Joulua kohti

Joulua kohti

Käyttäjä Jardin Prive aloittanut aikaan 06.12.2019 klo 16:14 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 06.12.2019 klo 16:14

Hei. Näin Itsenäisyyspäivän tienoilla useampi on varmaan alkanut joulun ihastelun tai kauhistelun. Mulla se on sekä että. Olen alkanut laittaa joulua kotiin. Eilen ja tänään olen askarrellut pieniä joluenkeleitä. Samalla pelkään joulua, jos äiti pääsee sairaalasta kotiin. En haluaisi olla jouluna hänen seurassaan.

Miltä sinun joulusi tuntuu, maistuu, koskee…? Kerro toiveistasi, muistoistasi – niin hyvistä kuin huonoista -, ihanimmista joululauluista, ihan mistä vaan, minkä liität jouluun.

Voisipa joulu olla sellainen kuin toivoisin sen olevan. Ja toisaalta, kunpa kukaan ei olisi koskaan keksinyt joulua.

Käyttäjä kirjoittanut 06.12.2019 klo 21:12

Toivoisin jouluna ois lunta.

Etten ois kaikkia päiviä yksin.

Uni ois hyvää.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 07.12.2019 klo 10:23

Mä odotan joulun viettoa miehen kanssa. Kun ollaan ihan kahdestaan.

Kun oon kasvissyöjä, en vielä tiedä, mitä syödä... Ehdotuksia?

Käyttäjä kirjoittanut 07.12.2019 klo 13:12

Feivorit kasviksia? ehkä pitemmän kaavan mukaan kuin muulloin? (ehtii tulla tuoksua/joutuu ponnistelemaan, näkemään vaivaa normia enemmän?) Mun ruokamaku aika simple, suolaista tai makeaa, makeavoittoisesti. Pisteenä iin päällä raukea olo, hyvät tirsat...

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 07.12.2019 klo 22:39

Hyvältä kuulostaa, Keskustelua! 🙂

Mua alkoi houkuttaa risotto. Ja kun nyt hain sitä ohjetta, tuli vastaan pinaatti-pinjansiemen -risotto. Riittävästi voita ja parmesaania. Ja hyvää valkkaria! Varmasti NAM!

Ja jouluyöksi punaviiniä ja viskiä Irisch-koffeeseen. Tai jompaa kumpaa edellisistä. Mitähän sitä söisi joulupäivänä? Pongasin jonkin vegepihvin ohjeen.... Ehkä jotain sellaista...? Toisaalta olisi kiva tilata kotiin vain herkkupizza! 😃

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 3 kuukautta sitten. Syy: Korjaus
Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 08.12.2019 klo 16:56

Sain joulukortit kuoriinsa ja valmiiksi postiin vietäväksi. Joulupalloihin olen decoupage-lakalla kiinnittänyt papereita. Tämän vuoden värit ovat punainen ja musta. Olen tehnyt joululahjoja liimaillen suola- ja pippurisirottimiin lautasliinoista leikattuja kuvia. Olen neulonut tytön sukkaa. Eli kaikenlaista mukavaa jouluksi. - Ja samalla joulu pelottaa.

Käyttäjä kirjoittanut 08.12.2019 klo 18:14

Mitä jos alkais elää joulun joka päivä? Jos joka päivä olis elämässä tilaa pyytää  ~ iloa ~ elämästä omaan elämään kuin se ilta ('aaton') joulun aikaan on?

Sanotaan että elämä on elämää, uutta elämää, matkaa, aamusta iltaan. Ja herätessä alkais taas uusi elämä, joka päättyis ennen uuden alkua.... siihen perustuu kai ajatus, Jumalalla on vaan päivän vanhoja lapsia.

Siinä mielessä ollaan pieniä kaikki.

Tuo pelko. Mistä se nousee? Mitä on sattunut sellasta, joka raapaissut niin syvältä ?

 

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 13.12.2019 klo 09:37

Alkaakohan joulustressi tulla? Haluan leipoa piparkakkuja joulupuuhun!

