Kiitos soroppi kauniista kannustuksesta!

Olet oikeassa siinä, että on pelottavaa olla avun vastaanottaja. Toivottavasti se on ajan kanssa lohdullista ja hoitavaa. Pitkään olen yrittänyt vaan pärjätä. Enää en jaksa!

pala lasia kirjoitti:
....sen oli uusinnut pääterveysasemalta sama lääkäri, joka sen mulle määräsikin. Siitä osasin jo epäillä, että voi olla pääsy jatkossa omalle terveysasemalle.

Psykologi on kyllä toisella asemalla. Siellä, missä olin puoli vuotta työllistettynä töissä 4 vuotta sitten. Oli kyllä ihana kokemus. Siellä käydessä tulee moikkailtua ainakin paria läheistä työkaveria infosta, jossa olin töissä sekä tuttuja laitoshuoltajia.

Yhteydet ihmisiin on tärkeitä. Jos työmaailmassa on mahdollista olla mukana, on hyvä jos voi jollain lailla pysytellä yhteydessä vaikkei samaa työtä jakaisikaan.

Kiitos keskustelua!

Ei mennyt nyt ihan putkeen. Maanantaina sain postin tuoman lääkärin tekemän työkykyarvion, joka oli kirjoitettu 13.8. Sitten netin mukaan työkkäriin piti päästä ilman ajanvarausta maanantaisin ja torstaisin ennen klo 11.30. Ei päässyt kuin portaikkoon. Ainoastaan maanantaisin klo 9-11. Postilaatikkoon oli ohjeistettu laittamaan papereita. Laitoin lääkärintodistuksen kuoressa työkkärin postilaatikkoon. Laitoin kuoren päälle soittopyynnön virkailijalle. Laitoin virkailijalle vielä sähköpostia asiasta. Virkailija on tavoitettavissa vasta 7.9. Nyt en osaa luottaa, että todistus löytää perille. Otin siitä kyllä kopion itselleni ja hätätapauksessa ne saa tulostettua sen terveysasemalla ilman lääkärin allekirjoitusta, mutta leimalla. Niin sanoi hoitaja perjantaina puhelimessa, kun hätäpäissä soittelin todistuksen perään.

Tänään kävin myös kysymässä suojamaskeja varattomille. Kysyivät vielä, tiedänkö varattoman määritelmän. Siihen sopersin, että olen työmarkkinatuella ja saan myös toimeentulotukea. En muuten saisi edes lääkkeitä ostettua. Kyllä hävetti. En mene toista kertaa pyytämään kaupungintalolta. Voimalasta, mikä on meille työttömille, sain hymyssä suin olevalta maskisuojan. Pelottaa vaan, jos en astman takia pysty käyttämään.

Pari tuntia sitten yritin käydä nukkumaan, kun olin jopa hyvällä tuulella. Sitten ajatus taas karkasi ja paniikki iski. Otin avaavaa. Mä panikoin tulevia tutkimuksia, jatkuvaa rahapulaa ja sinne psykiatrian polille menoa. Mun ei ole helppoa avautua. Joku tärkeä oivallus multa vielä puuttuu, että pääsen eteenpäin.

Miksi mun on nyt niin vaikeaa hengittää?

Hei, tuo ei ole ollenkaan ihme jos tuntuu nyt ettei hengitys meinaa kulkea!

Hitsi noita sydeemeitä kun ei pysy perässä mikä tieto on ajankohtaisin ja mikä jo vanhaa tietoa:(

Kun ajatus karkaa luvattomille linjoille, mitä voi tehdä? Mä kun huomaan itestäni että meinaa alkaa keulia,  k u n   huomaan, pysähdyn siihen paikkaan (yleensä olen aina kotona) ja koitan olla ajattelmatta hetken, huomata olenko ajatuksin jo menossa vai jo tulossa jostain, ja istun hetken alas. Sitten jos saunassa ei ole liikaa tyhjennettävää, (no, vaikka olis, silti, tyhennän) napsautan saunan päälle ja mietin jotain miten saan itelle hyvän olon. Jos ei ole juotavaa, käyn kävellen kaupasta rainbown alle euron pienen punaisen juoman (0,85e?), niitä muutaman.. Jotenkin vaan katkaisen sen tohinan mikä päässä pauhaa...  annan itelle tilalle parempaa oloa

...ja luotan vaan elämään. Sen armoillahan täällä vaan chillaillaan.

