Joka päivä mietin näitä kahta. Onko Jumala oikeasti olemassa ja voiko kuoleman jälkeen päästä taivaaseen?
Siitä olen täysin varma että maanpäällä on taivas ja helvetti. Olen ollut niissä molemmissa. Toisessa soitetaan klassista ja toisessa Death metallia.
Olen pitkään ollut sitä mieltä ettei Jumalaa ole, mutta kun kuuntelen klassista musiikkia niin tuntuu kuin kuulisin siinä pienen aavistuksen Jumalallisuudesta. En nyt sano että se todistaisi Jumalan olemassa oloa, mutta tunne että ihmisen taistelu maanpäällä ei ole turhaa tulee välillä mieleen. Välillä tulee mieleen että mikä on se perimmäinen syy miksi ihminen jatkaa tätä kurjuutta maanpäällä ja siihen yksi vastaus voisi olla Jumala. Että Jumala ei salli ihmisen tehdä itselleen jo toisille pahaa. Näin olen asian ajatellut: Että täytyy olla jokin minkä takia ylipäätänsä ihminen ei hyppää koskeen, sillä jos todella on niin että millään ei ole mitään väliä niin ihmettelen miksei koko ihmiskunta ole jo maatunut.
Toisaalta voin todeta sen että joko Jumala on olemassa tai ei ole. Eihän siinä ole mitään ehkä mielipidettä. Mutta mietin myös sitä että vaikka en itse uskoisi Jumalaan niin miljoonat lähes miljardit ihmiset uskovat Jumalaan ja Jeesukseen. En voi olla miettimättä sitä, että kyllä kristinuskossa täytyy olla se jonkinlainen totuuden pohjavire. Jonkinlainen oikeudenmukaisuus ja syvällisyys siinä täytyy olla, koska kirkkoja on niin paljon ja ajanlaskukin perustuu Jeesuksen syntymään.
Toisaalta uskonto voi olla erittäin vaarallinen asia. Sen nyt tajuaa jo siitä että kuinka paljon verta on vuodatettu sen nimissä.
Ehdottomasti olen sitä mieltä että uskonnot pitäisi heti lopettaa jos yksikin ihminen joutuisi murhatuksi sen takia. Kuitenkin elämä ja ihminen ovat ne tärkeimmät asiat sillä niistä voimme olla varmoja. Tämä elämä ainakin on totta.
Silti mietittyttää uskon asiat ja kuolemanjälkeinen elämä..? Kiitos jo valmiiksi vastauksista….
minäitse89 kirjoitti:
En tiedä onko Jumalaa, mutta sen tiedän että maailmassa on rakkautta. Oikeastaan tarviiko elämässä sitten mitään muuta kuin keskustelua ja rakkautta.Kun suuntautuu rakkauteen ja osoittaa sitä toisia kohtaan, niin on edistynyt elämässä. Jotenkin se, että on ystävällinen ihmisille, niin auttaa itseäänkin.
Juttelu avaa mielen lukkoja ja parantaa elämänlaatua.
Olen siis kysymysmerkki Jumalan olemassa olosta, mutta rakkauden olemassa olosta olen varma.
Tuossa on jotain kantilaista ydintä: "jotenkin se, että on ystävällinen ihmisille, auttaa itseäänkin."
Antaessaan saa, saa ainakin antaa, ja saadessaan antaa saa saadakin jakaa kokemusta jonkinlaisesta yhteydestä. Win-win molempiin suuntiin.
Olen hautausmaa reissun jälkeen, huomannut että ajatuksena vaeltavat uskonnollisissa asioissa. Ei turhaan Heidegger sanonut että vierailu hautausmaalla voi muuttaa elämän. Olen pohtinut paljon näitä uskon asioita. Luulen että saatan tehdä uskon loikan. Sillä mitä muuta loppujen lopuksi maailmassa on, kun ihminen vanhenee?
Eihän maailmassa ole enää sitten vanhana mitään muuta kuin toivo seuraavasta elämästä. Ja olen ymmärtänyt että tämä elämä täytyy elää huolella loppuun, jotta olisi mahdollisuus Taivasten valtakuntaan.
Minua todella muutti tuo käynti hautausmaalla. Tunsin jotenkin sen pyhyyden. Jotenkin nöyränä siellä olin. Nöyränä ihmisen kohtalon edessä ja silti oli toiveikas olo. Että ehkä tämä maailma ei ole kaikki mitä on.
Tiedän että kristinuskossakin on varjo puolia. Mutta olen tavallaan käynyt ne läpi päässäni. Olen ymmärtänyt että tämä maanpäällinen elämä on todella tärkeä. Kuitenkin jotain pyhää tässä on.
Tiedän että ihmiset ovat tehneet itsemurhia sen takia, kun heille luvataan paikka Paratiisissa. Että ihmiset ovat seonneet uskonnon takia. Mutta ei minun uskoni nyt sellaista ole.
Ihmisen täytyy sinnitellä tässä maailmassa. Ei saa luovuttaa vaikka olisi hirveä olo.
