Toivotaan, jos jotain häikkää, se häikkä liittyis korkeintaan veren kolesteroliarvoihin, joihin voi jatkossa vaikuttaa. Maksa on monipuolinen elin. Sokeri- ja rasvatuotteilla, ja mm.alkoholinkin käyttöä säännöstelemällä  voi vaikuttaa maksan toimintaan. Se on kuin ahkera 'ystävä' elimistössä, ilmaisee jos keho jostain syystä on alkanut voida huonommin.

Kivaa 🍓 tekemistä 🍓 alkaneeseen vknloppuun, ettei jännitys nouse sfääreihin 🤔👍🍓

Kiitos keskustelua!

Lääkäri soitti. Joo sitä puhelua ei olisi voinut puhua kaupassa. Lääkäri oli huolissaan, olenko ylipäätänsä hengissä. Laittoi lähetteen psykiatrille. Siitä onkin 8 vuotta aikaa, että viimeksi olin psykiatrilla.

Miksihän psykiatria ajatellaan 'kutistajaksi' ?

Eikö ennemminkin ole 'tajunnan laajentaja' enkä tarkoita kemiallisesti, vaan jos toimivasta potilas-lääkärisuhteesta kyse?

Vai ovatko kaikki psykiatrit kuin kumileimasimia reseptien uusimiseksi? Nykyään? Sen verran kuulostelevat, muodostaakseen B-lausunnon (tms.) terapian alullesaamiseksi? Mutteivät välttämättä kykene lyhyen vo-ajan puitteissa muodostamaan todellista käsitystä asiakkaan/potilaan elämästä?

Itsenkin kohdalla ehkä syvemmän avun olisin saanut traumaterapiasta pitkien psykoterapioiden sijaan. (Olisi näköjään itsen pitänyt ymmärtää tarkemmin tilanteensa apua hakiessaan. ) Traumoissa ongelmat tunnemaailman kokemuksissa enemmän kuin sanoilla tavoitettavissa. Nuo psykoterapiat olivat hyödyksi, mutteivät yltäneet syvimpiin ongelmiin.

Kiitos keskustelua kommentistasi!

Mulla on kokemusta pitkästä kolmen vuoden psykoterapiasta. Mulla on taustalla kolme traumaa. Psykoterapia loppui seitsemän vuotta sitten. Sen aikana tuli lisää kuormittavaa: raiskaus, avioero, yksinhuoltajaksi jääminen 4 lapsen kanssa sekä potkut 20 vuotta kestäneestä työstä.

Ja nyt pelottavasti olen samassa tilanteessa. Toivon, että saan jatkaa psykologin luona käyntejä, jonka luona olet nyt käynyt. Hirvittää kyllä psykiatrille meno. Tuskin on se kenellä kävin. Tarkistaa kai lääkityksen. Olisiko nyt aika päästää omista traumoista lopullisesti eroon tai oppia elämään niiden kanssa.

Olisiko niin -?

Hei! Et kai keskustelua keljuillut mulle? Sitä en kestä. Mua on vähätelty lapsesta asti.

Se kun pääsisi omista peloista irti. Takaumia ja muistutuksia tulee välillä yllättäen. Sitten on mahdollista päästää vanhasta irti. Enkä tiedä, mihin tässä psykiatria tarvitaan. Saa nähdä, milloin sinne pääsee. Eletään sitä vuodenaikaa, kun moni lomailee.

Lähiomaisen kuolema tuntuu saavan mut kuilun partaalle. Aikaisemmin äidin kuolema ja nyt isän kuolema. Isä oli mun lasten ohella rakkainta maailmassa. Kauanko on lupa surra? Milloin se muuttuu sairaudeksi?

En ainakaan tarkottanut keljuiluksi tuota. Omaakin kohtaa mietin, alkas ainakin omalla kohdalla korkea aika olla päästä vapaaksi jostain mikä menneissä sitoo.

Hyvä kysymys. Suru.on kipeää aikaa, kiinnikkeiden, kipeään liittyvien kiinnikkeiden otteesta vie vuosia aikaa vapautua. Sureminen on ite asiassa terveyttä.... yksilöllisiä rajat milloin menee överiksi.

Kiitos ja anteeksi keskustelua, kun epäilin keljuiluksi. Olen nyt vaan niin herkillä ja ylivirittyneessä tilassa.

Olen pettynyt itseeni, kun ei voimat ei riitä. Se, että joudun/pääsen psykiatrille, salpaa mun hengityksen. Kai sinne mennä vaan aitona kipuineni päivineni. Täytyy kai luottaa hänen ammattitaitoon. Tietäis vaan, milloin ja missä se on. Niin hyvä tuuri ei voi käydä, että olisi sama, jolla kävin vuosina 2010 - 2012.