Tuosta tärkeästä kirjeestä, joka nyt ei meinaa mennä perille ajoissa, miten sen kanssa toimit? Joskus elämä voi yllättääkin. Toivon asioiden etenemistä sinun kannalta oikeaan suuntaan.

Tuo maski touhu on aika vaikea pala vaikkei ois astmaakaan, mutta oletettavasti paljon vaikeampi jos on ja avaava loppu. Rauhallisuus ja luottamus antaa meille voimaa.

💗

Kiitos keskustelua! Rainbown kivennäisvesi on mun lemppari. En vaan kauhean usein raaski ostaa. Juon ihan vettä hanasta.

Tuli yöllä purettua tuntoja päiväkirjaan. Hengitin pilatestyyliin rauhoittuakseni. Kuuntelin kuulokkeilla musiikkia. Yön hiljaisuudessa täytyy kunnioittaa naapureita. Pidin käsiä myös kylmän vesihanan alla.

Te-palvelusta soitettiin aamulla. Lääkärintodistus on perillä. Sijainen jätti mun asioita hoitavalle virkailijalle soittopyynnön. Kunhan taas tulee töihin. Helpotuksen huokaus.

Niin se sauna. Rakastan saunomista. Keskiviikkona olin ystäväni kanssa uimahallissa vesijuoksemassa ja saunassa. Sitä aikaisemmin oltiin oltu maaliskuussa ennenkuin korona sulki paikkoja. Sunnuntaina mennään ehkä uudestaan. Ainakin jätän veitsen taas rauhaan.

Keskiviikkona puhuin psykologille, miten isän kanssa pienestä pitäen tykkäsin käydä saunassa. Seuraavaa en kehdannut kertoa. Isä, kun kuoli tammikuussa 2018. Jouluaatonaattona 2018 olin uimahallin saunassa. Olin sillä hetkellä onneksi yksin. Aloin itkemään. Koin tuntemuksen, kuinka isä olisi istunut mun vieressä saunassa niinkuin eläessään. Isä oli mulle rakas ja hyvä. Hän ei koskaan satuttanut mua. Enkä pelännyt häntä. Sitä on vaikeaa päästää rakkaasta ihmisestä irti. Tiedän, ettei häneen enää satu. Se lohduttaa. Voi näitä surun kyyneleitä. Ne tulee taas niin syvältä. Harvoin päästän niitä pintaan. Äiti kielsi mua itkemästä, vaikka olinkin mustelmilla hänen takiaan. Mitenköhän mä tämän vyyhdin saisin jotenkin balanssiin.

Minun piti ollut energinen tänään ja saada siivottua. Se on kyllä vaikeaa huonosti nukutun yön jälkeen. Nyt tästä tuli surkea vuodatus. Edes yksi kohta.

Niin. Yön paras seura voi olla kynä ja paperi.

Hyvä uutinen tuo, ett sait todistuksen perille ja toivoa että asioitasi hoitava ottaa yhteyttä kun palaa töihin.

Isäsi menetys on ollut iso asia, ja yhä on.

Hieno hetki tuo; kokea isä samoilla lauteilla aivan vieressä.

Itse en ole koskaan saunonut isän kanssa, en ainakaan tiedä. Äiti kai saunottanut meidät yksin. Uimahallikäynneistä, en muista milloin viimeksi. Sen muistan että tykkäsin uida matkaa, kunnes niska meni kun tietysti virheasennossa vaikka kuinka sai ohjeistusta. Vesijuoksussa tuli vasempaan polveen kipu, mikä estää ettei tule ees mieleen että lähtisin uimaan. Lasten ollessa pieniä käytiin kyllä usein. Tyttö sukelteli ennen kuin oppi uimaan.

Tuo veitsi, pitäiskö sun hävitää se ja hommata vaan vaikka appelsiininkuorimaveitsi, jota ei ikävyyksien tuottamisiin saa käyttää? Sun iho on rakas.

Itkeminen on puhdistusta sisältäpäin ulos. Sielu vapautuu jostain kipeästä.

Kiitos keskustelua! En ainakaan vielä luovu veitsistä. Toi mattopuukko on nyt se vaarallinen.

