Minulle psyykenlääkkeet aiheuttivat myös tunteettomuutta. Kykyni nauttia lahjoistani (mm. musikaalisuus ja kiellliset lahjat) laski. Puhuin myös liikaa kuin lärppäsuisin alkoholisti. Tämä vaikutti itsetuntoon. Lääkkeiden käytön aikana kun katsoi kaunista auringonlaskua kesällä se ei tuntunut miltään. Tietysti en reagoinut ihmisten sosiaaliseen kyvyttömyyteen niin voimakkaasti kuin ennen, mutta mielestäni lääkitys ei todellakaan ollut oikea ratkaisu ongelman hoitamiseen terveellä tavalla. Olivathan nämä ihmiset olleet oikeastikin todella asiattomia ja loukkaavia. Muutuin mielestäni lääkitysten aikana jopa ihmisenä todella erilaiseksi negatiivisella tavalla. En pitänyt itsestäni. Perusongelma minulla oli ystävyyden hyväksikäyttö jo lapsuudessa. Lopetin lääkityksen. Ajattelen nykyään sillä tavoin, että he eivät vain olleet luottamukseni arvoisia. Tosin tämän kaiken olisi voinut estää sanomalla asian lapselle koulun pihalla. Lapsi ei voi ymmärtää.

On takuulla todella raskasta ja kuluttavaa, jos joutuu kokeilemaan turhaan monia lääkityksiä. Itselläni oli siinä mielessä onnea, että ensimmäinen lääke auttoi.

Olen lukenut masennukseni myötä aiheesta useampia kirjoja ja muitakin tekstejä, joista olen saanut käsityksen etteivät lääkkeet autakaan kaikilla masennukseen. Piinallista on että ei voida tietää etukäteen kenelle niistä on hyötyä, tai mikä lääke sopii itse kullekin.

Minullakin lääkitys vaikutti latistavasti tunne-elämään tai oikeastaan voisi sanoa, että se laimensi vaikeat, sietämättömät olotilat. Koin tämän positiivisena asiana. Hyviä tunteita tai olotiloja ei minulla siihen aikaan ollutkaan, joten niitä ei voinut latistaa. Minulla oli siis koko ajan huono ja raskas olo, vaihteluna ainoastaan skaala lähes tiedottomasta sumussa olosta ahdistavaan tuskaan. Lääke auttoi myös lievittämällä voimakasta väsymystä ja sumuista oloa sekä palauttamalla vähitellen toimintakykyni. Lihoin lääkityksen myötä, mikä oli erittäin ikävä asia, mutta paino on melko nopeasti pudonnut lääkkeen lopettamisen jälkeen.

Terapiasta itselläni ei ole kokemusta, mutta varmasti se auttaa monia. Toivoisin että kaikki halukkaat pääsisivät nopeasti aloittamaan terapian, on tietenkin hirveää joutua odottamaan. Voimia sopivan hoitokeinon etsintään🙂🌻

Minulla on kokeiltu jo monenlaisia masennuslääkkeitä, mutta juuri mistään ei ole ollut apua. Ahdistukseen on apua ainakin ketipinorista ja olanzapinista, mutta varsinaiset masennuslääkkeet eivät tunnu kovin auttavan. Tai sitten odotan niiltä liikaa. Olen kyllä nähnyt ja kuullut, että parhaimmillaan masennuslääkkeet voivat olla suoranainen ihmelääke, joka huomattavasti vaikuttaa masentuneeseen ja väsyneeseen mielialaan. Minä en ole sellaista kokenut. Valitettavasti. Tällä hetkellä syön venlafaxinia enkä huomaa siitä olevan muuta kuin sivuvaikutuksia. Olanzapin auttaa ahdistukseen ja nukkumiseen, samoin Atarax. Tarvittavana on Temesta (käytän sitä aika harvoin) ja Ketipinor.

Mirtazapin

Olen syönyt nyt itse n. viikon, siis alussa ollaan. Olen koko ikäni kokenut eripituisia voimattomuuden jaksoja, erityisesti juuri aikoina jolloin olen ollut työttömänä.
Viimeksi meni jo niin pahaksi, että oli pakko lähteä hakeen apua.

