Olen kärsinyt masennuksesta parisenkymmentä vuotta☹️. Joitakin kertoja olen kokeillut mielialalääkkeitä (max 7 kk), joista tilani on vain pahentunut. Minulla on toiminta ja työnteko ollut ratkaiseva☺️. - Nyt kesäloman myötä - ja jalkavaivasta aiheutuneen vähäisen liikkumisen takia - olen uhkaavasti taas 'vajoamassa' masennuksen 'pään tyhjentävään' outouteen, missä teen enää hyvin vähän🤔. Tällaisella hetkellä olisi ihanaa, jos olisi sellainen 'piristyspilleri', mikä estäisi toimimattomuuuteen (ja ajatuksettomuuteen ja haluamattomuuteen ja yhteydettömyyteen ja...) hiipumisen...

Eiköhän se niin ole, että ihan jokaisella on joskus masennus yms. Se kuuluu minusta elämään, ja kertoo jostain. Kaikilla meillä on jotain. Näyttää olevan niin, että itse mielenterveyspuolen hoitoinstansseissa on se ongelma, että he eivät itse näytä näkevän näitäkin asioita vain ihan elämänä. Ei voi kuitenkaan yleistää. Ja sitten aivopestään ihmiset syömään lääkkeitä. Kun taas joskus soitto ystävälle, ja puhuminen ihan elämänä asioista voi olla paljon ratkaisevampaa.

Olenkohan oikea henkilö kertomaan miten käy kun ei suostu lääkkeitä syömään?
Pelkäsin niitä tosi paljon, koska olin myös alkoholisti ollut ja masennukseni ehkä johtui sen liikakäytöstä. No, alkoholia käytin kait lääkkeenä mielelle vaikeassa elämäntilanteessa. Vaikuttaahan sekin mieleen ja aivoihin. Töissä olin ollut koko ikäni, työttömyys pahensi juomista.
Alussa kun menin hoitoon ja tilanteeni tutkittiin niin ei määrätty lääkkeitä, vain terapiaa, mutta kun terapia ilmeisesti väliaikaisesti pahensi tilannetta niin lääkäri olisi määrännyt lääkkeen ja minä kieltäydyin, sekä terapeutti sanoi lääkkeen vievän tehon terapialta, olin sairaslomalla, pitkällä ja kävin psykoterapiassa kerran tai kahdesti viikossa.
Jossain vaiheessa oli pakko ottaa nukahtamislääke kun huomattiin etten nuku, ja nukahtaminen on hirveän vaikeaa ja silloin oli myös jokin muu lääke joka piti ottaa illalla, mutta sitä ei ollut kuin muutaman kuukauden. Syy oli se etten joutuisi koukkuun siihen kun taustani oli se mikä oli. Näin jälkikäteen ajatellen oli se hassua kun en tajunnut etten nuku tai saa unta normaalisti, enkä sitä valittanut lääkärille, jotenkin sitä ihminen luulee että se kuuluu normaaliin elämään, ja muutkin kokee näin.
Olisin halunnut opiskella uuden ammatin, mutta lääkäri ehdotti eläkettä, kun olin niin monta vuotta ollut pois työelämästä. Kuitenkin pääsin työelämään vielä osittain myöhemminkin. Masennus ei ole uusinut niin voimakkaana enää, mutta tarvitsen keskusteluapua vuosittain, kun alan liikaa miettimään kaikenlaista. Ja tänne kirjoittelen joskus kun tuntuu että olen sivuraiteella. Ensimmäiset merkit aina ovat nukahtamisvaikeudet ja kireä riitainen olo.
Masennus pakotti minut käsittelemään menneisyyttä, vaikka se olikin kova urakka ja lisäsi ensin vain pahaa oloa, mutta sitten helpotti.
Ihmiset ovat niin erilaisia, joidenkin on otettava lääke, toisten ei, mutta luulen että olis vain hyvä opetella käsittelemään asioita oikealla tavalla niin ei lankeaisi masennukseen.