Jatkuva ahdistunut olo
Oon juuri kirjautunut tänne enkä kerenny lukaista mitään viestejä täällä ja ajattelin hakea vertaistukea tai muutakin tukea tähän jatkuvaan ahdistukseen koska puhuminen yleensä auttaa paljon. 🙂
Tää kaikki alkoi Keskiviikkona tai torstaina en ole siitä ihan varma, mutta tuli ensin sellanen olo, että ihan kun jännittäisin jotain hirveesti, mutta ei ollut mitään syytä jännittää mitään.
Ajattelin, että se on vaan sen yhden päivän ja menee sitten ohi. No ei ollut.
Vielä tänäänkin on ahdistunut olo, ihan kun henki ei kulkisi vaikka tiedän, että se kulkee ihan normaalisti (ainakin uskon niin).
Olen ihan perusterve, mutta minulle on diagnisoitu noin. 10kk sitten määrittämätön ahdistuneisuushäiriö (en tiedä mitä se määrittämätön tarkottaa) johon liittyy luulotaudin tapaisia pelkoja (okei en osaa paremmin sitä kirjottaa) ja OCD, mutta tuo OCD on jo ihan hyvällä mallilla vaikka n. 6kk sitten se oli ihan sietämätöntä ja mun koko joulu – kesä meni sen kanssa tapellessa enkä oikeestaan tehnyt mitään koska en voinut.
Olen käynyt kyllä yleensä joka viikko psykologilla juttelemassa paitsi nyt en ole pariin viikkoon koska olen ollut kipeä.
Mulla on nyt muutenkin tosi rankka elämäntilanne tai ei ehkä ”normaalille” ihmiselle olisi. 🙄 En tiedä.
Elämäntilanteesta sen verran, että mun pitäis kyllä olla varmaan tosi iloinen ja onnellinen koska pääsin opiskelemaan ja sain OCD edes jotenkin kuriin, mutta ei kun en osaa hallita mitään tunteita silleen järkevästi nykyään ja tuntuu, että oon kiittämätön kun en osaakkaan nauttia elämästä vaikka selätin melkein kokonaan OCD kun sillon kun OCD oli pahimmillaan niin sanoin kaikille (ketkä siitä tiesivät), että sitten kun paranen tästä niin olen varmasti tosi onnellinen kerrankin… no en ole. ☹️
Yliammun aina mun kaikki tunteet enkä osaa kontrolloida niitä yhtään, esim. nyt kun oon koulussa ja tykkään tästä alasta niin ahdistun kaikista koulutehtävistä ja koulunkäynti tuntuu liian raskaalta enkä vaan jaksais käydä sitä samaan tahtiin kun muut… mulla siis oli opiskelun välissä melkein 2 vuoden tauko joten ehkä ymmärrettävää että en jaksa ja oon ihan loppu vai onko se normaalia? 😀
Niin ja tässä on vielä se, että hyvän kaverini perheessä on tapahtunut todella iso muutos, sellainen kaverilleni henkisesti raskas, mutta en halua avata sitä sen enempää, että mikä muutos vaikka se varmaan tässä aika olennaista olisi, mutta se ei kumminkaan periaatteessa kuulu minulle, mutta tämänkin takia ahdistaa koska kaverini on tosi rakas minulle ja ollaan oikeestaan jokapäivä jollakin tavalla yhteydessä joten tämä asia osittain koskettaa myös minua.
En vaan nyt oikein tiedä mistä kaikesta tämä minun ahdistus oikein aiheutuu ja onko tämä vaan ohi menevää tai varmasti menee ohi jossain vaiheessa, mutta en tiedä millon ja tuskin kukaan tietää.
Ehkä kaikista inhottavinta tässä on se etten ole saanut pariin yöhön nukuttua kunnolla ehkä yössä nukun sen 4-5 tuntia ja ruokahalukin on aikalailla mennyt pois. 😞
Toivottavasti joku on jaksanut lukea tämän ja vastaisi edes joku tähän jotain.
Mielelläni keskustelenkin jonkun kanssa ahdistuksesta ja elämästä ylipäätään. 🙂
Heippa kaikille! Salusiini, kirjoituksesi liikutti minua niin paljon😍. Olet todellinen selviytyjä! Mukava kun sinulla menee nykyään hyvin🙂🌻. Ja Baileys, tunnen todella suurta myötätuntoa sinua kohtaan; sinulla on vaikeaa, mutta yrität silti jaksaa mennä eteenpäin.
