Sanoisin että unet ovat normaaleissa mittakaavassa mukavia, kun ne muuttuvat stressaaviksi herään. Niinkuin tänä aamuna näin unta että minulla oli syöpä, ja se oli korsettiin pukeutunut tukeva nainen.

Tänään on ollut vähän alavireinen päivä. Jätin väkipakolla ei-ydintehtäviini liittyvät hommat tänään syrjään (tehdäkseni ne nyt sitten viikonloppuna 😣) kun oli huono omatunto siitä että teen ihan eri hommia kuin joista minulle maksetaan palkkaa. Enkä päässyt niissäkään oikein mihinkään - en ainakaan sellaiseen pisteeseen jossa olisin tuntenut ylpeyttä itsestäni. Tulihan sitä kaikenlaista puuhailtua, joten jospa ainakin joistain niistä mitä tein tänään on hyötyä sitten joskus myöhemmin.

Pikemiten kirjoitti:
Niinkuin tänä aamuna näin unta että minulla oli syöpä, ja se oli korsettiin pukeutunut tukeva nainen.

Miten muuten tilanteesi syövän suhteen on nykyään? Oliko niin että kävit joitakin hoitoja leikkauksen läpi ja nyt vaan odotellaan ja katsotaan miten hyvin ne vaikuttivat?

Onpa erinomaisen hyvä olla kotimatkalla. Olen mennyt välin maata pitkin nyt muutamia kertoja (kestää luokkaa 24h ja on, hölmöä kyllä, kalliimpaa kuin lentäminen) joten tuntuu ihan luksus-helpolta istua ja odottaa koneen lähtöä ja tietää ettei matka kestä muutamaa tuntia pidempään.

Ostimme häämatkalta viime keväänä pari orkidean juurakkoa ja annoimme toisen äidille, jolta sain nyt orkideamultaa ja hoito-ohjeita joilla sen voisi yrittää saada itämään. (Kumppani ei ollut asiaa hoitaessaan jaksanut käyttää aikaa selvittämiseen, ja oli yksinkertaisesti tökännyt meille jääneen juurakon multaan, joka jäi myöhemmin kesällä kastelematta kun mitään vihreää ei näkynyt.) Jos sen kaivaisi varovasti esiin ja siirtäisi läpinäkyvään ruukkuun, ja sitten kokeilisi upottaa koko helahoidon veteen suunnilleen kerran viikossa.

Jutellessani kumppanin kanssa toissapäivänä unettomuudesta olin taas positiivisella mielellä ja sanoin pahan unettomuusjakson (parin viikon aikana keskimäärin joka toinen yö n. 6h tai alle) jo väistyneen ja arvioin että valvoskelua kertyy ehkä kerran viikossa, mutta täällä sitä vaan taas istutaan. Sain yhden ison työhomman pois käsistäni ehkä kuuden maissa tänään, mutta huomista juoksutapahtumaa ajatellen päätin jäädä kotiin viettämään rauhallista iltaa sen sijaan että olisin lähtenyt kumppanin mukaan hänen työkaverinsa läksiäisiin. En tiedä olisiko unta kertynyt loppujen lopuksi enemmän juhlien jälkeen, mutta ehkä osaan kohta rauhoittua nukkumaan lisää kun kumppani tuli viereen tuhisemaan. Lupasin kyllä tökkiä häntä säälimättä että saisin hänet kääntymään kyljelleen jos kuorsaus pitää minut hereillä - katsotaan kestääkö kantti, juuri nyt alkoi nimittäin autuas korina.

Aloitan työterveyden kautta unettomuuden lääkkeettömän hoitopolun parin viikon päästä.

