Jonkinlainen taistelu tämä elämä on.

Jonkinlainen taistelu tämä elämä on.

Käyttäjä minäitse89 aloittanut aikaan 24.03.2024 klo 12:15 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 24.03.2024 klo 12:15

Itse taistelen väsymystä vastaan. Jotenkin sieltä sängystä on noustava aamuisin. Jotenkin vain käytävä kaupassa. Ei ole vaihtoehtoja. Välillä nukun melkein kellon ympäri. Tolkuton väsy kyllä ajottain. Yritän vain puskea eteenpäin. Tuntuu että elämä on ollut jo monta vuotta ”puskemista”.  Väkisin menen sinne kauppaan. Väkisin saatan vaihtaa pari sanaa myyjän kanssa. Väkisin palaan kotiin. Ja kaikki tämä tuntuu kidutukselta. Mutta mitä muutakaan elämältä voi odottaa? Elämän laki on se, että täytyy näytellä tämä näytelmä loppuun eikä saa luovuttaa. Oli tämä näytelmä sitten komedia tai tragedia. Vaikka sitten sisulla loppuun. Kunnes loppu tulee. Eikä mitään palkintoa saa. Karua… Mutta olkoon sitten…

Käyttäjä Tiimalla kirjoittanut 14.06.2024 klo 10:19

Nietzchen juttuihin en osaa kommentoida, kun en ole vielä hänen juttujaan lukenut. En oikeastaan osaa myöskään sanoa, mitä ajattelen nihilismistä. Varmaan mikä tahansa ajatussuunta, joka äärilaidoilleen yltää, ei ole oikein hyväksi kenellekään? Sen sijaan monenlaisia suuntia voi mieli ottaa, ja olen yrittänyt sallia sen tehdäkin niin.

Yhteen uraan asettuminen on joelle vaikeaa. Siitä lähtee puroja ja toisinaan tulvitaan yli.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 14.06.2024 klo 10:49

Ensimmäiseen viestiisi: Aloin ajattelemaan sellaista skenaariota, että mitä jos jostain mystisesti syystä jonain aamuna kun heräisi, niin kaikki muut ihmiset olisivat kadonneet. Jos olisi täysin yksin maailmassa. Kuinka monta vuotta selviäisi, ilman että sekoaa? Vaikea kysymys. Mietin että siinä suhteessa toiset ihmiset ovat aivan elintärkeitä. Omalla kohdallani voin sanoa, että en tiedä pystyisinkö olemaan edes kolmea päivää täysin yksin? Siis etten näkisi ollenkaan ketään...

Toiseen viestiisi: Minunkin mielestä Nietzschen näkemys on ehkä liian yksipuolinen. Juurikin se  näkemys että elämä ei ole muuta kuin tahtoa-valtaan. Elämähän on paljon muutakin...

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 15.06.2024 klo 12:56

Nietzchen näkemys vallan-tahdosta on vahva näkemys ihmisyydestä mutta ei välttämättä se yksi ja oikea "kaikille". Jos Nietzche osuu ja uppoaa 89:lle. niin kaikille se ei ole "se ainut ja oikea". Minulle se on melko vahva näkemys ihmisenä olemisesta, mutta ei kaikenkattava.
Tänään mietin sitä että mikään elämäni aikana ei ole kestänyt lopullisesti. Tarkoitan fyysisellä ja psyykkisellä tasolla. Fyysisellä tasolla kehoni ei ole kestänyt vuosikymmeniä ilman vaurioita. Ikään liittyviä, rakeenteellisia, ja onnettomuuksien muutoksia. Psyykkisesti mieleni on muuttunut myös aika paljon parikymppisen toiveista; työpaika, parisuhde, naimisiin, pari lasta, omakotitalo, kartano volvo, kesämökki, jne.
55-vuotiaana on enään jäljellä suhde tyttäsiin (18/21-v)kaikki muu on "huuhtoutunut" elämän viemäristä alas... Joku voi sanoa että olet saanut kokea silti ne työpaikan, jne, niin voisin olla tyytyväinen sillä niitä kokemuksia ei kukaan voi viedä minulta...kokemuksissa on myös toinen puoli; avioerot, siirtyminen työkyvyttömyys eläkkeelle, vaikeat masennus jaksot (kuten nyt tälläkin hetkellä), suuret rahalliset menetykset, jne.
Tuntuu siltä et mitä olet omistanut (ei ihmistä voi omistaa) ja joutunut luopumaan sattuu paljon enemmän kuin ns. ilo jonkin asian saavuttamisesta. En tiedä saitteko kiinni - tai mitä yritin selvittää?

