Kuinka selviän henkisesti ja taloudellisesti?

Ei virtaa elämän tuska vereni mukana lavuaariin. Pitänee mennä tunnustamaan synnit ja liimauttamaan tai tikkaamaan haava ranteestani kiinni. En uskalla leikata kunnolla.
😑❓

No höh. Minä olen tehnyt täsmälleen saman jutun parikin kertaa. Kerran sairaalassa ja kerran "vapaalla". Ekalla kerralla totesin että pakko mennä päivystykseen tikkauttamaan haava ja siellä lääkärille valehtelin, että kaaduin ulkona ja lasinsiru viilsi. (Ihan törkeän onneton selitys, mutta lääkäri ei sitä kyseenalaistanut mitenkään). Olin kirjoittanut itsemurhakirjeenkin ja sairaalasta pois lähtiessäni heitin sen pettyneenä roskiin. Toisella kerralla olin sisällä suljetulla ja sama homma. Eihän siitä mitään tullut ja pakko oli mennä tunnustamaan syntinsä ja päivystävä lääkäri tuli tikkaamaan ranteen.

Näin jälkikäteen ajateltuna varmaan ihan hyvä, etten onnistunut. Etkä sinäkään. Kyllä sinä sieltä vielä nouset kuopan pohjalta elämään. Vaatii vain kärsivällisyyttä ja aikaa. Vaikka tuntuisi kuinka toivottomalta, jostain se toivo vaan tulee taas ja nouset elämään. Voimia ja sinnikyyttä toivon sinulle.

Minä revin aivoni irti ja heitän muiden roskien mukana pois, sukellan syvälle paniikin mereen ja yritän syntyä uudeksi. Mietin, tietävätkö öiset tähdet ja kuu, mitä pakenen tai miksi minä itken? Suruista suurin on se, kun joutuu pientä lasta hautaan saattamaan, samoin kuin se, että joutuu aikanaan itse oman arkkunsa kantamaan. Eivät ne sitä tiedä. Minä tiedän, ja tiedän myös sen, että ette tarvitse minua mihinkään; kaiken tiedätte, teette ja osaatte minua paremmin. Aavistin sen, etten koskaan, en milloinkaan, pysty tämän parempaan. Toivoin silti. Antakaa anteeksi, olen aina vain vaivaksi. En ole enää ollut aikoihin oma itseni, ja tänäänkin inhoan sitä, mitä minusta on jäljellä; ymmärrän mikä ja mitä olen. Surusta olen tehnyt rakkaani, se on väärä, mutta lohduttomuudessaankin kaunis. Kunpa voisin vielä joskus herätä johonkin muuhun, kuin ainaiseen häpeään.

Runo tämän päivän tuntemuksista ja ahdistuksesta. Minusta tämä on aika hyvä, vaikka itse sanonkin 🙂

Julkaisen näitä nyt sitten täällä, jospa joku saa näistä runoistani vaikka jotain... Yöllä syntyi seuraavanlainen runo:

Kun alkoi hiljaisuus, heräsin siihen ja huusin silmät auki. En enää usko jatkuvuuteen, masennus on olo oloton. Se on sumuinen, suuri seinä, jota tuijottaa, kuten koko elämäänsä, kauempaa. Aika antaa ajan mennä menojaan, katselen ajan kulkua, mutta viisarit kellossa eivät liiku. Kaikella on hetkensä, vaikkei aika kuluisikaan, on aika tänne syntyä, aika kuolevan kuihtua ja kuolla. Aika metsät kasvattaa, aika tappaa tai sitten parantaa. Aika on purkaa, kuten myös rakentaa, aika on myös nauraa ja kohtaloaan valittaa. Voisiko yhä uskaltaa uskoa unelmiin? Ne ovat vähäiset ja hyvä onkin niin. Syntyi sentään parempaa, vaikka nyt luovutin, hyvää matkaa meille toivoin ja toivotin, harhaluulojen reunustamaa tietä kuvitelmiin minä ainakin matkasin. Maat ja taivaat lupasin, koska niihin tosissani uskoinkin. Kun herään, en tiedä mikä aika nyt on.

Hei Roikale!
Onneksi olet hoidossa sielä sairaalassa kun olet niin kipeä. Kuolemaa toivon minäkin kovasti, elämänhalua ei ole mutta henki tuntuu pihisevän ja sydän sykkii. Huomenna pitäisi mennä taas töihin tekemään hommaa jonka koen nöyryyttäväksi. En tiedä miten jaksan. Ajattelen sinua ja toivon että tilanteesi kääntyy parempaan päin, sinulla on lapsiakin joten olet niin tärkeä. Minäkin olen tässä elänyt tyttären ja miehen takia. Pahinta on kun tällaisessa vaikeassa tilanteessa joutuu olemaan eikä ole näkyvissä parempaa. Tuntuu ettei kestä eikä keksi muuta ulospääsyä kuin kuoleman.

