Joka päivä mietin näitä kahta. Onko Jumala oikeasti olemassa ja voiko kuoleman jälkeen päästä taivaaseen?
Siitä olen täysin varma että maanpäällä on taivas ja helvetti. Olen ollut niissä molemmissa. Toisessa soitetaan klassista ja toisessa Death metallia.
Olen pitkään ollut sitä mieltä ettei Jumalaa ole, mutta kun kuuntelen klassista musiikkia niin tuntuu kuin kuulisin siinä pienen aavistuksen Jumalallisuudesta. En nyt sano että se todistaisi Jumalan olemassa oloa, mutta tunne että ihmisen taistelu maanpäällä ei ole turhaa tulee välillä mieleen. Välillä tulee mieleen että mikä on se perimmäinen syy miksi ihminen jatkaa tätä kurjuutta maanpäällä ja siihen yksi vastaus voisi olla Jumala. Että Jumala ei salli ihmisen tehdä itselleen jo toisille pahaa. Näin olen asian ajatellut: Että täytyy olla jokin minkä takia ylipäätänsä ihminen ei hyppää koskeen, sillä jos todella on niin että millään ei ole mitään väliä niin ihmettelen miksei koko ihmiskunta ole jo maatunut.
Toisaalta voin todeta sen että joko Jumala on olemassa tai ei ole. Eihän siinä ole mitään ehkä mielipidettä. Mutta mietin myös sitä että vaikka en itse uskoisi Jumalaan niin miljoonat lähes miljardit ihmiset uskovat Jumalaan ja Jeesukseen. En voi olla miettimättä sitä, että kyllä kristinuskossa täytyy olla se jonkinlainen totuuden pohjavire. Jonkinlainen oikeudenmukaisuus ja syvällisyys siinä täytyy olla, koska kirkkoja on niin paljon ja ajanlaskukin perustuu Jeesuksen syntymään.
Toisaalta uskonto voi olla erittäin vaarallinen asia. Sen nyt tajuaa jo siitä että kuinka paljon verta on vuodatettu sen nimissä.
Ehdottomasti olen sitä mieltä että uskonnot pitäisi heti lopettaa jos yksikin ihminen joutuisi murhatuksi sen takia. Kuitenkin elämä ja ihminen ovat ne tärkeimmät asiat sillä niistä voimme olla varmoja. Tämä elämä ainakin on totta.
Silti mietittyttää uskon asiat ja kuolemanjälkeinen elämä..? Kiitos jo valmiiksi vastauksista….
metsänmenninkäinen kirjoitti 14.2.2019 8:55
Minä lisään vielä että kun ateisti tai uskonnoton pohtii mailmaa ja itseään ja sitä mitä elämällään tekisi ja saa vaikka idean lähteä hyväntekeväisyyttä tekemään tai soittaa vanhalle ystävälle näin ystävänpäivän kunniaksi, niin mistä se idea tulee?
😉
Idea tulee amerikkalaisilta, ne tämän ystävänpäivä hömpötyksen ovat keksineet.
maanvaiva kirjoitti 14.2.2019 9:10
metsänmenninkäinen kirjoitti 14.2.2019 8:55
Minä lisään vielä että kun ateisti tai uskonnoton pohtii mailmaa ja itseään ja sitä mitä elämällään tekisi ja saa vaikka idean lähteä hyväntekeväisyyttä tekemään tai soittaa vanhalle ystävälle näin ystävänpäivän kunniaksi, niin mistä se idea tulee?
😉Idea tulee amerikkalaisilta, ne tämän ystävänpäivä hömpötyksen ovat keksineet.
Heh, hyvä pointti!! (Yritin siihen vain noloa aasinsiltaa rakentaa jotta saan teille toivottaa hyvää ystävänpäivää.)
😀
Mistäs sitten se seuraavan päivän tai minkä tahansa muun päivän puhelu jollekulle tärkeälle kumpuaa, kun ei ole amerikkalaiset hömpötykset enää vaikuttamassa? 😉
star-crossed kirjoitti 14.2.2019 4:36
Mutta ajattele minkälaisia keskusteluja sitä voisikaan itsensä kanssa käydä! 😀 Joka päivä uusi näkökulma.
No joo! Sit olis kyllä parempi olla aika maltillinen ja rauhallinen luonne, ettei tulis kovin raivoisia kiistoja. 😉
Joie kirjoitti 13.2.2019 11:29
Riippumattomuus Jumalasta on tila, joka on ihmiselle luonnoton. Ihminen on luotu yhteyteen, tai vielä enemmän: ykseyteen Jumalan kanssa.
star-crossed kirjoitti 14.2.2019 4:36
Voiko tässä yhteydesssä olla tietämättään? Jos vaikkapa muslimi tai panteisti rukoilee (palvovatko panteistit edes?), niin kuka "vastaa"?