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 1 kuukausi sitten. Syy: Korjaus
Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 15.06.2024 klo 13:08

Tiimalla kirjoitti:
Nietzchen juttuihin en osaa kommentoida, kun en ole vielä hänen juttujaan lukenut. En oikeastaan osaa myöskään sanoa, mitä ajattelen nihilismistä. Varmaan mikä tahansa ajatussuunta, joka äärilaidoilleen yltää, ei ole oikein hyväksi kenellekään? Sen sijaan monenlaisia suuntia voi mieli ottaa, ja olen yrittänyt sallia sen tehdäkin niin.

Yhteen uraan asettuminen on joelle vaikeaa. Siitä lähtee puroja ja toisinaan tulvitaan yli.

Mä en tiedä onko ihmiskunnasta osa psyykkeeltään sellaisia että "yhden joen" hyväksyminen ei vaan kertakaikkiaan onnistu.

Ei onnistu yhden uskonnon, filosofian, poliittisen näkemyksen 100-prosenttinen sisäistäminen.
Selkeiten näkyy poliittisen kentä vailinaisuus. Ei onnistu kommunismi/kapitalismi tämän maapallon ihmisillä niin ettei aina ole pieniosa jotka "ratsastaa" enemmistön "selkänahoilla". Filosofiassa ei löydy kaiken kattavaa teoriaa selittään olemista ihmisenä. Uskonnot epäonnistuu myös, jos eksistenssi filosofia onnistuu parhaiten filosofiassa selittään ihmisyyttä niin sellaiset uskonnot jotka eivät pyri sättimään muita uskontoja vääräuskoisiksi ovat minun ajattelua lähellä.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 16.06.2024 klo 09:08

Mielestäni eksistenssi filosofia pystyy selittämään millaista elämä on, mutta se ei pysty selittämään miksi elämä on sellaista kuin se on. Tai toki, jos luokitellaan Nietzsche eksistentialistiksi, niin se tahto-valtaan tavallaan selittää miksi maailma on tällainen. Siis kun Nietzschen metafyysisen vallantahdon idea on se, että ihmiset, eläimet ja luonnonvoimat ovat kaikki sitä yhtä ja samaa vallantahtoa. Esim. ihminen haluaa tuntea että elämä on hallussa. Että hänellä on valta omasta elämästään. Eläimet jollain tasolla myös.  Voisi jopa ajatella, että universumilla on se sama vallantahto, kun se laajenee hirveää vauhtia koko ajan. Mutta toisaalta Nietzschen aikana ei vielä tiedetty kvanttifysiikasta mitään. Jos kvanttifysiikka onkin se kaikista syvin ja olennaisin asia? Se kvantti-maailma on käsitykseni mukaan todella kummallinen ja ihmeellinen. Mietin, että voisiko lopulta toivon laittaa siihen maailmaan? Kun miettii, että jos meidän tietoisuus onkin kvanttifyysinen ilmiö? Mitä se sitten tarkoittaa? Tarkoittaako se, että tietoisuus ja keho ovat eri asioita? Siis eli dualismi on totta? Vai onko ihminen yhtä kuin kehonsa? Kuinka hirvittävää se onkaan, jos me emme ole mitään muuta kuin kehomme ja aivomme. Kun kaiken lisäksi, maailmassa on kaikenlaista "sontaa". Sotia, väkivaltaa, syrjintää... Mietin että jos me emme ole muuta kuin kehomme ja aivomme, niin eikö pitäisi tehdä tästä maailmasta jonkinlainen paratiisi, jotta ihmisen elämä olisi kivaa jollain tavalla, jos kerran seuraavaa elämää ei ole..? Mutta se on aivan liikaa pyydetty. Ihminen kuitenkin on ehkä uskonnollinen eläin: uskoi sitten eksistentialismiin tai Jeesukseen. Johonkin pitää uskoa. Vaikka sitten itseensä... Ja meillä tuntuu olevan aina kuitenkin sellainen uskomus, että kuolema ei ole loppu... Mutta kuka sitäkään sitten tietää...

