Tällä osastolla ei ole kyllä yhtä hyvät palvelut kuin kotikaupungissa. Toisaalta tämä on suljettu osasto, joten se selittää erot avo-osastoon nähden. Esimerkiksi ryhmiä ei ole niin paljon. Eniten olen jäänyt kaipaamaan hoitokeskusteluja omahoitajan kanssa. Hoitajilla ei tunnu olevan aikaa ja välillä se näyttää riippuvan siitä, kuka on hoitajana. Täytyy kuitenkin kiittää henkilökuntaa siitä, että ovat soittaneet joka päivä toiseen sairaalaan ja selvittäneet paikkojen tilannetta siirtoani varten. Harmillista, että kaikki osastot ovat täynnä. Olen nähnyt lapsia viikko sitten välimatkan takia. Onneksi voidaan viestitellä joka päivä.
Nukuin viime yön kuin tukki. Varmasti anestesialääkkeillä oli vaikutusta yöuneen. Nyt on yläkropan lihakset kipeät sähköhoidon jäljiltä. Ihan kuin olisi tehnyt suuremmankin urheilusuorituksen. Huomenna on seuraava aika sähköhoitoon. Kovin myöhäinen aika. On inhottavaa, kun joutuu lounaaseen asti olla ravinnotta ja vettä. Ja ilman kahvia!
Löysin vihdoin eilen keskusteluyhteyden parin potilaan kanssa. On hyvä, kun voi jakaa kokemuksia jonkun samassa tilanteessa olevan kanssa. Aikakin kuluu rattoisammin, kun voi jutella jonkun kanssa. Osastolla päivät kuluvat odottaen ruokailusta toiseen ja päivärutiineja toistellen. Tänään ohjelmassa on hiusten pesu huomisen sähköä varten, telkkarin katsominen ja ehkä aloitan jonkun värityskuvan. Ulos minulla ei ole hinkua, mutta yksi tyttö ehdotti, että mennään yhdessä ulkoilemaan.
Perhe ei ole vieläkään kysellyt kuulumisia. Yritän olla miettimättä sitä, koska se tekee minut surulliseksi. Ehkä pitäisi vaan itse ottaa asia puheeksi, jos haluaa saada jotain tukea omalta perheeltä. Tai vaikka serkkutytöiltä. Minulla on myös paljon ystäviä, mutta vain yksi tietää, että olen osastolla.