Ahdistus, suru tai mikä tahansa vastaava tulee aaltoina. Milloin se saa pelkäämään tai itkemään. Toisinaan voin kertoa pahasta traumastani tunteilematta aivan kuin ulkoistaisin itseni tilanteesta. Totuus on, että iso möhkäle on sisälläni ja se on kuorrutettu masennuksella. Nyt kun se masennus ja pahaolo saataisiin imettyä pois. Ja ei kun psykiatrille. Sitä en kehtaa kyllä mainita edes ystäville. Psykologille menoa odotan melkein kaksi viikkoa.

Voi, kun tämä on nyt taas niin vaikeaa!

Nyt Kantaan oli ilmestynyt lääkärin sepustukset. Pysäyttävää luettavaa. Osa mun lääkärikammosta varmaan on, jos musta löytyy jokin vika. Lääkäri pitää mua työkyvyttömänä ja vakavasti masentuneena. Siinä se tuli: pelätty diagnoosi. Tiedän voivani huonosti, mutta niin huonosti. En taida selvitä tästä ihan yksin. Tarvitsen apua.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 4 kuukautta sitten. Syy: Väärä verbi

Hei, tämä ei ole loppu. Jos voin, autan.

Kiitos keskustelua! Mä tarviin sitä apua.

Tänään olen saanut nimpparionnitteluita ja päässyt pitämään mun pientä 1,2 kk ikäistä lapsenlastani sylissä ja leikittää häntä. Sain ystävältäni kyydin, kun tytär asuu reilun tunnin ajomatkan päässä.

Siitä huolimatta oloni on iloton ja tyhjä. Itkeskelin joitain nimpparionnitteluja Facebookissa, kun niitä ihmisiä on ikävä. Moni on entinen työkaveri. Onnittelijoiden joukossa on työterveydestä mun luottoterkkari 7 vuoden ajalta. Nytkin mua itkettäisi. Enkö enää osaa iloita?

Väsymys vie parhaimman terän kaikesta, ei ole ihme jos et jaksa iloita.

Itse tehnyt toista viikkoa töitä... olo alkaa olla hiukka voimaton. Tämä koko vko olisi ollut keikkoja, mutta torppasin pari päivää, niin tiiviisti jos ottaisin, uupuisin. Loppuvkosta taas pari päivää menen.

Koitetaan jaksaa. Kerätään voimia, ja jatketaan taisteluja.

Kiitos keskustelua! Jaksamista myös sulle!

Itse olen nyt niin lukossa. En pysty avaamaan sen enempää. Kunhan menneisyyden varjot jättäisivät rauhaan. Näin taas unta. Se on toistunut turhan usein lähiaikoina.

Elämä on ollut sarja erilaisia menetyksiä. Missä tulee ihmisen raja vastaan? Olen hyvin pian valmis luovuttamaan. 😢

Pala Lasia, minulla on vahva vakaumus toivosta joka kantaa ja aina uusia voimia antaa.

Meissä on kaikkeen syy sisällä ja kehossa. Miten meitä on kohdeltu elämän aikana, elämä hioo meistä pois niitä jälkiä. Jos luovutaan jostain, niin niiden vaikutuksista, ei itse elämästä.

Meillä on lupa kokea onnea ja hyvyyttä, jokaisen elämä on arvokas kaikkine vaikeuksineen. Kukaan ei selviä ilman vaikeuksia. Meitä koulitaan, joskus tuntuu ett samasta syystä aina uudestaan.

Muistan sinua, kannan sinua aina kun muistan. 🛐

Kiitos keskustelua kauniista sanoistasi!

Näin pitkäaikaistyöttömänä sitä tuntee itsensä luuseriksi ja mihinkään kelpaamattomaksi. Eikä auttanut asiaa, kun tulin opiskelun työharjoittelussa työpaikkakiusatuksi tammikuussa. Se syö itsetuntoa.

Enkä ole tottunut asumaan yksin. Lapsuuden kodissa meitä oli äiti, isi ja pikkusisko. Nyt he ovat kaikki mullan alla.

Oma perhe oli mies, 3 poikaa ja 1 tyttö. Mies päätti 9 vuotta sitten jättää minut. Jäin yksin lasten kanssa. Oli haastavaa samalla tehdä neljää vuoroa. Sitä kesti vuoden, kun se työ loppui.

Lapset ovat muuttaneet omilleen ja hyvä niin. Nyt terveys on vaakalaudalla, kun en jaksa. On alkanut mun positiivisuus karisemaan. Olen alkanut miettimään, että turhia kitisen. Lapsistani olen onnellinen ja pienestä tyttärentyttärestä. Tämän yksinäisyys on raastavaa. Jos jossain vaiheessa pikkuhiljaa oppisin siitä nauttimaan.