Soroppi kuulostaa hyvältä. Olet jossain asteen paremmalla tasanteella, koska pystyit kirjottamaan että täihinpaluu on palkitsevaa. Mietin vaan että kuinka ihmeessä se voi sitä olla? Se työ mitä teet on joko palkitsevaa, tai se että saa ylipäätänsä tehdä jotain ja siitä maksetaan myös tai siellä on mukavaa porukkaa. En nyt yritä latistaa ja syitähän voi tietty olla vaikka mitä. Nämä nyt vain minun ajatuksia. Mutta hyvä et tunnistit ton et liianki kovaa voi lähtä menemään ja vapaapäivä kuulostai hyvältä. Sulla joku oivallus päässä tapahtunut tai olet pystynyt relaamaan jostain syystä vain vähän paremmin. Hyvistä hetkistä myös hyvä kirjoittaa vai mitä?

Soroppi kun kirjoitit jokin aika sitten että mieli etsii puheluista ja viesteistämerlityksiä. Niin minulle kävi sama taas tänään. Mies kaveri soitti ja mä olin aistivinani heti et sen ääni oli jännittynyt. Se puhui kovempaa ja heti sano jonkun asian ja ei sillä ollut oikein logiikkaa puheissa, puhu vaan. Eikä lopussa ehdottanut mitään. Näkemistä. Mä rupesin pistää hanttiin, ajattelin että jos hän aikoo vaan alkaa luettelemaan kaikki asiat mitä hänellä mielessä minusta viis ni minä voin sanoa kans pari asiaa jotka minua ärsyttää. Hiillyin sitten oikein kunnolla asiastani (joka oli kanin pissat sohvalla) ja lopulta sanoin että lähen lenkille, jolla loppasin puhelun. Hän perääntyi heti ja oli silleen että mene vaan. Sekin ärsytti. Minua ärsytti se että kun siis joo ihmisiä voi jännittää asiat. Mutta minä olen kauhuissani. Sellaiselle ihmiselle joka on kauhuissaan ei aleta.. se vaan lisäs mun jännitystä siinä puhelussa. Ei yhtään auttanut. Onneks se nyt ei mitään ihan kauheita juttuja alkanu kertoo. Lopussa sain sanottua että mua jännitti tää puhelu. Se ei sanonut siihen mitään ja sanoin ite sitte moikka. Mut ehkä se seuraavaan puheluun vaikuttaa sitten. Voi veljet... mut siis kait nyt miestä jännittää soittaa tänne. Miksei saa heti uutta tilaisuutta et soittais uudestaan heti ja tajuttaiski nyt puhua vähän eri tavalla. Ettei se olis sellasta epäonnistumisen putkea. Mieli just ettii merkitystä siit puhelusta et jospa se nyt ehottaa jotain tai sanoo jotain romanttista. Ei mitään sellasta. Enkä tiedä miten reagoisin jos hän saisi sohvalla röhnöttämisen sijaan päähänsä jonkun aktiviteetin. Muun kuin puhumisen. Jonki teon. Mut siis mä huomaan et mä ajattelen hänestä jotain muutaku mitä hän on. Hän on rauhallinen ja harkitsevainen ja pikkutarkka ja jaaritteleva ja jahkaileva mut sit yhtäkkiä hänest saattaa löytyy ripeyttä. Et hän onki valmis jo ja ulko-ovella kun menen sinne että lähdetn eikä tarvitse odottaa vielä varttia. Yllättävää ripeyttä. Tai en mä tiedä onko se yllättävää, on hänen työssä oltava välil nopsa. Nojoo tämmöstä ajatusjuoksua tällä kertaa. Yritin jatkaa askareita normaalisti puhelun jälkeen mut ei ihan pystynyt. Ja sit saattaa tulla se lamaannus. Ja voimattomuus. Kui ärsyttävää. Erikoista. Mut siis kun isäniki on soittanut mulle ni senki äänestä mä aistin et se jännittää kans. Ni se sen puhe voi olla semmosta töks töks. Ja kun vastapuolella oon minä, panikoija, ni ei ne puhelut pitkään sen kanssa kestä. Sit mä koen huonommuutta et johtuu minusta. Vaik ei johdu. Mut et miksei ite pysty noiden miespuoleisten kanssa ku keskustelee ni hillitsemään itteään? Ku alkaa ärsyttää vaan. Huomennaki on mieslääkäri. Kauheen pitkästi tekstiä taas.

