Joka päivä mietin näitä kahta. Onko Jumala oikeasti olemassa ja voiko kuoleman jälkeen päästä taivaaseen?
Siitä olen täysin varma että maanpäällä on taivas ja helvetti. Olen ollut niissä molemmissa. Toisessa soitetaan klassista ja toisessa Death metallia.
Olen pitkään ollut sitä mieltä ettei Jumalaa ole, mutta kun kuuntelen klassista musiikkia niin tuntuu kuin kuulisin siinä pienen aavistuksen Jumalallisuudesta. En nyt sano että se todistaisi Jumalan olemassa oloa, mutta tunne että ihmisen taistelu maanpäällä ei ole turhaa tulee välillä mieleen. Välillä tulee mieleen että mikä on se perimmäinen syy miksi ihminen jatkaa tätä kurjuutta maanpäällä ja siihen yksi vastaus voisi olla Jumala. Että Jumala ei salli ihmisen tehdä itselleen jo toisille pahaa. Näin olen asian ajatellut: Että täytyy olla jokin minkä takia ylipäätänsä ihminen ei hyppää koskeen, sillä jos todella on niin että millään ei ole mitään väliä niin ihmettelen miksei koko ihmiskunta ole jo maatunut.
Toisaalta voin todeta sen että joko Jumala on olemassa tai ei ole. Eihän siinä ole mitään ehkä mielipidettä. Mutta mietin myös sitä että vaikka en itse uskoisi Jumalaan niin miljoonat lähes miljardit ihmiset uskovat Jumalaan ja Jeesukseen. En voi olla miettimättä sitä, että kyllä kristinuskossa täytyy olla se jonkinlainen totuuden pohjavire. Jonkinlainen oikeudenmukaisuus ja syvällisyys siinä täytyy olla, koska kirkkoja on niin paljon ja ajanlaskukin perustuu Jeesuksen syntymään.
Toisaalta uskonto voi olla erittäin vaarallinen asia. Sen nyt tajuaa jo siitä että kuinka paljon verta on vuodatettu sen nimissä.
Ehdottomasti olen sitä mieltä että uskonnot pitäisi heti lopettaa jos yksikin ihminen joutuisi murhatuksi sen takia. Kuitenkin elämä ja ihminen ovat ne tärkeimmät asiat sillä niistä voimme olla varmoja. Tämä elämä ainakin on totta.
Silti mietittyttää uskon asiat ja kuolemanjälkeinen elämä..? Kiitos jo valmiiksi vastauksista….
Hei kaikki!
Olen lukenut kolme spiritismiin liittyvää kirjaa. Suosittelen, jos haluaa tutustua aiheeseen, niin Allan Kardecin kokoamia kirjoja. En nyt halua tästä välttämättä keskustella niiden kanssa jotka eivät ole aiheeseen tutustuneet.
Ja lukekaa mm. Evankeliumi Spiristimin mukaan, sieltä löytää paljon moraalisia neuvoja ja se kirja selittää mitä Jeesus tarkoitti vertauksillaan.
En nyt halua mitenkään haastaa riitaa tai muuta, mutta jos ei ole tutustunut ollenkaan spiritismiin, niin ei kannata suoralta kädeltä sitä teilata. Kannattaa ensin tutustua ja sitten tehdä päätös.
Ihan nyt sanon tämän vain oikaisuna. Ja maailmassa on monia katsantoja, minä olen nyt syventynyt spiritismiin ja tiedän siitä aika paljon. Olen myös lukenut aika paljon Raamattua. Spiritismi ei ole, niin kuin voisi luulla, mitään ihan huuhaa juttua, niissä kirjoissa jota olen lukenut on varsinkin ihmisen älykkyyteen vetoavia opetuksia ja niistä voi saada todella hyviä neuvoja miten elää hyvää elämää...🙂
Joie kirjoitti 30.1.2019 21:13
Lehmänkauppoja politiikassa en pidä pahana asiana. Pikemminkin neutraalina.
star-crossed kirjoitti 3.2.2019 2:6
Tämä menee ohi aiheen, mutta menkööt. Minusta lehmänkaupat saattavat olla jopa vaarallisia. Esimerkiksi tämä surullisen kuuluisa sote. Siinähän yksi osa puoli lupasi toiselle maakuntauudistuksen ja vastapainoksi toinen sai halajamansa valinnanvapauden. Minun ymmärtääkseni kummallakaan asialla ei alunperin ollut mitään tekemistä alkuperäisen asian kanssa, ja näin lehmänkauppojen seurauksena jo muutenkin vaikea sote-uudistus paisui ja alkuperäinen tavoite tuntuu unohtuneen.
Kyllä joo, olet oikeassa. Mäkin kaipaisin politiikkaan enemmän sellaista, että aidosti ja vilpittömästi etsittäisiin sitä kansakunnan parasta eikä vaan oman puolueen etua ja sitä, mikä edistää omaa poliittista uraa. Ihan ihmeelliseltä tuntuu, kun lukee Brexit-käänteitä, että noinkaan vakavassa tilanteessa Britanniassa ei pystytä toimimaan yhdessä oman maan parhaaksi! 😐 Miten tuommoisessa tilanteessa voidaan ajatella vaan oman puolueen valtaanpääsyä, ihan sama vaikka koko maan asiat menis siinä taistelussa päin honkia.
Mutta mä en pidä poliitikkojen mollaamisesta. Minusta se on mennyt ihan yli. Kansanedustajat on niinku kaiken kansan sylkykuppi. Joidenkin mielestä hallitus on aina paska, oli se mikä hallitus tahansa. Ja kaikki on hallituksen vika. Tämmönen henki on minusta vastenmielistä. Sellasten ihmisten olis mentävä itse ehdolle, jotta voi näyttää, miten ne hommat sitten pitää hoitaa. Tai jos Suomessa on omasta mielestä kaikki aina paskaa, niin voi muuttaa vaikka Venäjälle tai Amerikkaan ja katsoa, onko siellä paremmin.
Ihmiset, jotka on päättävissä elimissä, tarttee kaiken tuen ja kannustuksen mitä voi saada. Tuskin se kansanedustajan homma kovin hehkeää on, mutta jonkun nekin duunit on tehtävä. Järjestelmä on ihmisten rakentama ja siinä on heikkoutensa. Kuinka niitä yksi ihminen voi muuttaa, tai yksi hallitus? Muutos itsekeskeisyydestä ja oman edun tavoittelusta kohti huolenpitoa ja toisista välittämistä lähtee ihmisen sisältä, ja parasta se on aloittaa omasta itsestään.
Poliitikot puhuu muunneltua totuutta. Niinhän se aika usein menee. Mutta ei se helppoa ole heillä varmastikaan.
Kysyisin ihan näin ohi mennen Star-crossed, miten suhtaudut uskonnottomana kuolemaan? Pidätkö sitä vain välttämättömänä pahana?
