No miltä sinusta tuntuu?

Voi sua, September! Olet ajatuksissani!

September kirjoitti:
Tulin kotiin yöksi. Huomaa kyllä, että voimavarat eivät riitä tavalliseen arkeen. Mielialatkin ovat kuin vuoristoradalla. Haluaisin niin kovasti kertoa perheelleni, miltä minusta tuntuu, mutta en osaa. Haluaisin, että he ymmärtäisivät, mutta en osaa kertoa.

Anteeksi kun tulin kysyneeksi vaikka sanoit sen olevan vaikea kysymys.

Ehkä tuo käsittely järjesti jotain sun aivosoluissa toiseen asentoon? Nyt joku osa etsii viereltään osaa joka jemmautu johonkin toiseen.kohtaan?

Ehkä sinne solukkoihin tuli lisää tilaa? Ja se meille ahtaisiin hetkiinki tottuneille vie aikaa pukea sanoiksi?

Toivon sulle parasta jatkoa.

Koko sun kombinaatiolle!

Kiitos kauniista ajatuksista. En vain ole jaksanut kirjoittaa. Keskittymiskykykin on niin heikko, ettei oikein jaksa keskittyä siihen mitä kirjoittaa.

Olen nyt saanut ketamiinia kahdesti ja näyttää siltä, ettei edes siitä ollut vastetta. Seurataan kuitenkin vielä huominen mielialaa ennen kuin unohdetaan koko ketamiinikokeilu. Tapasin lääkärin tänään ja olen taas sähköhoitojonossa. En tiedä, kuinka pitkä jono on tällä hetkellä enkä sitä, odotanko osastolla vai kotona. Paljon on myös kaikkea, josta en jaksa kirjoittaa.

Tulin käymään kotona tänään. Kotona on kauhea kaaos. Huomaa kyllä, että mies yrittää tehdä töitä ja samalla pitää kaiken kasassa. Jätän nyt kaaoksen sikseen, mutta kyllä odotan sitä, että paranen ja voin taas ottaa vetovastuun huushollista. Ei nyt ihan toivoton tilanne kuitenkaan, kun edessä näkyy edes jotain.

Lähden tänään taas yöksi kotiin. Olin eilenkin iltapäivän kotona ja se sujui hyvin. En jaksanut kotona tehdä mitään, mutta siellä oli silti ihan hyvä olla. Tänään on tiedossa liiankin raskas päivä hyvillä ja huonoilla jutuilla. Koko päivä on täynnä ohjelmaa.

Lapsille pitää kertoa, että kissavanhuksen on aika lähteä. Ensi viikolla päästämme poloisen vanhuksen kivuistaan ja vaivoistaan. Lapset murtuvat täysin.

Lisäksi tänään tulee mummun kuolemasta vuosi. Menemme haudalla käymään. En ole käsitellyt koko asiaa vielä, joten pelkään reaktiotani. Yritänkö olla urhea vai luovutanko ja annan surun vihdoin tulla? Olin tasan vuosi sitten täällä osastolla, joten psyykkinen vointini on nyt yhtä huono.

Tänään otettiin verikokeet sähköä varten. Maanantaina kai tiedustellaan yksiköstä jonotilannetta. Tiistaina on hoitosuunnitelma tapaaminen. Varmaan päätetään jatkanko odottamista osastolla vai kotona.

Hei September, onpa paljon surua teillä nyt. Eikö se ole ihan tervettä itkeä, jos itkettää. Lapsillekin lienee helpompaa, jos näkevät, että surullisena saa itkeä, jos rupeaa itkettämään, eikä tarvitse pinnistellä mitään muuta. Jos ei itketä, sekin on ihan hyvä. Aina ei itketä, vaikka olisi surullinen olo. Minusta on hienoa, jos pystyy myös itkemään silloin, kun siltä tuntuu.

Hyvä, että on tuo mahdollisuus, välillä kotoa käsin odottaa jatkoja.

Teidän lemmikille lämpimiä ajatuksia ❤ muistoissa yhtä elävä kuin nyt vielä eläessä.

Ja teille tietenkin myös - sinulle 💗 viisautta ja sydäntä kestää kertoa lemmikin kivuista ja kuinka on viisainta helpottaa niitä - ja lapsille 💗💗💗 voimia surun keskellä.

Kiitos keskustelua ❤️

Tänään on hoitosuunnitelma tapaaminen. Mies tulee ensimmäistä kertaa mukaan lääkäriin kanssani. Olen vähän epävarma, mutta kyllä siitä jotenkin selviän. Parisuhde on nyt niin huonolla tolalla, että täytyy nähdä vaivaa sen eteen. Ja yksi asia on luottaa mieheeni sen verran, että päästän hänet mukaan.

Pitäisi miettiä tapaamista ja sitä mitä haluan sanoa. Mutta en tiedä, mitä haluan sanoa. Miksi sen pitää olla niin vaikeaa? Yleensä kirjoitan ranskalaisilla viivoilla asioita ylös, mutta en jaksa keskittyä nyt. Kaikki ajatukset ovat sekaisin päässäni enkä saa oikein mistään kiinni.