Baileys, minullakin on välillä katastrofiajatuksia. Esimerkiksi minun pitää tarkistaa lähtiessäni, onko hella pois päältä ettei syty tulipalo vaikken olisikaan hellaa käyttänyt. Lisäksi joka ilta tarkistan monta kertaa olenhan varmasti muistanut laittaa herätyksen jotten myöhästyisi töistä.
En koe oloani masentuneeksi, mutta ahdistuneeksi ja epävarmaksi kylläkin. Olen erityisesti yläasteella ja lukiossakin ollut hyvin tunnollinen, tehnyt aina kaikki hommat ja nukkunut pomiin vain kerran enkä koskaan lintsannut. Olen töissäkin aina ensimmäisenä aamulla paikalla. Minussa on kuitenkin herännyt ns. kapinamieli, mitä pidän joskus hyvin pelottavana.
Minulla on paljon "radikaaleja" ajatuksia, kuten "mitä väliä vaikka myöhästyisi tai lintsaisi" tai "miksi elämässä pitää aina olla joku tekeminen, opiskelu tai työ, miksi ei voi olla vaan". Ankara puoleni aina toruu näitä kapina-ajatuksia ja haukkuu minua laiskaksi ja ylimieliseksi luuseriksi. Olen jopa kokenut, Baileys ja Salusiini, etten ole ansainnut tukeanne, kun minulla on näin ylimielisiä ajatuksia. Olen kokenut, ettei minulla ole todellisia ongelmia kuten teillä koska minä pelkään tavallisia arkipäiväisiä asioita (esim. kellokorttia, työn sitovuutta) ja mielessäni välillä kapinoin niitä vastaan.
Olen kyllä keskustellut näistä ajatuksista äitini ja psykologini kanssa, eivätkä he ole tuominneet niitä. Silti tuntuu kuitenkin pahalta kun on tämmöisiä kapina-ajatuksia joita ei periaatteessa saisi olla, sanoo ankara puoleni.
Kyllä minun mielestä masennus tekee herkäksi, toisen toisella lailla ja toisen toisella lailla. Itselläni luulotautisuus herää heti jos kuulee et jokin ihminen yleensä sanoo on ja sitten sanookin kyllä, heti miten hän nyt sanoikin nuin. Ja siten perään tulee surkea olo itelle, mitä minä nyt tein väärin ym. ym.😝
Kokemus auttaa tässäkin vaikka mieluummin olisin kokematta kyseisiä asioita olenkaan. Minkäs teet. "martta masennus kun on aviopuolisona" niin ei todellakaan päästä helpolla😋
Hei Dory! 🙂 Täällä voi puhua kuule ihan minkälaisesta ahdistuksesta. Ei sen tarvitse olla edes mitään maata järisyttävää ja hyvähän se ois jos se ei sellaista olisi.
Ahdistus kumminkin on tunteena ihan kauhea joten en vähättele kenenkään ahdistuksia. Se on vaan hyvä, että niistä puhutaan ja yritetään ratkoa ettei pää mene ihan sekasin.
Tuttu tunne on se, että "kapinoi" vastaan... itse haluan aina suorittaa kaiken hyvin ja yleensä ajoissa. Ahdistun siitäkin jos asiat jää roikkumaan niin kun nyt on taas pari asiaa silleen. Pitääkin ne yrittää nyt viikonlopun aikana saada hoidettua. Inhottaa kun pelkät arkiset asiat tuottaa ahdistusta, ehkäpä sen takia minulla onkin määrittelemätön ahdistuneisuushäiriö. Ei se sinne ole itsestään tullut.
Pakko on yrittää puskea eteenpäin vaikka hankalaa minulla on nyt ollut tässä. Kohta tulee vuosi täyteen kun hain apua minun ongelmiin, tosin nekin vaan yhtäkkiä räjähti käsiin joulu-tammikuussa. Sen takia vähän pelottaa tuleva joulu kun viime joulusta on huonoja muistoja. Toisaalta oon paljon vahvempi kun sillon. Tiedän itsestäni paljon paljon enemmän. Tälläset vastoinkäymiset kyllä opettaa ihan hirveen paljon.
Joskus saattaa itku päästä kun ajattelee "entistä" elämää millanen olin sillon kun nyt en pysty niin paljoon. Haluaisin ja yritän ihan tosissaan päästä takaisin jaloilleni. Oikeestaan oon jo jaloillani, mutta pää ei ole niin kunnossa kun sen pitäisi. Tiedä sitten kauan tähänkin menee. Joskus tuntuu, että kaikki paha tapahtuu vain minulle vaikka se ei ole totta.
