Ei ole mitään iloa eikä toivoa elämässä enää. Tämmöisellä elämällä ei ole mitään virkaa.

Hei Desper!

Olet mielessäni. Kuinka voit? Jospa olosi helpottaa kun tulee syksy, eikös ne synkät ja sateiset päivät sovi paremmin meille kurjuudessa eläville, siltä itsestäni ainakin tuntuu. Pystytkö keksimään mitään mistä saisit ilon pilkahduksen. Itsellänikin on todella vaikeaa ja tuntuu ettei elämässä ole enää mitään odotettavaa vaan pieleen on mennyt kaikki. Yritän tässä kuitenkin kipujeni kanssa kärvistellä jotenkin. Yritä sinäkin ,hyvä Desper, jaksaa eteenpäin. Rukoilen puolestasi, sinä kun olet viesteilläsi piristänyt puolestasi minua useinkin.

Sori. Turhaahan tämä ruikutus on. Ei kukaan voi ketään auttaa. Jos elämä on ilotonta eikä ihminen rupea itseään tappamaan, ainoa vaihtoehto on jatkaa sitä kurjaa elämäa. Kun tämä joka tapauksessa on p:stä, ajattelin, että voin mököttäessäni yhtä hyvin tehdä käsilläni jotain tylsää kuin maata. Värkkään jotain, samapa tuo, jos ajatukset käsityötä tehdessä ovat yhtä tylsät kuin maatessa. Samapa tuo, vaikka työ menisi yhtä pieleen kuin elämä. Ei siitä ainakaan huonompaa voi tulla.

Kaikesta kurjuudestasi ja tylsyydentunteestasi huolimatta sinullakin on yhä toivoa paremmasta. Ajattelen lisäksi edelleen, että on erittäin tärkeää, että kirjoittelet tänne, se on todella tärkeää. Ja sen minä olen huomannut, että sinä olet luova ihminen, ja minä iloitsen sinun tavastasi ilmaista asioita.

Mutta mun ilmaisukykyni tökkii tänään(kin), sillä mulla on ollut koko päivän kamala päänsärky. Muistinikin jo pätkii. Siitä huolimatta kaikkea hyvää sinulle, Desper, niin myös meille muille.

Vaeltaja-ihmettelijä

Kiitos teille, kiltit ihmiset! Osaatte sanoa niin viisaasti. Tulee melkein huono omatunto, kun omasta tilanteesta puhutaan. Tuli tänään mieleen, että yksi keino taistella tuskaa ja ahdistusta vastaan on olla taistelematta sitä vastaan, antaa sen tulla. Jos sitä vastaan taistelee, epäonnistuu kuitenkin ja syyttää taas itseään siitä, että on niin huono, ettei pysty torjumaan pahaa oloa, vaan epäonnistuu kaikissa yrityksissään. Jos sensijaan antaa tulla sen, mikä on tullakseen, se menee ehkä helpommin ohi, kun itsesyytökset jäävät pois. Kaikki ahdistus ja masennus taitaa muuten olla tekemisissä itsesyytösten ja itsevihan kanssa. Tänään annoin pahan hyökyaallon tulla, se meni ohi, ja tunsin itseni normaaliksi, sellaiseksi kuin olin ennenvanhaan, ennen tätä hirveää monen vuoden masennuksen hornankattilaa. Saas nähdä, koska taas jysähtää. Huomenna ainakin tapaan ystävän, ihmisten läheisyys tekee aina hyvän mielen.
Arka, samoin kuin sinä minäkin murehdin menneitä epäonnistumisia ja elämän hukkaanmenoa. Yritetään keksiä siihen jotain helpotusta! Hyvää oloa myös Animille, Vaeltaja-ihmettelijälle ja kaikille muille, jotka olivat niin kilttejä, että kommentoivat!

Erään laulun sanat:

Mielesi levottomana harhailee
et saa hetkenkään rauhaa,
kun kaipaat koko ajan toiseen paikkaan.
Tuntuu, että elämäsi on
kurjaa ja harmaata.
Mitä sinä etsit,
mitä oikein odotat?
Kun et koskaan suo
itsellesi lepoa ja rauhaa
ei mikään voi kasvaa ja kehittyä.

Mene omaan tupaasi vaikka pieneenkin
niin on siellä jotain itsellesi rakasta.
Metsään jos huudat et vastausta saa.
Kulje takaisin sen luo,
minkä haluat.
Se onni mitä haet,
siintävien vuorten takaa,
onkin ehkä aina ollut omanasi.
Lakkaa kiertämästä loputonta kehää.
Opettele rakastamaan pieniä, tärkeitä, asioita.

Kun näytät unohtaneen, pienet tärkeät asiat.