En tiedä. 😐 Molempiin kysymyksiin. Ajattelen, että ihminen, joka sydämestään etsii Jumalaa, löytää hänet kyllä, vaikka etsisi muiden uskontojen kautta tai ei minkään uskonnon. Maailmassa on kuitenkin paljon muitakin henkiä kuin Jumalan Henki, ja nekin voi vastata rukouksiin tai puhua. Silloin, jos ei oo Raamatun ilmoitusta, on vaikea erottaa, mikä on Jumalasta ja mikä ei.
star-crossed kirjoitti 14.2.2019 4:36
Asiasta toiseen. Miksi Jumala kuvataan juuri isänä? Kun Jeesuskin oli mies, niin aika maskuliininen on kristinuskon maailma. Antiikin myyteissäkin Khaoksesta (Tyhjyys) syntyi ensin mm. Gaia (Maa), Kalevalassa Ilmatar oli osaltaan luomassa maailmaa, mutta kristinuskossa naiset ovat vain lihaa ja verta olevia ihmisiä.Tietysti voi myös pohtia, että miksi tai miten jumaluuksilla edes on sukupuoli.
En tiedä tätäkään. Jumalahan ei oo mies eikä nainen, vaan mies ja nainen yhdessä kuvastaa Jumalan olemusta. Raamatussa sanotaan: Omaksi kuvakseen Jumala loi ihmisen, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumalassa on yhtä lailla täydellinen äidinrakkaus kuin isänrakkauskin, sekä äitiys että isyys on hänestä lähtöisin sekä maskuliinisuus että feminiinisyys.
Se on tietty totta, että Jeesus syntyi mieheksi ja tunnetaan Jumalan Poikana. Hänkin kuitenkin syntyi naisesta.
metsänmenninkäinen kirjoitti 14.2.2019 8:55
Mutta, eikö tuo ulkopuolelta tullut ole ollutkin juuri sitä valhetta? Joka sinun pitää tajuta valheeksi sisäisen tutkiskelun kautta, ethän sinä silloin omia uskomuksiasi ja ajatteluasi hylkää, vaan sinä nimenomaan löydät sen? Ulkopuoleltahan meille koetetaan syöttää sitä että me oltaisiin muka huonoja. Ei kukaan luontaisesti ajattele niin ja silloin se ei ole ollut se sinun alkuperäinen ajattelumallisi?Toistan tämän kysymyksen, jonka esitin edellisessä viestissä:
Ja jos se taas on se sisäinen tieto jota kuuluu kuunnella, niin eikö se sama sisäinen tieto ole kaikilla ohjelmoituna ja siten yhtäaikaa kaikissa uskonnoissa...?
metsänmenninkäinen kirjoitti 14.2.2019 8:55
ja lisään vielä että eikös se siis ole silloin myös uskonnottomissa?
Kyllä, sanoissasi on perää. Ajattelen, että vaikka ihminen on langennut pois yhteydestään Jumalaan, hän on silti Jumalan kuvaksi luotu. Sydän muistaa lapseuden ja täydellisen rakkauden, kaipaa sitä ja tavoittelee sitä. Ihmissydämessä on halu rakastaa ja luoda yhteyttä toisiin. Kuitenkin samanaikaisesti ihmisessä vaikuttaa toinenkin voima, joka vetää eri suuntaan.
Jeesus sanoi asiasta näin: Tahtoa ihmisellä on, mutta luonto on heikko. Paavali puolestaan kirjoitti: Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei.
Ihmisellä on kaipaus hyvään, kaipaus täydelliseen rakkauteen ja valkeuteen. On halu tulla itsekin sellaiseksi: hyväksi ja rakastavaksi. Siitä huolimatta jokainen meistä tekee pahaa. Olemme välinpitämättömiä apua tarvitsevia kohtaan, käyttäydymme itsekkäästi ja toisinaan ilkeästi, petämme ja valehtelemme, emme puutu siihen, että toista kohdellaan väärin jne. Ihmisen kaipaus palata hyvyyteen ja rakkauteen ei riitä kukistamaan syntiä.
On totta, että alun perin tuollainen valheen siemen, että olen huono, olen kelvoton on tullut ulkoapäin. Mutta se on tullut niiden ihmisten sisimmästä, jotka on ensin itse uskoneet valheen ja alkaneet toimia sen mukaan. Sitten kun olen itse ottanut sen vastaan ja uskonut sen, siitä tulee osa minun sisintäni. Se turmelee sydämen, yhdessä monien muiden valheiden kanssa.
Tästä syystä Jeesus kuoli, nousi kuolleista ja vuodatti Pyhän Hengen. Johanneksen evankeliumissa sanotaan Jeesuksesta, että kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi.
