessa löytyy jotain. Ajoissa löydetty vaiva on nopeammin hoidettavissa. Onko sulla todella pelko jostain pahemmasta? Tsemppiä sulle! Toivottavasti sulla on Ed73 on kaikki kunnossa.
Kiitos. Ei nyt varsinaisesti ole syytä epäillä mutta en ole saanut aikaiseksi sitä tehdä, jostain syystä aina menee jarrut päälle. Viime aikoina ollut muutenkin tilanteeni takia niin masentunut että ei riitä mielenkiinto kunnolla edes sängystä nousemiseen.
Jospa se tästä vielä...
Mielenterveyshoitajalle varasin ajan. Odotukset tosin eivät ole korkealla.
Suosittelen, että menet mielenterveyshoitajalle keskustelemaan. Ymmärrän sun pelon, jos tutkimuksessa löytyy jotain. Ajoissa löydetty vaiva on nopeammin hoidettavissa. Onko sulla todella pelko jostain pahemmasta? Tsemppiä sulle! Toivottavasti sulla on Ed73 on kaikki kunnossa.
Kiitos. Ei nyt varsinaisesti ole syytä epäillä mutta en ole saanut aikaiseksi sitä tehdä, jostain syystä aina menee jarrut päälle. Viime aikoina ollut muutenkin tilanteeni takia niin masentunut että ei riitä mielenkiinto kunnolla edes sängystä nousemiseen.
Jospa se tästä vielä...
Mielenterveyshoitajalle varasin ajan. Odotukset tosin eivät ole korkealla.
Hyvä Ed73!
En tiedä, minkä otsikkoni alle tämä sopii, kun on kyse terveystarkastuksesta ja työttömyydestä. Laitan sen nyt tähän.
Torstaina mulla oli vihdoin se työttömän terveystarkastus Waltissa. Päätin kävellä sinne, kun paikkurilla olisin ollut liian aikaiseen tai sitten olisi tullut kiire. Mulla kesti 45 minuuttia kävellä. Ei ollutkaan niin kylmä kuin piti. Liukasta oli, mutta laitoin nastat kenkiin, etten ainakaan alamäessä kaadu. Ennen Salorankadulle kääntymistä sain astmakohtauksen. Hengitys pihisi ulospäin hengittäessäni. Olin joutua paniikkiin. Oli pakko pysähtyä. En uskaltanut katsoa kelloa. Luotin siihen, että olen ajoissa. Oli tunteikasta mennä Walttiin, kun sillä tontilla olen ollut töissä 8 vuotta ja radan toisella puolella 12 vuotta. Terveystarkastus oli samassa rakennuksessa kuin olin v -92 työhaastattelussa. Samassa rakennuksessa tyttäreni aloitti yläasteen.
Terkkari oli tosi mukava. Käynti kesti 2 tuntia. Verenpaine oli korkea. Terkkari varasi mun puolesta mulle hammaslääkärin, mikä on toukokuussa. Oli kaunis ele, kun joku teki sen mun puolesta. Terkkari soitti mulle eilen vielä perään, kun oli huolissaan mun verenpaineesta ja kehotti mittailemaan ennen ensi perjantaista diabeteshoitajalla käyntiä.
Sain Walttiin lääkäriajan helmikuulle ja naislääkärille, mikä mulle on parempi vaihtoehto kuin mieslääkäri. Lääkäri on fysiatriaan erikoistuva ja tekee mulle työkykyarvion, mikä sitte toimitetaan myös te-toimistolle.
Tuli myös tietoon, että lääkäri, joka on määrännyt viime vuonna mulle lääkkeitä ja ollut vain ääni puhelimessa. Menee seuraavaksi Walttiin. Sitten aloin stressaamaan, kun jossain vaiheessa keväällä mulla pitäisi olla lääkäri terveysasemalla ilmeisesti tuon diabeteshoitajakäynnin jälkeen. (Waltin lääkäri ja terkkarit ovat myös terveyskeskuksen henkilökuntaa- Waltti on osa Voimahanketta)
Joulukuussa, kun olin psykiatrian poliklinikalla, sanoin lääkärille, että pelkään lääkäreitä. Toivon, että Waltin lääkäri lukee sen tiedon. En kyllä tajua itsekään, miksi pelkään. Ei ole helppoa, kun lääkärin on aina vieras. Mun on muutenkin vaikeaa myöntää ja kertoa, jos joku on vialla. Epäilen kai ettei mua uskota ja/tai vika ei ole hoidettavissa. Monesti on ollut ohje vaivaan, että ota buranaa. Niin en ole vaivautunut särkyjen kanssa mennä valittamaan minnekään.