Moi Arka. Ei kuulosta ruusuilla tanssiimiselta tuo sininkaan elämäsi. Mutta alan tulla siihen tulokseen, että ei meidän kannata kuolla. Sekun on hyvin todennäköistä, että meillä on vain yksi elämä ja jokainen päivä sitä kuolemaa lähemmäs tuo ihan itsestää. Runojeni ja lääkkeiden ansiosta olen laskenut lipun puolitangosta maahan, ja nyt on miettimisvaihe, että mille korkeudelle sen nostan. Näillä näkymin ihan ylös saakka 🙂

Voi miten hienoa kuulla Roikale, että tilanne alkaa helpottaa! Mitäs minä sanoin. 🙂 Tiesin, koska itsekin olen ollut niin monesti samanlaisessa toivottomuudessa ja näköalattomuudessa ja sairaalassa, mutta aina olen sieltä kuopan pohjalta noussut vähän helpompaan vaiheeseen. Nyt kuukausi sairaalahoidon jälkeen on minulla menossa vähän parempi kausi. Toivon, ettei uutta romahdusta enää tulisi, mutta jos tulee, pitää vain ottaa se vastaan ja hakeutua taas sairaalaan. Jää nähtäväksi. Sinulla helpottaa päivä päivältä (mitä nyt takapakkeja tulee joskus) ja aikanaan kotiudut ja pääset taas jaloillesi. Annat vain itsellesi aikaa ja mietit, mikä olisi sellaista tekemistä, joka sinua vahvistaisi (minulla toimii ainakin musiikin kuuntelu ja käsityöt). Tsemppiä hurjasti!🙂👍

Tuuleen hukkuu heikko ja viimeinen huuto laulujoutsenen. Kaatuu vanha, laho mänty kovaan ääneen rytisten. Vain kuolemaa tekevä lintu tuo sen kuuli, joten kaatuiko se ollenkaan? Lumivaippaan peittyy maa, valkoviittaan niin kauniiseen pukee metsän, talvi jo saa. Jäätyy metsän läpi kulkevan poskille kyyneleet, niin kuin hankeen lumihiutaleet. Lumihuntuun valkoiseenpeittyy metsä niin hiljainen, ei kuluu enää laulua joutsenen. Talvi on nyt metsän vieraana, yhtä kuollut kuin sen lävitse kulkija; ei jaksanut enää vaeltaa, hankeen jäi vain hän makaamaan, jäätyneet kyyneleet poskillaan.

Tämän päivä runo on hieman erilsinen. Vähän myös raakile, mutten tiedä kuinka sitä korjaisin... Ehkä se on hyvä noin?

Älä korjailekaan, runosi on hyvä just tuollaisena.

Mitä tunnet kun näet pimeyden keskeltä peilistä vain tuntemattomat kasvot? Tämä surun ja pelon määrä, onko se oikeaa tai väärää? Kenelle sinä soittaisit sen ihan viimeisen puhelun ja ketä oikein syyttäisit kyyneleistäsi? Jos onni on on väri, on se kohdallasi musta, ja sydän on täynnä kaipausta. Suru istuu vierelläsi vain hetken, mutta ikuisuudelta se tuntuu. Tämä surun ja pelon määrä, onko se oikeaa tai väärää? 

Nythän näitä syntyy... Jos tekisin kirjan julkaisisikohan sitä kukaan? Saati sitten ostaisi... Kirjan nimi voisi olla vaikka Ahdistukseni. 😋

Olen tyhjiössä. Ei vihaa eikä rakkautta. Katse etsii elonmerkkejä peilikuvasta, tutkii elottomia silmiä jotka tuijottavat tyhjyyteen. Olen jo mennyt, sielun peili on pölyinen; harmaus ei mitään heijasta. Musta sydän hakkaa liikkumatta, Kuihtunut on elämäni lampi. Kyynelille uusia kanavia kaivavat kasvoillani madot, jotka ikuisuuteen saattavat. Menneisyyteni irvikuva on nyt kasvotusten kanssani. Avuttomana, peilin takana. Kylmä teräs hellästi suutele lihaa, terä kulkee ja nuolee syviä haavoja. Kehoni itkee, mutta itkuni on tunteetonta itkua. Ei kyyneliä, vain verta. Askel askeleelta kuljen yhä syvemmälle pimeyteeni. Alastomana ja haavoittuvana, ikuisuuksiin laajenevassa ajassa, tässä valtavassa tyhjyydessä, odotan kunnes lakkaan olemasta. Voiko tämä pilalle raadeltu liha todellakin olla Jumalan oma, ruma kuva? Haluan herätä ja olla taas onnellinen, pieni lapsi. Haluan herätä.