Tämä voima nähdäkseni on just se, mikä ihmiseltä luonnostaan puuttuu. Itse koitin vuosikausia vapautua häpeästä ja ihmispelosta omin voimin. Yritin oikeasti kaikkeni. Analysoin itseäni niin, että tiesin varmasti, mistä mikäkin väärä käyttäytymismallini johtuu. Sitten olis vaan tarvinnut muuttaa ne. Alkaa käyttäytymään toisella tavalla. Mut ei se onnistunut! Ei vaan ollut sitä voimaa. Luulin sen johtuvan siitä, että olen niin huono ja veltto ihminen. Häpeä vaan syveni.
Sittemmin olen huomannut, että muutos on tapahtunut ihan eri kautta kuin ponnistelemalla. Heikkous onkin suuri siunaus. Pyhä Henki saa enemmän ja enemmän sijaa sydämessä, ja hän on Totuus. Mitä enempi oon avautunu vastaanottamaan rakkautta, oli se sitten suoraan Jumalalta tai ihmisten kautta, sitä enempi häpeä on irrottanut otettaan ja ihmispelko vähentynyt. Elämä sen sijaan on lisääntyny, ja ilo! Toki siihen on liittynyt valintoja: valintoja kulkea elämän suuntaan, valintoja kääntyä pois valheista ja etsiä totuutta ja sitä, mikä rakentaa mutta voima on kyllä tullut ylhäältä. Omassa voimassani en olis ikinä voinut saada tällaista muutosta aikaan.
Vielä tuosta mitä kirjoitit ihmisen sisällisestä tiedosta J.R.R Tolkien kirjoitti aikanaan tästä asiasta C.S. Lewisille osoittamassaan runossa Mythopoeia. Tiedän, että tämä runo on suomennettu, mutta en valitettavasti tähän hätään löytänyt sitä suomenkielistä versiota. Alkuperäinen englanninkielinen löytyy googlettamalla.
Kertoman mukaan C.S. Lewis oli väittänyt tarinoiden ja myyttien olevan valheita, ja siksi arvottomia, vaikka kauniita ovatkin. Tolkien vastasi runolla, jossa hän puolusti myyttejä ja katsoi ihmisen luomisvoiman heijastavan tämän alkuperäistä asemaa Luoja-Jumalan yhteydessä.
Tässä pieni pätkä:
(
) The heart of Man is not compound of lies,
but draws some wisdom from the only Wise,
and still recalls him. Though now long estranged,
Man is not wholly lost nor wholly changed.
Dis-graced he may be, yet is not dethroned,
and keeps the rags of lordship once he owned (
)
J.R.R. Tolkien: Mythopoeia
Oikein hyvää ystävänpäivää sullekin Metsämenninkäinen, sekä kaikille muillekin!
😍
Hyvää ystävänpäivää! 🙂
Tulin tässä pohtineeksi että onko mielestänne Jumala heikkojen Jumala? Toisaalta olemmeko kaikki heikkoja?
Evoluutiohan menee niin että vain vahvat säilyy, joten tällä perusteella Jumala olisi jonkin näköinen turvatyyny.
Ja mitä olette siitä mieltä että onko Jumalan etsiminen ja uskonnot ylipäätänsä osa ihmisyyttä? Vai ovatko ne vain luotuja järjestelmiä pehmittämään elämän kovuutta?
Sillä, välillä tulee sellainen kuva,että jos maailma olisi täydellinen niin mihin tarvisimme uskontoja?
En kieltäydy täysin siitäkään maailmankuvasta, että ihminen on vain hermoverkkoja, luuta, lihaa ja lihaksia. Ja eläimenä ihmisen etu on hyvin prosessoivat aivot. Ja evoluutioteorian myötä pystytään toteamaan, että elämä on vain hengissä selviämistä.
Mä itse ajattelen jotenkin niin ehkä, että meissä ei ole heikkoa eikä vahvaa oikeasti, me vain olemme, ja Jumala (jos nyt ajatellaan että hän on olemassa) tietää meidät kaikki tavallaan samanlaisina. Toki meillä on omat elämät ja historiat ja opit mitä opittu, vaan silti se joku, olkoon vaikka sielu, on kaikilla samanlainen ja elämä on omia valintoja, jotka ei niinkään ehkä sitten kiinnosta Jumalaa.