Kun näkisin asian niin, näin kristittynä, että kuolema on uhka ja sitä täytyy välttää, mutta samalla sitten kun aika on tullut ja se ei ole itse aiheutettua, niin Herra pitää huolen siitä että kärsimys on mahdollisimman lyhyt ja siirtyminen ikuisuuteen sulava. Näin krsitittynä ajattelen myös että tämä elämä on Jumalan antama eikä tälle saa tehdä ihan mitä lystää. Täytyy taistella viimeiseen hengen vetoon. Tiedän että se kuulostaa ristiriitaiselta että kuolemaa pelkään mutta silti Jumala tekee sen joten siinä ei pitäisi olla pelättävää. Mutta elämä on ristiriitaista tässä maailmassa. Ja Jumalan tiet tutkimattomat.
minäitse89 kirjoitti 10.2.2019 11:43
Kysyisin ihan näin ohi mennen Star-crossed, miten suhtaudut uskonnottomana kuolemaan? Pidätkö sitä vain välttämättömänä pahana?
Kiitos kysymyksestäsi. 🙂
Ajattelen, että siellä missä on elämää on myös kuolemaa. Että ne kulkevat käsi kädessä. Kuten sanotaan, että ei elämä ole ohi ennen kuin kuolema on koettu.
En ajattele, että kuolema olisi paha asia, yhtään sen enempääkään kuin syntymäkään. Mutta vaikea asia se voi olla, ei siitä pääse mihinkään. Esimerkiksi reilut 3 kuukautta sitten kuolleen sukulaisen menehtyminen oli tavallaan helpotus, niin vaikea oli hänen sairautensa. Koen, että hänet kuolema armahti, vaikka surullista hänen poismenonsa olikin.
Kuoleman voi hyväksyä. Viime vuosikymmenellä edesmennyt uskovainen isoäitini suhtautui omaan kuolemaansa luonnollisena asiana. Jo virkeänä ja verrattain terveenä seitsemänkymppisenä hän alkoi puhua, että tietysti tässä joku päivä kuollaan, eihän siitä tule mitään, jos vanhat vain täällä loputtomasti keikkuvat. Kun 86-vuotiaana jossain rutiiniverikokeessa todettiin arvojen huonontuneen merkittävästi, alkoi hän täysin rauhallisesti valmistautua lähestyvään kuolemaansa.
Uskovaisella Tolkienilla oli mielestäni kaunis ajatus kuolemasta katkeransuloisena lahjana ihmisille, joka hämmensi kuolemattomia haltioita.
Fiktiosta puheen ollen! Darren Aronofskyn vuonna 2006 valmistunut The Fountain -elokuva kertoo kuolemattomuuden tavoittelusta ja kuoleman hyväksymisestä. Se on aika haastava elokuva, sillä se on täynnä symboliikkaa ja se jättää paljon katsojan pohdittavaksi ja pyöriteltäväksi, mutta nämä juuri ovat ainakin minulle tehneet siitä antoisan katselukokemuksen, minkä vuoksi elokuvan pariin on voinut palata useammankin kerran. Katselusuositus!
Kiitos vastauksesta. 🙂
Itse en pysty olemaan juuri sen takia ateisti kun minua hirvittää ajatus ettei enää ole missään. En tiedä oikein mistä se ajatus tulee, mutta kyllä toisaalta kunnioitan ateismissa sitä puolta että pystyy toteamaan ettei ole Jumalaa. Minä en sitä pysty tekemään.
Jostain tuli vain mieleen se jonkun matemaatikon kehittämä teoria että jos on uskossa niin ei ainakaan menetä mitään silmällä pitäen kuolemaa. En nyt tiedä onko tuo teoria veden pitävä. Mutta minä en pysty sulattamaan ajatus että tämän elämän jälkeen ei olisi mitään. Jotenkin en vain pysty...
Joie kirjoitti 5.2.2019 13:09
Joo, en selittänyt asiaani kovinkaan hyvin. Siis: mä käsitin, että ateistisessa maailmankuvassa on hyvin tärkeää se, että nojataan vain sellaiseen tietoon, joka voidaan todentaa objektiivisesti. Eli tietynlainen havainnointi on luotettavampaa kuin toisenlainen. Koitin hahmottaa sitä, ulottuuko tämä ajattelu myös laajemmalle. Eli onko eksaktien tieteiden tuottama tutkimus lähtökohtaisesti luotettavampaa tai korkea-arvoisempaa kuin ihmistieteiden? Ja kuinka ylipäänsä suhtaudutaan asioihin, joita ei voida tutkia luonnontieteiden menetelmin?
Minulle on noita psykologisia testejä tehty: on tutkittu onko masennusta, onko sosiaalisia pelkoja, onko persoonallisuushäiriöitä, harhaisuutta jne. Iso osa kysymyksistä nojaa henkilökohtaiseen kokemukseen. Mitä tunnen, mitä uskon, mitä ajattelen, kuinka koen asiat. Sen perusteella on sitten tehty diagnoosit. Tällainen tutkimus perustuu erilaiseen havainnointiin kuin luonnontieteellinen tutkimus.
Itse olen yhä vakaasti sitä mieltä, että Jumala ei ole "uskon asia". Kysymys on vaan erilaisesta havainnoinnista kuin se, mitä silmin nähdään tai mitä luonnontieteiden metodein tarkastellaan. Hengellisiä asioita on tutkittava hengellisesti ja sydämen tasolla, samoin kuin niitä psyyken asioita tutkitaan mielen ja tunteiden tasolla, eri tavoin kuin jotain atomeita tai ruohonkortta.
Sanokaa jos tiedefilosofointini on ihan päin mäntyä. ☺️ Se on kyllä ihan mahdollista, koska minulla ei ole mitään oikeaa osaamista alalta. 😀 Minun peruskoulutus on historiantutkimuksen alalta, ja sen alan tieteellisyyttä pidetään yleisesti vähän kyseenalaisena. Mä ikävöin sitä aikaa, jolloin sai tehdä historiantutkimusta. Musta siinä oli just suola se, että yhdistyi koetellut, hyvän tieteenteon metodit ja sitten se taiteellisuus: kuinka luo tutkimustuloksista kertomuksen, kuinka kertoo tarinan niin, että yleisö saa kiinni siitä, mitä tahtoo sanoa. 😍 Kunpa viel joskus sais palata siihen.
Useimmille ateisteilla ymmärtääkseni on objektiiviseen havainnointiin perustuva maailmankuva, mutta ei kaikilla. On olemassa esimerkiksi aaveisiin tai liskoihmisiin uskovia ateisteja. Itse ajattelen, objektiivisesti todentamattomissa olevat asiat ovat henkilökohtaisia kokemuksia ja mielipiteitä.
Ihmistieteilläkin on kuitenkin oma metodologiansa, mikä minun silmissäni tekee niistä ihan samalla tavalla tieteitä kuin ns. kovat tieteetkin. Esimerkiksi noiden psykologisten testien taustalla on tilastotutkimuksia. Uskonnoilta tällaiset menetelmät puuttuvat, siis kun puhutaan uskonnosta maailmankatsomuksena.
Minä en ymmärrä, että mitä tarkoitetaan kun asioita tutkitaan sydämen tasolla. Tai kun sanotaan, että päästää Jeesuksen sydämeensä. Tai kun kuljetaan Raamatun valossa. Tai kun kysytään jotain Jumalalta. Siis mitä silloin tehdään? Tai ehkä ennen kaikkea miten silloin toimitaan?
Minuakin kiehtoo historia- ja kulttuuritieteissä juurikin tuo tieteellisen käytäntöjen ja luovuuden yhdistäminen! 😀 Voin kuvitella, että se olisi äärimmäisen mielenkiintoista.