Ei mun aina ole ollut helppo mennä uimahalliin. 9 vuotta sitten, kun olin vielä tehtaassa töissä. Yksi työkaveri sai mut houkuteltua vesijuoksemaan. Uinti ei mulle käy. Vesijuoksu on ystävällisempi mun polvelle kuin kävely. Ja ilman uimahallia en pääse saunaan. Tässä, missä asun, en pääse saunaan. Niin alkuun häpeilin uimahallissa käymistä. Mutta mun sokeus ilman laseja suojaa mua, kun en näe, jos joku katsoo mua pahasti. Kyllä nyt keskiviikkona saunassa mut tunnisti yksi nainen. Mun piti kysyä, kuka hän on, kun en näe. Mun lasit on -5 vaihtuvuutta. Uimahalli on ollut mun henkireikä. Toivon, että löydän sen taas tähän hetkeen. On se onni, kun on ystäviä, jotka välillä repii mukaan, kun on tullut erakoitua. Helposti menee kolmekin päivää, etten mene edes ulos.

Nyt koronapelko on oma lukunsa. Enkä lähde ainakaan junalla mun rakasta tyttärentytärtä katsomaan. Onneksi väliin tulee videopuhelu, jotta näkee, mitä Elsa häärää. Ei vielä tule sanoja, mutta jossain vaiheessa. Salaa toivon, että tytär muuttaa tänne takaisin. Pojatkin ovat varovaisia koronan takia. Lapseni ovat kaikkeni. Sen puolesta olen rikas, vaikkei rahaa olekaan.

Näin juuri. 💗

Lapsissa on rikkaus.

Minä olen tiedostanut odotuksen lapsiin liittyen. Se alkoi olla rasitus varmasti varsinkin tyttärelle, joka aina ollut lähempänä jo sukupuolenkin vuoksi. Tiedostin syyllisyyden vuoksi olin pyrkinyt tiiviimpään kanssakäymiseen kuin he pystyvät. Itteeni piinasin tuolla aktiivisella yhteydenotolla/lähinnä yrityksillä txt. Jotenkin vaan aloin tajuta, ettei tämä koti ole heille samantuntuinen koti kuin itselle on. Heillä on jo oma pesänsä kummallakin kumppaninsa kanssa. Ja aloin riisua seiniltä eilisiä. Kuvat kokosin yhteen paikkaan, näin jotenkin uudella tavalla miten täynnä kaikki on kaikkea mahdollista. Ja sain ajatuksen seinien maalaamisesta. (On rentouttavaa muuten.)

Uimahalli jotenkin riisuu ihmistä. Joutuu paljaaksi. Näkemään mitä ei itsestä halua nähdä. Mitä ei halua itsestä muiden näkevän. Tuo onkin oivallus mitä kerroit. "Kun ei näe kun joku katsoo pahasti". Silmälaseja käyttävänä on nautinto olla ne hetket ilman laseja. Kun ei tarkkaan näe, on aprikoitava astumiset oikein. Turvallisinta liikkua hitaasti, eikä hypätä ettei kukaan jää alle jos ei kovin kauas näe. Minäkin olen likinäkönen.

Nyt maanantaina julkaistaan, tai siis laitetaan saataville KoronaVILKKU-sovellus, ei taida aivan uusimmissa puhelimissa olla GooglePlaykauppaa, itsellä vanha malli, taidan kokeilla toimiiko se ja miten. Mutta on tuosta koronasta ainakin yksi myönteinen puoli: se yhdistää meitä kaikkia ihmisiä samalla huolella. Toivottavasti maskeista on hyötyä, kun missä joutuu/voi käyttää. Heikoimipien huomioimisella(huomioonottamisella) eteneminen taitaa olla paras suunta.

Kiitos keskustelua! Olen tajunnut antaa lapsilleni tilaa ja ymmärrän, että heillä on omat kiireensä. Sitä tottui, kun yksi toisensa perään muuttivat. Kahden ensimmäisen pojan kanssa 26- ja 25-vuotiaiden ei ole huolta. Hämmästelen, miten heistä tuli keskustelevia ja kuuntelevia miehiä.

Kolmas pojistani on 23-vuotias, lievästi kehitysvammainen ja ollut nyt pari vuotta eläkkeellä. Asuu omillaan. Soittaa kerran viikossa, kun raha on tullut ja on juonut. Siinä on omat stressinsä.

Kuopukseni tytär 20-vuotias, jolla on afganistanilainen mies ja heillä on 1v3kk vanha tytär muuttivat helmikuussa reilun tunnin automatkan ja kahden tunnin junamatkan päähän. Viestitellään lähes päivittäin. Tytär ottaa väliin videopuhelun. Nyt on 1,5 kk, kun olen nähnyt heitä livenä ja pitämään pikkuista sylissä. Siskon kuolemasta johtuen tässä menneisyys ja nykyisyys menee mun mielessä sekaisin ja pelon aste vaihtelee.

