Heippa!

Oma tilanteeni on sellainen, että olen menossa yksityiselle terapeutille, koska en uskalla työterveyteen mennä kertomaan terveydestäni ja asioista. Juurikin sen takia, että pelottaa jos ne meinaavat jotain lääkitystä.
Minulla on parempia päiviä ja vain harvoin sellaisia oikeasti ''huonoja'', ja en usko että lääkityksestä olisi omalla kohdalla hyötyä...
Tarvitsisin vain keskusteluapua, mutta kun sekin tuntuu olevan kiven alla.

Hei. Ymmärrän kaiketi molempia osapuolia, niitä jotka kannattavat lääkkeitä - tarvittaessa - sekä niitä, joiden mielestä on parempi olla ilman lääkkeitä.

Itse en olisi enää hengissä ilman tujua lääkitystä, mutta nyt... On mahdollista, että pääsisin lääkkeistä eroon. Ei se varmaa ole. Sen näkee vasta kuukausien ja taas kuukausien päästä... Mutta toivon sitä. Ehkä silloin voisin ajatella, että olen terve. Ainakin melkein...

Jardin Prive

Tai sitten voi muuttaa ajatusmaailmaansa ja aatella, että olen terve vaikka joudunkin syömään lääkkeitä.
Minä en koskaan pääse eroon lääkkeistä fyysisten sairauksien vuoksi, en edes enää haaveile siitä. Silti tunnen olevani aivan terve.

Oma tilanteeni on suurin piirtein hallinnassa unilääkkeiden ja rauhottavien avulla. Masennuslääkkeiden lisääminen tähän tuntuisi minulle liialliselta, koska tarkoitus olisi kai hiljalleen päästä eroon nyt käytössä olevistakin.

Masennuslääkkeitä suositeltiin minulle helpottamaan itkuisuutta ja kitkaa lähteä normaalielämään mielialojen ollessa pahimmillaan. On niin vaikea itse arvioida omaa tilaansa, kun elämänsuunta on ollut hukassa jo pitkään. Siksi avasin keskustelun.

Kiitos monista mielipiteistä ja kokemuksistanne, niistä oli todella paljon apua..

Hei!

Kirjoitanpa tähän minäkin oman mielipiteeni eli kyl mun mielestä masennuslääkkeet on silloin ihan jees jos todella elämäntilanne on se et kaikki tuntuu ylivoimaisen raskaalta eikä jaksa enää normaalielämää ja jos se masennus valtaa suurimman osan normaali arjesta. Sit taas jos tuo masennus ei ole kovin voimakas ja sen kanssa pärjää tavallisessa arjessa eikä se hallitse sun arkea ni kyllä sillo miettisin kaks kertaa otanko lääkityksen vai en.

Tuota päätöstä ei kukaan pysty sulle tekemään sun puolesta, sun se on ite tehtävä mut kannattaa pitää mielessä ne omat voimavarat kun miettii aloittaako lääkitystä vai ei..ja on muitakin hoitoja lievempään masennukseen esim.just ryhmäterapia ym ym..

Mielialalääkkeillä on ikävä kyllä aika usein hankalia haittavaikutuksia ja sen takia joskus menee pitkäänkin kokeillessa mikä lääke kellekin sopii. Ja susta itestä se on kiinni tekeekö susta kukaan kävelevää pilleripurkkia, annatko siihen mahdollisuutta. Ei kukaan lääkäri sulle niitä pillereitä väkisin syötä. 🙂

Miksi pitäisi aatella, että on kävelevä pilleripurkki, jos joutuu syömään mielialalääkkeitä. Epilepsiaan käytetään monesti samoja lääkkeitä enkä voi miettiä sivuvaikutuksia. Olisin kaatuileva hörhö ilman lääkitystä.

Minusta näyttää siltä, että mielisairaat aivan itse luovat itsestään kuvan siitä, että ovat jotenkin erilailla sairaita kun fyysisesti sairaat. Silti vaativat, että heidät on hyväksyttävä sairaina ihmisinä kuten fyysisesti sairaat. Onko se niin vaikea hyväksyä, että tarvihee lääkkeitä.

Ei tietenkään tarvihe lääkketä, jos vähän masentaa tai vituttaa koko maailma. Mutta se onkin normaali ihmisen elämää eikä mt-ongelma.
No nyt tuli kirottua vaikka pitäisi olla liturgiassa.