Joie kirjoitti 9.2.2019 14:51
Kyllä joo, olet oikeassa. Mäkin kaipaisin politiikkaan enemmän sellaista, että aidosti ja vilpittömästi etsittäisiin sitä kansakunnan parasta eikä vaan oman puolueen etua ja sitä, mikä edistää omaa poliittista uraa. Ihan ihmeelliseltä tuntuu, kun lukee Brexit-käänteitä, että noinkaan vakavassa tilanteessa Britanniassa ei pystytä toimimaan yhdessä oman maan parhaaksi! 😐 Miten tuommoisessa tilanteessa voidaan ajatella vaan oman puolueen valtaanpääsyä, ihan sama vaikka koko maan asiat menis siinä taistelussa päin honkia.
Mutta mä en pidä poliitikkojen mollaamisesta. Minusta se on mennyt ihan yli. Kansanedustajat on niinku kaiken kansan sylkykuppi. Joidenkin mielestä hallitus on aina paska, oli se mikä hallitus tahansa. Ja kaikki on hallituksen vika. Tämmönen henki on minusta vastenmielistä. Sellasten ihmisten olis mentävä itse ehdolle, jotta voi näyttää, miten ne hommat sitten pitää hoitaa. Tai jos Suomessa on omasta mielestä kaikki aina paskaa, niin voi muuttaa vaikka Venäjälle tai Amerikkaan ja katsoa, onko siellä paremmin.
Ihmiset, jotka on päättävissä elimissä, tarttee kaiken tuen ja kannustuksen mitä voi saada. Tuskin se kansanedustajan homma kovin hehkeää on, mutta jonkun nekin duunit on tehtävä. Järjestelmä on ihmisten rakentama ja siinä on heikkoutensa. Kuinka niitä yksi ihminen voi muuttaa, tai yksi hallitus? Muutos itsekeskeisyydestä ja oman edun tavoittelusta kohti huolenpitoa ja toisista välittämistä lähtee ihmisen sisältä, ja parasta se on aloittaa omasta itsestään.
Eikös politiikassa perinteisesti puhuta niin totta kuin osataan? 😉
Joo, politiikka on kyllä sellaista koiranvirkaa ettei tosikaan. Toisaalta onhan heillä harvinaisen hyvät edut sitä kompensoimassa...
Usein on helpompi sanoa, että miten ei tulisi toimia kuin kuinka tulisi toimia. Vielä helpompaa on tietysti arvostella valmista työtä. Näin yhtä lailla politiikassa kuin taiteissakin. Vielä hankalemmaksi asian tekee se, että politiikassa saattaa olla samat tavoitteet, mutta aivan eri keinot niiden saavuttamiseen.
Mutta katson osan poliitikkojen niskaan satavasta loasta olevan heidän omaa syytänsä. Tai ei ehkä yksittäisen poliitikon, mutta järjestelmän. Politiikka saattaa olla rikki. Siis onhan tämä aikamoista sirkusta. Kuningas-Paavon sinänsä huomattavaa neuvokkuutta osoittavat tempaukset, hallituksessa on puolue, jota ei vielä viime vaaleissa ollut olemassakaan, sori siitä!, kansanedustaja, joka on tällä kaudella edustanut jo kolmea puoluetta...
Hei taas ja mahtavaa viikon alkua!
Voi vitsi, ei mulla ole käynyt mielessäkään että ateisti voisi uskoa kummistuksiin, siis ihan rehellisesti sanottuna, olen aina ajatellut, että ateisti ei usko yliluonnolisiin asioihin ja that's it. Kiitos maailmankuvan avartamisesta! 🙂
Kiitos leffasuosituksesta, vaikutti mielenkiintoiselta elokuvalta tuo The Fountain, katsoin pikaisesti trailerin. Menee katselulistalle!
Mä näen sydämentasolla tutkiskelun ja Jeesuksen sydämeensä ottamisen vähän samanlaisena tekona kuin itsetutkiskelu ja intuitio. Tai minulle henkilökohtaisesti ne on samoja asioita, tulkittuna hiukan eri tavalla.
"....matemaatikon kehittämä teoria että jos on uskossa niin ei ainakaan menetä mitään silmällä pitäen kuolemaa..."
Hauska ajatus ja logiikka uskoa ihan vaan jotta pelaa kortit varmanpäälle että JOS se tuonpuoleinen on eri puolineen, niin sitten pääsisi sinne hyvien puolelle. Jos tämä matemaatikko ajattelee että parempi uskoa ihan vain varmanpäälle ja sillä varmistaa paikkansa niin ei mullakaan taida sitten olla hätää 😀
star-crossed kirjoitti 10.2.2019 19:10
Minä en ymmärrä, että mitä tarkoitetaan kun asioita tutkitaan sydämen tasolla. Tai kun sanotaan, että päästää Jeesuksen sydämeensä. Tai kun kuljetaan Raamatun valossa. Tai kun kysytään jotain Jumalalta. Siis mitä silloin tehdään? Tai ehkä ennen kaikkea miten silloin toimitaan?
Sydämessään ihminen on totta: on se, joka todella on, aidosti, avoimesti ja totuudellisesti. Ilman kaikkea sitä teeskentelyä ja naamioita, mitä tavallisesti pidämme ihmisten edessä, jotta he ei näkisi, että olemme oikeasti avuttomia ja heikkoja. Sydämessään ihminen on paljas. Ei ole keinoja, joilla yritetään täyttää tai peittää rakkaudenkaipuuta, joka on niin sammuttamattomana ihmissydämessä.
Näitä rakkausvajeen täyttämisen tai peittämisen keinoja on ihmisillä erilaisia. Joku ripustautuu toisiin ihmisiin ja vaatii ihmisiltä tarpeidensa täyttämistä. Joku taas sulkeutuu tyystin kuoreensa eikä tahdo päästää ketään ihan lähelle. Joku pelaa, joku juo, joku kattoo telkkaria kaiken aikaa jonkun tarvitsee menestyä viimeisen päälle, jotta vois kokea itsensä kelvolliseksi. Joku suojaa sydämensä kyynisyydellä tai asioiden ylijärkeistämisellä ja analysoinnilla. Joku turvautuu uskontoon. Uskonto voi olla se kaikista saatanallisin kahle sen kautta voi nostaa itsensä yläpuolelle, jos siis suorittaa uskontoa tarpeeksi hyvin. Se on kans yks keino, jolla pakenee tosi rakkautta ja aitoa yhteyttä. Tietäisittepä, kuinka paljon uskovien keskuudessa on valheellisuutta ja teeskentelyä
Jokainen meistä on syntynyt sydän täysin avoinna: luottaen siihen, että meitä rakastetaan ja meistä pidetään huolta. Pienellä lapsella on valtavan suuri luottamus rakkauteen (usko). Sitten, kun tulee pettymyksiä, tulee haavoitetuksi, hylätyksi, kiusatuksi, nöyryytetyksi tai muutoin kaltoinkohdelluksi, luottamus (usko) alkaa murtua. Ihminen sulkee sydämensä suojellakseen itseään uusilta haavoittumisilta.