En tarkalleen ottaen tiedä mitään Jumalasta. Tiedän kyllä Raamatusta jonkin verran, mutta en osaa sanoa onko sen luoma Jumal-kuva oikea.
Tiedän vain että jokin pyhä tunne minulle tuli siellä hautausmaalla. Jokin sellainen tunne, että välttämättä tämä ei ole meidän ainut elämä. Enempää en pysty sitä tunnetta kuvailemaan.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 4 kuukautta sitten. Syy: korjailu
olipa hieno kuulla miten hautausmaa käyntisi oli mennyt. jumala puhuu tavalla ja toisella.
mitä enemmän ihminen tutustuu raamattuun , sen syvemmin aukeaa jumalan todellisuus , kokonaisuus jumalan suuresta rakkaudesta ihmiskunta kohtaan. sanotaan että jumalakuva vaihtelee ihmisellä paljolti sen mukaan millaisen kokemuksen hän omien vanhempien kautta saanut . esim. rakkaudellisen, rohkaisevan lapsuuden omaava on ' helpompi' omaksua raamatun jumala hyvänä rakastavana isänä. jumala on kuitenkin sama nyt aina ja iankaikkisesti, hän ei muutu. ihmisen tunteet vaihtelee ja elää.
ihminen on henki sielu ja ruumis
Tuossa voi olla perää. Jokin käsittämätön yhteys ihmisillä tuntuu olevan johonkin suurempaan. Olen kuitenkin sen aikaa jo elänyt, että on tullut mietittyä noita uskon asioita. Maailma tuntuu tarvitsevan Jumalaa. Koska jos maailma on täysin nihilistinen, niin mikä on enää elämän ydin?
Jos ei ole enää mitään mihin uskoa, niin eikö ihminen vain ala rellestämään? Sillä millään ei ole väliä, jos Jumalaa ei loppujen lopuksi ole.
Kun jos vaikka ajatellaan, että ihminen on vain biologinen kone. Niin minkä takia ihmisillä kuitenkin on uskonnollisia kokemuksia? Minkä takia puhuttaisiin Jumalasta? Menettäisikö ihmisen elämä täysin arvon, jos siinä ei olisi mitään jumalallista?
Ja tässä tullaan vielä siihen, että minkä takia sitten kärsiä jos ei ole mitään minkä takia hyväksyä kärsimys?
oon koko päivän soitellu pianoo ku niin kuuma ulos mennä , sitten osui käsiini tämä laulu aika puhutteleva ja puhuva
"tunnen suurta jumalaa vain vähän hän on juuri minut löytänyt. hän hiljaa astui elämääni tähän. kaiken uusin silmin näen nyt.
uskoa ei synny omin voimin, ilmaiseksi anova sen saa. sitä ansait ei töin ja toimin. jumala sen meille lahjoittaa.
olin täynnä suurta ahdistusta, vapahtajaa hiljaa rukoilin. hän sanoi älä pelkää rangaistusta, ristillä jo sinut armahdin."
sanat a-m kaskinen
- Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 4 kuukautta sitten. Syy: kirj virhe
Aika moni palvoo rahaa ja menestystä, sitä että näyttää hyvältä. Epäjumalia on monenlaisia, tiedostamattakin kai. Vaikka elämän aikana tienaisi kaiken, mitä tienattavissa on, mitään ei saa mukaansa, kaikki jää taa.
Tiedostaen kunnioittaa Jumalaa, vaikeaa jos ei ole kohdannut. Minulle Jumala on elämää luova Luoja, persoonallinen, lihaksi tullut, Henkensä kautta uskovissaan läsnä.
Meillä monilla suomalaisilla vaikeudet kumpuavat taustoista; 'mitähän nuo minusta ajattelevat' toimin niin tai näin. Enemmän merkitsee kuinka tulee suhtaudutuksi, kuin että luottaisi elämään sellaisena kuin on syntynyt. Itsen hyväksymisessä aukkoja kun on suhtauduttu kuin on suhtauduttu.
Sinulle MinäItse89, oletko kuullut tätä luterilaista problematiikkaa puhuessasi nyt niin paljon kärsimyksestä? "Kärsi kärsi, kirkkaamman kruunun saat"... tai tästä toisesta... " en ole katkera, mutta kumminkin..."
On tuo joskus tullut vastaan. Näkisin kristinuskossa olevan kärsimyksellä suuri sija. Kun otetaan huomioon Jeesuksen vaiheet.
Se on kuitenkin se elämä ydin kysymys: uskooko Jumalaan vai ei.
Rahaa on hyvä olla tietty määrä, mutta rahaa todellakin voi olla liikaa ihmisellä. Kun saa kaiken niin millään ei ole enää mitään arvoa.
Olen oppinut pikku hiljaa vain kehittämään itseäni ja unohtamaan välillä mitä muut ajattelevat. Tai ennen kaikkea mitä jotkut sellaiset ihmiset ajattelevat joita ei tunne. Ne jotka on lähipiirissä, niin heidän ajatukset ovat tärkeitä. Toki kaikkien, mutta on vaikea suhtautua kaikkien mielipiteisiin samalla lailla live elämässä. Kun ihmisiä on niin monenlaisia. Joidenkin ihmisten tavoite maailmassa on vain olla pilkallisia, se minua ihmetyttää.