Ihminen kun kehittyi aikanaan ajattelemaan asioita ja merkityksiä niin uskonnot varmaan kumpuaa siitä selittämättömästä. Aina on ollut, ja yhäkin on asioita joita ei voida selittää. Ennen vanhaan vaan selitettiin ihan tällaisia kuten mielenterveysongelmat tai ukkonen uskontojen avulla, jotka on sen jälkeen opittu tutkimaan ja selittämään. Kuinka moni asia vanhoissa kirjoituksissa selittyisi nyt tieteen avulla? Varmaan melko moni. Ja yhtälailla on mielenkiintoista pohtia, että mitkä asiat jäävät tässä elämässä aina mysteereiksi, vai onko joskus vielä aika kun kaikki on selitetty? Villin tuosta ajatuksesta tekee maailmankaikkeuden mittakaava. Jos tulee hetki jolloin kaikki tiedetään, niin miettikääpä miten paljon ihmisiä täytyisi olla ja miten kauan vielä pitäisi aikaa kulua päästäksemme siihen pisteeseen.
Millainen maailma olisi täydellinen maailma?
Tämä just voi olla täydellinen maailma, siis tämä kohta missä minä elän. Koska en usko taivaaseen mutta uskon Jumalaan, niin ei oikein ole muuta vaihtoehtoa olemassa kuin että elän nyt täydellisessä maailmassani.
Vaikea kyllä kuvitella täydellistä maailma. Ehkä sellainen jossa ei olisi murheita. Ja jossa hyvä saisi kehuja ja paha palkkansa.
Joka päivä vaan kasvaa ajatus eloon jäämis kamppailusta ja evoluutiosta. Ehkä tämä elämä on vain pohjimmiltaan sitä eloon jäämis kamppailua. Peliähän tämä on.
Minua alkoi ihmetyttää että miten joku uskoo Jumalaan, mutta ei taivaaseen? Mikä siitä taivaasta tejkee niin epäuskottavan? Viitsisitkö vähän avata ajatustasi.
Elsa3
Aika oudolta tuo ajatus tuntuu minustakin. Kyllä kai se Jumala ja taivas kuuluvat jotenkin yhteen kuitenkin. Ja kun tätä maailmaa katsoo niin kyllä siitä täydellisyys on kaukana.
Minä uskon melko varmasti Jumalan olemassa oloon. Mutta se ei ole mulle pakottava tarve. Taivaasta myöskin ajattelen, ettei mulle ole sillä oikeastaan väliä. Toivon tietenkin, että saisin olla aina ja ikuisesti poikani kanssa - hän on minulle niin tärkeä -, mutta jos niin ei käy, hyväksyn senkin. Ja lisäksi ajattelen, että jos taivas on olemassa, sinne pääsevät kaikki! Todella pahat ihmiset ovat tässä kai ongelma, mutta en oikein välitä siitä. Jos Jumala ja taivas on/ ei ole, ei niiden ratkaiseminen ole minun ongelmani. Voin jättää ne "suurempaan käteen"... 😉
Mikä se taivas sitten teistä on? Onko tuonpuoleinen ja taivas synonyymeja? Minusta taivaaseen on tosi vaikea uskoa, vaikka uskoisikin jumalaan, siis sellaisenaan taivaaseen kuin se meille selitetään, siis että sinne mentäisiin ihmishahmossa tai jonain sitä muistuttavana ja elettäisiin jotenkin samantapaisesti iänkaikkisuus..
Taivas ajatus on samalla lohdullinen, mutta voi olla myös vaarallinen. Uskontoa pitää nauttia vaan pieninä annoksina.
Aika usein itsekin ajattelen että sitten katselen kuoleman jälkeen taivaasta tätä ihmiskuntaa. Ja ajattelen millaisen jäljen jätän maailmaan tuleville sukupolville. Mutta toisaalta haluan olla elämässä kiinni, koska taivaasta ei voi olla varma.
Kai sitä sitten siellä taivaassa (jos sellainen on) on jotenkin henkisesti. Henkiolentona. Tai vaikea sanoa...
Tuntuu että aika ristiriitaiset ajatukset taivaan suhteen mulla...
Sitten kun pystyn elämään ilman Jumalaa, niin mielestäni olen kypsynyt tarpeeksi. On ollut välillä ajan jaksoja kun olen ollut ateisti.
Aina kun voin huonosti niin turvaudun Jumalaan tai rukoukseen jne. Pelottaa välillä niin hirveästi. Sitten pelottaa puhua näistä asioista, koska jos sittenkin olisi jokin Jumala niin joutuisin tuomiolle ateismista. Se mua tässä kaikken eniten pelottaa. Siis että jos jotenkin ihmeellisesti olisi jokin Jumala niin hän pistäisi minut Helvettiin kitumaan.
Toisaalta nämä jutut laittaa välillä ihan pasmat sekaisin, kun ei tiedä että onko sitä Jumalaa kun jotkut todistelee aukottomasti että on ja jotkut taas päin vastoin. Tuntuu välillä että nämä on liian isoja kysymyksiä.