Ystävällä oli eilen isot juhlat. Olo on yllättävän hyvä, joskin aika väsynyt. Kävimme rääppiäisissä syömässä eilisiä tähteitä (juhlapaikka oli siivottu jo aamulla, eli auttamaan emme ehtineet), lähtiessä työnnettiin vielä oluet käteen. Juna kotiinpäin lähtee keskellä yöllä, joten olemme hotellissa vielä tämän päivän. Kallista, mutta ehkä se ettei tarvitse kuluttaa päivää raahaten rinkkaa ympäri kaupunkia on sen arvoista.
Tuo on niin vaikeaa saada pysäytettyä. Paniikin tullessa en kuule mitään, ajatukset meinaavat vilistä tuhatta ja sataa, eikä auta kuin saada askel pysäytettyä, kaaosta mielessä. Sen tietäminen, että se yleensä menee ohi kun tekee jotain, ajatusta kokoavaa kuten esim.käsin astioiden tiskaus. Ja hengityksen huomioiminen, hidastaa tahtia, ei ole todellisuudessa kiire.
Voimia kaikille 🌷💕
Kiitos vastaamisesta, keskustelua.
Ehkä sitä ei voi pysäyttää, mutta haluaisin ajatella että sen pinnalle voi jollakin tavalla päästä 'kellumaan'. Vähän niin kuin olisi sukelluksissa, mutta jos on vetänyt ennen pinnan alle menoa keuhkot täyteen ilmaa ja malttaa pidättää hetken hengitystään ja olla sätkimättä niin kohoaa pintaan. Ja kun pään saa pinnalle, ei oikeastaan ole väliä sillä mitä pinnan alla tapahtuu - koski vie mennessään mutta antaa sen viedä, sitten vaan kellutaan ja odotellaan suvantoa.(Näin nyt siis suhteellisen rentoutuneesta olotilasta mielikuvitellen...)
Tuo hengitys on kyllä jännä juttu - se että suuntaan huomiota siihen enemmänkin lisää ahdistusta kuin vähentää sitä. Ehkä siihen liittyy minulla herkästi halu että hengitys olisi tietynlainen, mikä aiheuttaa pyrkimystä hallita, mikä aiheuttaa jonkinlaista kiristymistä/puristumista, mikä aiheuttaa ahdistusta... Kyllähän siitä puhutaan miten tietyntyyppinen hengitys aktivoisi parasympaattista/rauhoittavaa hermostoa, mutta kun oma kokemus on vastakkainen niin olen tullut niille ohjeille vähän allergiseksi.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 4 kuukautta sitten. Syy: lisäys
Soroppi, myös mulla käy niin, että rauhallisesti hengittämiseen keskittyminen lisää ahdistusta eikä vähennä sitä. Samoin tekee liikunta. Menee juuri päinvastoin kuin ohjeissa. Olen miettiny, että se saattaa johtua siitä, että silloin aivoilla on tavallaan enemmän tilaa riehua. Tulee tyhjää tilaa, joka täyttyy heti ahdistuksella. Noin laimea keskittymisen kohde ei riitä pitämään huomiota itsessään (pelkkä hengittäminen). Tarvittaisiin jotain vahvempaa keskittymisen kohdetta.
Tiedän, ettei sen ohjeiden mukaan pitäisi mennä noin, mutta kyllä se minullakin menee.
Hengittäminenkin voi kyllä olla tosi kiehtovaa jos sitä alkaa oikein yksityiskohtaisesti funtsimaan 😉 Mä olen liittänyt hengityksen seurantaan liittyvän ahdistuksen mielessäni siihen, että yritin käyttää sitä stressinhallintaan sellaisena aikana kun pyrin vielä pääsemään ahdistuksesta eroon vähän niin kuin "vääristä syistä", siis sillä ajatuksella että se pitäisi saada äkkiä loppumaan jotta voin palata taas ns. 'kunnon kansalaiseksi' (ihan niin kuin työkyky olisi joku kunnollisuuden mittari) ja olla tuottelias ja aikaansaava. Vaikka oikeasti olisi ehkä ollut fiksumpaa vaan hyväksyä se, että paniikkikohtaus on kehon tapa kertoa että nyt menee liian lujaa, ja tarttee ottaa aikaa toipumiseen.
Toivon että saisin imuroitua, minkä jälkeen voisin käydä kirjastossa, tehdä vähän evästä ja ulkoilla tekemään muutaman tunnin sellaisia sekalaisia työ-/harrastushommia (onko tämä työnarkomaniaa?) - voi olla että aikataulu on tiukka mutta luovutaan jostain sitten jos huomaan, että se on oman hyvinvoinnin kannalta tarpeen. Viime viikon alussa ostamani leipä ehti kuivahtaa paperipussissa ihan korpuksi, mutta leikkasin sen sentään siivuiksi kun se vielä oli mahdollista - voisi koettaa tehdä köyhiä ritareita.
Taisin kuitenkin elää vähän yli voimieni eilen. Nyt väsyttää, ei huvita erityisesti mikään. Yritin nukkua päiväunia äsken, kääriytyä peitonkulmaan kuin toukka koteloon. Uni ei tullut. Ehkä siitä jotain hyötyä kuitenkin oli, tai ainakaan ei haittaakaan. Sain ainakin itkettyä vähän - ehkä vähän muiden puolesta, ehkä vähän omastani. Surettaa etten pääse (tai ole valmis järjestelemään arkeani niin että pääsisin) hautajaisiin, vaikka menetyksen kokenut ihminen muovasi nuoruuttani suuresti.