Mut siis ei täs "harmonias" muuten mitään. Jotenki tarmokas päivä vai miten sen vois kuvailla sitten. On siivottu ja alotettu uus villasukka ja pyyhityy lattiat ja pesty matto. Yhtäkkii alkaaki sit vaan tehdä asioita sen sijaan et pyörittelee kaikkia mielessä. Tai pyöriihän niitä ajatuksia mielessä mutta ei jää lamaannuksiin jostaim yhdestä puhelusta. Oliko tarpeeksi sekavasti selitetty, heh.

Mä ymmärrän et miestä jännittää kun se soittaa naiselle. Mut mä oon kauhuissani kaikista puheluista. Miten saan sen ilmaistuksi? Mä kyl nyt ilmaisin sitä ainaki vähän nyt viimeisimmässä puhelussa.

Anteeksi jos tämä aiheuttaa vähän harmia sinullekin. Eihän tämä sen isompi juttu ole kuin puhelu vain. Ja huomio et siel puhelussa ei toinen sanonut mitään ikävää. Mutta kun tuntui että on ilmaistava oma olo ja chatit menee semmosta kyytiä että ei niihin ehdi.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 3 kuukautta sitten. Syy: Lisäys

Hei Hantzki, ei huolta, kirjoita ihmeessä ajatuksiasi auki, kunhan et loukkaannu siitä jos en jaksa lukea/kommentoida ihan joka yksityiskohtaa huolella 😊

Hantzki kirjoitti:
Soroppi kuulostaa hyvältä. Olet jossain asteen paremmalla tasanteella, koska pystyit kirjottamaan että täihinpaluu on palkitsevaa. Mietin vaan että kuinka ihmeessä se voi sitä olla?

Oikeilla jäljillä olit, tykkään mun työstä ja koen sen merkitykselliseksi. Ei kai siinä sen kummempaa tarvita. Työyhteisössäkään ei kyllä ole mitään vikaa - ja ylipäätään on mukavaa olla taas osa porukkaa.

Jos viime viikonloppuna lepo teki hyvää, nyt pitää ehkä ottaa lusikka kauniiseen käteen ja tunnistaa/tunnustaa omat rajansa. Ilmoittauduin yhteen hommaan josta jo aikaisemmin ounastelin että se pitäisi hoitaa enimmäkseen omalla ajalla, mutta aikataulu paljastui olettamaani tiukemmaksi joten laitan ehkä aamulla sähköpostia peruakseni sen. Kaatuu ihan tarpeeksi töitä päälle muutenkin.

Nyt valvottaa, kaiketi se (julkiseen) luovuttamiseen liittyvä jännitys ja harmi. Ei ole paha olla ja tuntuu että olen sinut päätöksen kanssa, mutta kai se nostaa stressitasoja sen verran (tai ne olivat ennestään sen verran korkealla) että uni pysyy loitolla. Pahus kun kirjakin jota parhaillaan luen on sen verran traagisessa kohdassa ettei se suoranaisesti rauhoita! No, ehkä menen sitten tekemään itselleni näkkileivän.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 3 kuukautta sitten. Syy: lisäys

Valvottu yö numero kaksi. Heräsin joku tunti sitten, ja kesken jääneeseen työasiaan liittyvät huolet lähtivät mielessä sellaiseen kiitolaukkaan, että katsoin parhaimmaksi ottaa taas Väinö Linnan käteen ja lukea mitä tapahtuu kun Koskelan Akseli palaa kotiin. Nyt alan olla taas uninen, eli enköhän taas kohta kokeile sammuttaa valoja, vaikka pientä levottomuutta vielä ilmassa onkin. Ollapa sellainen huolihylly, jolle voisi kädestään laskea huolet yöksi tai miksei muutenkin!