Hei, maanvaivalle ensin että olen samaa mieltä ja toisekseen että musta sun nimimerkki ei kyllä varmana kuvaa sinnuu, kun olen lukenu sun kommentteja ja pitäny niitä auttavina ja mukavina.
Nanolle kuiteskin sen verran, että kerrot että olisi vaikea masennus diagnosoitu. Uskon että on ihmisiä jotka on parhaillaankin työelämässä vaikeasti masentuneina, mutta eivät hae apua. Miksi kärvistellä kun on mahdollisuus kokeilla auttaisiko sinua lääke. Kokeilla ja lopettaa sitten, jos tuntuu että ei tämä sovi. Minulla on ja auttaa hallitsemaan kriisiä jossa elän. Lääkäri laittoi kokeiluun muutaman päivän ja keskusteltiin sitten miten on sopinut ja sama tarkistus pian jälkeen.

Siis sitä just tarkoitin, et eihän ne psykiatrit tarkoituksella kenellekään hirveitä määriä lääkkeitä määrää mut toki jos siihen on tarve ni sillo kyllä(esim.psykoosi). Kyllä sillo jos se masennus häiritsee ihan arki-ja työelämää ni kannattaa ehdottomasti kokeilla lääkitystä, itelläkin tällä hetkellä lääkitys päällä ja tunnen oloni paljon paremmaks ku sillo ku vaan itkin koko ajan päivät pitkät ja ku jo ajatuskin töihin menosta ahdisti ku ois halunnu jäädä vaan kotiin suremaan/itkemään omaa pahaa oloa. Ja pienillä lääkkemäärillä kummiski mennään et ei haittaa millään tavalla edes työelämässä pärjäämistä, päinvastoin. Oon nyt ehkä kykenevämpi työhöni ku omat murheet ei seuraa koko ajan perässä. 🙂 en mä ainakaan viittiny kiusata itteeni pidempään vaan päädyin kiltisti lääkärin juttusille ja sieltä se apu sitte löytyki. 🙂

Söin cipralexia vuosia, ja tuloksena oli aggressiivisuutta, tunnekylmyyttä ja tasapaksua "mikään ei tunnu miltään" -meininkiä. Tein päätöksen keväällä, että aion kokeilla olla ilman lääkityksiä ja ajoin mömmöt alas. Apuna oli rescue remedy (bachin kukkaterapia) ja 5-htp. Olen myös jo vuosia suhtautunut antibiootteihin varauksella ja mieluummin koittanut hakea apua luontaispuolelta. Fyysisiin vaivoihin en juurikaan enää lääkkeitä syö, mutta tämän pään kanssa täytynee hiipiä kohta jonnekin homeopaatin tms luontaispuolen asiantuntijan luo..

Tietenkin se on jokaisen oma asia, että missä menee se raja kun on ne lääkkeet otettava, ja jos tarpeeksi paha tilanne on, niin silloin se on otettava mikä itsetuhon estää, mutta ennemmin haluan ihmisten suhtautuvan kriittisemmin länsimaiden valkotakkeihin ja vähemmän kriittisesti vaihtoehtoihin..🙂

Hei, minäkin lopetin alkuvuodesta ahdistuslääkkeiden syönnin ja olen pärjännyt ihan ok. Nyt on taas ahdistus ja pakkoajatukset nostavat päätään. En millään haluaisi palata lääkkeisiin (citalopram) ja mietin luontaistuotteita mm. tuota 5-htp tuotetta. Onko kellään mitään positiivista sanottavaa luontaistuotteista?

Omasta mielestäni ja omasta maailmankuvastani käsin on terve ajatus, että et haluaisikaan käyttää masennuslääkitystä. Yhteiskunta suorituspaineineen voi aiheuttaa masennusta, ja eihän tilanne lääkkeillä ratkea. Mutta kyllähän psykiatri aina on epäileväinen, jos ei haluakaan käyttää lääkkeitä. Masennusta voi kuitenkin hoitaa muillakin keinoin. Lääke muuttaa aivoja kemiallisesti, ja kuitenkin aivot ovat niin paljon muutakin kuin kemiaa ja juuri sitä muuta. Ei siis kannata paeta tilannetta, joka masennuksen taustalla on. Lääkkeet kuitenkin turruttavat tunteet ja masennuslääkkeet voivat muuttaa jopa sosiaalisen käytöksen. Itse tulin eräästä masennuslääkkeestä ihan maaniseksi. Puhuin kontrolloimasti yms. Kaikki me siis reagoimme lääkkeisiin yksilöllisesti. Psyykenlääke on nyky-yhteiskunnan nopea ratkaisu tunne-elämän ongelmiin, joiden pohjimmainen syy voi olla väärässä alan valinnassa. Tietysti jos masennus on sitä luokkaa, että ei pääse sängystä ylös yms. ,niin sitten kyllä kannattaa harkita lääkitystä. Riippuu siis masennuksen vaikeustasosta kannattako syödä lääkkeitä vai ei. Kyllä lääkäri aina kuitenkin on määräämässä lääkkeitä, koska se on heidän tehtävänsä.