Se on kuitenkin fakta, että lapset palaavat kouluun ja mies palaa toimistolle. Arki ei suju ilman minua, koska miehellä on työmatkaa tunti yhteen suuntaan. En voi ainakaan jäädä osastolle. Mutta en tiedä, miten selviän kotonakaan. Päiväosasto on liian rankka, kun täytyy kulkea julkisilla ees taas. Ja muutenkin, kokonaisen "työpäivän" jälkeen pitäisi jaksaa vielä kaupassa käynti, ruuan laitto ja muut kotityöt. Mahdoton yhtälö. Oman haasteensa tuo myös sähköhoitojen alku.

Toivottavasti asiat tästä selkiytyvät ja löytyisi joku ratkaisu, joka tyydyttää kaikkia osapuolia.

Niin.

Organisointi ei aina ole helppoa. Omassa elämässä se on lähinnä sitä, yhden palan kerrassaan suunnittelua. Mitkä tekemiset seuraa toisiaan, tavallaan.. ja jos huomaa ett joku muutos siihen järjestykseen. Voi helpottaa jos sen muutoksen tekee. Jos asioita tavallaan saa ketjutettua omassa päässään, ehkä helpottaa käytännössä toimimista.

Tuo on hieno askel, kun mies tulee mukaan lääkäriin. Lisää jotenkin ymmärrystä sinuun liittyen. Siis hänelle. Ja on sinulta kädenojennus hänelle, vahvistaa teidän yhteyttä. Luottamusta ilman ei ole yhteyttä. Oma mieheni ei aikoinaan olis A/ ehtiny töiltään, B/ ollut kiinnostunutkaan tai C/ olisi luottanut ja kunnioittanut minun hoitavan asiani ilman apujaan.

Onko sinulla minkä verran aikaa miettiä olennaisimmat pointit ongelmista? Tämä viesti lähtee nyt 10:25 mutta voi tulla moderoiduksi paljon myöhemmin teidän lääkäritapaamisen.jälkeen?

Jos kuitenkin aiemmin, rohkaisen sinua tarttumaan.härkää sarvista miettiessäsi mistä puhua. Ne tilanteet niin harvoja, niin käytävä kohti ja molempien kuultava/tultava tietämään mistä kiikastaa.

Toivon parasta tapaamista!

👍👍👍

En ehtinyt miettiä asioita, kun en ajoissa sitä tehnyt. Puhuin kyllä hoitajan kanssa tapaamisesta ennen sitä ja se auttoi selkiyttämään ajatuksia.

Lääkärin tapaaminen oli aika pikainen, kun viimeksi käytiin kaikki niin tarkasti läpi. Olin kuitenkin tyytyväinen ja se on tärkeintä. Myös miehen mielipidettä kysyttiin. Kävi ilmi, että hänellä jatkuu etätyömahdollisuus. Asiat siis muuttuivat kertaheitolla yksinkertaisemmiksi.

Menen tänään kotiin ja perjantaina on uloskirjaus. Tarkoitus olisi olla koko aika uloskirjautumiseen asti kotona. Osastolle saa palata ennen perjantaita, jos siltä tuntuu.

Sitten jotain uskomatonta tapahtui. Hoitaja tuli kertomaan pian tapaamisen jälkeen, että minulla on aika sähköhoitoon huomenna! Lääkäri sai minut peruutuspaikalle kiireellisenä potilaana neljän viikon jonon ohi. Vihdoinkin jotakin hyvää! Voitte vaan kuvitella, kuinka pimeä maailmani muuttui hitusen verran valoisammaksi. Uloskirjauskin tuntuu nyt hyvältä asialta, kun sähköhoito kuitenkin menossa.

Sitä on vaikea nyt käsittää, että parin viikon päästä elämä alkaa näyttää taas elämisen arvoiselta.

💗👍 Yes!

Nonni, kotona.

Eka sähkö takana, loput sitten kotoota käsin. Perjantaina uloskirjaus puhelimen välityksellä. Ensi viikolla oman hoitajan soittoaika. Eiköhän näillä pääse alkuun.

Huomenna lapset palaavat kouluun. Tuntuu vähän uudelta alulta, kun arki taas pyörähtää käyntiin kesän jälkeen. Minäkin yritän aloittaa alusta. Taas kerran. Kunpa osaisi olla vaatimatta itseltä heti liikaa. Pieniä askelia ja tavoitteita. Kuten syödä ja nukkua ja huolehtia itsestään.

Tyttäreni parhaan ystävän äiti menehtyi viikonloppuna syöpään. Niin epäreilua. Kaksi tyttöä jäi vaille äitiä. Tuntuu, että koko ajan joku ympäriltä kuolee syöpään. Ensin isomummu, sitten varamummu ja nyt tämä. Kaikki tämä voimistaa pelkoani syöpää ja kuolemaa kohtaan.

Tämä päivä on mennyt ihan hyvin lukuunottamatta suru-uutista. Oli outoa, kun lapset olivat poissa. Jos mieskin olisi ollut työpaikalla, olisin saattanut jopa pelätä hiukan olla yksin. Tälle päivälle on vielä ohjelmaa. Pari synttärilahjaa täytyy käydä ostamassa ja adressi tottakai. Juhlia elämää ja kunnioittaa kuolemaa.

Tekee mieli satuttaa itseä, jotta tämä vaikea tunne menee pois.

Huomenna on taas sähköhoito.

Tsemppiä sinne 💙 ja jaksamista..