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 16.06.2024 klo 11:54

Kvanttifysiikassa mielestäni on päästy siihen että hiukkaset liikuu vinhaa vauhtia ja luovat illuusion materiasta. Mutta mitä ne hiukkaset  on (mm. Higsin hiukkanen)? Kun hiukkanen eristetään johkin ns.tyhjiöön niin se ei pysy siellä tai sinne tyhjiöön ilmestyy muutama hiukkanen lisää "itsestään".

Hindut ja muutamat muutkin uskonnot sanoo ettei ole mitään perimmäistä ainetta - me luomme itse käsityksen aineesta. Eli ollaan nihilismissä kvanttifysiikassakin.
Jos ja kun tää kaikkeus on "olematonta energiaa" niin ihminenkin on sitä samaa olemattomuutta. Ja jos me ei olla mitään - niin ei me voida kadotakkaan kuollessamme.
Edellisen takia kvanttifysiikkaa on aika vaikea ymmärtää - ja nyt ei olla vielä puhuttu "pimeästä" aineesta mitään...

Jos eksistenssi filosofiaa yhdistäisi hiukkas filosofiaan niin mitä siitä syntyisi?
Luulen että ihminen kykenee yhdistämään eksistenssi filosofian ja jeesuksen opetuksetkin jos vain on tahtoa.
Kun ihminen on aivot, mieli, ja keho jotka rakentuu taas samoista hiukkasista kuin koko maailman kaikkeus ollaan ajatuksessa että kaikki on yhtä tässä kaikkeudessa, ja kiinteästi yhtä. Kaiken erottelulu ja luokittelu on kuulemma harhaa Aristoteles luokitteli, teologia luokittelee, tiede luokittelee. Eksistenssi filosofiassa puhutaan uskon-hypystä - me voitas puhua-kvantti hypystä. Werner Haisenberg kirjoitti Fysiikka ja filosofia kirja 100-vuotta takaperin. Joe Dispenza kirjassaa Luo itsesi uudelleen kertoo miten meidän ihmisten mielet luo kvanttikenttää missä elämme. Varmaan moni muukin elämän taitokirjailija opastaa tarkailemaan omia ajatuksia... Nietzschen tahto-valtaan voisi olla eräänlainen tahtonhallita ajatuksia, jos soveltaa.
Mikä tekee jostain kirjoituksista pyhiä? Jokaisella uskonnolla on omat pyhät kirjansa. Lopulta usko joihinkin kirjoihin tekee niistä ns.pyhiä. Mielestäni kaikki kirjat/kertomukset jotka "ohjaavat" ihmiskuntaa rauhaan, rakkauteen, empatiaan ovat pyhiä.
Kvanttifysiikan mukaan ei ole dualismia. "Tämä ja tuo on samaa energiaa". Aivot ja keho muodostuu täysin samoista kvarkeista - keho ja aivot "ilmenee" vain eritavalla. Buddhalaisuudessa puhutaa ilmenemisestä, eli miten me ihmiset nähdään aisteilla asioita. Meditaatiossa yritetään päästä siihen osaan tajuntaa joka "lukee" aisteja.
"Vuorelle on kai monta tietä..." Jos 89:lle Nietzsche ja eksistenssi filosofia on tie niin en mä ole mikään sanomaan että pitäs mennä jotain toista tietä. Kun en ole ollenkaan varma omasta tiestäni - mun intuitio on vain että kaikki on yhtä. Ja onko mun intuitio vain tahtoa uskoa niin, en tiedä?

Käyttäjä Tiimalla kirjoittanut 16.06.2024 klo 12:40

Mielenkiintoisia asioita pohditte. Yhdyn ainakin siihen, että kaikki täällä on jollain tapaa samaa / yhtä, mutta ilmenee eri muodoissa. Toki mielenkiinnolla luen myös muita näkemyksiä.

HerKaramazov, luultavasti olet oikeassa, että osa ihmisistä ei voi hyväksyä "yhtä jokea". Varmaan tämä tämmöinen laatikon ulkopuolelta katsominen on myös hyväksi ihmiskunnan kehitykselle. Se kuuluu luovuuteen.