Väsynyt, ja levoton. Hankala yhdistelmä.
Niin on, levottomuus lisää vielä sitä väsymystä. Sitä vaan tahtoisi jaksaa enenmmän kuin on joskus mahdollista. En tiedä sitten miksi sitä ei antais itelle armoa. jotenkin vaan kriittisen asenteen vaivaamana vaatii ja vaatimusten tiimoilta ote lipsuu( enemmän )niistä mitä tahtois saada aikaan. Otan osaa menetykseesi. Luulen, että hän varmaan tiesi elämänsä aikana, miten tärkeä hän oli sinulle.
Kiitos viestistä, keskustua. Tunsin vainajan siis vain pintapuolisesti, mutta hänen nyt leskeksi jääneestä puolisostaan on kohtalaisen kova huoli.
Aika on rientänyt eteenpäin niin että olen aloittanut lomani. Tarpeeseen se tulikin, uupumusoireilua alkoi olla sen verran. Sain myös tuuraajan yhteen vapaaehtoishommaan, joten olenpahan vapaa siitäkin. Nukuttua on ainakin tullut, monena yönä yli 10 tuntia. Löysin uusia lenkkipolkuja, kastuin ravakasti sateessa, ja ollaan suunniteltu pientä vaellusta.
Minun unet on vielä 7h unia. Jahka osaa olla vaan, eiköhän päivälläkin vaikka vartin silloin toisen tällöin.
Kuulostaa rennolta lomalta....
No, ahdasta sisällä mielessä vielä, rentoutta kohti... olemisen
riemua, vaan olemisen
Hei vaan saloka ja keskustelua, kiva kun olette käyneet.
Loikoilen sängyllä ja kuuntelen päiväunia torkkuvan hengittelyä ja läheisen rakennustyömaan ääniä. Nälkä tuntuu vatsassa siihen malliin että kohta pitää joko ottaa palukkia tai lähteä kauppaan ostamaan lounastarpeita - yksi ateria ennen paluumatkaa on vielä kysymysmerkillä mutta eiköhän se pasta ja juustokin paremman inspiraation puutteessa menettele. Huomenna on juoksu, jännitys tuntuu miellyttävänä kihelmöintinä.
Osaatko juoksemisen ilman stressiä? Anteeksi kysymys, mutta itsellä pelkkä ajatus juoksemisesta näännyttää oloa. Ehkä kiloillakin oma osuus tähän, ettei ole mahdollista juosta, edes ajatuksissa. Soroppi, käytkö reitin läpi etukäteen vai inspiroidutko reitistä jatkaen semmoiseenkin alueeseen, jota et ole ajatellut?
keskustelua kirjoitti:
Osaatko juoksemisen ilman stressiä
En ole varma. Välillä stressaan siitä etten ehdi harjoittelemaan tai ole harjoitellut tarpeeksi suhteessa siihen millaisia tavoitteita minulla on, mutta välillä se taas tuntuu arjessa henkireiältä ja miellyttävältä tauolta jolloin saa ajatella omiaan tai olla ajattelematta, riippuen siitä mikä sattuu tuntumaan mukavimmalta. Jos en ole liian väsynyt ja saan väännettyä itseni juoksuvaatteisiin ja ulos asti, pystyn useimmiten löytämään tahdin jolla juokseminen itsessään on miellyttävää - inhoan hengästymistä eli yritän välttää tilanteita joissa pitäisi yrittää juosta kovempaa kuin jaksaisi, mikä on joskus haastavaa jos lenkkiseuralla sattuisi olemaan haluja rivakkaampaan tahtiin.
Reitin suhteen vaihtelee suuresti - melko usein juoksen aiemmilta kerroilta tuttuja ja mieluisaksi osoittautuneita reittejä, joskus taas lähtiessä on vain hatara käsitys siitä mihin yleissuuntaan haluan mennä ja siitä tavoittelenko tavallista vai vähän pidempää lenkkiä. Välillä tulee sellaisia lenkkejä joille lähden juosten mutta vaihdan jossakin vaiheessa kävelyyn, ja eipä tuosta näytä haittaakaan olevan 🙂
Hyvä päivä. Töihin palaaminen oli stressaavaa (mutta myös palkitsevaa) ja loppuviikosta meni selvästi jo sen verran lujaa, että pidempään jatkuessaan se olisi ongelma. Tänään vietin kuitenkin vapaapäivää ilman sen kummempia paineita saada aikaan. Päädyin aamulla netissä vaihtamaan kuulumisia harrastusystävän kanssa, ja vaikka en ole meitä läheisinä pitänytkään hänelle oli helppo jutella ja siitä jäi hyvä mieli. Kuuntelin ukkosta, käytin paljon aikaa päämäärättömään netin selailemiseen ja seurasin suunnistusta - parin tunnin päästä alkaisi taas, katsotaan kiinnostaako se yhtä paljon kuin päivällä. Tiskikone kohistelee keittiössä, ja vatsa pitää tyytyväistä hyrinää nauttiessaan salaattibuffan ja vielä lisärasvalla terästetyn foccaccia-leivän sulattamisesta. Söin itseni vähän ähkyyn asti, mutta ainakin siitä jäi parempi mieli kuin karkkipussin/keksipaketin loppujen (joita harrastin viime viikolla) vetämisestä.