Ystävällä oli eilen isot juhlat. Olo on yllättävän hyvä, joskin aika väsynyt. Kävimme rääppiäisissä syömässä eilisiä tähteitä (juhlapaikka oli siivottu jo aamulla, eli auttamaan emme ehtineet), lähtiessä työnnettiin vielä oluet käteen. Juna kotiinpäin lähtee keskellä yöllä, joten olemme hotellissa vielä tämän päivän. Kallista, mutta ehkä se ettei tarvitse kuluttaa päivää raahaten rinkkaa ympäri kaupunkia on sen arvoista.
Pikemiten kirjoitti:
Olen väsynyt näin aamupäivästä ja kuuntelen radiota, mutta en jaksa ajatella oikeastaan mitään.
Mulle on illat tällä hetkellä hankalampia, ajattelun kannalta ainakin. Vähän niin kuin aivot menisivät nukkumaan tuntia tai paria ennen kuin itse päädyn peiton alle.
Vieläkö sinä olet ulkomailla työssä?
Miten sen nyt ottaa... mulla on vakituinen koti ulkomailla, ja jouduin palaamaan entiseen kotimaahan töihin kun sieltä ei tärpännyt 🙂 En asu tällä hetkellä samassa osoitteessa kumppanin kanssa, mutta näillä näkymin pääsemme muuttamaan takaisin yhteen parin kk:n päästä, kun työtehtävät muuttuvat niin että voin tehdä enimmäkseen etätöitä.
Onko sinulla ikävä kumppaniasi, kuin joudut töiden takia olemaan eri osoitteessa ja eri maassa, jotenkin olen aistivinani lievää ikävää, tai pikemminkin kaipuuta. Olen tälläinen ikuinen romantikko. Minusta on ikävää ettet voinut järjestää työasioita muulla tavalla, mutta ymmärrän ettei työpaikat kasva maaperässä.
Itse olen edistynyt vähän työpaikan haussa, ja mitään kumppania en ole vieläkään löytänyt.
Pikemiten, toki olisin mieluummin hänen kanssaan kuin ilman, eli kai voi sanoa että välillä on ikävä. Varsinkin silloin kun olen apea, tai yliväsynyt, tai surullinen. Omien haasteiden tai ongelmia aiheuttavien persoonallisuuden piirteiden kanssa on helpompi luovia kun hän on lähistöllä. Mutta ei ole mitenkään sellaista kaikenpeittävää ikävää tai masennusta jota etukäteen pelkäsin - pidämme tiiviisti yhteyttä, ja molemmilla on turvallinen olo sen suhteen että toinen kyllä odottaa, ja että muutamme taas yhteen pian.
Havahduin perjantaina töissä siihen että alan olla lähellä sitä uupumuksen tasoa, jolla työterveydessä (jos se mulle kuuluisi) saatettaisiin alkaa ehdottelemaan sairaslomaa. Aloin itkemään ihan mitättömän pienen vastoinkäymisen kohdattuani - ja kun kyynelportit olivat kerran auenneet, se meinasi alkaa uudestaan aina kun joku sanoi minulle jotain mukavaa tai osoitti olevansa huolissaan jaksamisestani. En ole kovin taitava pitämään huolta itsestäni - tai taipumus asettaa toisten tarpeet omien edelle aiheuttaa edelleen ongelmia.
Viime viikko oli sosiaalisesti aktiivinen, mikä pienensi palautumis- ja akkujen lataamiseen käytettävää aikaa. Hyvä kuitenkin että menoja oli - ei se ole terveellistä niinkään että työ vie kaiken energian ja kaikki vapaa-aika on käytettävä lepoon.
Nukuin eilen aamulla pitkään (luettuani kuuden-seitsemän välillä muutaman sivun) mutta tänään se ei näytä onnistuvan. Olo on levottomampi, lähempänä ahdistuneisuutta. Tein eilen pinaattilettuja, mutta sen jälkeen päivä kului enimmäkseen lukien ja lepäillen - aamuinen kurkkukipu väsymykseen yhdistettynä säikäytti sen verran etten rohjennut yrittää juoksua, mutta kuumetta ei noussut. Selälle se kyllä tekisi hyvää, ja mielelle. Katsotaan mitä tämä päivä tuo tullessaan.