Koronavilkku-sovellus... En tiedä, onko mun puhelimessa tilaa sille. Vielä täällä on koronasta säästytty vähällä. Ollaan kyllä Hki-Turku akselilla eli hyvin lähellä. Itse pidän etäisyyttä ja huolehdin käsihygienista. Maskia en ole vielä käyttänyt. En edes bussissa, kun kauppakassien kanssa tulen kotiin.

Verenpainetta mittailen lääkärin käskystä. Lääkitys ehkä nousee. Lukemien keskiarvosta tarvii soitella omalle terveysasemalle ja pyytää lääkäriä soittamaan. Se onkin arvoitus, soittaako helmikuinen lääkäri vai joku muu. Ilman koronaa tämäkin olisi järjestyksessä, kun huhtikuinen hoitaja-aika peruuntui. En tiedä, mitä tapahtuu, jos antaa verenpaineen olla liian kauan liian korkea. Tänäaamuna verenpaine oli 165/103. Mulla ei keskiarvo saisi ylittää 135/80. Aamuisin mun paine on iltaa korkeampi. Ei kai tässä pahimmillaan voi kuin kuolla.

Ymmärrän tuon pelon asteen vaihtelun. Viisautta ja välittämistä haastavimpiinkin tilanteisiin, joita voi joskus tulla. 🙏🤔

Jos paine verisuonissa on liian pitkään korkea, valtimot voi vaurioitua, kovettuakin. Jos sydämen sepelvaltimot pääsee kovettumaan, voi seurata sydäninfarkti. ( Nitro tbl kielen alle siinä tilantessa ensiapu. )(Varmaan tiesitkin.)

Tuo korkea paine veressä aiheuttaa sydämelle ylimääräistä painette. Sydänlihas paksunee, sydämeen kehittyy vajaatoimintaa, rytmihäiriöt mahdollistuu.

Korkealla verenpaineella on myös vaikutusta aivojen toimintaan. Aivoverenkiertoon voi tulla häiriöitä, muistihäiriöitäkin ennen pitkää. Aivoinfarktin mahdollisuus verisuonen tukkeuduttua  tai aivoissa verenvuotoa suonen puhjettua.

Myös munuisten toimintaan kohonneella verepaineella on vaikutusta, munuaiset voi korkean paineen alla alkaa toimia vajaammin.

Kyllä kannattaa pitää lääke ajan tasalla, jos semmoinen on itelle määrätty.

Kiitos keskustelua! En tota olisi osannutkaan. Tämä on niin totuttu olotila. Soitin eikiireelliseen ajanvaraukseen soittoaikaa lääkärille. Mun keskiarvo verenpaine on 161/98. Lääkitys verenpaineeseen on ollut viimeisestä raskaudesta asti. On sukurasite. Hajoan niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Tätä olotilaa pitää normaalina. Vatsa on vielä oma lukunsa. En tiedä enää, mitä on voida hyvin. Nyt odotan, milloin soittavat takaisin päin. Nauhalle en ole kauheasti oppinut puhumaan.

Ehkä on hyvä tarkistuttaa tilanne. Viimeisimmästä raskaudesta on käsittäkseni pitkään kulunut aikaa sinulla. Me ihmiset ollaan vaan niin herkkiä, keholla reagoidaan vaihtuviin paineisiin. Keholla ja mielellä varsinkin. Täällä hoitotahoa puhelimella tavoittaessa, laittavat takaisinsoittopyyntömahdollisuude.. "jos haluat että sinulle soitetaan, paina 1.... jos haluat että soitetaan tähän nroon josta soitat, paina 1..."   "...nyt voit sulkea puhelimen". Pitää malttaa kuunnella loppuun tuo, että tallentuu mitä vastaat.

Kiitos keskustelua! Täällä ei sentään ole samanlaista, että joutuisi valitsemaan puhelun aikana palvelua vastaava numero. Täällä on jokaiselle asemalle omat numeronsa kiireelliseen ja kiireettömään hoitoon. Soitin kiireettömään.

Viimeksi mun verenpainelääkkeen annostusta on tarkistettu ja nostettu 2014 terveysasemalla. Pari vuotta olen ollut mahdollisessa diabetesseurannassa, mikä ei ole vielä puhjennut. Samalla on ollut paineet koholla, muttei ole lääkitystä lisätty. Nyt omalta terveysasemalta lääkäri soitti ja tulee kolmas verenpainelääke rinnalle. En enää tänä lähde apteekkiin hakemaan. On vatsa taas löysällä. Kahden kuukauden päästä verenpainelukemat terveysasemalle.