Jeesuksen opetuslapset kyseli häneltä, kuka on suurin taivasten valtakunnassa. He ehkä mietti, onko suurin se, joka parhaiten hallitsee pyhät kirjoitukset vai se, joka rukoilee hartaimmin joka parhaiten elää uskonnon määräysten mukaisesti tai ehkä se, joka on vahvin ja kiivailee eniten Jumalan puolesta.
Jeesus otti pikkulapsen syliinsä ja sanoi, että jos te ette käänny ja tule tämän lapsen kaltaiseksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Hän asetti siis suurimmaksi sen, joka on heikko, avuton, täysin huolenpidosta ja rakkaudesta riippuvainen. Pienet lapset on aitoja ja teeskentelemättömiä. Heillä ei ole suurta tietomäärää, kykyä analysoida ja hallita asioita eikä ole uskontoa. Sen sijaan heillä on suuri luottamus rakkauteen ja avoin sydän vastaanottaa rakkautta (usko). Jeesus sanoi, että tällaiset ovat suurimpia Jumalan silmissä.
Tuolla ilmauksella avata sydämensä Jumalalle tai päästää Jeesus sydämeen tarkoitetaan sitä, että alkaa kasvaa tähän suuntaan: pienen lapsen kaltaiseksi. Toisin sanoen, että ottaa askeleita sitä kohti, että avaa sydäntään rakkaudelle ja yhteydelle. Usein se käytännössä merkitsee sitä, että on valmis luopumaan omista ajattelumalleistaan, uskomuksistaan tai vakiintuneista toimintatavoistaan ja myöntämään, että ne eivät välttämättä ole totuudenmukaisia. Tai että alkaa kulkea aitouden ja totuudellisuuden suuntaan: olemaan se, joka oikeasti on.
Jos sanotaan päästää Jeesus sydämeen viitataan kai yleensä siihen, että lähtee tälle tielle/ avaa Jumalalle mahdollisuuden ensimmäistä kertaa. Eli kääntyy sydämessään Jumalaan päin: jos sinä olet oikeasti Jumala, tahdon tulla tuntemaan sinut en usko sinuun, mutta jos olen väärässä, näytä minulle. Mutta elämänmittainen matkahan se on ja monen monta kertaa saa uudestaan avata sydäntään, kun on lähtenyt muille teille.
Toiseen suuntaan kulkeminen merkitsee sitä, että vahvistaa varustuksiaan yhä lujemmiksi. Tulee yhä vahvemmaksi, vakavammaksi ja omavoimaisemmaksi aikuiseksi. Ei halua olla avuton, heikko, osaamaton ja tietämätön vaan olla vahva, yksin pärjäävä, kovapintainen, ei-tarvitseva.
Raamatussa puhutaan paljon sydämestä ja sen tärkeydestä. Puhutaan siitä, kuinka Jumala halajaa nimenomaan ihmisen sydäntä: ei hänen uskonnollisia suorituksiaan, ei ulkonaisia tekoja tai ponnisteluja. Hän janoaa yhteyttä lapsiinsa siellä, missä olemme aidoimmillamme: lapsenkaltaisia, avuttomia, haavoittuvia ja heikkoja.
Raamatun sanan valossa vaeltaminen on sitä, että tutkiskelee Raamattuun kirjattuja tapahtumia ja Jumalan ilmoitusta avoimin sydämin. Jumala, joka on ilmoittanut itsensä Raamattuun kirjattujen tapahtumien kautta on sama Jumala, joka tänäänkin puhuu ja kutsuu yhteyteensä. Sen tähden Raamatusta on paljonkin apua Jumalaan tutustumisessa.
Raamattuun on kirjattu asioita, joita Jumala on tehnyt ja puhunut historian saatossa. Suurin osa Raamatusta on Israelin ja Juudan kansan vaiheita. Jumala lupasi Aabrahamille, että hänen siemenessään kaikki kansat tulevat siunatuiksi. Hän ilmoitti Israelille, että heidän keskuudestaan nousee Messias, jonka hallintavallan aikana Israelin kansaan liitetään kaikki ne, jotka tunnustaa hänet kuninkaaksi. Uusi testamentti kertoo tämän lupauksen toteutumisesta ja siitä, kuinka sanomaa uudesta Kuninkaasta lähdettiin viemään eteenpäin: ensin Juudaan, sitten Samariaan, sitten kaikkeen maailmaan.
Jumala puhuu ihmiselle moninaisin keinoin. Raamatun kautta on niistä yksi. Jotkut kuulevat Jumalan äänen ihan korvin kuultavana. Se on kuitenkin aika harvinaista ja liittynee useimmiten profeetan virkaan. Yleisemmin Jumala puhuu sydämeen. Hänen puheensa erottaa omista ajatuksista se, että Jumalan sydämeltä tulevat ajatukset ovat täynnä elämää. Ne tuo rauhan, ilon ja vakuuttuneisuuden siitä, että tämä on totta. Ennen muuta ne synnyttää elämää. Jaakobin kirjeessä sanotaan, että ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta ja pyhää, ( ) rakentaa rauhaa, se on lempeää ja sopuisaa, täynnä armahtavaisuutta ja hyviä hedelmiä, se on tasapuolista ja teeskentelemätöntä.
Lisäksi Pyhä Henki on antanut seurakunnalle erityisiä lahjoja, joiden kautta Jumalan ilmoitusta voidaan tuoda ihmiskorvin kuultaviksi sanoiksi. Näitä on esim. profetoimisen lahja (mm. ilmestykset, näyt, kuvat), tiedon sanojen lahja (Pyhä Henki antaa johonkin tilanteeseen tai ihmiseen liittyvää tietoa), kielillä puhumisen ja kielten tulkitsemisen lahjat jne. Toisille ihmisille Jumala puhuu kuvataiteen, tanssin tai musiikin kautta. Ja toki hänen tekonsa ja olemuksensa on nähtävissä luomakunnassa ja ihmisissä, jotka on tehty Jumalan kuvaksi.
star-crossed kirjoitti 10.2.2019 19:10
Minuakin kiehtoo historia- ja kulttuuritieteissä juurikin tuo tieteellisen käytäntöjen ja luovuuden yhdistäminen! 😀 Voin kuvitella, että se olisi äärimmäisen mielenkiintoista.
On, se on tosi mielenkiintoista. Historiantutkimuksen metodologiassa ajatellaan, että menneisyyden ihmiset elivät ikään kuin vieraassa kulttuurissa ja puhuivat vierasta kieltä siis vaikka tutkittaisiin Suomen historiaa. Se, miten ihmiset puhuvat ja mitä merkityssisältöjä eri ilmaukset kantavat, muuttuu vuosien ja vuosikymmenten saatossa. Historiantutkija on ikään kuin tulkki sen menneisyyden vieraan kulttuurin ja kielen ja nykyajan ihmisten välillä. Mutta se ei ole kovin helppoa, koska kukaan ei voi tarkastella menneisyyden tapahtumia, ihmisiä ja heidän valintojaan, tekemisiään ja sanomisiaan objektiivisesti.