Olen ihan uuvuksissa, se tuntuu epäonnistumiselta. Melkein siinä pisteessä etten halua olla minä, tai etten halua olla ollenkaan... Mutta ei kuitenkaan. Tiedän keinoja joilla tilannetta voi parantaa, mikä tavallaan tekee tilanteesta vielä turhauttavamman ja saa ajatukset kääntymään itseä vastaan - tietoisuus tekee kyvyttömyydestä toimia tiedon mukaisesti vielä jotenkin pateettisempaa. Kuitenkin - väsymys (ja ehkä lievä masennus) vaikuttaa kognitiivisiin taitoihin, eli totta kai se hyvien neuvojen soveltaminen omaan elämään on vaikeampaa silloin kun tilanne on jo päässyt pisteeseen jossa uupumus on todellisuutta.
Hei soroppi. Kuulostaa tosiaan aika pahalta tilanteelta! Etkö ole nukkunut tarpeeksi ja töitäkö teet ihan liiaksi asti! Uupumus ei helpota kovin helpolla, jos siitä uneksit!
Pikemiten kirjoitti:
Etkö ole nukkunut tarpeeksi ja töitäkö teet ihan liiaksi asti!
Näihin kahteen tilanteen voisi tosiaan tiivistää 🙂 Hankalaa kun stressi vie unenlahjat. Voisikohan niitä harjoitella tai harjoittaa jotenkin?
Kyllä niitä on meditaatio järjestelmiä joissa saa tasapainoitettua stressiä. Kannattaa kokeilla.
Nimetön kirjoitti:
Kyllä niitä on meditaatio järjestelmiä joissa saa tasapainoitettua stressiä. Kannattaa kokeilla.
Juuri nyt ei ole aikaa tai voimavaroja, mutta kiitos ehdotuksesta.
Meille suorittajille niin tyypillistä ajautua uupuneseen oloon. Vaikka sensorit herkkinä kun toisista kyse, omaa kohtaa ei huomioi ajoissa. Tai pitää toisten hyvinvointia tärkeänä, niissäkin kohdin kun omista voimista pitäisi pitää kiinni. Jnknlainen irtiotto stressistä.ei aina onnistu, mutta siihen saa pyrkiä koska ilman sitä uupumus syvenee ja vaatii vastaavasti pidemmän ajan toipua.. Toivon sulle Soroppi hyviä levon hetkiä kun voit pitää vapaata.
keskustelua kirjoitti:
Meille suorittajille niin tyypillistä ajautua uupuneseen oloon. Vaikka sensorit herkkinä kun toisista kyse, omaa kohtaa ei huomioi ajoissa. Tai pitää toisten hyvinvointia tärkeänä, niissäkin kohdin kun omista voimista pitäisi pitää kiinni. Jnknlainen irtiotto stressistä.ei aina onnistu, mutta siihen saa pyrkiä koska ilman sitä uupumus syvenee ja vaatii vastaavasti pidemmän ajan toipua.. Toivon sulle Soroppi hyviä levon hetkiä kun voit pitää vapaata.
Kiitos ymmärtämisestä 💗 Pientä irtiottoa sentään sain viime viikolla aikaan, pidin ke-to enimmäkseen vapaata, ja viikonlopun olin vain puoliksi töissä. Oli hyvä nähdä vanhoja ystäviä, tuntea olevansa turvassa tuntemattomienkin seurassa. Parin viikon päästä seuraava hengähdys. Sitä odotellessa, onneksi on valmis- tai helposti laitettavaa ruokaa ja sarjoja (viimeisin löytö Big little lies), ja itsekseenkin mielenkiintoinen pelattava lautapeli jolla saa kyllä ajatukset pois työkuvioista kunhan malttaa istahtaa illalla sen ääreen.
Nälkä on niin että näköä haittaa. Olin jo R-kioskilla jonossa mozzarella-paninin kanssa, mutta juuri sillä hetkellä kuvittelin että rahapussi on jäänyt kauppareissun jäljiltä toiseen kassiin ja lähdin tyhjin käsin pois. Löytyi sitten repun pohjalta, junan penkillä istuessa.
Samaan vaunuun sattui joku aika päihtyneen oloinen mies (lue: änkyräkännissä). Olisi kovasti juttutuulella. Onneksi on muitakin matkustajia niin ei tule turvaton olo - nyt en tiedä seuraisiko hänen jorinaansa huvittuneena vai säälisikö vastapäiselle istuimelle sattunutta kaveria. En kyllä haluaisi olla hänen housuissaan, mutta ehkä hän ei reagoi tilanteeseen samalla tavalla uhkana kuin minä.
Taidan olla pikkuisen ahdistunut. Pitäisi nukkua ettei huominen päivä olisi hirveän väsynyt.