Lääkärikammo

Lääkärikammo

Käyttäjä pala lasia aloittanut aikaan 23.06.2020 klo 17:45 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 23.06.2020 klo 17:45

Hei!

En tiedä, onko muita lääkärikammoisia kuin minä. Mua on aina pelottanut lääkärissä käynti ja varsinkin, jos joutuu riisumaan edes paidan puhumattakaan enemmästä. Tammi- helmikuussa olin viimeksi lääkärissä kaatumisen vuoksi. Silloin oli ns. oma lääkäri.

Heinäkuussa mulla on lääkäri mm. työarvion tiimoilta sekä masennuslääkkeen tarkastus. Osaksi koronan ja kesälomien takia taas on vieras lääkäri. Olen kyllä kuullut häntä kehuttavan. Mua kauhistuttaa puhua hänelle mm. mun masennuksesta, masennuksen pahenemisesta sekä hetkittäisistä itsetuhoajatuksista. Mulla on vanhat traumat aktivoituneet aivan kuin kävisin kaiken tuskan uudestaan läpi.

11 vuotta sitten äitini kuoli ja sairastuin ekan kerran masennukseen. Silloin mulla alkoi kolmen vuoden lääkäri-potilassuhde työterveyslääkärin kanssa. Hän osasi auttaa ja neuvoa. Niin sitten tyl loppui ja loppui myös hoitosuhde. Se on mielestäni kultaakin kalliimpaa, että kokee lääkärillä tulleen kuulluksi ja autetuksi.

Nyt kaksi vuotta isän kuoleman jälkeen yksi lääkäri totesi astman, toinen lääkärillä antoi masennuslääkityksen, kolmas lääkärillä vaihtoi masennuslääkityksen, neljäs lääkäri antoi lääkekuurin kipuun ja viides lääkäri määräsi jatkuvan lääkityksen uuteen vaivaan. Ja osaksi siksi, että asun alueella, jossa ns. oma lääkäri on vaihtunut puolen vuoden välein. Nyt korona vei täältä oma lääkäri -järjestelmän pois joko väliaikaisesti tai pysyvästi.

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 15.02.2021 klo 17:06

CPAP -laite on uniapnean hoitoon tarkoitettu laite.  Ilman sitä mulla on selällään nukkuessa 44 hengityskatkosta tunnissa.  En sen kummemmin osaa siitä vielä sanoa.

Käyttäjä kirjoittanut 19.02.2021 klo 08:32

Kuuluuko laitteesta ääntä toimiessaan? Onko sen käyttö kokeilua vai pysyvämpi toimenpide? Virkistävää vknloppua ☀️🌷

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 21.02.2021 klo 18:13

Vähän se laite voi kohista hengityksen mukaan. Mulla ei ole vesiastiaa, joka pulputtaisi. On pienempi ääni, mitä etukäteen odotin. Yksineläjänä en häiritse sillä muita. Kyllä se on pysyvä hoito. Seuraava tarkastus uniapnean takia on viiden vuoden päästä. Tietysti, jos en laitetta käytä, niin joutuu palauttamaan Tyksiin.

Kahtena viime yönä olin kylässä, enkä ottanut laitetta mukaan. Olen väsyneempi ilman laitetta. Eikä kylässä tule nukuttua niin hyvin kuin kotona.

Käyttäjä kirjoittanut 26.03.2021 klo 19:26

Tuo on tuttua. Ettei osaa nukkua vieraassa paikassa, ainakaan ensimmäisenä yönä.

Oletko tottunut laitteeseen? Miten sulla muuten näin keväällä menee?

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 27.03.2021 klo 13:46

Kiitos keskustelua, kun kysyt, miten menee. Uniapnealaitteeseen olen nyt tottunut.

Kaksi viikkoa sitten olin Pohjola sairaalassa magneettikuvauksessa. Siellä onnistui. Mulla oli kyllä rauhoittava lääkitys sitä ennen. Maanantaina mulla oli naislääkäri, joka kertoi tuloksista. On helpompi olla naislääkärillä kuin mieslääkärillä. Varsinkin, jos lääkäri koskettaa. Nytkin tutki selkää. Niin kosketti mm. alaselkää. Mulla on mm. pari nikamaa pois paikaltaan. Millejä kylläkin. Eilen lääkäri soitti ja laittoi mut menemään röntgeniin, jotta näkee, onko nikamat seisten enemmän poispaikaltaan. Päälle 20-vuotiaana kävin selän takia tutkimuksissa, kun olin autolla peruuttanut ojaan. Se näkyi magneetissa vanhana tulehduksena. Sitä hoidettiin skolioosina ja alkavana selkäreumana. Nyt jos siihen tulisi selko. Ei se ainakaan täysin kunnossa ole. On siinä myös kahden nikaman välissä pieni pullistuma ja oikealla puolella kulumaa. Täytyy olla onnellinen, etten ole halvaantunut. Kipu on tervettä, vaikkei ole ollenkaan mukavaa.