Mitä tulee asioiden saavuttamiseen ja menettämiseen, uskon saaneeni kiinni, mitä HerKaramazov, kirjoitit tuolla elämän kulusta. Käsittääkseni mieli tarttuu evolutiivisista syistä enemmän kielteisiin asioihin, jotka uhkaavat turvallisuuden tunnetta. Siksi mukavien muistojen, hyvää mieltä tuottavien tunteiden ja hetkeen keskittyminen voi käsittääkseni olla työn ja tuskan takana. Syytä voi hakea minun tietääkseni myös aivojen hermoradoista. Jos hermoradat ovat tottuneet korostamaan negatiivissävytteisyyttä (menetystä, masennusta, surua jne.) niin ne ovat taipuvaisempia tällä tavalla tekemään jatkossakin. Saadakseen ohjelmoitua hermoradat uudestaan, on tehtävä tietoista työtä ja vahvistettava itselle myönteisiä tunteita ja muistoja kääntämällä ajatuksia siihen suuntaan. Näin minulle on terapiassa asiaa selitetty, toki olen myös lukenut siitä. Tämä luultavasti on myös teille ihan tuttua juttua.

Mielestäni voi kuitenkin olla todella kurjuutta lisäävää, kuulla tällaista, kun on masentunut jo valmiiksi. Ajatusten kääntäminen on raskasta. Minusta tuntuu usein masennuksen aikaan, että en yksinkertaisesti jaksa tehdä sitä työtä. Siksi onkin hyvä tuntea myötätuntoa itseä kohtaan ja siirtää työ paremmalle päivälle / hetkelle. Jos on kovin mieli maassa niin usein tarpeeksi on jo se, että hengittää sen läpi.

Käyttäjä Tiimalla kirjoittanut 16.06.2024 klo 12:45

Minäitse89. Mietit kiinnostavaa kysymystä yksin jäämisestä ja hulluksi tulemisesta. Heräsi vastakysymys tuohon, että voiko yksin ollessaan tulla hulluksi, jos ei ole ketään toista määrittelemässä "hulluutta"?

Toki ymmärrän hyvin, mihin pyrit. Jos joku päivä heräisin niin, ettei ketään muuta olisi täällä, luultavasti ajan kanssa tekisin tuttavuutta eläinten kanssa ja meistä tulisi ystäviä. Luultavasti surisin kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat kadonneet, ehkä alkaisin jutella heidän muistoilleen, ehkä keksisin uusia hahmoja mielikuvituksellani, ehkä kirjoittaisin tarinoita, joita kukaan ei lukisi. Kiehtova ajatus minusta joka tapauksessa, menee siis samaan kastiin näiden asioiden kanssa, joita olisi hauska kokeilla jotenkin turvallisesti niin, että voisi sitten palata ihmisten pariin. Voisiko tämmöisestä olla jokin simulaatio?

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 1 kuukausi sitten. Syy: Lisäys
  • Muokattu kirjoittajan toimesta 1 kuukausi sitten. Syy: Lisäys
Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 17.06.2024 klo 08:53

HerKaramazov kirjoitti:
Kvanttifysiikassa mielestäni on päästy siihen että hiukkaset liikuu vinhaa vauhtia ja luovat illuusion materiasta. Mutta mitä ne hiukkaset  on (mm. Higsin hiukkanen)? Kun hiukkanen eristetään johkin ns.tyhjiöön niin se ei pysy siellä tai sinne tyhjiöön ilmestyy muutama hiukkanen lisää "itsestään".

Hindut ja muutamat muutkin uskonnot sanoo ettei ole mitään perimmäistä ainetta - me luomme itse käsityksen aineesta. Eli ollaan nihilismissä kvanttifysiikassakin.
Jos ja kun tää kaikkeus on "olematonta energiaa" niin ihminenkin on sitä samaa olemattomuutta. Ja jos me ei olla mitään - niin ei me voida kadotakkaan kuollessamme.
Edellisen takia kvanttifysiikkaa on aika vaikea ymmärtää - ja nyt ei olla vielä puhuttu "pimeästä" aineesta mitään...