Huoneeni on sotkuinen, mutta antaapa olla. Jouduin eilen päättämään 2-4 tunnin ylitöiden tai lauantaina jatkamisen väliltä, joten vaaka kallistui lauantaihin. Ollapa tilanteessa, jossa ylimääräisestä olisi mahdollisuus pyytää palkkaa... mutta  tässä työpaikassa vaikuttaa kuitenkin siltä, että töitä pyritään kyllä järjestelemään/jakamaan uudelleen kunhan vaan ajoissa avaa suunsa ja ilmoittaa olevansa huolissaan siitä että hommia ei ehdi hoitamaan.

Hei tuohan on hyvä, jos siellä kuullaan ja.huomioon otetaan työntekijän toivetta ja pyritään järjestämään että mahdollisuus säilyä hyvinvoivana säilyy tai syntyy. Ennakoinnissa on hyvätkin puolensa.

Täällä eilinen huonon yön jälkeen itkuinen. Surun aiheena isän lähtö ja se että ennakoin vaikeuksia töihinmenossa. Nyt kulunut yö oli unta lääkkeen avulla liki 9h, fiilikset sen.myötä normalisoituneemmat. Ma aamu aikaiseen tk-käynti, en jaksa vielä täysiä työpäiviä, yksittäisiäkään. Voimat ei.niin nopeaan.palaudu kuin haluaisi, kuin juoksisivat karkuun mitä enemmän koettaa olla ja tehdä. Rapakunto vie aikaa uuteen kestämiseen.päästä.

Voimia sulle Soroppi, uuteen viikkoon.uusia voimia 🙏🌷

Kiitos paljon, keskustelua 💗 Vielä kun oppisi ennakoimaan mitkä työhommista ovat sen verran työläitä että niitä ei kannata yrittääkään tehdä yksin, vaan osaisi pyydellä tiimistä apua. Ei tulisi noita ylityö- vai viikonlopputyö-valintoja niin usein.

Oliko isäsurun syynä ihan vaan ikävä ja menettämisen tuska, vai jotkut asiat jotka jäi sanomatta/tekemättä? Kuulostaa järkevältä ettet ole ottamassa täysiä työpäiviä heti alkuun - kävi viestiäsi lukiessa mielessä sekin, että jos töihin paluu pelottaa ja ahdistaa noin paljon, olisiko mahdollista kysyä lääkäriltä arviota siitä sairaslomatarpeen jatkamisesta... Toi palautumattomuus erityisesti kuulostaa siltä, että on aika iso riski tilan uusimiselle.

Armollisuutta ja itsemyötätuntoa päiviisi 🌹 Silloin on hyvä levätä, kun väsyttää.

Ja nyt väsyttää, ja mieli on apea. Siivottua sain kumminkin, ja tein (ja söin) sienipitsan. Kämmen on kipeä ja särkee hieman levossakin - loppuviikon urakointi taisi olla raskaampaa kuin ajattelin. En jaksaisi ajatella että huomenna pitää mennä töihin... toivottavasti pystyn tekemään vähän lyhyempää päivää. Nelipäiväinen viikko olisi oikein mukava, jos vaan saan työt järjestettyä niin ettei perjantaina ole mitään kiireellistä.

Kiitos Soroppi 💗 pitkään yritin selvittää isään liittyviä asioita kanssaan kykenemättä. Se kalvoi ja etäännytti. Nyt kun lähtö on lopullinen, on alkanut tulla muistiin myönteistä isästä, se saa itkemään. Kun oltaisi voitu päätyä parempaan lopputulokseen, jos olisin kyennyt hyväksymään isän niistä teoista huolimatta. Kun tiedän ettei vanhempana ole helppoa, usein joutuu potemaan syyllistä oloa, siitä olisin halunnut päästää isää vapaammalle, olisin itsekin vähemmän syyllisyyden jäynäämä. Itkuherkkyys on tätä vaihetta kai, sairausloma jatkui.