En tiedä, oliko lääkäri oma lääkäri vai joku muu joka kerkesi hoitaa asian. En tiedä, onko oma lääkäri taas vaihtunut. Taidan asua alueella, jossa lääkäri vaihtuu koko ajan. Se olisikin ihanne, jos olisin tuttu lääkäri, johon luottaa. No, onneksi on edes lääkäri. Jotenkin vaan tuntuu, kun lääkärit ovat ylityöllistettyjä.

Niin.

Psyyken puolen lääkärin sois joka puolella pysyvän alueellaan pidempään. Varsinkin hänen. Nykyään taidetaan joka puolella pyrkiä tiimityöskentelyä lisäämään.

Kiitos keskustelua! Se on vielä arvoitus, miten tässä käy. Nyt kerta menen kunnallisen terveysaseman kautta psykiatrian poliklinikalle. Tuon verenpainelääkkeen maanantaina määräsi minulle mun oman terveysaseman lääkäri, joka on mulle ihan tuntematon. Toivottavasti mulla ei ole ihan heti lääkärille asiaa. Mitä nyt kahden kuukauden päästä toimittaa verenpainelukemat. Sen lapun kyllä saan helpommin vietyä sille terveysasemalle, jossa olen käynyt psykologilla ja jossa olin neljä vuotta sitten puoli vuotta töissä. Vien lapun tavallaan mun vanhaan työpisteeseen. Ja tiedän, että mun vanhat työkamut laittavat ne luvut koneelle. Sitä minäkin pääsin työkseni tekemään.

Jännitän kyllä sikana sinne psykiatrian poliklinikalle menoa. Mua hirvittää etukäteen se, kun en tiedä, miten reagoin sisälle menoa. Muistuuko jotain 10 vuoden takaa, kun kävin siellä ennen psykoterapian alkua sekä psykoterapian kesätauolla. Enkä tiedä, mitä saan sanotuksi. Mä herkästi sanon moneen, että mulla on VÄHÄN vaikeaa. Käytän vähän-sanaa. Siihen mun ystävät: "Miten niin vähän?" Oikeastaan mua kauhistuttaa, kun se psykiatri on mies. Joko se saa mut puhumaan tai saa mut ihan lukkoon. On vaikeaa puhua menneisyyden kipeistä jutuista. Eikä tuolla käynneissä voi täysin sivuuttaa seksuaalista hyväksikäyttöä. Luulin olevani jo sinut senkin asian kanssa. Opiskelukaverin raivoaminen viime marraskuussa laukaisi mussa jotain, kun aloin koulussa itkemään. Ja bussissa keväällä vanhan miehen raivoaminen ja siihen toisen miehen kiukkuinen kivahdus tämän paikan alkuperäisellä murteella. Takaraivosta syöksyi muisto murteesta ja seksiin pakottajasta. Hyi hitto!

Niin ja edelleen olen puolustuskannalla ja vihainen itselleni. Miksen pystynyt puolustamaan itseäni ja vaikenin siitä 20 vuotta. Menikö 3 vuoden terapia ihan hukkaan. En enää vapise kuin haavanlehti ja voin sanoa, että olen raiskattu. Oletan psykiatrin nimestä, että on mua ehkä nuorempi mieslääkäri. Miten mä voin sanoa sille yhtään mitään. Muutenkin tämä elämä on ollut pärjäämistä päivästä toiseen. Epäilen myös, olenko edes kaiken avun arvoinen.

Ahdistaa niin vietävästi! Verenpainelääkekin voi lisätä sitä. Eilen oli niin ihana odottaa psykologille pääsyä, kun juttelin tutun laitoshuoltajan kanssa. Nyt käyn enää tällä psykologilla kerran ennen psyk.polia ja kerran psyk.polin jälkeen. Haluan päästä purkamaan ekan psyk.polin käynnin tutun psykologin kanssa. Sanoin jo eilen, että tämä on ollut hyvä "matka" keskustella hänen kanssaan. Sanoin myös, että on nyt yksi valkoinen helmi mun elämässä. Arvostan paljon mun elämän valkoisia helmiä. En tiedä vielä, mitä ne pahat helmet sitten on? Mustia? Vai hiiltä? Vai mitä?