Synkin runoni ikinä. Syntyi kun jouduin "tappelemaan" lääkärin kanssa siitä, että pääsenkö Jouluksi lomalle. En taida päästä 😭

Lähden vaikka lähtiessäin tunnen piston sydämessäin, mutta tärkeintä on unohtaa se, mitä ei voi muuttaa, muistan jonkun joskus sanoneen. Vielä jonain aamuna matkallain herään haamuna, ruumis jäykkänä kuin rautakanki. Silloin hyvästit vain heitetään ja syvään, kylmään kuoppaan peitetään, ettei haise enää tämä oman mielensä vanki. Ei ole minulla enää mistään mitään hajua, vaellan vailla ajantajua. Ei sydän sulanutkaan sateeseen; se on ikijäässä edelleen. Kaikki todellakin loppuu aikanaan, mutta aikaan voi itse myös vaikuttaa.

Tänään on erityisen huono päivä. Hereillä olen ollut neljästä asti, mutta en jaksa nouta :/

Hei, Roikale.

Itselläni on erityisen stressaava kausi myös nyt elämässäni - muutto lapsuudenkodista yms. Olen itse tosin nuori nainen, jolla ei ole lapsia ja jolla pitäisi olla "elämä edessään" kuten kaikki sanovat. Kuitenkin tällä hetkellä tuntuu siltä, että tällaista elämää en haluaisi kestää. Ahdistus on sietämätön. Olin sairaalahoidossa vielä noin kolme viikkoa sitten, ja sairaalassa oli hyvä olo. Minulla onkin sitten näin päin: kotiin kun pääsin niin alkoi ahdistus.

Saan jonkinlaista outoa lohtua runojesi lukemisesta. Ei ole ehkä säädyllistä tuntea niin - onhan kyse sinun kokemastasi ahdistuksesta - mutta totta kai se tavallaan lohduttaa, että kokee löytäneensä kohtalontoverin edes jollain tasolla.

Itseäni lohduttaa se ajatus, että joku päivä ahdistus loppuu, sillä kaikkihan me kuolemme joskus. Minulla on myös tukiverkko ympärilläni: ihmisiä, jotka vähän katsovat perään, että mitäs se tytönhempukka oikein meinaa tuolla elämällään nyt tehdä. Sinullakin on nähdäkseni hyvä tilanne siinä mielessä, että sinunkin perääsi vähän katsellaan siellä sairaalassa. Ettet ihan yksin ole.

Ja sosiaalitoimihan tosiaan antaa korvausta siitä sairaalalaskusta, että ei sinun sitä yksin tarvitse maksaa. Eikä sellaisista muutenkaan kannata huolehtia nyt kun tärkeintä on että pääset jotenkin taas tolpillesi.

Lämpimin terveisin
IisaMari

"Ihana" kuulla, että saat runoistani jotain. Minäkin saan, kun voin purkaa rumasti sanottuna sieluni oksennuksen tänne. Tänään syntyi taas uusi, hieman perinteisemmällä loppusoinnutuksella:

Tapan itseni nähdäkseni mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Olen nyt vapaa, henki joka vapaudestaan humaltuu. Katson ruumistani ja tunnen yhä vihaa, ruumiini on vastenmielinen kasa kuollutta lihaa. Olen henki, ei ole osoitteeni taivas, ei hellvetti, olen osa aivan kaikkea, en ole enää lihani kahlitsema marionetti. Leijun pois ja katselen yhtä aikaa aurinkoa ja kuuta, nyt minun on hyvä, en kaipaa mitään muuta.

Tällä hetkellä oloni on todella hyvä. Ilmeisesti olen sairastunut kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Olin pitkään masentunut, mutta sitten mieleni päätti ilmeisesti panna sille stopin ja sen jälkeen alkoi tämä mielialojen jyrkkä vaihtelu. Jospa tämä tästä.

Että kyllä se mieli voi toimia niinkin, että ensin masentaa ja ahdistaa hirveästi ja sen jälkeen jostain tulee se hyvä olo vaikka väkisinkin. Kai mieli toimii niin, että kun on tarpeeksi kauan ollut huono olo niin hyvä olo tulee jostain. Jostain se vain tulee.