Olen pikku hiljaa mukautunut noihin uskon asioihin, sillä olen ajatellut että ne ovat pohjimmiltaan lähes niitä tärkeimpiä.
Pilkallisuus on joidenkin mielestä huumoria. Huumorille voi nauraa pilkalle itkeä.
Luulen että pilkkaajat omaavat sisällään paljon agressioita joita eivät tunnista - siksi agressiivinen huumori on pilkkaa.
"Älä ny leikistä suutu" olet varmaan kuullut?
samaa mieltä minäitse, että kärsimyksellä on paikka kristinuskossa. joka tapauksessahan maailmassa on ahdistusta , miksi elämää ei eläisi silloin jumalan, taivaallisen isän kanssa, saisi lohdutusta hänen sanastaan ym.
kristinusko on yleensä ihmisen viimeinen oljenkorsi, kaikki muu elämä ensin kokeillaan rellestetään ja remutaan ja sitten kun ei ole en vaihtoehtoa niin ihminen nöyrtyy ja sen kautta tahtoo ottaa vastaan sovituksen .
ajattelen oman kokemukseni kautta kärsimyksestä että se syvä, pitkäaikainen ahjo jossa olen ollut, uskon että se on kuitenkin synnyttänyt osaltaan minulle tahdon tulla uskoon. voiko sen suurempaa lahjaa saada? tätähän ihminen joka ei usko, pitää hullun puheena mutta kun on uskossa ymmärrys muuttuu ja tajuaa asioiden mittasuhteet täysin eri tavoin. kova hintahan se silti on ollut mutta ei mitään sen rinnalla mitä jeesus viattomana kärsi ristillä. kaikki on suhteellista.
vieläkin jossain määrin 'nuolen haavojani' mutta nyt en ole yksin, voin puhua jumalalle asiani ja saada lohdutusta myös hänen kauttaan. erityisesti psalmit ovat todella paljon auttaneet syvissä vesissä ollessani, ei ole kärsimys ollut vierasta tuhansia vuosia sittenkään mutta jumala on ollut uskollinen ja lohduttanut ja auttanut jo silloin ,miksipä ei nyt siis tänäkin päivänä hänen puoleen kääntyviä🙏
Huumorikykyä sisältyy geeneihin; on - jossain määrin on / tai / ei ollenkaan.
Nauraa voi toisten epäonnistumisille, tai naurattaa yleisöä omilla mokauksilla ( standupit ). Tahaton komiikka, ei satuta ketään.
Avoimesti heikkous voi satuttaa sitä joka on sitä, avoimesti heikko ( toisten mielestä ) tahattomasti, jolloin loukkaantuu siitä, että haluamattaan tulee nauretuksi.
Pilkkaava ihminen voi olla kateuttaan tai katkeruuttaan sitä, inhottava ja ilkeä muita/toista kohtaan, ehkä tuntematta todellisinta itseään?
Kyllä minä sen ymmärrän että on pilkallista huumoria maailmassa. Ja voisi joskus olla kohdallaan. Mutta sitä tarkoitin, että jos asenne on se että kaikkia pitää halveksua ja jokaisen mokat nostaa esiin. Että ei ole enää maailmassa mitään muuta tavoitetta kuin painaa toinen maan rakoon. Ja ainut elämän tarkoitus on tuottaa niin paljon pahaa mieltä toisille kuin pystyy. Tällaista tarkoitin. Jos nyt täysin tällaisia henkilöitä on olemassa?
Taivastenvaltakunta.
"etsikää ensin taivastenvaltakuntaa - niin teille kaikki tämä annetaan"
Onko taivastenvaltakunta ihmisen sisäpuolella vai ulkopuolella? Vai sekä että kuten kvanttifysiikassa?
On. Sekä - että....
Luulen että taivas on ihmisen elämässä silloin kun menee hyvin ja helvetti silloin kun kaikki menee huonosti.
En sitten tiedä tuosta metafyysisestä taivastenvaltakunnasta...
Luulen kuitenkin että on hyvä uskoa että sellainen paikka kuin taivas jossain toisessa todelllisuudessa on. Ja luulen että on hyvä uskoa Jumalaan. Oli sitten taivasta tai Jumalaa olemassa niin olen todennut että niihin on hyvä uskoa. Sillä mihinkä muuhun enää luottaa viimeisellä hetkellä?
Kvanttifysiikka on jotain käsittämätöntä. Siinä ei mitkään todennäköisyydet pelaa. Vaikea sitä on ruveta arvioimaan että mikä rooli kvanttifysiikalla on tässä asiassa. Vai onko koko todellisuuskin vain kvanttifysiikkaa? Niin kai. Kaikki on mahdollista...
- Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 4 kuukautta sitten. Syy: korjailu