Olen noilla Mirtoilla nukkunut hyvin (nimitt. tälläkin saralla ollut vaikeuksia), mutta ilmeisesti mieltä kohentavaa vaikutusta saa odottaa vielä viikon. Onko kokemuksia näistä?

Olen aina ennen ollut lääkekammoinen ihan siis aspiriinillekin, mutta kun nää pääviat tuli, olen muuttunut myönteiseksi kaikelle. Pahimman synkän jakson aikana olisin varmasti ottanut huumeitakin, jos olisin jostain saanut.

Täsmennän vielä kirjoittamaani, koska voi tulla kiireessä täysin väärä kuva siitä mitä tarkoitan. Eli perusongelma minulla oli, että ystävyyttäni ja siihen liittyvää luottamuskäsitystäni ja rehellisyyttäni käytettiin hyväksi eikä arvostettu. Totuus on, että vasta sitten, kun joku oikeasti osoittaa ystävytesi merkityksen ja on oikeasti ystäväsi voit jättää vanhat taaksesi. Luottamusta ei saa pettää. Elämä perustuu luottamukseen.

Ihmisen elämä muka voidaan tuosta noin ratkasita pettymyksineen yms. yhdellä pillerillä. Minusta joskuso on parempi miettiä perusteellisemmin elämäänsä ja sen ratkaisuja. Itselläni eräs psyykenlääke aiheutti autoa ajaessa vaarallisen liikenneturvallisuusriskin josta en olisi selvinnyt ellei olisi ollut pelkääjän paikalla ihmistä joka estää onnettomuuden. Nykyään ei muka saa muuttaa elämäänsä oman näköisekseen. Ei lääkerealiteettiin voi kuitenkaan paet loputtomiin. Tunneköyhä elämä, jossa edes juuri satanut lumi ei tunnu miltään lääkityksen vuoksi ei ole ihan terve ratkaisu tunne-elämän pettymyksiin,joita kaikilla on.

Hyvä, että täällä uskalletaan olla rehellisiä lääkitysten suhteen. Tuo on aivan totta, että esim. masennuslääke auttaa laimentamaan tunteita joissain sietämättömissä tunnetiloissa, joita ei mieli vain pysty kohtaamaan, jos ratkaisematon tilanne jatkuu liian kauan. Sosiaalinen pitkään jatkunut asiaton kohtelu voi olla yksi näitä seikkoja, joita mieli ei vain kestä. Kulttuurin vaihto voi auttaa tähän sosiaaliseen masennukseen. Toisessa kulttuurissa voi saada parempaa kohtelua ja huomata, että asia olikin täysin päin vastoin kuin oli ajatellut. Minä olinkin se, joka osasi kulttuurin käytös koodin perusteet. Musikaalisille ihmisille ei tietynlaiset kulttuurit vain sovi. Tunneaivokuorelle ei kaikissa kulttuureissa isketä aivotoimintaa sekoittavasti. Ihminen voi oikeasti hävittää tilapäisesti havainnointikykykynsä siitä, että onko hän itse se sopeutumiskyvytön vai onko organisaatio vain kulttuurina kohdannut hänet väärin. Tämä markkinarako on lääkäreille heti lääkkeiden määrämiseen mahdollisuus. Erityisesti silloin, kun ihminen ei osaa sanoa tarkemmin mikä häntä vaivaa, miten tilanne voitaisiin ratkaista. Masennuksessa voi olla kyse myös kulttuurieroista persoonan kohtaamisessa. kaikilla ei ole suomalaisa tasaista luonnetta, eikä heistä sellaista pidä tehdä. Myös ensikokemus kulttuurista voi olla niin negatviinen, että asiaa ei voida enää ratakista pelkillä lääkkeillä. Persoonallisuus pitää osata kohdata oikein. Se ratkaiseva hetki, tuleeko musikaalisesta ammattitaiteilija määrittyy kuitenkin yleisön ja muiden musikaalisten sosiaalisella kohtelulla. Ratkaisevaa hetkeä ei saa takaisin, jos se epäonnistuu. Musiikki on yhteistyötä. Aina voi kuitenkin harrastaa musiikkia. Musiikki voi olla rakkaus kaikesta huolimatta.

