September, jos olisin tilanteessasi, kertoisin ystäville masennuksesta ja vaikeuksista yhtä lailla kuin hyvistäkin hetkistä. Sinulla varmaan on molempia, vaikka masentuneena hyviä hetkiä voi olla vähän. Voithan vaikka ensiksi mennä kävelylle ystäväsi kanssa ja kertoa illanviettoajatuksesta, jos haluat.

Mukavaa, että sinulla on paljon ihmisiä ympärilläsi.

Kirjoitin pitkän tekstin itsetuhoisuudesta, mutta poistin sen, koska asiaan liittyvä häpeä on niin suuri. Joten lyhyesti:

Itsetuhoajatukset kiusaavat minua päivittäin. Tahdon satuttaa itseäni, jotta oloni helpottaisi.

Edellisestä kerrasta on jo 3kk ja 26 päivää. Kyllä, lasken päiviä kuin toipuva alkoholisti.

Kesällä olen koko ajan tietoinen arvistani ja joudun piilotella niitä. Toisaalta ne houkuttavat minua ja toisaalta häpeän niitä.

Yritän muistuttaa itselleni, että itsetuhoisuus on sairauteni oire. En ole heikko enkä varsinkaan hae huomiota. Itsetuhoisuus on hyvin tyypillinen oire epävakaassa persoonallisuushäiriössä ja kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä.

Koko elämäni on ollut kamppailua itsetuhoisuuden kanssa. Se on esiintynyt eri muodoissa.

Terapian avulla toivottavasti opin keinoja selviytymään vaikeista hetkistä ilman, että minun täytyy satuttaa itseäni.

Tämänkin tekstin kirjoittaminen aiheutti suunnatonta häpeää.

Nukuin huonosti, koska iltalääkkeet jäivät ottamatta. Nukuin 00-05 välillä ja senkin välillä valvoen. Yleensä nukun 11-11,5h. On inhottavaa olla lääkkeistä riippuvainen niin, että yksi unohdus vaikuttaa heti. Saa nähdä, miten lyhyet yöunet vaikuttavat mielialaan tänään.

Miehen kaverit tulevat huomenna grillaamaan meille. Minun täytyy jaksaa lähteä yhdeksi yöksi laivalle lasten kanssa. Tytöt odottavat reissua kovasti. Onneksi laivalla olo isojen lasten kanssa on helppoa. Tytöt nauttivat, kun saavat seikkailla laivassa keskenään ja teini ei halua poistua hytistä. Minä saan vaan olla.

Olo alkaa olla jo hiukan ahdistunut grilli-illan takia. Olen miettinyt, mistä se johtuu ja tullut siihen johtopäätökseen, että ahdistun, koska langat eivät ole minun käsissäni. Olen pahimman luokan kontrollifriikki. Tänä vuonna olen kuitenkin selvinnyt vähemmällä terapiassa oppimieni taitojen ansiosta. Normaalisti olisin tässä tilanteessa hermoromahduksen partaalla, mutta nyt saan pidettyä itseni hyvin kasassa. Olen oppinut terapeutin avulla huomaamaan, että tunteeni ovat ylimitoitettuja tilanteeseen nähden. Haluan kuitenkin, että miehen grilli-ilta onnistuu, koska se on ainut kerta vuodessa, kun hänellä käy ystäviä kylässä. Ja kyllä hän on sen ansainnutkin, kun on tehnyt niin kovasti töitä.

Minulla on katse jo ensi viikon tapaamisissa. Tiistaina on yhteistapaaminen molempien tukihenkilöiden kanssa, keskiviikkona on tapaaminen sosiaalityöntekijän kanssa koskien tuen jatkumista ja torstaina on vihdoin tapaaminen oman terapeutin kanssa. Toivon, että asiat etenevät johonkin suuntaan.

Vuosikymmenien aikana miten monta vastausta olet löytänyt kysymykseen miksi olen itsetuhoinen? Mistä se kimmoke siihen tulee? Milloinkin? Vai onko se aina sama syy?