Tänään mulla oli työttömien terveyspalveluissa Waltissa lääkärin tarkastus, jonka myöden tehdään myös työkykyarvio. Jännitin etukäteen tilannetta. Odotin lääkärille pääsyä, niin terkkari meni ohi ja tervehti iloisesti. Nyt näin kasvotkin. Viimeksi, kun olin terkkarilla, näin kasvoista vaan silmät.
Mun onneksi lääkäri oli nainen. Hän kyseli kaikkea ja jopa kuunteli. Pidin sitä suurena ihmeenä. Selän tutkimusta varten pyysi riisumaan alusvaatteisilleen. Nousin mukamas salaa vaa'alle. Hän kysyi, mitä se näytti. Paino oli pudonnut kilon kahdessa viikossa. Kyllä mua kauhistutti olla alusvaatteisilla toisen edessä, vaikka lääkäri olikin. Lääkäri laittoi viestiä psykiatrian poliklinikalle, että saavat sielläkin arvioida mun työkykyä. Käden takia hermoratatutkimukseen ja selän takia mangneettikuvaukseen. Toinen ensi viikolla ja toinen seuraavalla viikolla. Tuntuu arvokkaalta ja ihmismäiseltä, että joku ottaa mut tosissaan. Vartavasten en olisi mennyt selkää enkä käsiä valittamaan.
Mulla on käynnistä jälkijärkytys ja käyn ylikierroksilla. Kyllä tämä kai tasaantuu. Tulin vaan sorruttua karkkipussiin. Tyhmä minä!!!
Hei Pala Lasia,
mikä taho tuo Waltti on?
Anteeksi, (huomasin vasta) osa Voimahanketta, terveyskeskuksen sisällä?
Mihin tuo Voimahanke tähtää?
Helpottaako se avun saamista vai sitä ettei apua enää tarvi hakea, että ihmiset aktivoituis ite?
VOIMA-hanke on ***** kaupungin koordinoima. Euroopan Unionin osittain rahoittama työllisyyshanke. Hankkeen tavoitteena on kehittää matalan kynnyksen ohjausmalli aikuisten ja erityisesti ikääntyvien työttömien työnhakijoiden poluttamiseksi avoimille työmarkkinoille.
Itse osaan vaan kiitollinen, että pääsin terveystarkastukseen. Keskiviikkona mokasin magneettikuvauksen. Hoitaja kysyi, onko mulla ahtaanpaikankammo. Sanoin, etten tiedä. Hoitaja siihen, että kohtahan se nähdään. Menin tasolle makuulle. Sain napin käteen, mitä painaa, jos tulee hätä. Vähän menin putkeen sisään ja putken katto oli melkein naamassa kiinni. Paniikki iski heti. Halusin heti ulos. Hoitaja kysyi vielä, että kokeillaanko perille asti. Sanoin ei. Kävelin harvinaisen lujaa mäkeä alas keskustaan asti, enkä osannut pelätä edes kaatumista, mitä normaalisti pelkään. En tiedä vielä, mitä tutkimuksen nyt käy.
Tiedän kyllä, kun käyn johonkin istumaan, mulla pitää olla tila, jotta voi paeta. En pitänyt sitä ahtaanpaikankammona. Yksi luuseripiste mulle lisää. Voi itku!
Hei tuo koettelee varmasti semmoistakin joka ei ahtaasta tilasta kärsi. En kyllä tiedä itestäkään, miten kävis. Varsinkin jos se on se laite, joka pitää isoa ääntäkin? Miten ylipäänsä kukaanvoi semmosen sisään mennä? Elokuvissahan ne näyttää tilavimmilta? Tuo kun kerroit, toi mieleen mielikuvan ett ois musta putki mihin piti mennä, filmeissähän ne taitaa olla valkoisia?
Refleksit sulla kuiten pelas kotimatkalla kun jännittämättä kaatumatta kotiin asti pääsit!
Kiitos keskustelua! Voi olla, että refleksit toimi. Eikä onneksi ollut liukasta.
Nyt olen nukkunut CPAP-laitteen kanssa 11 yönä. 2 yönä olen käyttänyt koko yön. En ainakaan vielä koe mitään piristymistä. Kyllähän toi ryhmämuotoinen hoitokin väsyttää ja masennus. Nenä ei ole vielä tottunut laitteeseen. En tiedä, olenko tulossa kipeäksi. Aivastuttaa, mutta taitaa kuulua CPAP-hoidon aloitukseen. Mä olen ihan poikki.
Kerrotko minkälainen laite on CPAP?