Mirtazapin... kuulostaa tutulta. Kokeilin paria lääkettä vaikeaan masennukseen vuosia sitten, mutten muista kumpi oli tämä Mirtazapin. Sivuoireina perus päänsärkyjen sun muiden lisäksi oli ensimmäisessä lääkkeessä totaalinen unettomuus ja makuaistin katoaminen sekä makeanhimo, mikä on hämmentävä yhdistelmä, voin sanoa! Pääasiassa pitkällisen unettomuuden vuoksi käsittääkseni vaihdettiin toiseen, joka sitten aiheutti lihaskramppeja, pelottavia hallusinaatioita, valtavan uupumuksen ja lopulta virtsaummen, joka tosiaan on vaarallinen tila. Sukulaiseni on myös kokenut masennuslääkkeiden aiheuttaman virtsaummen, ja silloin on kiire sairaalaan!

Siihen loppui meikäläisen lääkekokeilut ja hoitohenkilökunta ei ikävä kyllä tuntunut ymmärtävän sitä pelkoa, mikä kokemuksesta jäi. Lääkäri arveli, että kyseessä on saattanut olla allergia esim. jollekin täyteaineelle. Neljän vuoden kuluttua tästä uskalsin seuraavan kerran kokeilla minkäänlaisia lääkkeitä, kyseessä ihan vain e-pillerit. Niistä ei mainittavia oireita tullut. Pahin pelkoni on, että joskus tulee vielä eteen esim. pakkohoitotilanne, jossa lääkkeitä väkisin syötetään. Tai ihan vain vanhuus ja sen mukana sairauksia.

Itselläni on ollut pari vaikeaa masennusjaksoa ja yksi itsemurhayritys noiden lääkekokemusten jälkeen. Mietin silloin, että itsemurhakin on luonnollisempi kuolema kuin lääkkeiden aiheuttama... Ystävälläni on hyviä kokemuksia samaisesta lääkkeestä, josta itse sain vakavia oireita. Se on niin yksilöllistä!

Täällä joku mainitsi, että kaikilla masennuslääkkeet eivät auta masennukseen. Allekirjoitan tuon lauseen. Joskus pitää muuttaa jopa koko elämä. Pitää tehdä niitä juttuja, jotka ovat itselle tärkeitä. Jos se on urakehityksestä pois, niin sitten se vain on. Pitää uskaltaa ottaa riski itsensä vuoksi. Oman näköinen elämä mitä se sitten onkin on se ratkaisu. Jos se on tunnin verran enemmän unta kuin yhteiskunta muka sallii, niin jos on mahdollista ottaa riski, suosittelen sitä. Mitä teet uralla, jos olet kokoajan masentunut ja ns. väärässä paikassa?

Itse olen ollut riippuvainen eräästä masennuslääkkeestä jo n 15 v. Aluksi kauheasti sivuvaikutuksia, sitten jotenkin helpotti, muutuin robottimaiseksi ja paremmin toimivaksi olennoksi.
tosin myös sivuvaikutuksia riittävästi, mutta jatkoin vain.
pari vuotta sitten yritin lopettaa, päässä kauheita sähköiskun tapaisia hirveitä kohtauksia.
en pystynyt kuin makaamaan, mutta näkö ja kuulo paranivat oudon selkeiksi, tunteet alkoivat myös palata.
Kuitenkin myös aivan kauheita kiukkukohtauksia, mitään tuollaista ei ennen ikinä ollut ollut, ja olo oli niin hirveä, että päätin aloittaa tuon lääkkeen uudelleen, ja edelleen käytän niitä. Tunteet ja aistit turrutettuna, mutta hengissä.
Kyllä olisin toivonut voivani elää itsenäni ilman lääkkeitä, mutta pakko nyt.
jos pitäisi neuvoa jotakuta, haluaisin saada ihmisen hyväksymään itsensä sekä myös ympäristön hyväksymään ko ihmisen.
omaa tilannettani tuskin voi enää paremmaksi palauttaa.

Olen syöny sepram 20mg kohta 3 kuukautta. Se on auttanu mua aika paljon jos lähtötilanteeseen vertaan. Ennen lääkitystä kun ei huvittanut yhtään mikään ja alkoi tulla ajatuksia että ihan sama vaikka ajaisi autolla järveen. Nyt kuitenkin ei enää semmosia mietteitä ole. Ahdistusta jonkin verran. Toimintakyky on parantunut ja kiinnostaa jotkin asiat mistä tykkää. Että onneksi löytyi heti oikea lääke. On kyllä alkanut tuntumaan että annosta voisi nostaa. Tässä on tullut tehtyä viime aikoina kummallisia päätöksiä ja saa nähdä leviääkö kuuppa kohta.