- omalla kohdalla kun olin itsetuhoinen, koko elämältä oli mennyt pohja, koska en ollut mitään, rikottu vain tyhjä kuori josta kuin valuneet kaikki mitä oli ollut. En ollut mitään, en edes ihminen.

September, hyvä että pystyit kirjoittamaan myös itsetuhoisuudesta, jos siihen liittyy sinulla niin paljon häpeää. Kunpa terapia poistaisi häpeän sen ympäriltä. Ja entisestään vahvistaisi vaihtoehtoisia keinoja.

Myös lääkkeet ovat tärkeitä. En itse saisi nukuttua ollenkaan ilman lääkkeitä. Ajattelen niin, että yhtä hyvin minulla voisi olla yksi tai useampikin somaattinen sairaus, jonka hoitaminen vaatisi säännöllistä lääkitystä. Olisihan se mukavaa, jos ei mitään lääkkeitä tarvitsisi, mutta niin ei nyt ole. Jos lääkkeitä taitavasti käyttämällä pystyy myös estämään konkreettista itsetuhoisuutta, sekin on arvokasta ja vie eteenpäin.

Nuorena itsetuhoisuus liittyi ehkä siihen, että toivoin jonkun huomaavan pahan oloni ja auttavan. Siihen liittyi myös kuolemanhalua. Yritin itsemurhaa 18- ja 19-vuotiaana. Kunnes tapasin mieheni ja päätimme tehdä lapsen. Olin vain 21-vuotias, kun poikamme syntyi. Saimme kolme lasta viiden vuoden sisään. Pikkulapsiarki rauhoitti tilanteen ja olin ehkä paikoitellen jopa onnellinen. Itsetuhoisuuteni ilmeni vain itsetuhoisensa juomisena silloin harvoin kuin pääsin ulos tuulettumaan. Kunnes tuli vuosi 2017 ja kaikki romahti. Tein ensimmäisen viillon ja jäin heti koukkuun. Siitä tuli selviytymiskeino, koska sen avulla sain itseni heti kasaan ja pystyin hoitamaan lasten tarpeet. Nykyään se on yhä selviytymiskeino ja haitallinen keino hallita ahdistusta.

Viimeiset pari päivää ovat olleet todella vaikeat. Sorruin itsetuhoisuuteen eilen ja toissapäivänä. Laivamatka meni kuitenkin ihan ok. Minulla on arvoton olo ja tunnen, että perheeni pärjäisi paljon paremmin, jos minua ei olisi, koska olen vain taakka lähimmäisilleni. Sanoin sen miehellekin. Päässä pyörii itsemurha-ajatukset ja halu satuttaa itseäni. Eilen toimin taas taitamattomasti, kun uhkasin "vetää pään täyteen lääkkeitä" ja niin sitten teinkin. Halusin ottaa yliannostuksen niin, että olisin nukkunut 24h ilman että minua olisi saanut hereille, mutta en onneksi ottanut niin paljoa. Halusin, että edes joku olisi ollut minusta huolissaan. Tiedän, tyhmää.

Tähän päivään heräsin paremmalla mielellä. Uskon sen johtuvan siitä, että nyt grillijuhlat/laivareissu on ohi ja kalenterissa ei ole mitään ahdistavaa ja vaativaa tiedossa.

On helpottunut olo.

Hienoa, että laivamatka meni ihan hyvin ja sait vaativan tehtävän hoidettua!

Tuntuu, että joka puolelta satelee vaatimuksia ja minä suostun kaikkeen velvollisuudentunteesta ja omat voimavarat venyttäen äärimmilleen. Tämä on tietysti omaa syytäni, kun en osaa asettaa rajoja ja sanoa ei.

Olen miettinyt, mitä sellaista, josta pidän, voisin sisällyttää päiviini siitä huolimatta, että en tällä hetkellä pysty kokemaan mielihyvää. Päädyin valokuvaukseen. Taidot ovat kylläkin ruosteessa, joten niitä täytyy kerrata. Ehkä tässäkin voisi jotenkin hyödyntää tukihenkilöitä. Mielessä on monta muutakin asiaa, joita voisin tehdä, mutta jotenkin ajattelen niin, että teen niitä vasta sitten, kun voin paremmin.