Oma kulttuuri, omat elämänkokemukset, ajan henki, kaikki vaikuttaa siihen, miten itse näkee, ymmärtää ja tulkitsee asioita. Jotta vois jollain lailla ymmärtää, miks menneisyyden ihmiset toimi niinku toimi, täytyy olla kykyä samaistua toiseen ihmiseen ja nähdä asioita hänen näkökulmastaan. Se on tosi mielenkiintoista, ja samalla tosi vaikeaa. Jonkun 1960-luvulla vaikuttaneen yliopistonrehtorin ajattelumaailma on aika kaukana omastani ja onhan hän myös elänyt kovin erilaisessa maailmassa! Puhumattakaan siitä, että asioita voidaan tulkita vaan niiden lähteiden perusteella mitä on jäänyt ja mitä päättää käyttää/ pystyy käyttämään. Mitään absoluuttista, objektiivista totuutta on näillä metodeilla mahdotonta saavuttaa. Mutta jonkinlaista tietoa ja ymmärrystä kyllä! Mikä toivottavasti jossain määrin auttaa hahmottamaan myös nyky-yhteiskuntaa.
star-crossed kirjoitti 10.2.2019 19:10
Eikös politiikassa perinteisesti puhuta niin totta kuin osataan? 😉Joo, politiikka on kyllä sellaista koiranvirkaa ettei tosikaan. Toisaalta onhan heillä harvinaisen hyvät edut sitä kompensoimassa...
Usein on helpompi sanoa, että miten ei tulisi toimia kuin kuinka tulisi toimia. Vielä helpompaa on tietysti arvostella valmista työtä. Näin yhtä lailla politiikassa kuin taiteissakin. Vielä hankalemmaksi asian tekee se, että politiikassa saattaa olla samat tavoitteet, mutta aivan eri keinot niiden saavuttamiseen.
Mutta katson osan poliitikkojen niskaan satavasta loasta olevan heidän omaa syytänsä. Tai ei ehkä yksittäisen poliitikon, mutta järjestelmän. Politiikka saattaa olla rikki. Siis onhan tämä aikamoista sirkusta. Kuningas-Paavon sinänsä huomattavaa neuvokkuutta osoittavat tempaukset, hallituksessa on puolue, jota ei vielä viime vaaleissa ollut olemassakaan, sori siitä!, kansanedustaja, joka on tällä kaudella edustanut jo kolmea puoluetta...
Totta tuokin! Mun täytyy myöntää, että mua tämä politiikan sirkus huvittaa aivan sopimattoman paljon. Kun itse välillä tonttuilee vaikka töissä, niin voi lohduttautua sillä, että osataan sitä korkeammallakin tasolla. Kyllä oon monet naurut nauranut tuon Brexitinkin ansiosta, vaikka ei kai pitäisi. Onhan se vakava asia ja vaikuttaa moniin ihmisiin. Ja mitä olis Suomen politiikka ilman Väyrystä! Kuinka paljon vähemmän hupia olis aamupalalla lehteä lukiessa, jos häntä ei olisi. 😀
Ja kunnallispolitiikka se vasta huvittavaa onkin jos ei ajattele sitä määrää haaskattuja verorahoja erinäisiin projekteihin, jotka ei sitten menneetkään ihan niinku Strömsössä. Tai parkkimittarivorojen taskuihin menneitä satoja tuhansia, joita ei ikinä saada takaisin, koska kaupunki ei tullut säilyttäneeksi kuitteja
minäitse89 kirjoitti 10.2.2019 16:26
Jostain tuli vain mieleen se jonkun matemaatikon kehittämä teoria että jos on uskossa niin ei ainakaan menetä mitään silmällä pitäen kuolemaa.
Tietyllä tapaa ihan looginen ajatus. 🙂 Mutta jos varmuuden vuoksi uskoo, niin eikö silloin kannattaisi varmuuden vuoksi uskoa muihinkin uskontoihin?
metsänmenninkäinen kirjoitti 11.2.2019 15:40
Hei taas ja mahtavaa viikon alkua!
Voi vitsi, ei mulla ole käynyt mielessäkään että ateisti voisi uskoa kummistuksiin, siis ihan rehellisesti sanottuna, olen aina ajatellut, että ateisti ei usko yliluonnolisiin asioihin ja that's it. Kiitos maailmankuvan avartamisesta! 🙂
Kiitos leffasuosituksesta, vaikutti mielenkiintoiselta elokuvalta tuo The Fountain, katsoin pikaisesti trailerin. Menee katselulistalle!
Mä näen sydämentasolla tutkiskelun ja Jeesuksen sydämeensä ottamisen vähän samanlaisena tekona kuin itsetutkiskelu ja intuitio. Tai minulle henkilökohtaisesti ne on samoja asioita, tulkittuna hiukan eri tavalla.
Joo, ateistilla tarkoitetaan ei-teistiä, siis ei-jumaluskoista. Useimmilla meistä taitaa olla aika rationaalis-tiedekeskeinen ajatusmaailma, mutta joukkoon mahtuu muitakin näkökantoja (esim. http://paranormaaliblogi.net/foorumi/viewtopic.php?t=1802 ).
Piti ihan katsoa, että millainen on The Fountainin traileri. 😀 Antaa mielestäni vähän vääränlaisen kuvan elokuvasta, mutta kannattaa silti katsoa!
Jotain tällaista ajattelinkin niiden tarkoittavan.
Joie kirjoitti 12.2.2019 14:57
Jeesus otti pikkulapsen syliinsä ja sanoi, että jos te ette käänny ja tule tämän lapsen kaltaiseksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Hän asetti siis suurimmaksi sen, joka on heikko, avuton, täysin huolenpidosta ja rakkaudesta riippuvainen. Pienet lapset on aitoja ja teeskentelemättömiä. Heillä ei ole suurta tietomäärää, kykyä analysoida ja hallita asioita eikä ole uskontoa. Sen sijaan heillä on suuri luottamus rakkauteen ja avoin sydän vastaanottaa rakkautta (usko). Jeesus sanoi, että tällaiset ovat suurimpia Jumalan silmissä.
Mutta miksi Jumala arvostaa juuri tällaista? Lapsi elää maagisessa maailmassa, ja sitä pidetään ymmärtääkseni sekä normaalina ja kehityksen kannalta tärkeänä vaiheena, mutta miksi aikuiselle tämä olisi tavoiteltava asia? Mikseivät vaikkapa riippumattomuus tai kyseenalaistaminen ole hyviä ominaisuuksia?
Kokemuksena kyllä saatan ymmärtää lapsen kaltaisen viattomuuden ja avoimuuden kaipuun. Joskus ihan ikävöin niitä aikoja, jolloin elämä tuntui seikkailulta tai kun vielä teinivuosien alussa elokuva kuin elokuva oli parasta ikinä. Nyt sitä on niin tympeän kyynistynyt, että juuri mikään ei enää sillä tavoin säväytä kuin lapsena.
Joie kirjoitti 12.2.2019 14:57
Usein se käytännössä merkitsee sitä, että on valmis luopumaan omista ajattelumalleistaan, uskomuksistaan tai vakiintuneista toimintatavoistaan ja myöntämään, että ne eivät välttämättä ole totuudenmukaisia. Tai että alkaa kulkea aitouden ja totuudellisuuden suuntaan: olemaan se, joka oikeasti on.
Tällaiset pohdiskelut tekevät hyvää ihan kaikille, mutta eikö niiden tuloksena ihminen voi kääntyä pois kristinuskosta tai uskonnoista yleensä?