Jos eksistenssi filosofiaa yhdistäisi hiukkas filosofiaan niin mitä siitä syntyisi?
Luulen että ihminen kykenee yhdistämään eksistenssi filosofian ja jeesuksen opetuksetkin jos vain on tahtoa.
Kun ihminen on aivot, mieli, ja keho jotka rakentuu taas samoista hiukkasista kuin koko maailman kaikkeus ollaan ajatuksessa että kaikki on yhtä tässä kaikkeudessa, ja kiinteästi yhtä. Kaiken erottelulu ja luokittelu on kuulemma harhaa Aristoteles luokitteli, teologia luokittelee, tiede luokittelee. Eksistenssi filosofiassa puhutaan uskon-hypystä - me voitas puhua-kvantti hypystä. Werner Haisenberg kirjoitti Fysiikka ja filosofia kirja 100-vuotta takaperin. Joe Dispenza kirjassaa Luo itsesi uudelleen kertoo miten meidän ihmisten mielet luo kvanttikenttää missä elämme. Varmaan moni muukin elämän taitokirjailija opastaa tarkailemaan omia ajatuksia... Nietzschen tahto-valtaan voisi olla eräänlainen tahtonhallita ajatuksia, jos soveltaa.
Mikä tekee jostain kirjoituksista pyhiä? Jokaisella uskonnolla on omat pyhät kirjansa. Lopulta usko joihinkin kirjoihin tekee niistä ns.pyhiä. Mielestäni kaikki kirjat/kertomukset jotka "ohjaavat" ihmiskuntaa rauhaan, rakkauteen, empatiaan ovat pyhiä.
Kvanttifysiikan mukaan ei ole dualismia. "Tämä ja tuo on samaa energiaa". Aivot ja keho muodostuu täysin samoista kvarkeista - keho ja aivot "ilmenee" vain eritavalla. Buddhalaisuudessa puhutaa ilmenemisestä, eli miten me ihmiset nähdään aisteilla asioita. Meditaatiossa yritetään päästä siihen osaan tajuntaa joka "lukee" aisteja.
"Vuorelle on kai monta tietä..." Jos 89:lle Nietzsche ja eksistenssi filosofia on tie niin en mä ole mikään sanomaan että pitäs mennä jotain toista tietä. Kun en ole ollenkaan varma omasta tiestäni - mun intuitio on vain että kaikki on yhtä. Ja onko mun intuitio vain tahtoa uskoa niin, en tiedä?

Nietzschen mukaan ei ole yhtä totuutta vaan monia... Musta tuntuu, että universumilla voi olla jonkinlainen "mieli", esim. jotenkin kvanttifysiikan kautta. Ja jos niin on, niin monet uskonnot ovat jäljillä. Ja jos universumilla on mieli, niin jotain varten se meidät tänne maailmaan on luonut. Mutta vaikea sanoa että mitä? Ja mietin, että ehkä psykedeeliset aineet avaa ihmisille portin tuohon maailmankaikkeuden "mieleen". Että kaikki on yhtä... Mutta tämä nyt on vain spekulaatiota... Ehkä uskonnot ovat yrittäneet kertoa tuosta universumin "tietoisuudesta", mutta eivät ole siinä välttämättä täydellisesti onnistuneet, mutta nyt meillä on kvanttifysiikka ehkä se tuo meille lopullisen totuuden joskus hamassa tulevaisuudessa...

Eksistenssi filosofia voi auttaa elämään parempaa elämää, niin kuin ehkä myös Jeesuksen opetukset. Toinen juttu on sitten se, että onko Jeesuksen opetukset metafyysisesti paikkansa pitäviä... Minusta Nietzsche sanoi aika hyvin, että on paljon ihmisiä jotka kiipeävät ristille vain jotta he näkyisivät kauemmaksi... En väitä että Jeesus oli sellainen ihminen, mutta kyllä sellaisia ihmisiä varmasti historian aikana on elänyt.

Tämä elämä voi olla periaatteessa kvarkkien tanssia vaan, ilman sen suurempaa tarkoitusta... Tai jos hyvin käy, niin kaikki on yhtä universaalia kvanttikenttää ja kuolema on portti vain johonkin toiseen kvantti-tilaan... Mutta enpä osaa sanoa mikä se lopullinen totuus on... Kukapa osaisi...