Mun pitäis vaan uskaltaa enemmän. Paljon enemmän mitä nyt. Välillä vaan pelko ottaa vallan ja sillon on ihan turha yrittää mitään.
Oon saanu kuitenkin itseni raamattua kouluun ja kaikkialle minne on pitänyt.
Kyllä tämä tästä toivottavasti! 🙂
Ihan hirmusesti tsemppiä meille kaikille! ☺️❤️
Heippa kaikille! Baileys, kiitos viimeisestä viestistäsi ja tsemppiä sinne oikein paljon🌻🙂🌻 Kyllä tää elämä tästä🙂
Baileys kirjoitti 4.12.2014 11:37
Pupsis90 kirjoitti 3.12.2014 17:26
Moikka kaikki!
En ole aikasemmin tänne julkisesti uskaltanut kirjoitella ja nyt ajattelin rohkaistua.. 🙂
Minua vaivaa myös jatkuva ahdistunut olo, en oikein tiedä mitä sille voisi tehdä. Olen käynyt terapiassa ja juttelemassa asioistani, mutta se ei tunnu helpottavan. Kävin tänään pyörimässä 3h ulkonakin jos se olisi jotain auttanut, kun huomasin että alkaa ahistaa ja pahasti. No..asia sitten meni niin, että etsin itselleni ulkoa paikan missä ei ihmisiä liiku ja purskahin itkuun. Kun tulin kotiin, olin ihan yhtä ahdistunut kuin lähtiessäni. Alan olemaan jo tähän todella väsynyt, tätä on jatkunut jo siitä lähtien kun oli ala-aste ikäinen ja nyt olen 24.
Pahimmalta tuntuu se, että olen yksin asian kanssa. Minulla ei ole yhtään ystävää..oikeasti, eikä vanhempani halua olla tekemisissä kanssani. Ei ketään kenelle soittaa tai pyytää käymään..ketään kuka voisi sanoa minulle edes jotain positiivistä.
Moikka!🙂 Hyvä, että uskaltauduit kirjottamaan tänne ja se kyllä kannattaa.
Täältä saa vertaistukea ja minua ainakin aina ilahduttaa kun joku on tänne kirjottanut oli se sitten positiivista tai pelkkää valittelua niin silti.
On mukavaa päästä purkamaan omia tuntemuksia.
Käytkö töissä tai opiskeletko? Voisitko kuvitella harrastavasi jotain missä tapaisit uusia ihmisiä? Tai omistatko koiran? Koira on hyvä vaihtoehto jos on yksinäinen. Itselläni niitä on pari kappaletta... tosin noista minun riiviöistä ei ole koirapuistoon. Siellä tapaisi uusia ihmisiä ja muutenkin on kaikkia ryhmälenkkejä joillakin paikkakunnilla. Tosin onhan lemmikki aika iso päätös ja siihen pitää sitoutua.
Vastaan tähän vasta nyt kun tänään huomasin että olit kirjotellu kun nämä tekstit tulee aina vähän myöhässä tänne.
Kirjottele taas! ☺️
Kiitos Baileys, että jaksoit huomata ja vastata! 🙂
Olen tällähetkellä opiskelija aikuiskoulutuksessa ja tuntuu opiskelu tosi vaikealta, kun mieltä painaa vaikka kuinka moni asia.
Opiskelija budjetilla ei kauheasti mitään harrasteta ja sitäpaitsi, olen jo niin väsynyt ettei oikein mikään harrastus jaksa innostaa. Olen pettynyt niin monta kertaa yrittäessä etsiä kavereita, että olen alkanut jo miettimään..että olen kai sitten niin huono ja kamala ihminen, etten ansaitse ystäviä tai edes yhtä ystävää.
Koiraa en pysty ottamaan, kun omistan kissoja. Muuten heti ottasin koiran, eläinrakas ihminen kun olen kumminkin.
Kai tämä tästä joskus helpottaa..päivä kerrallaan! 🙂
Hei! Omistat kuitenkin kissoja niin et aivan yksinäsi ole. On sekin kuitenkin jotain.
Et ole mitenkään kauhea ihminen etkä millään tavalla huonompi kuin muut... jotkut ihmiset valitettavasti "valikoivat" ystävät kun ovat pinnallisia tms.