Joie kirjoitti 12.2.2019 14:57
Ja mitä olis Suomen politiikka ilman Väyrystä! Kuinka paljon vähemmän hupia olis aamupalalla lehteä lukiessa, jos häntä ei olisi. 😀
Joo, Väyrysestä voi olla monta mieltä, mutta politiikan väripilkku hän ainakin on. Siis ei yhtään tylsää hetkeä Paavon seurassa!
minäitse89 kirjoitti 10.2.2019 16:26
Jostain tuli vain mieleen se jonkun matemaatikon kehittämä teoria että jos on uskossa niin ei ainakaan menetä mitään silmällä pitäen kuolemaa.
star-crossed kirjoitti 12.2.2019 21:33
Tietyllä tapaa ihan looginen ajatus. 🙂 Mutta jos varmuuden vuoksi uskoo, niin eikö silloin kannattaisi varmuuden vuoksi uskoa muihinkin uskontoihin?
Tästä tulee pakostikin aika koomisia mielleyhtymiä. 😀 Kävis kyllä kokopäivätyöstä se uskonnonharjoitus sitten! Perjantaina moskeijaan, sapattina synagoogaan, sunnuntaina kirkkoon, ja joka välissä pitäis käännyttää itsensä. 😋
Joie kirjoitti 12.2.2019 14:57
Jeesus otti pikkulapsen syliinsä ja sanoi, että jos te ette käänny ja tule tämän lapsen kaltaiseksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Hän asetti siis suurimmaksi sen, joka on heikko, avuton, täysin huolenpidosta ja rakkaudesta riippuvainen. Pienet lapset on aitoja ja teeskentelemättömiä. Heillä ei ole suurta tietomäärää, kykyä analysoida ja hallita asioita eikä ole uskontoa. Sen sijaan heillä on suuri luottamus rakkauteen ja avoin sydän vastaanottaa rakkautta (usko). Jeesus sanoi, että tällaiset ovat suurimpia Jumalan silmissä.
star-crossed kirjoitti 12.2.2019 21:33
Mutta miksi Jumala arvostaa juuri tällaista? Lapsi elää maagisessa maailmassa, ja sitä pidetään ymmärtääkseni sekä normaalina ja kehityksen kannalta tärkeänä vaiheena, mutta miksi aikuiselle tämä olisi tavoiteltava asia? Mikseivät vaikkapa riippumattomuus tai kyseenalaistaminen ole hyviä ominaisuuksia?Kokemuksena kyllä saatan ymmärtää lapsen kaltaisen viattomuuden ja avoimuuden kaipuun. Joskus ihan ikävöin niitä aikoja, jolloin elämä tuntui seikkailulta tai kun vielä teinivuosien alussa elokuva kuin elokuva oli parasta ikinä. Nyt sitä on niin tympeän kyynistynyt, että juuri mikään ei enää sillä tavoin säväytä kuin lapsena.
Kyseenalaistaminen on minusta välttämätöntä. Se on rehellisyyttä itselleen ja totuuden etsimistä. Sadussakin se oli lapsi, joka sanoi ääneen, että eihän tuolla keisarilla oo mitään päällään. Tämmöisiä ihmisiä tarvitaan kaikkialla yhteiskunnassa! Ja seurakunnissa varsinkin...
Riippumattomuus Jumalasta on tila, joka on ihmiselle luonnoton. Ihminen on luotu yhteyteen, tai vielä enemmän: ykseyteen Jumalan kanssa. Kun ihminen asettuu hallitsijan paikalle määrittelemään, mikä on hyvää ja mikä on pahaa, miten asioiden pitäisi mennä ja ei pitäisi mennä, mikä on oikein ja mikä väärin jne, ihminen on sellaisella paikalla, johon hän ei kuulu. Tosiasiassa yhdelläkään meistä ei ole edellytyksiä hallita edes omaa elämäämme. Maailmasta voidaan nähdä, mihin jamaan asiat on menneet, kun ihmiset on hallinneet maailmaa Jumalasta erillään.
Miksi Jumalan silmissä suurimpia on ne, jotka on pienten lasten kaltaisia? Koska hän on rakkaus ja hän on Isä. Vahvaa, omavoimaista ja itseriittoista aikuista on vaikea rakastaa, saati kantaa, lohduttaa, johdattaa ja opettaa. Se johtuu siitä, että ei ole halua ottaa vastaan. Olen aikuinen, tiedän kaiken, haluan pitää langat omissa käsissäni, jotta asiat menisi niin kuin minä haluan. Heikkoa ihmistä on paljon helpompaa auttaa ja rakastaa. Samoin ihminen, joka on tullut tuntemaan oman ymmärryksensä ja omien voimavarojensa rajallisuuden, on alttiimpi ottamaan vastaan neuvoja ja opetusta.
Minusta siinä, että saa olla lapsi Isän Jumalan helmassa, on verraton aarre. Siinä on ehtymätön ilo ja yltäkylläinen elämä, turvallisuus ja rakkaus, joka ei koskaan hylkää. Toki ne elämän vaikeudet edelleen on olemassa: yksinäisyys, kamppailu häpeän ja huonommuudentunteen kanssa, ihmispelko, epätoivon hetket mutta Totuus ei voi koskaan horjua. Tunteet sen sijaan muuttuu pikku hiljaa vastaamaan todellisuutta: että olen rakastettu ja olen turvassa. Se on katoamatonta, muuttumatonta todellisuutta, toisin kuin nämä ajalliset ahdistukset ja pelot.
Joie kirjoitti 12.2.2019 14:57
Usein se käytännössä merkitsee sitä, että on valmis luopumaan omista ajattelumalleistaan, uskomuksistaan tai vakiintuneista toimintatavoistaan ja myöntämään, että ne eivät välttämättä ole totuudenmukaisia. Tai että alkaa kulkea aitouden ja totuudellisuuden suuntaan: olemaan se, joka oikeasti on.
star-crossed kirjoitti 12.2.2019 21:33
Tällaiset pohdiskelut tekevät hyvää ihan kaikille, mutta eikö niiden tuloksena ihminen voi kääntyä pois kristinuskosta tai uskonnoista yleensä?
Jos uskonto ei kestä rehellistä kyseenalaistamista, koettelua ja kriittistä arviointia, siitä on hyvä kääntyä pois. Muutenhan eläisi ristiriidassa itsensä kanssa. Kuka sillai pystyy elämään? Että väittää uskovansa jotain, mitä ei todellisuudessa usko? Jos uskonto on pelkkä uskomusten rakennelma, sillä ei pahana päivänä tee mitään. Se romahtaa. Valheelliselle perustalle ei koskaan kannata elämäänsä rakentaa.
Joie kirjoitti 12.2.2019 14:57
Uskonto voi olla se kaikista saatanallisin kahle sen kautta voi nostaa itsensä yläpuolelle, jos siis suorittaa uskontoa tarpeeksi hyvin. Se on kans yks keino, jolla pakenee tosi rakkautta ja aitoa yhteyttä. Tietäisittepä, kuinka paljon uskovien keskuudessa on valheellisuutta ja teeskentelyä
.
.