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 17.06.2024 klo 09:00

Tiimalla kirjoitti:
Minäitse89. Mietit kiinnostavaa kysymystä yksin jäämisestä ja hulluksi tulemisesta. Heräsi vastakysymys tuohon, että voiko yksin ollessaan tulla hulluksi, jos ei ole ketään toista määrittelemässä "hulluutta"?

Toki ymmärrän hyvin, mihin pyrit. Jos joku päivä heräisin niin, ettei ketään muuta olisi täällä, luultavasti ajan kanssa tekisin tuttavuutta eläinten kanssa ja meistä tulisi ystäviä. Luultavasti surisin kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat kadonneet, ehkä alkaisin jutella heidän muistoilleen, ehkä keksisin uusia hahmoja mielikuvituksellani, ehkä kirjoittaisin tarinoita, joita kukaan ei lukisi. Kiehtova ajatus minusta joka tapauksessa, menee siis samaan kastiin näiden asioiden kanssa, joita olisi hauska kokeilla jotenkin turvallisesti niin, että voisi sitten palata ihmisten pariin. Voisiko tämmöisestä olla jokin simulaatio?
<ul id="bbp-topic-revision-log-437695" class="bbp-topic-revision-log">
<li id="bbp-topic-revision-log-437695-item-437696" class="bbp-topic-revision-log-item">Muokattu kirjoittajan toimesta 20 tuntia, 9 minuuttia sitten. Syy: Lisäys
<li id="bbp-topic-revision-log-437695-item-437697" class="bbp-topic-revision-log-item">Muokattu kirjoittajan toimesta 20 tuntia, 8 minuuttia sitten. Syy: Lisäys

Joo, aikalailla se niin on että toiset ihmiset määrittävät sen, että onko joku ihminen hullu vai ei? Ja jos olisi yksin maailmassa, niin ei välttämättä voisi olla "hullu". Tai sitten pitäisi omissa ajatuksissa määritellä jotenkin itsensä...

Käyttäjä Tiimalla kirjoittanut 17.06.2024 klo 10:33

Viime päivinä ulkoilu metsässä ja lintujen tarkastelu on tuonut suurta iloa ja rauhaa mieleen ja elämään. Ihan eri tavalla olen pystynyt sadepäivistäkin nauttimaan, kun olen uskaltautunut ulkoilmaan kunnon varusteilla.

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 19.06.2024 klo 22:20

Ensin jos pystyisi itsensä hyväksymään niin sen jälkeen määrittäminenkin olisi helpompaa.
Tai jos ei tarvitsekkaan määritellä kunhan hyväksyy...

Ehkei meidän tule tietääkkään sitä lopullista totuutta - kunhan arvaillaan sitä?
Eläessä näkee vain toisen puolen "elämän kudelmasta" sitten kun teos on "valmis" ihminen siirtyy tilaan jossa kudelman toinen puoli näkyy - taas villi arvaus.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 20.06.2024 klo 11:10

HerKaramazov kirjoitti:
Ensin jos pystyisi itsensä hyväksymään niin sen jälkeen määrittäminenkin olisi helpompaa.
Tai jos ei tarvitsekkaan määritellä kunhan hyväksyy...

Ehkei meidän tule tietääkkään sitä lopullista totuutta - kunhan arvaillaan sitä?
Eläessä näkee vain toisen puolen "elämän kudelmasta" sitten kun teos on "valmis" ihminen siirtyy tilaan jossa kudelman toinen puoli näkyy - taas villi arvaus.

Dostojevski sanoi, että vaikka hän tietäisi, että Jeesus ei ole Jumalan poika niin silti hän uskoisi niin. Tai jotain sen suuntaista. Pitäisikö sillä periaatteella suhtautua moneenkin asiaan elämässä? Siis vaikka olisin 99 prosenttia varma siitä, että kaikki päättyy kuolemaan, niin silti olisi vielä se 1 prosentti. Ja pitäisi kai sitten tarrautua siihen 1 prosenttiin.

Minusta se ydin kysymys on: Onko kuoleman jälkeen mitään? Ja siihen voi siis vastata kyllä tai ei. Jos vastaa ei, niin se voi mullistaa koko elämän. Ja jos vastaa kyllä, niin sekin voi mullistaa koko elämän. Mutta kun tämän hetkinen vastaus tuntuu olevan, että en tiedä... Se on ärsyttävä vastaus, mutta kuitenkaan, ei voi oikeastaan vastata kyllä tai ei...