Hyväksyminen/anteeksiantaminen on kyllä oma prosessinsa, eikä sitä oikein voi kiirehtää, ainakaan jos sen haluaa olevan aitoa. Ehkä se että nyt tulee isästä hyviäkin muistoja mieleen tarkoittaisi että olet siihen valmis nyt?

Olen saanut pari yötä täyttä unta, on tuntunut hyvältä tämänaamuisesta painajaisesta huolimatta.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 2 kuukautta sitten. Syy: lyhennys

Ehkä niin, anteeksiantaminen on syvää probleemaa... Tuo kun sanoit, "täyttä unta" tarkoititko ettet ole tarvinnut mitään, edes melatoniinia? saadaksesi unta? Sedonium tais olla nimeltään apt.tuote, joka oli lievempää kuin reseptinukahtamislääkkeet, mutta vaikuttava. Keväällä sain siitä avun, ja olo sen vaikuttaman yön jälkeen oli "liki täyttä"unta antoi.

Siis tarkoitin, että melatoniinin avulla onnistuin nukkumaan koko yön, ilman että jäin heräillessäni valvomaan ja lukemaan. Nukahtaminen ei oo kyllä mulle ongelma muutenkaan, vaan se että stressaantuneina jaksoina herään 4 tunnin päästä ja saattaa mennä 2-3 tuntia ennen kuin olisin valmis nukahtamaan uudelleen.

Tuontapaista heräilyä usein itselläkin. Nyt vaan niin väsynyt, etten.jaksa enempiä ajatella tulevia paineita ja wcssä käytyä olen saanut unesta kiinni, vaikken aamuisin enimmäkseen.muista mitä unia näin. Stressi kun helpottuu, se unohtuu, ettei unta tarvi paljon kalastella. Mieli käsittelee jos tiedossa paineisempi päivä, kuten työjaksojen aikana on.

Aika tuttua tuo heräily ainaki tänää.. heräsin tänää jotai neljä aikoihin.. olen kaksi yötä nukkunut ilman ketipinoria ja uni heti heikompaa, niinkuin ennen vanhaan. Eli ennen lääkkeitten alotusta ja näin. Toinen koirista reagoi heti huonoon uneeni tullen viereen tärisemään, tai niin mä luulen. Se ei ainakaan rauhoita tilannetta vaan päinvastoin. Ja uloshan siitä oli lähdettävä. Sitten aamukahville.

Tämä on minulle tuttua ennestään ja näyttää olevan teillekin. Mutta en jotenkin ajatellut että enää joutuisin näin heräilemään.. onhan tästä aikaa, viimeks muistaakseni mökillä toukokuussa heräsin just neljältä. Joku viehätys täs kuitenkin on että herää tähän aikaan. Jos siis ei ole työaamu. Et voi mennä takasin nukkumaan aamukahin jälkeen jos haluaa. Tiedän vaa  et loppupäivä menee ihan reisille. Päivällä näin lyhyiden unien jälkeen on vähän ylivirittynyt ja pöpi olo. Seuraavana yönä otan kyllä lääkkeen. Se vain ei ole parina iltana maistunut se lääke, tuntuu että siitä on tullut "ähky" ja joskus jopa piristynyt sen ottamisen yhteydessä kun sen pitäisi päinvastoin väsyttää. Eilen illalla oli "tarpeeks" väsynyt olo jo kamomillateen jälkee.

Soroppi, kandee ehdottomasti alkaa ajatella töiden suunnittelua niin että ne voisi tehdä neljänä päivänä jos se on mahdollista! 🙂 minun työ on semmoista että ei se olisi, joka päivä pitää aloittaa uudestaan samat hommat. Meillä pomo tekee monesti pitkiä päiviä, usein sai yllättyä et helkkari, se on vielä täällä.  Sillä sairaus ni aihetti huolta. Pitäis ajatella itseään ja omaa oloa eikä muita nyt.