.Tuolla ilmauksella avata sydämensä Jumalalle tai päästää Jeesus sydämeen tarkoitetaan sitä, että alkaa kasvaa tähän suuntaan: pienen lapsen kaltaiseksi. Toisin sanoen, että ottaa askeleita sitä kohti, että avaa sydäntään rakkaudelle ja yhteydelle. Usein se käytännössä merkitsee sitä, että on valmis luopumaan omista ajattelumalleistaan, uskomuksistaan tai vakiintuneista toimintatavoistaan ja myöntämään, että ne eivät välttämättä ole totuudenmukaisia. Tai että alkaa kulkea aitouden ja totuudellisuuden suuntaan: olemaan se, joka oikeasti on.
"Olla valmis luopumaan omista ajattelumalleistaan"? Miksi omista ajatusmalleista tulisi luopua, entä jos ne on just hyviä? Miten voit olla aidosti oma itsesi jos luovut juuri niistä omista ajatusmalleistasi?
Riippumattomuus Jumalasta on tila, joka on ihmiselle luonnoton. Ihminen on luotu yhteyteen, tai vielä enemmän: ykseyteen Jumalan kanssa. Kun ihminen asettuu hallitsijan paikalle määrittelemään, mikä on hyvää ja mikä on pahaa, miten asioiden pitäisi mennä ja ei pitäisi mennä, mikä on oikein ja mikä väärin jne, ihminen on sellaisella paikalla, johon hän ei kuulu. Tosiasiassa yhdelläkään meistä ei ole edellytyksiä hallita edes omaa elämäämme. Maailmasta voidaan nähdä, mihin jamaan asiat on menneet, kun ihmiset on hallinneet maailmaa Jumalasta erillään.
Eli ihmisen täytyy elää sääntöjen mukaan kun hän on kykenemätön itse ohjailemaan itseään, ihminen tarvitsee siihen Jumalan apua? Näikö tämä täytyy käsittää? Kaikki, ihan kaikki kirjoitus ja säännöstö on kuitenkin ihmisen kirjaamaa. Mistä ihmeestä muualta se oikea ja väärä määräytyy jos ei sisältä? Kuka voi sanoa toiselle että "ei noin saa tehdä, ku näin sun kuuluu tehdä". Ihan samalla tavalla sekin on ihmisen keksimä sääntö ja ohje, kuin se joka tulisi sisältäpäin. Ja jos se taas on se sisäinen tieto jota kuuluu kuunnella, niin eikö se sama sisäinen tieto ole kaikilla ohjelmoituna ja siten yhtäaikaa kaikissa uskonnoissa...?
Mielestäni jostain se sisäinen moraalilaki kumpuaa. Oli se sitten Jumala tai ei. Itselleni tämä elämä on kyllä aikamoinen mysteeri. Siis mistä kumpuaa ajatus Jumalasta? Jos katsoo evoluution kannalta, niin eihän se sovi oikein tuohon ihmislajin kehitykseen. Minkä takia takia ylipäätänsä olisi uskontoja, jos ne eivät kumpuaisi jostain ihmisen sisäisesti tai voisi sanoa hengellisyydestä?
Se on juuri se mysteeri, siis että toisaalta ihmisellä on tämä elimistö ja aivot, mutta sitten taas olemme jossain hengellisessäkin ulottuvuudessa. Vähän niin kuin Jaakko Löytyn biisi, kahden maan kansalainen...🙂
metsänmenninkäinen kirjoitti 13.2.2019 12:47
"Olla valmis luopumaan omista ajattelumalleistaan"? Miksi omista ajatusmalleista tulisi luopua, entä jos ne on just hyviä? Miten voit olla aidosti oma itsesi jos luovut juuri niistä omista ajatusmalleistasi?
Niitä, mitkä on hyviä, on syytä vaalia ja vahvistaa. Sellaisia ajattelumalleja, jotka on totuudenmukaisia ja jotka vie elämää kohti. Sitten on sellaisia ajattelumalleja, jotka perustuvat valheelliseen tai vääristyneeseen kuvaan todellisuudesta. Sellaisista on parempi luopua ja kiinnittää sydämensä siihen, mikä on totta.
Kerron esimerkin omasta elämästäni. Mulla on syvään juurtunut uskomus siitä, että mulle ei kuulu se hyvä, mikä toisille ihmisille kuuluu. Lapsena en saanu tukea vanhemmilta, tulin kiusatuksi päivähoidossa, koulussa ja harrastuksissa ja jäin useimmiten porukan ulkopuolelle. Tästä uskomuksesta seuraa se, että kun mulle tulee vaikeuksia elämässä, putoan helposti katkeruuteen ja epätoivoon.
Esim. kolmisen vuotta sitten valmistuin ja en tahtonu saada töitä. Pelkäsin kuollakseni, että en ikinä työllisty vaan syrjäydyn yhteiskunnasta. Käännyin pois Jumalasta katkerana, ja ajattelin, että ei hän minua siunaa ja auta. Hän auttaa ainoastaan niitä, jotka on syntyny hyvään kotiin ja joille kuuluu kaikki se hyvä, mikä normaaleille ihmisille kuuluu: perhe, ystävät, työpaikka jne. Mä jään ikuisesti yksinäiseks ja hyödyttömäks ihmiseks.
Tuo ajattelumalli, joka ei perustu todellisuuteen vaan lapsuudessa koettuihin pettymyksiin, ei johda minua elämän tielle. Sen sijaan se johtaa siihen, että aina, kun tulee jotain vaikeuksia, käännyn katkeruuteen ja itsesääliin. Jumala on kutsunu tulemaan totuuteen tässä asiassa: Joie, sinä et ole erilainen, et ole ulkopuolinen. Sinä olet syntynyt minun perheeseeni. Minä olen aina ollut ja tulen aina olemaan Isä sinulle. Kaikki, mikä minun lapsilleni kuuluu, kuuluu sinulle.
Jos nyt kuitenkin haluaisin pitää kiinni omasta ajattelumallistani, se johtaisi minut katkeruuteen, epätoivoon ja itsetuhon ajatuksiin joka kerta, kun elämässä tulee vaikeuksia. Ja on 100% varmaa, että elämässä tulee vaikeuksia.
Mutta on toinen vaihtoehto: luopua tuosta uskomuksesta ja myöntää, että se ei ole totuudenmukainen. Haluan sen sijaan elää sen mukaan, mikä on totta. Jos uskon, että olen erilainen ja ulkopuolinen, käyttäydyn sen mukaisesti ja sitä enemmän jään ulkopuoliseksi. Totuus on, että tuli elämässä eteen mitä tahansa, Isä Jumala ei koskaan hylkää. Hän on aina läsnä, auttaa, rakastaa ja lohduttaa. Mutta jos käperryn katkeruuteen, en vastaanota hänen lohdutustaan silloin, kun sitä eniten tarvitsisin.
metsänmenninkäinen kirjoitti 13.2.2019 12:47
Eli ihmisen täytyy elää sääntöjen mukaan kun hän on kykenemätön itse ohjailemaan itseään, ihminen tarvitsee siihen Jumalan apua? Näikö tämä täytyy käsittää? Kaikki, ihan kaikki kirjoitus ja säännöstö on kuitenkin ihmisen kirjaamaa. Mistä ihmeestä muualta se oikea ja väärä määräytyy jos ei sisältä? Kuka voi sanoa toiselle että "ei noin saa tehdä, ku näin sun kuuluu tehdä". Ihan samalla tavalla sekin on ihmisen keksimä sääntö ja ohje, kuin se joka tulisi sisältäpäin. Ja jos se taas on se sisäinen tieto jota kuuluu kuunnella, niin eikö se sama sisäinen tieto ole kaikilla ohjelmoituna ja siten yhtäaikaa kaikissa uskonnoissa...?