Teemme molemmat kumppanin kanssa tällä hetkellä todella paljon ylitöitä laskematta tai kirjaamatta tunteja muuten kuin omaan henkilökohtaiseen aikapankkiin, joista niitä voi sitten pitää pois kun tuntuu että tarvitsee enemmän palautumisaikaa. Jutellessamme eilen (yli-)työmääristä, kumppani yllätti minut sanomalla, että on tavallaan kaivannut sitä kun voi heittäytyä johonkin tehtävään täysillä, niin että se menee kaiken muun edelle - siinä on oma viehätyksensä ja käytän siihen liittyvää energiaa itsekin aika ajoin moottorina saadakseni hommia valmiiksi. En tiedä miten terveellistä se on, mutta koska puolittain uskon että kyky työskennellä tuolla tyylillä ainakin aika ajoin on yksi edellytys sille että pystyy etenemään (tai pysymään) tällä uralla, tuntui lohdulliselta kuulla että hän saa ainakin välillä samanlaisia töihin liittyviä kicksejä kuin minä. Ehkä me vielä joskus päästään sellaiseen asemaan missä ei tarvitse huolehtia siitä mistä vuokra maksetaan tämän määräaikaisen työsopimuksen jälkeen. (Toinen mahdollinen seuraus tietysti on, että ehkä meitä on sitten lopulta kaksi työkyvyttömäksi itsensä uuvuttanutta sairaslomalla.)

Pitää tehdä tänään vielä muutama töihin liittyvä asia ja pestä pikkupyykkiä ennen ensi viikon työmatkaa. Kiva lähteä kumppanin kanssa samalle reissulle. Ja juoksemassa haluaisin käydä, ja ehtiä ehkä myös pelaamaan vähän Civilizationsia.

Jos jaksan ja ehdin käydä kaupassa hakemassa tomaatteja, voisin tehdä lounaaksi ruokaisaa feta-kvinoa-salaattia - ei ole oikein jaksanut panostaa ruoanlaittoon viime aikoina, joten nyt huomaan janoavani tuoreita kasviksia. Olisikohan viisasta alkaa syömään vitamiineja purkista? Ehkei siitä haittaakaan olisi, jos näitä pasta-painotteisia jaksoja tulee kuitenkin aika ajoin.

Tänään on ollut hieman alavireinen päivä, ja olen tuntenut itseni surulliseksi ilman mitään selkeää syytä. (Ehkä sitä ei saisi sanoa masennukseksi, jos kyse on vain yksittäisestä päivästä, mutta samalta se kyllä tuntuu... pitää koputtaa puuta ettei jatku sen pidempään.)

Varmaan kyse on normaalista mieliala-vaihtelusta - tai vieroitusoireista, kun yrittää hiljentää tahtia pitkän ylisuoriutumis-putken jälkeen. Eilen annoin itselleni periksi ja tein vähän töitä (jotta ensi viikko olisi helpompi) mutta tämän päivän päätin yrittää omistaa jalolle joutilaisuudelle, katsoa kuka tai mikä nyt taas olinkaan silloin kun en ole töissä tai silloin kun jatkuva vuorovaikutus kumppanin kanssa ei pidä persoonallisuuttani kasassa.

Huomasin työterveyshuollosta että lähete psykologin kanssa juttelulle umpeutuu pian. Kävin siellä viime syksynä kerran tai kaksi, mutta elämän jäsentäminen tuntui maadoittavan ja järkeistävän tunnereaktioitani ja ahdistustani siinä määrin, että palaaminen ei tuntunut tarpeelliselta. Ehkä poistumisessani oli myös jonkinlaista halua olla tekemättä numeroa itsestään - jos tunteeni ja reaktioni olivat psykologin mielestä ihan normaaleja tilanteeseen nähden, mikä oikeus minulla oli muka pyytää niiden käsittelyyn apua. Varmasti joku muu tarvitsi hänen aikaansa enemmän kuin minä. Hänen yllättyneisyytensä siinä tilanteessa, jossa en halunnutkaan varata enää seuraavaa aikaa, tuntui hämmentävältä, kun ensin olin lukenut rivien välistä hänen kertoneen minulle koko vastaanottokäynnin ajan, että ehkä tilanteeni ei ollutkaan niin paha kuin luulin ja että ehkä terapiasta saadut selviytymiskeinot riittävät kantamaan minut vaikeimpien päivien yli. - Joka tapauksessa, se että lähete on ollut olemassa ja että minulla on koko ajan ollut periaatteessa mahdollisuus varata uusi aika, on tuntunut turvalliselta, vähän niin kuin vakuutukselta pahan päivän varalle. En ole vielä varma annanko lähetteen umpeutua, varmaankin.