Käyttäjä kirjoittanut 02.04.2021 klo 10:45

Toivotaan, että vihdoin tutkivat niin tarkkaan että jos voi korjata selässä tilannettaa, se auttaa sinua.

Hyvää pääsiäistä sulle Pala Lasia 🌿

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 17.04.2021 klo 18:05

Kiitos keskustelua! Siinä se pääsiäinen meni. Välillä lääkärikammo on lieventynyt. On ollut ihan positiivinen kokemus naislääkäristä, joka määräsi eri tutkimuksiin. Olen hämmästynyt siitä, että mut otettiin tosissaan. Nyt pitäisi laittaa kuntoutuspaperit Kelaan vetämään. Tässä selvisi, että se pitää tehdä perinteisesti paperisena.

Kiirastorstaina puhuin puhelimessa psykiatrin kanssa. Nyt odotan vastaanottoaikaa hänen kanssa työkykyyn liittyen.

Käyttäjä kirjoittanut 18.04.2021 klo 09:08

Pidän peukkuja että voit olla saman lääkärin, jonka koet turvalliseksi, kanssa tekemisissä aina kun tarvit alan lääkäriä 👍

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 18.04.2021 klo 15:38

Kiitos kauniista sanoistasi Keskustelua! ❤ Se on toiveajattelua, että olisi se tuttu lääkäri. Tämän hetkinen psykiatri on enää toukokuun. Juuri kun sain oikeasti jotain sille sanotuksi. Terveyskeskuksessakin on arpapeliä kelle pääsee. Työkykyarvioon liittyen huomasin ja tajusin, että on helpompi päästää naislääkäri tutkimaan kuin mieslääkärin. En tiedä, voiko siihen vaikuttaa seksuaalinen hyväksikäyttö ja väkivalta. Tällä hetkellä toivon, että pääsisin psykoterapiaan vuoden päästä. Mulla on nyt psykoterapeuttiehdokas, jonka kanssa olen päässyt puhelimessa puhumaan muutaman kerran. Hänen kanssa on ihmeen helppoa puhua heti. Hän valmistuu vasta vuoden päästä. No, jos ei se onnistu, niin olen ainakin yksi hänen harjoituskappaleista. Uskon tai haluan uskoa, että ihmiset tulevat elämäämme syystä tai toisesta oikeaan aikaan. Mun traumat on monimuotoisia. Se kai vaatii pitkän matkan käsitellä niitä. Olen matkalla yli puolen välin. On ehkä kolmasosa matkaa jäljellä. Nyt en kestä kyllä yhtään takapakkia. Juuri nyt olo on luottavainen.

Käyttäjä kirjoittanut 02.05.2021 klo 19:40

Kun voisi säilyä tuo luotto ihmisiin. On edessä mitä tahansa, ja vaikka takana olisi mitä. Tuo hämmästys siitä, että sinulle annetaan mm. lähete esim.rtg tai uä, on omallakin kohdalla koettu, kai sitä on niin pessimismin purema kun on milloin mikäkin peruste olla ottamatta todesta kipuun kun lähtee apua hakemaan. Yleensä tk-tasolta ei saa lähetettä tutkimuksiin niiden kalleuden takia.

 

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 04.05.2021 klo 12:42

keskustelua kirjoitti:
Kun voisi säilyä tuo luotto ihmisiin. On edessä mitä tahansa, ja vaikka takana olisi mitä. Tuo hämmästys siitä, että sinulle annetaan mm. lähete esim.rtg tai uä, on omallakin kohdalla koettu, kai sitä on niin pessimismin purema kun on milloin mikäkin peruste olla ottamatta todesta kipuun kun lähtee apua hakemaan. Yleensä tk-tasolta ei saa lähetettä tutkimuksiin niiden kalleuden takia.

 

Olet Keskustelua niin oikeassa.