Ei, ei todellakaan pidä elää sääntöjen mukaan. Se aika päättyi yli 2000 vuotta sitten.
Helluntai oli juutalaisten juhla, jolloin muisteltiin sitä, kuinka Jumala antoi Moosekselle kivitauluihin kaiverretun lain. Jumala teki liiton Israelin kansan kanssa: hän on heidän Jumalansa ja he ovat hänelle kuuliaisia ja noudattavat lakia, jonka hän on antanut (ns. vanha liitto). Israel ei kuitenkaan koskaan tullut kuuliaiseksi Jumalalle. Heidän keskuudessa palvottiin vieraita jumalia, tehtiin aviorikoksia, varastettiin, tapettiin, sorrettiin leskiä ja orpoja, harjoitettiin korruptiota, tehtiin väkivaltaa jne vaikka Jumala oli kieltänyt niin tekemästä.
Vanha liitto osoitti, että syntiongelma oli ihmisen sydämessä. Ulkonaiset määräykset siitä, kuinka pitäisi toimia, eivät poistaneet sitä. Tästä syystä Jumala lupasi, että tulevina aikoina laki ei ole enää kivitauluissa. Hän kirjoittaa lakinsa kansansa lasten sydämiin: antaa heille uuden sydämen ja heidän sisimpäänsä uuden Hengen.
Tämä toteutui ensimmäisenä helluntaina Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. Jumala toteutti lupauksensa ja vuodatti taivaasta Pyhän Hengen niiden sydämiin, jotka tunnusti Jeesuksen messiaaksi. Näin Jumala tuli jälleen yhdeksi ihmisten kanssa. Tätä sanotaan uudeksi liitoksi.
Uudessa liitossa ulkonaisten sääntöjen mukaan eläminen on suorastaan kiellettyä. Kun meille on annettu Jumalan oma Henki, laki on kirjoitettu sydämeen ja silloin on tietenki tarkoitus olla kuuliainen sille Hengelle, joka sydämessä asuu. Alkukirkon aikoina Galatian seurakunnassa levisi oppi, jossa ajateltiin, että ei suinkaan pelkkä Hengessä vaeltaminen riitä, vaan mukaan täytyy ottaa juutalaisen uskonnon säädöksiä ja noudattaa niitä.
Apostoli Paavali kirjoitti silloin Galatiaan tiukkasävyisen kirjeen, joka on talletettu Raamattuun. Hän kirjoitti: Te älyttömät galatalaiset! Kuka teidät on lumonnut? Te aloititte Hengessä! Omassa voimassanneko nyt meinaatte jatkaa? Kuinka voitte olla noin mielettömiä! Ne, jotka on yllyttäneet teitä ympärileikkauttamaan itsenne, saisi leikata munansa kokonaan pois! Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet, eikä uskonnon kahleisiin.
Joie kirjoitti 13.2.2019 11:29
Tästä tulee pakostikin aika koomisia mielleyhtymiä. 😀 Kävis kyllä kokopäivätyöstä se uskonnonharjoitus sitten! Perjantaina moskeijaan, sapattina synagoogaan, sunnuntaina kirkkoon, ja joka välissä pitäis käännyttää itsensä. 😋
Mutta ajattele minkälaisia keskusteluja sitä voisikaan itsensä kanssa käydä! 😀 Joka päivä uusi näkökulma.
Joie kirjoitti 13.2.2019 11:29
Riippumattomuus Jumalasta on tila, joka on ihmiselle luonnoton. Ihminen on luotu yhteyteen, tai vielä enemmän: ykseyteen Jumalan kanssa.
Voiko tässä yhteydesssä olla tietämättään? Jos vaikkapa muslimi tai panteisti rukoilee (palvovatko panteistit edes?), niin kuka "vastaa"?
Joie kirjoitti 13.2.2019 11:29
Miksi Jumalan silmissä suurimpia on ne, jotka on pienten lasten kaltaisia? Koska hän on rakkaus ja hän on Isä.
Asiasta toiseen. Miksi Jumala kuvataan juuri isänä? Kun Jeesuskin oli mies, niin aika maskuliininen on kristinuskon maailma. Antiikin myyteissäkin Khaoksesta (Tyhjyys) syntyi ensin mm. Gaia (Maa), Kalevalassa Ilmatar oli osaltaan luomassa maailmaa, mutta kristinuskossa naiset ovat vain lihaa ja verta olevia ihmisiä.
Tietysti voi myös pohtia, että miksi tai miten jumaluuksilla edes on sukupuoli.
Joie kirjoitti 13.2.2019 11:29
Muutenhan eläisi ristiriidassa itsensä kanssa. Kuka sillai pystyy elämään? Että väittää uskovansa jotain, mitä ei todellisuudessa usko?
Valitettavasti on ihmisiä, jotka joutuvat salaamaan todelliset ajatuksensa. Tämä toki koskee myös uskontojen ulkopuolisia asioita.
Joie kirjoitti 13.2.2019 20:26
Kerron esimerkin omasta elämästäni. Mulla on syvään juurtunut uskomus siitä, että mulle ei kuulu se hyvä, mikä toisille ihmisille kuuluu. Lapsena en saanu tukea vanhemmilta, tulin kiusatuksi päivähoidossa, koulussa ja harrastuksissa ja jäin useimmiten porukan ulkopuolelle. Tästä uskomuksesta seuraa se, että kun mulle tulee vaikeuksia elämässä, putoan helposti katkeruuteen ja epätoivoon.
Mutta, eikö tuo ulkopuolelta tullut ole ollutkin juuri sitä valhetta? Joka sinun pitää tajuta valheeksi sisäisen tutkiskelun kautta, ethän sinä silloin omia uskomuksiasi ja ajatteluasi hylkää, vaan sinä nimenomaan löydät sen? Ulkopuoleltahan meille koetetaan syöttää sitä että me oltaisiin muka huonoja. Ei kukaan luontaisesti ajattele niin ja silloin se ei ole ollut se sinun alkuperäinen ajattelumallisi?
Toistan tämän kysymyksen, jonka esitin edellisessä viestissä:
Ja jos se taas on se sisäinen tieto jota kuuluu kuunnella, niin eikö se sama sisäinen tieto ole kaikilla ohjelmoituna ja siten yhtäaikaa kaikissa uskonnoissa...?
ja lisään vielä että eikös se siis ole silloin myös uskonnottomissa?
Voiko tässä yhteydesssä olla tietämättään? Jos vaikkapa muslimi tai panteisti rukoilee (palvovatko panteistit edes?), niin kuka "vastaa"?
Minä lisään vielä että kun ateisti tai uskonnoton pohtii mailmaa ja itseään ja sitä mitä elämällään tekisi ja saa vaikka idean lähteä hyväntekeväisyyttä tekemään tai soittaa vanhalle ystävälle näin ystävänpäivän kunniaksi, niin mistä se idea tulee?
😉
Hyvää Ystävänpäivää tännekin kaikille 🙂🌻