Pakotin itseni lähtemään töistä saatujen kaverien kanssa kiipeilemään, eikä se niin kamalaa ollut vaikka kovin montaa seinää en ylös asti päässytkään. Olen lukenut Emmy Abrahamssonin Kuinka menestyä hullujenhuoneella -kirjan melkein loppuun - se oli aika hauska, ihana lukea välillä jotain vähän kevyempää. Myöhemmin illalla on tarkoitus tehdä jotain curryn tyyppistä, kesäkurpitsasta ja kikherneistä ja kookosmaidosta. Ja voisin katsoa Areenasta jotain dokumentteja tai sarjoja - siellä on useampi mielenkiintoinen vaikka en olekaan satavarma ovatko ne kiinnostavampia kuin työt. Voisin vastata parille kaverille laittamaani ryhmäviestiin, ainakin toinen olisi valmis tapaamaan ensi viikolla, eli jos haluan nähdä häntä minun pitäisi ehdottaa aikaa.

Läheisellä on vaikea vaihe, ja huomaan olevani väsynyt ylläpitämään toivoa. Välillä hänen masennuksestaan (tilapäisestä, niin toivon) kumpuaviin lauseisiin reagoiminen tuntuu kuin yrittäisin nostaa kivestä tai painavasta metallista tehtyä peittoa, päästääkseni raikasta ilmaa sen alle.

Pelkään että jos en osaa auttaa oikein, se (masennus) tukehduttaa lopulta meidät molemmat. Ehkä juuri se pelko saa minut hätäilemään, osoittamaan pakonomaisesti pilvestä hopeareunusta vaikka tuntuu että 'nopea' korjausyritykseni saattaa aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä.

Perhana kun ehtikin umpeutua se työterveyspsykologin lähete. Juuri nyt tuntuu että tästä olisi hyvä päästä juttelemaan.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 kuukausi, 4 viikkoa sitten. Syy: Lisäys
• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 kuukausi, 4 viikkoa sitten. Syy: lisäys
• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 kuukausi, 4 viikkoa sitten. Syy: korjaus

Sopivasti kipeäksi, ainakin huomisen sairaslomalla. Jos jaksan, voin sitten yrittää hyvällä omatunnolla saattaa loppuun päättyneisiin projekteihin liittyviä töitä, jotka vaativat enemmän aikaa kuin työajan puitteissa saisin tarkalleen ottaen käyttää. Tai sitten vaan yritän malttaa sairastaa.

Lähetekin tuli uusittua.

Iskä oli otettu yön yli tarkkailuun osastolle. On ollut huonossa hapessa jo ainakin puoli vuotta, ja pari päivää sitten oli ollut joku TIA-kohtauksen tyyppinen. Oli ollut pahasti kuivunut, kun ei oo pitkään aikaan juonut juuri mitään muuta kuin alkoholia, ja eihän kenenkään keho sellaista loputtomiin kestä. Kun ei nyt vielä sen tarvitsisi lähteä, haluaisin että sillä olis aikaa tavata lapsenlapsensa jos sellainen joskus saadaan tähän maailmaan taiottua.

Soroppi, olipa ikävä uutinen. Ehkä tarkkailuun joutuminen tekisi hänelle oivalluksen, ettei näin voi jatkua. Lääkärin sana ehkä painaa enemmän kuin  omaisten.

Kyllä elämä näyttää monia puolia ja ei aina hyviä..

Voimia sinulle Soroppi..