Ei todellakaan kaikki tietenkään ja olen ihan varma, että sinäkin löydät vielä ystäviä ympärillesi. Olet kuitenkin koulussa, mutta jos yrittäisit saada jostain voimaa lähteä ulkoilemaan päivisin tai netissä tutustua ihmisiin? Se olisi todella hyvä vaihtoehto tai ainakin parempi kuin kyhnöttää kotona. Yksinäisiä ihmisiä on kuitenkin tosi paljon joten et ole yksin tämän asian kanssa. Muista se. 🙂 Ja eikös sinullakin olisi mahdollista saada kuntoutusrahaa? Se helpottaisi esim jonkun harrastuksen saamisessa.
Hohhoijaa kun taas menee suht hyvin lukuunottamatta mun järkyttävän kipeetä niskaa ja hartioita! En ymmärrä miten nämä voi olla näin kipeät. Tekis mieli välillä itkeä kun sattuu. 😭
En omista mitään kauratyynyäkään joten mitähän tässä nyt voisi tehdä.
Tulee jo hieman pahaolo kun on jo toista päivää kipeänä nämä... päähänkin välillä sattuu vaikka minulla ei melkein koskaan ole pää kipeä. Auts.
Jos tiedätte mikä helpottaa niin kertokaa! Hierojalle ei ole varaa vielä mennä, mutta ehkä myöhemmin. Lääkärille en vielä kehtaisi mennä, kun ei ne sielläkään oikein sitten mitään tee ellei menisi yksityiselle, mutta se kyllä ylittäisi jo oman budjetin.
Mitenkäs muilla menee? 🙂
Heippa kaikille! Pupsis90, luin kirjoituksesi ja se kosketti minua. Harrastusten suhteen on olemassa matalankin budjetin vaihtoehtoja. Esim. jos omalla paikkakunnallasi on Tyttöjen/Poikien Talo, jonne voi mennä johonkin ryhmään tai voisit mennä mukaan johonkin hauskaan opiskelijaprojektiin 🙂👍 .
Jokainen ansaitsee ystäviä ympärilleen, niin myös sinä☺️❤️ Jos sinulla on vaikeuksia ottaa kontaktia muihin, voisit mennä juttelemaan jollekkin ammattilaiselle asiasta ja voisitte yhdessä miettiä ratkaisuja vaikeuksiisi. Hienoa että olet uskaltanut kirjoittaa tänne Tukinettiin, se on jo sinun ensimmäinen askeleesi. Ole siitä ylpeä!
Minä olen myös ollut joskus yksinäinen. Vapaa-ajalla minulla on ollut pari luottoystävää, mutta peruskouluaikanani en ollut yhtään suosittu. Lukiossa tilanne muuttui. Tiedän mitä yksinäisyys on.
Itselläni menee ihan hyvin. Läheisiä on, vaikka tulevaisuus välillä ahdistaa ja pelottaakin. Oikein hyvää ja rauhaisaa juhlakautta meille kaikille
😍
Kun ei vaan enää jaksaisi... ei ahdistusta eikä mitään muutakaan. Alan olla aika lopussa tän masennuksen kanssa. Välillä tulee mietittyä hankkiutuisko uudestaan osastolle, mut sit kuitenkin oon tullut aina siihen lopputulokseen, etten halua olla siellä koko ajan, eikä ne halua mua sinne, eikä ne ymmärrä... Mutkun ei vaan kotonakaan enää jaksais. Alkaa tuntua vaan ikuiselta tää kaikki, vaikka oon mä sellasia huhuja kuullu (ehkä vaan huhuja), että ahdistus vois joskus mennä poiskin. Jotenkin vaan vaikea uskoa siihen. Töihinkään en tiedä milloin koskaan ikinä sinne jaksan. Ja sit samaan aikaan pitäis ehkä joidenkin mielestä mennä vaan eteenpäin ja unohtaa menneet (siis niinkun kuinka?). Siks sellasia ihmisiä ei edes haluis nähdä, ja ainakin toivoo, ettei niiden tarvii kysyä yhtään mitään, jos ei ymmärrä.
Ähh, alkaa tuntua, ettei ole enää ihmisiä, jotka vois ihan täydellisesti auttaa.
Tuli mieleen, että saatteko te muut ahdistuksella aikaan myös fyysistä pahaa oloa? Itse olen huomannut että usein jos minulla vaikka koskee johonkin paikkaan ja alan pelätä mistä se voisi johtua, seuraa myös muu fyysinen oireilu, kuten huono olo, väsymys, heikotus, huimaus, hikoilu, milloin mitäkin. Tästä olosta menen yleensä vielä enemmän paniikkiin, mutta epäilen, että se olisi jollain tavalla psykologista. Sitten kun alkaa koko ajan miettiä ja pelätä vointinsa olevan huono, on kierre valmis.