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 20.06.2024 klo 16:33

En tiedä mitä Dostojevski tarkoitti uskollaan Jeesukseen? Kyseinen kirjailija vältti kuolemantuomion aika pienillä pelastumis prosenteilla samoin hän selvisi 10-vuoden pakkotyö vankeudesta siperiassa...

Aika vaikea on uskoa jos tietää jonkun asian olevan toisin. Jos tiede sanoo rvratkaisseensa kuoleman mystisyyden, niin osa ihmisistä tulee väittämään toisin suurella todennäköisyydellä koko loppu elämänsä.

En usko et meidän tarvitsee väitellä onko evoluutio oppi totta tieteellisesti katsottuna. Silti suuri osa ihmisistä uskoo niin että maailmankaikkeus luotiin kuudessa päivässä. Mun mielestä tieteen ja uskon vastakkain asettelu ei ole se juttu vaan vapaus valita kummastakin. Kyllä ja ei eivät jousta niin kuin sekä ja että tekee.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 21.06.2024 klo 08:09

HerKaramazov kirjoitti:
En tiedä mitä Dostojevski tarkoitti uskollaan Jeesukseen? Kyseinen kirjailija vältti kuolemantuomion aika pienillä pelastumis prosenteilla samoin hän selvisi 10-vuoden pakkotyö vankeudesta siperiassa...

Aika vaikea on uskoa jos tietää jonkun asian olevan toisin. Jos tiede sanoo rvratkaisseensa kuoleman mystisyyden, niin osa ihmisistä tulee väittämään toisin suurella todennäköisyydellä koko loppu elämänsä.

En usko et meidän tarvitsee väitellä onko evoluutio oppi totta tieteellisesti katsottuna. Silti suuri osa ihmisistä uskoo niin että maailmankaikkeus luotiin kuudessa päivässä. Mun mielestä tieteen ja uskon vastakkain asettelu ei ole se juttu vaan vapaus valita kummastakin. Kyllä ja ei eivät jousta niin kuin sekä ja että tekee.

Kuinka vaikeaa vanhoista uskomuksista onkaan päästä eroon. Siis esim. niistä uskomuksista mitä rippileirillä opetetaan. Rippileiriähän voisi kutsua jossain mielessä valhe-leiriksi. Esim. siellä ei puhuttu mitään evoluutiosta. Siellä puhuttiin paljon siitä miten Jumala loi maailman... Toki ymmärrän sen, että uskonto voi tuoda ihmisiä yhteen yms. mutta niin voi moni muukin asia...

En nyt toki halua mitenkään dissata luterilaista kirkkoa, varmasti kristinuskon nimissä ollaan historian aikana tehty jaloja tekoja, en sitä väitä, mutta minkä takia nuorille pitää kuitenkin syöttää niitä Raamatun kertomuksia? Jokuhan voi mennä aivan sekaisin niiden takia? Jos alkaa esim. ajattelemaan että on parempi kuolla kuin elää, koska kuoleman jälkeen pääsee Taivaaseen, niin nuorestahan voi tulla siinä tapauksessa itsetuhoinen...

Mutta se on jännä, että vaikka kuinka olisi ateisti, niin kuitenkin ihminen kuolee... Mutta kuitenkin minusta vaatii rohkeutta olla ateisti... Olen itse agnostikko... Mutta olen aina jotenkin arvostanut esim. Dawkinsia... Kuinka pirunmoista rohkeutta se vaatiikaan kun ihminen sanoo, että Jumalaa ei ole... Itse olen vain iso kysymysmerkki, koska olen kuunnellut erinäisiä podcasteja ja tullut siihen tulokseen, että Jumalan olemassaoloa ei voi täysin kieltää. Toki ei sitä voi myöskään myöntää. Mutta ihmisillä on tiettyjä outoja kokemuksia joita tiede ei pysty selittämään. Esim. kuoleman-raja kokemukset ja muut mystiset kokemukset. Toki ne voivat olla vain aivojen luomaa hallusinaatiota... Eipä sitäkään tiedä... Parempi varmaan vain olla sitten suuri kysymysmerkki tämän kaiken keskellä...

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 4 viikkoa, 1 päivä sitten. Syy: Kirjoitusvirhe