Enhän halua ketään arvostella, tuomita, kun itse selvisin minäkin sieltä mustasta liejusta jossa olin ja tuntui ettei kukaan enää auta.
Mutta jäi sanomatta että oli eräs joka auttoi. Jumala. Enkä saarnaa, vaan kerron oman kokemuksen.
Kun väsyin avun etsimiseen, hiljennyin ja rukoilin, puin nyrkkiä ja huusin Jumalalle, miksei Hän kuule. Hän kuuli. Askel kerrallaan, hiljakseen, uskalsin pysähtyä ja antaa Jumalan auttaa.
Ymmärsin, ettei ketään voi auttaa ulkoapäin, ei kukaan voi ottaa pois toisen tuskaa, ei toinen voi olla ottamatta viinaa toisen puolesta, tai lääkkeitä, tai huumetta, tai olla tekemättä työtä liikaa, syödä liikaa, olla syömättä. Ei toinen voi toisen puolesta olla tupakoimatta, eikä kärsiä siitä tulevaa terveyden menetystä jne... Tai vaihtaa työpaikkaa asuntoa, asuinpaikkakuntaa.
Minun oli pakko itse muuttua. Oli pakko vaihtaa asuinpaikkaa. Oli pakko olla ottamatta viinaa ja tupakkia. Oli pakko mennä töihin. Itse oli päätettävä olla menemättä johonkin työhön, kun se ei sopinut, en voinut hyvin. Itsen oli pakko lopettaa suhde, ottaa avioero, sekä myös päättää mennä avoliittoon. Ei auttanut pelätä eikä hävetä omintakeisia ratkaisuja.
Niinkauan kun ei tee toisille pahaa tahallaan, ei loukkaa ilkeilemällä, pilkalla, ivalla, ylenkatseella, eikä kadehdi toisia, ei toivo pahaa kenellekään niin on suhteellisen rauhallinen olo. Mutta heti kun päästän kateuden pirun irti mielessäni olen ihan sekaisin ja masentunut. Muuta ei tarvita kuin että olen kateellinen, vertaan itseäni muihin tai muutoin pelokas niin olen ahdistunut.
Yritän nyt muistaa että olen itsekin vain mielenterveyden takia eläkkeellä, en ole kovin vahva, mutta Jumalan avulla kykenen elämään suht hyvin. Mutten haaveile ulkomaanmatkoja enkä muutakaan "loistoa".

Totta on, että kukaan ei voi auttaa. Itsekään ei pysty mihin tahansa. Jumalaa ei ole. Ihminen loi jumalan omaksi kuvakseen eikä päinvastoin.

Hei. En nyt ota kantaa Jumala-kysymykseen. En ainakaan usko hänen aiheuttaneen sairauttani. Tosin jotenkin vastuuseen haluaisin hänet kuitenkin laittaa... 😋

Tuo "kaikki päin helvettiä täälläkin" tuntuu nyt kovin todelta. Koen, etten saa tällä hetkellä hoitoa riittävästi avopuolella. Olen tottunut enempään. Siksi saatte kuulla vuodatuksiani ja valituksiani täällä niin tiuhaan. ☹️

En tiedä, mikä sen tekee, ettei kuolema tunnu miltään!? On vain jotenkin järjen toimintaa, etten rupea itsetuhoisemmaksi. Tekeekö joku lääke tämän olon? Vai miten? Minulla on käytössä lääke, jonka pitäsii vähentää itsetuhoisuutta. Vaikuttaako se? Miksi tämä turta olo?!😑❓

Kiitos, kun jaksatte lukea ja konmmentoida viestejäni!

Jardin Prive

Kuolema on minullakin mielessä. Elämäni meni päin helvettiä, kaikki avunhakuyritykset menivät mönkään, aikaa ei ole enä jäljellä. Ei tarvitse turhaan yrittää lohdutella, toivoa ei ole, huudan vain täällä epätoivoani tyhjyyteen niinkuin muutkin.

Olen täällä keikkunut lukijana noin puolitoista vuotta, lukijana. (Kun en uskalla kirjoitella 🙄) Nyt kuitenkin täytyy kyllä kehua Desperiä ja teitä muita, että tämähän on ihan suosikkikeskusteluketju.

Jos ylipäätään näkisin ketään ihmisiä, niin mieluiten näkisin juuri teidät, ja voitais sitten ihan kasvotusten sanoa nämä asiat. Olisin erittäin utelias, mitä vaikutusta sillä olisi. Arvatenkin epäonnistuminen elämässä näyttäisi epäloogiselta sanaparilta, koska kukaan toinen ihminen, eikä edes oikeastaan itse voi epäonnistua elämässä. Synnytty ollaan, joskus kuollaan, onnistuttiin! Kaikki elettiin. Sitten voitas askarrella jonkinasteisella hällä-väliä periaatteella jumalakuvia, tai luoda kuvitteellisia ihmislajin vastikkeita ja vertailla niitä. Tosin ehkä askartelu erikseen ja kunnioittava elämän rajoja ylittävä keskustelu erikseen.

Oletteko koskaan yrittäneet kuvitella, mitä haluaisitte tehdä tulevaisuudessa ja nyt, jos teillä ei olisi omaa historiaanne? (Mistähän ihmeestä tällainen ajatus tuli keksittyä, kuka istutti tällaisen kysymyksen mun sieluuni.)
😉

Hei, Desper!

Viestisi kertoo minulle jotakin syvästä masennuksestasi, joka ilmenee juuri mm. kuolemantoiveina ja lohduttomuutena. Mutta kaikesta huolimatta minun on pakko kirjoittaa, että KYLLÄ SINULLAKIN ON TOIVOA. Kun kirjoittelet tänne, et huuda tyhjyyteen, vaan aina joku lukee viestisi. Ja on niitäkin, jotka viestejäsi lukiessaan rukoilevat puolestasi.

Vaeltaja-ihmettelijä

Hei Desper!
Et ole tosiaankaan yksin, minäkin luin viestisi🙂 Minäkin uskon sinuun ja tiedän, että vielä nouset sieltä (voimahalaus)🙂🌻

Hei Desper!
Onhan meitä vaikeuksien kanssa kamppailevia poloisia monia, et ole mitenkään yksin. Luin viestisi ja huomaan että käyt läpi varsinaista kiirastulta. Rukoilen sinulle helpotusta ja ilon pilkahduksia päiviisi.