Tänään oli yhteistapaaminen sosiaalityöntekijän ja tukihenkilöiden kanssa. Tuelle päätettiin hakea jatkoa marraskuun loppuun asti. Olen siitä kiitollinen. Sosiaalityöntekijäni, joka on työskennellyt aiemmin mielenterveyspuolella, oli sitä mieltä, että minun pitäisi käydä päivystyksessä arvioittamassa tilanne. Tämä lienee itsetuho- ja itsemurha-ajatusten takia. Minulla on kuitenkin huomenna aika omalle terapeutille ja aion pyytää oman lääkärin konsultaatiota. Sosiaalityöntekijä varasi minulle soittoajan kahden viikon päähän varmistaakseen, että olen päässyt jotakin kautta lääkärin arvioon.

Oli miten oli, tarvitsen joustavan ratkaisun tähän tilanteeseen, koska olen yksin lapsista vastuussa 75% ajasta, kun mies on töissä. Pelkään kertoa itsetuhoisuudesta, johon olen sortunut, etten päädy osastolle. Itsetuhoisuudesta huolimatta koen pärjääväni kotona. Onhan minulla monta kontaktia viikossa, terapia ja tukihenkilöt ja puhelintuki tarvittaessa.

Tapasin terapeutin. Teimme hyvin yksinkertaisen suunnitelman, jonka avulla voimme yrittää kohentaa tai pitää tilanteen hallinnassa. Siihen kuului vesilasillisen juominen aamulla herätessä ja jogurtti tms. aamupalaksi. Lisäksi terapeutille soittaminen joka päivä ja yksi vapaapäivä velvollisuuksista. Lisäksi terapeutti lupasi konsultoida lääkäriä lääkeasioissa.

Näillä pienillä jutuilla siis eteenpäin.

September, voimia sinulle, hyvä että olet saanut tukea ja vointiasi seurataan! Toivottavasti nämä toimet helpottaisivat oloa edes vähän.

En ymmärrä, miten olen aiemmin selvinnyt kuukausia kestävistä masennusjaksoista. Tätä on kestänyt vasta kuukauden ja olen jo nyt hajoamispisteessä. Mutta näinhän se on aina ennenkin mennyt. Masennus on kuin valtava aalto, joka pyyhkäisee yli ja vie mennessään. Yrität räpiköidä pinnalle, mutta vesi on liian voimakas elementti.

Odotan. Päivät ovat pelkkää odottamista. Siitä hetkestä, kun avaan aamulla silmäni, odotan, että olisi jo ilta ja pääsisi nukkumaan. Odotan hetkeä, jolloin kaikki muuttuu paremmaksi.

Lääkäri ei ottanut eilen yhteyttä, vaikka terapeutti niin lupaili. En tiedä, milloin saan apua tilanteeseen. Terapeuttikin jää taas lomalle, joten jään oman onneni nojaan. Olo on toivoton. Pitää kestää kolme viikkoa ennen kuin on seuraava tapaaminen terapeutin kanssa.

Hyvin kuvaavasti kerrot masennuksesta, September. Juuri noin se minullakin menee, kuten sanot, että se on voimakas elementti, ikään kuin aalto, joka pyyhkäisee ja vie mennessään. Sellaista se tosiaan on.

Se tulee jostain eikä siihen voi vaikuttaa. Sitten kaikki on vain masennusta, kunnes vesi jostain tuntemattomasta syystä itsestään vetäytyy pois ja olo muuttuu normaalimmaksi. Tai sattuu löytymään jokin lääke, joka tehoaa juuri siihen. Tai terapia alkaa ja se saa vettä haihtumaan pois.

Minulla myös se vaikuttaa, jos saan levätä ja olla ihan vapaasti yksin tarpeeksi kauan, ilman että tarvitsee huolehtia muiden tarpeista. Vesi alkaa haihtua useimmiten jossain vaiheessa, mutta se vaatii aika pitkän ajan. Sellaista on varsin mahdotonta järjestää, jos on lapsi tai lapsia.

Hyviä päiviä ei ole. En pysty enää edes itkemään, olen vain tyhjä kuori.