No oma olo on semmonen levoton tällä hetkellä. Vähän turvaton. Kun ei untakaan saa. Mut tietää et tulee pitkä päivä. Et väsyttää jo valmiiks. Mut kuitenki sunnuntai et ei sitte tavallaan. Että monta tuntia saa "luvan kanssa" vaan viettää ollen miten päin haluaa.

Viimeyönä näin hassua unta. En painajaista *koputtaa puuta* mutta epämiellyttävää. Ja oli outo olo herätessä. Laitoin valot ja yritin hetken peiton alla unta ne päällä. Sit se koira hyppäs siihen. Olin illalla lukenut aika jännää kirjaa. Vie se pois ajatuksia tästä hetkestä, lukeminen. Mutta se koskettelee nyt vähän aluetta joka itsellä pyörii mielessä. Psykologiaa.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 2 kuukautta sitten. Syy: Kirjalisäys

Hantzki kirjoitti:
Soroppi, kandee ehdottomasti alkaa ajatella töiden suunnittelua niin että ne voisi tehdä neljänä päivänä jos se on mahdollista! 🙂

Oliskin! Mutta tuntuu siltä että on pakko pusertaa urakkaa valmiiksi että pääsen hyvillä mielin 'työjaksolta' kotiin kumppanin luo parin kk:n päästä. Kun nyt saisin pysyttyä edes normaalissa työviikossa, ettei tulisi ylitunteja hirveästi.

Tunnistan ehkä Hantzki tuon kuvaamasi valvomiseen liittyvän levottomuuden/turvattomuuden tunteen - miten alkujaan ei-levolliseen mielentilaan alkaa sekoittua huolta seuraavasta päivästä ja siitä selviytymisestä... Yksittäiset huonot yöt ei onneksi välttämättä aiheuta isompia haittoja (ihan parasta jos seuraava päivä on sunnuntai!), satunnaista hajamielisyyttä/keskittymiskyvyttömyyttä lukuunottamatta.

Rentouttavan yölukemisen valitseminen on kyllä taito sinänsä. Mulla ei ollut mitään erityisen mieluisaa kierroksessa viime yönä - pääsin luvun tai pari eteenpäin romaania, jonka tunnelma oli sillä hetkellä vähän ahdistava, ja selailin hyvin lyhyistä tarinanpätkistä koostuvaa antologiaa. Onneksi on hidastempoisia mutta mukaansatempaavia strategiapelejä tietokoneella - reilun tunnin pelailu, tee ja vatsan alkaessa kurnia pari voileipää teki tehtävänsä ja sain aamuyöstä tunnin pari lisää unta/miellyttävää horrosta ennen herätyskellon soittoa.

Menin eilen illanistujaisiin (koska kutsuttiin, mistä olin, ja olen edelleen, tosi iloinen) vaikka tunsin itseni lähtiessä niin väsyneeksi ettei ajatus seuraan menemisestä tuntunut miellyttävältä. Olen ihan hyvilläni että lähdin, mutta jossain vaiheessa iltaa keskustelu karkasi tasolle jossa hädin tuskin pystyin sitä seuraamaan - jouduin pinnistelemään tajutakseni mistä puhuttiin, eikä tilanne tuntunut siltä että olisi tuntunut turvalliselta vetää keskustelua ja aiheen käsittelyä ns. 'omalle tasolleni'. Ärsyttää etten kyennyt siihen; vaikka periaatteessa ajattelen että tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassa, pelkäsin etteivät juttukaverini ajattele samalta tavalla/näytän tyhmältä kysymällä.

Toivottavasti tulee tilaisuus kysyä aiheesta joiltakin keskustelun osapuolilta aihepiiristä joskus myöhemmin yksityisesti, kun olen vähän virkeämmällä mielellä. Kunhan vaan pääsen eroon siitä peikosta että kysymällä haaskaan heidän aikaansa.

Olen väsynyt näin aamupäivästä ja kuuntelen radiota, mutta en jaksa ajatella oikeastaan mitään.