Minun käyttämäni lääke on myös ns. ssri-lääke, jonka ei pitäisi aiheuttaa riippuvuutta, mutta kuten edellisestä kirjoituksestani ilmeni, se todella pitää otteessaan - aloittaminen oli kauheaa, mutta lopetusyritykset vielä pahempia.

Olen toki tämän takia kokeillut myös muita lääkkeitä, mutta sama juttu niiden aloittamisesssa, voin mainita Mirzazapinin tai sinne päinhän se nimi on:
tolkutonta väsymystä, hillitöntä ruoanhimoa sekä samaan aikaan nesteen keräytymistä, eli olisi lihottanut ihan muodottomaksi, jos olisin jatkanut.
Antoi kylläkin sellaisen hälläväliä -hyvänolontunteen, että tuntui, että kaikki on jo hyvin, mitään ei kannatakaan tehdä, eli teki täysin saamattomaksi.

Eli sen takia olen niin ns. lääkevastainen, koska itse olen jäänyt erään lääkkeen orjaksi. Jotain se ehkää korjaa, mutta voi kysyä, voisiko ihmisen hyväksyä itsenään tähän yhteiskuntaan, vai alkaa lääkitä?
Ymmärtäisin, jos kyseessä olisi selvästi itselleen tai ympäristölleen vaarallinen ihminen, että silloin ei ehkä olisi aikaa puhuen ja kuunnellen ymmärtää. Minulta tuo lääke on vienyt pois useita inhimillisiä ominaisuuksia, mutta jotenkin toimiva robotti on yhteiskunnalle mieluisampi kuin aito, herkkä ihminen. Olisin pärjännyt, jos minua ja luonteenpiirteitäni vain olisi ymmärretty ja annettu minun olla oma itseni. Nyt olen kuin esim. alkoholisti, joka ei kerta kaikkiaaan enää pärjää ilman tuota lääkettä. Hyvä, jos joku kokee elämänlaatunsa lääkityksellä parantunteen, mutta kerron vain oman tapaukseni.

Aivan pohjalla olin, kun aloitin efexorin vuosia, vuosia sitten. Auttoi ihan oikeasti saamaan elämästä kiinni, se oli tärkeintä. Paino tippui , se lääke ei tosiaankaan ala keräämään nesteitä,.. vaan auttaa toimimaan ja piti ainakin mut liikkumisessa kiinni. Tunteiden äkkijyrkkyyden häviäminen lääkkeen myötä oli itselleni vain hyvä juttu.. sekä hyvässä ja pahassa... Ja toiminnan ihminen kun olen, jaksoin taas tehdä ja liikkua ja se tuntui hienolta.

Kun aloinkin odottamaan lasta, halusin lääkkeestä eroon. Se olikin helvetti, johon meinasin kuolla, fyysiset vieroitusoireet olivat järkyttävät.

Imetyksen loputtua halusin kuitenkin lääkityksen takaisin, koska masennus oli jotenkin pesiytynyt mieleeni enkä kestänyt sitä. Venlafaxin toi mukanaan elämisen sietokyvyn ja turrutti pahimmat tunnemyrskyt.

Jaksan paremmin elää, kun tunteet eivät määrää kaikkea, hyvässä ja pahassa. Aika kauheaa,... mutta silti koen voivani nyt hyvin ja tasaisemmin kuin jos yrittäisin elää ilman lääkitystä. Mitään tarvetta ei ole edes yrittää lopettaa lääkettä. Oon toimelias ja koen ilon ja surun elämässäni ilman, että arki heittäisi koko ajan kuperkeikkaa masennuksen takia. Ja masennuksella tarkoitan sitä ihan täydellistä elämänhalun puuttumista. Se on pahinta mitä voi olla.

Lohdutan itseäni sillä, että lääkkeet on vain kemiaa. Ne auttavat, jos oma fysiikka ei tuota jotain oleellista oman jaksamisen ja elämästä selviytymisen kannalta.