Moi,

tässä omat kokemukseni:

itse olen kärsinyt keskivaikean masennuksen toistuvista masennusjaksoista 90-luvulta saakka,.Käytin ensin masennuslääkkeitä vain lyhyen aikaa ja lopetin, koska luulin sen olleen siinä. Minulle se oli virhe. Masennus palasi erittäin pahana.

Lääkkeillä olen pärjännyt kahden masennusjakson välillä eka 11 v ja sitten toisen kerran 5 v työkykyisenä.

Ekan kerran kun psyykenlääkettä määrättiin, tunsin olevani elämäni nollapisteessä, pohjalla. Nyt asenteeni on, että mikä vain auttaa, niin antakaa tänne. Omalla kohdallani on niin, että tarvitsen estolääkityksen lopun ikääni ihan samoin kuin joku diabeetikko tai verenpainepotilas käyttää omia lääkkeitään.

Parastaikaa on kolmas iso masennus- ja ahdistusjakso menossa ja lääkevaihto. Nimittäin on käynyt kaksi kertaa niin, että olen ollut vakilääkityksellä, ja masennus / ahdistus on tullut silti. 😭 Eli taas ollaan kokeilemassa, josko tämä lääke tehoaisi ja auttaisi nostamaan työkuntoon. (Toiveet ovat kovat, koska tällä nimenomaisella lääkkeellä olen noussut pahimmasta masennusjaksostani.)

Itselleni siis uskon, että ainoa vaihtoehto on mielialalääkitys. En ole huomannut tunne-elämän mataloitumista (siis silloin kun menee hyvin, masennusjaksoista en puhu mitään), mutta joissain lääkkeissä sivuvaikutukset olivat semmoiset, etten voinut niitä hyväksyä. Nekin ovat kovin henkilökohtaisia ja yhdelle tehoaa yksi, toiselle toinen.

MUTTA olen joka masennusjakson aikana hakeutunut myös terapiaan! Käsittääkseni nykyään uskotaankin, että pelkkä lääkitys ei auttaisi, vaan tarvitaan puheapua. Näin ovat minulle sanoneet viime aikoina sekä psykologi että psykiatri.

Nano ja muut asiaa pohtivat, itsehän kukin tekee lopulta päätöksensä, lääkäri ei mielialalääkkeitä pakota ottamaan. Jos onnistutte ilman lääkkeitä, kertokaa ihmeessä, miten!

Toivon kaikille meille jaksamista ja parempia aikoja. 🌻🙂🌻

Hei vielä! Täällä joku kirjoitti sairastuneensa pahemman kerran määrätyistä lääkkeistä. Minulle kävi samoin. Olin täysin sekaisin lääkkeistä, enkä aio sitä kommentoida. Pääasia että jäin henkiin. En mm. päässyt tenteistä läpi, olin aggressiivinen, enkä valmistunut ajoissa,vaikka olin huippuoppilas selkeine tavoitteineni. Työelämän taitoni laskivat mitä tulee lahjakkuuteeni ja osaamiseeni. Ilmaisukykyni eräässä taiteenlajissa köyhtyi niin, että ei uskoisi, että olen siinäkin lahjakas. Laihduin myös anorektisen laihaksi kuin huumeiden käyttäjä. Sen sijaan minua on auttanut sosiaalisessa masennuksessa mm. korjaavat kokemukset ja tajuaminen siitä, että en täysin sovellu suomalaiseen kulttuuriin.

Hei vielä! Lisäisin vielä eräästä psyykenlääkkeestä kokemuksia. Minulla varovaisuus esim. tehdä hienomotorisia liikkeitä heikkeni. Järkytyin asiasta niin, etät jättäydyin toistaiseksi pois opinnoista. Nyt kyky tehdä liikkeet vartaloa kuunnellen on palautunut. En uskaltanut lopettaa koska painostettiin terveydehuollossa. Luottamus imnulla terveydenhuoltoon tuolta osa-alueelta meni. Joudun kuitenkin järkytykseni takia ajoittain käyttämään bentsodiaptsepiiniä unilääkkeenä.

En oikeastaan tällä hetkellä tee muuta kuin pyörin kotona lääkkeen aiheuttaman mielenjärkytykseni takia. Muistan kuitenkin vielä ajan, kun sain lapsena apua terveydenhuollosta. Ensimmäinen ajatus oli silloin, että lääkäriin voi aina luottaa, he ovat rehellistä kansanosaa ja kaikki hoidettiin tunnollisesti ja kohdeltiin hyvin. Nyt uskoni terveydenhuollon ammattilaisten rehellisyyteen ja luotettavuuteen on romahtanut. Toivon, kuitenkin, että uskoni palaa joihinkin terveydenhuollon ammattilaisiin.