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 04.05.2021 klo 12:52

Yksi mun lääkärikammoihin kuuluva on hammaslääkäripelko. Eilen mulla oli hammaslääkäri. Edellisestä käynnistä oli kulunut jo 5 vuotta. Silloin oli hammaslääkärinä vanha nainen, joka oli jäämässä eläkkeelle. Eilinen hammaslääkäri oli nuori mies, joka oli selvästi eri vuosikertaa. Hän mm. hioi mun etuhampaan muoviosaa, ettei tunnu kieleen. Otti röntgenkuvat molemmille sivuille päin. Löytyi elämäni kolmas reikä. Hammaslääkäri antoi paikkaus- ja hammaskiven poistoajan lokakuulle. Hammaslääkärikäynti oli pelosta huolimatta positiivinen kokemus.

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 05.07.2021 klo 23:03

Hei

Jatkan taas tätä aihetta,  kun on liian ajankohtainen. Mulla on nyt vielä pari viikkoa taukoa psykiatrisen hoitajan käynneistä hoitajan loman vuoksi. Se ei tarkoita, että mun mieli lomailisi.

Nyt on hellettä riittänyt ja se on vaikeuttanut mun astmaa.  Viime yönä,  kun kävin nukkumaan,  koin hengitysvaikeuksia ennen unen saantia ja sain paniikkikohtauksen. Otin avaavaa lääkettä ja toisen annoksen särkylääkettä. Päätin yöllä,  että soitan päivällä terveyskeskukseen ja kysyn neuvoa. Soitin EI kiireelliseen numeroon ja jätin soittopyynnön. Kahvi oli juuri tippunut ja puuro oli lautasella ja pyykinpesukone kävi. Terkkarista kehotettiin tulemaan heti päivystykseen.  Sanoin, että lähden kohta kävelemään.  Terkkarista kehotettiin käyttämään taksia. Sanoin,  ettei mulla ole varaa taksiin. Sieltä sanottiin,  että lähettävät ambulanssin.  Mitä?? Äkkiä puuro naamaan, kahvinkeitin pois päältä, pyykinpesukone pois päältä ja vaatteet päälle.  Hälytys soitti ja kysyi osoitetta. Ambulanssi tuli hetken päästä ja muistuttivat avaimesta.  Menin ambulanssiin. Siellä oli naishoitaja, joka ajoi sitä.  Miehestä en ole varma,  oliko lääkäri vai hoitaja. Hapensaanti oli hiukan vajaa. Mies kommentoi mun pinnallista hengitystä. Siihen syyllistyn, kun jännitän tai pelkään. Sain kyydin päivystykseen.  Siellä oli ruuhkaa ja kai vaan 2 lääkäriä. Meni yli 3 tuntia,  kun pääsin lääkäriin.  Lääkäri oli nuori vaalea nainen.  Hän päätyi määräämään kortisoni-inhalaattorin kahdesti päivässä kahden viikon ajan.  Kävi varmistamassa sen vielä vanhemmalta lääkäriltä.  Siinä välissä kävi kääntymässä nykyinen ylilääkäri,  joka oli mun oma lääkäri yli 10 vuotta sitten.  Hän oli sama lääkäri,  joka soitti mulle sukupuolitautien testituloksista raiskauksen jälkeen.  Mä en voinut kuin tuijottaa lääkäriä, kun monenlaiset tunteet meni mielen ja ruumiin läpi. Ihankuin taas olisin irtautunut tilanteesta. Eikö muistutukset lopu? Nyt olin taas samassa paikassa.  No, nuori lääkäri tuli takaisin ja antoi hoito-ohjeet. Kehotti lääkekuurin jälkeen mittaamaan PEF-arvoja ja ottamaan tarvittaessa yhteyttä terveyskeskukseen,  jos lääkitystä tarttee muuttaa.

Jostain syystä naislääkärin vastaanotolla on helpompaa kuin miehen.  Toivon todella sen menevän ohi jonakin päivänä.  Viime yönä otettu ahdistuspilleri vaikuttaa vielä,  kun ei juuri nyt tunnu niin pahalta.  Joskus,  kun olen näin sanonut,  niin sitten saan kohtauksen.

Pikkuhiljaa vapauden pelon kahleista.

Käyttäjä kirjoittanut 06.07.2021 klo 10:13

Niin totta! mutta onneksi kohti tuota vapautta! Se on niin syvällä koko olemuksessa, ei vaan muistissa, tuo miestä kohtaan pysäyttävä asenne. Tunnemuisti on kehossa, ja kohtaamattomana voi aktivoida tuskan kokemuksia. - Toivon sulle voimauttavia hengityksiä 💗❤

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 06.07.2021 klo 14:26

Kiitos Keskustelua! 💕