Käyttäjä kirjoittanut 13.12.2019 klo 09:52

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b388b9b4-0117-4995-97e0-eadfaa56dd7b

Mitä mieltä olette tuosta kirjoituksesta? Ja vähän vastaavia kirjoituksia on eräällä isolla foorumilla, jos räävitään kaikki joululahjatoiveet. Siis tarkoitus on, että lapsi tai miksei myös aikuinen toivo jotain joululahjaksi ja joku kellä on varaa ostaa sen hänelle. Ihan vapaaehtoisesti ostaa.

Miksi vähävaraisen perheen lapsen pitäisi toivoa jotain halpaa tai käytännöllistä? En ymmärrä miksei vähävarainen saa toivoa joulupukilta ihan mitä haluaa? Ahdistaa että viedään lapsilta pois toivomisen oikeus?

Minä olen töissä jouluna, joulutonttuna olen. Mutta, jos jossain näen tuollaisen joulupuukeräyksen, otan sieltä jonkun kalliin toiveen ja ostan sen sille lapselle. Vaikka siihen menisi koko joulupalkkani.

Käyttäjä kirjoittanut 14.12.2019 klo 07:29

Periaatteessa olen samaa mieltä tuosta, että vähävaraisillakin sama oikeus hyviin lahjoihin, tai edes yhteen. Mitenhän tuo sydeemi menee? Siis että toiveen esittäjä saa toivomansa, onko niissä joku nimeämissysteemi että oikea paketti menee sille joka toivonut sitä, mitä se onkaan? Vai summassako ne jaetaan? Missä tommosia joulupuukeräyksiä on?

Käyttäjä kirjoittanut 14.12.2019 klo 13:08

Minä en ole sitä mieltä, että on oikeus hyviin tai kallisiin lahjoihin vaan olen sitä mieltä, että kaikilla on oikeus toivoa ihan mitä haluaa jouluna. Ostan nyt vaan kalliin lahjan jollekin tuntemattomalle vähävaraiselle, koska tämä on väärin, että lasten joulutoiveita räävitään näin julkisesti. En tiedä missä on joulupuukeräyksiä, ei meillä ainakaan.

Minä en saanut lapsena joululahjoja vaikka olinkin varakkaasta perheestä, koska meillä ei ollut tapana niitä antaa. Varmaan en edes toivonut niitä.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 14.12.2019 klo 19:28

Piparit paistettu.

Lapsen lahja lähetetty. Ja on saapunut mummolaan - perille - odottamaan aattoa.

 

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 17.12.2019 klo 09:03

Tänään olisi vuorossa jouluimurointi ja lattioiden pesu... Olisin tehnyt sen mieluusti viime yönä! Nyt sen aloittaminen on jo vaikeampaa...

Käyttäjä Fannyme kirjoittanut 17.12.2019 klo 12:06

Toivoahan saa kukin mitä haluaa, mutta on eri asia sitten toteutuvatko nämä ylikalliit toivomukset ja olisiko ollut järkevämpää toivoa sellaista, joka olisi mahdollista jopa saada. Näitä 1000 euron hintaisia lahioja en ostaisi edes omille lapsille saati sitten ventovieraille, vaikka rahaakin olisi.

 

 

Käyttäjä kirjoittanut 17.12.2019 klo 12:34

Jos katsoo tuota mun laittamaa linkkiä, niin siinä vieressä toivoo toinen pehmolelua. Mutta haluttiin nyt vaan nostaa esiin tuo kalllis lahja. Välttämättä sen toivoja ei tiedä mitä se maksaa.

Jos mulla olisi rahaa, ostaisin 1000 euron lahjan, jos joku sellaista toivoo. Minusta olisi hienoa täyttää jonkun toive. Mutta mulla ei siis ole rahaa.

Käyttäjä Tiffany3 kirjoittanut 17.12.2019 klo 13:43

Yhdessä olo, hyvä ruoka ja rauhoittuminen juhlan viettoon ei tunnu riittävän kuin aniharvoissa perheissä.

  • Muokattu moderaattoreiden toimesta 4 vuotta, 3 kuukautta sitten.