Päivät ovat taistelua aikaa vastaan. Pelkkää odottamista, kauanko vielä kestän.

Olen niin uupunut, etten jaksa aina edes seistä. Olen yrittänyt syödä paremmin, mutta sillä ei tunnu olevan mitään tekemistä uupumukseni kanssa.

En tiedä, olenko masentunut muiden vaatimusten takia vai olenko väsynyt muiden vaatimuksiin masennuksen takia. Haluaisin ajatella, että masennuksen takia, mutta siinäkin voi olla perää, että minulta on vaadittu liikaa.

Lääkäri oli ollut yhteydessä terapeuttiini. Hän ei nähnyt tässä kohtaa, että lääkemuutoksista voisi olla apua. Sen sijaan parin yön intervallijakso osastolla voisi tulla kysymykseen. Jään odottamaan, ottaako joku minuun yhteyttä asian tiimoilta vai ei. Pieni toivon kipinä kuitenkin syttyi. Sen avulla ehkä selviää tästä viikosta.

Toivottavasti löytyy jotain keinoja, joilla selviäisit taas muutaman päivän eteenpäin.

Minulla masennus lainehtii. Ei ole koko ajan samanlaista. Eilinen oli synkkä masennuspäivä eikä mikään auttanut. Sitten se meni ohi, vähäksi aikaa. Juuri nyt en tunne itseäni masentuneeksi, mutta se voi palata milloin tahansa yhtäkkiä. Välillä osaan jäljittää syitä mutta välillä niitä ei löydy. Muiden ihmisten liiallinen huomioon ottaminen ja heidän tarpeidensa palveleminen tuottavat usein masennusaaltoja. Ja pettymykset myös. Oma itse katoaa liikaa, enkä saa siihen enää mitään yhteyttä. Muutenkin on vaikeaa tunnistaa omia tarpeita. Tarvitsisin siihen tukea.

Vaikkei masennus ole tasaista, silti jokainen masennushetki tuntuu lopulliselta ja loputtomalta, koska ei yhtään voi tietää, meneekö se ohi ja milloin. Sitä voi jatkua päiviä tai viikkoja tai se voi kestää vain pari tuntia. Jossain vaiheessa sitä kesti vuosia päivästä toiseen.

Minullakin masennukseen liittyy pohjaton uupumus. Silloin ei tosiaan meinaa jaksaa edes seistä. On pakko päästä makuulle, kun ei jaksa mitään.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 3 kuukautta sitten. Syy: -

September kirjoitti:
Hyviä päiviä ei ole. En pysty enää edes itkemään, olen vain tyhjä kuori.

Päivät ovat taistelua aikaa vastaan. Pelkkää odottamista, kauanko vielä kestän.

Olen niin uupunut, etten jaksa aina edes seistä. Olen yrittänyt syödä paremmin, mutta sillä ei tunnu olevan mitään tekemistä uupumukseni kanssa.

En tiedä, olenko masentunut muiden vaatimusten takia vai olenko väsynyt muiden vaatimuksiin masennuksen takia. Haluaisin ajatella, että masennuksen takia, mutta siinäkin voi olla perää, että minulta on vaadittu liikaa.

Lääkäri oli ollut yhteydessä terapeuttiini. Hän ei nähnyt tässä kohtaa, että lääkemuutoksista voisi olla apua. Sen sijaan parin yön intervallijakso osastolla voisi tulla kysymykseen. Jään odottamaan, ottaako joku minuun yhteyttä asian tiimoilta vai ei. Pieni toivon kipinä kuitenkin syttyi. Sen avulla ehkä selviää tästä viikosta.

Intervallijakso toivottavasti toteutuu. Jos ei soittoa kuulu, voitko ottaa yhteyttä varmistaaksesi asiaa? jos siellä on tilaa että voit mennä? Jos olet aloituksellinen, se voidaan katsoa ettet tarvis mutta se voidaan katsoa myös että olet pääsemässä eteenpäin ja tarvisit vain pari päivää aiempien pidempien jaksojen sijaan. Toivon että siellä olisi tilaa!