Aikamoinen työmaa saada välillä itsensä rauhoiteltua ja vakuuteltua että eihän tässä mitään, kun takaraivossa tykyttää se "mitä jos kuitenkin". Ei paranna oloa ainakaan.
Hui en ole käyny kirjottamassa pitkään aikaan mitään. En tiedä miksi, mutta en ole vaan keksinyt mitään kirjotettavaa vaikka sanottavaa olisi ihan hirveästi.
No kuitenkin nyt kun täällä kirjottelen niin kysynkin teiltä kaikilta, että miten teillä menee?
Itselläni menee ihan ookoosti, tosiaan voisi paremminkin mennä.
Jouluna kävin vanhemmillani ja olen nyt muutenkin siellä käynyt jokapäivä. Tuossa pari viikkoa oli yhtä hullunmyllyä tunteiden kanssa ettei mitään järkeä, mutta nyt on onneksi jo hieman tasoittunut tämä olo ainakin vähäksi aikaa taas.
En oikein tiedä mitä pitäisi tuntea, oon hieman hukassa itseni kanssa. Ihan kun olisin kadottanut itseni jonnekkin. Mistähän tuollainen voi johtua? Kertokaa toki jos tiedätte.
Kun oikein paljon ahdistaa ja menee huonosti niin kyllä minä ainakin pystyn kaiken sen jotenkin muuttamaan fyysiseksi. On huono olo, oksettaa, päähän sattuu, kaikki on huonosti ja sillon yleensä pelkään, että minulla on taas jotain vakavaa.
Onhan tämä aika rasittavaa, mutta kokoajan yritän hoitaa itseäni kuntoon.
En nyt taas osaa kirjottaa yhtään enempää. Kyselkää ja laittakaa viestiä tänne taas niin osaan minäkin keksiä jotain puhuttavaa kun näköjään se ei nyt luonnistu yhtään. 🙂
Hei Baileys ja muut! Mulla menee ihan ok, joulu meni oikein kivasti herkkuja syödessä ja leffoja katellessa. Tää viikko vielä töitä, sitte mietitään vähän noita työkokeilu& yliopistoon pyrkimisjuttuja.
Opiskelussa moni asia pelottaa. Ensinnäkin, miten selviän taloudellisesti pienellä budjetilla. Olen jo aika pihi, mut voikohan sit esim. käydä leffassa tai kahvilassa ollenkaan? Ja jos ei rahat riitä meikkeihin, on se aika kurja juttu kun yleensä laitan vähän poskipunaa, silmänympärysvoidetta ja ripsaria.
Kun tössä voi olla vaikee käydä jos on hirveesti läsnäolopakkoja luennoilla. Ja sit jos tarttis välillä sellasta aikaa ku vois vaa olla. Onks se liikaa toivoa sellastakin?
Eniten jännittää jos menisin opiskelee vieraalle paikkakunnalle ni mitenköhän järjestyis kaikki kämpät ja muut? Ku oon koko elämäni asunu samas paikas missä on kaikki mulle tärkeet ihmiset ja asiat. 😐
Tälläsiä mietin tänää- ja eilen ja huomenna😟
Moikka!
Tiedätkö jo mitä haluaisit opiskella? 🙂
Joo budjetti on kyllä paljon pienempi kun työssä käyvällä. Ainakin kun tulee niitä vähän isompia laskuja. 😟 Mutta oon kyllä suht hyvin pärjänny rahallisesti vaikka eihän näillä rahoilla juhlita kyllä oikeestaan ollenkaan.
Käteen jäisi se n. 400e jos ei olisi kun vuokra maksettavana, mutta kun on tietenkin netti, puhelin ja kaikki muut esim. vaatteet tms.
Toisaalta hyvä se on näin, kun osaanpa sitten säästää _paljon_ kun joskus palkkatöihin pääsen kun tiedän kaikki parhaimmat ja halvimmat ruuat ja osaan elää ''vähällä'' rahalla.
Yksin kun asuu niin ei periaatteessa ruokaan mene kun se 150e jos vaan kykenee elämään 5e budjetilla per päivä.
Tsemppiä kuitenkin sinulle ja etköhän sinäkin pärjää ihan hyvin rahallisesti! 🙂
Huomenna on sitten niitten rakettien ammuskelu päivä. Itse en kyllä niistä välitä, mutta menen vanhemmille katsomaan kun he ostivat pari rakettia.
Kaverin luona käyn myös.
Huominen päivä on vaan hyvin raskas henkisesti tai oikeastaan koko joulu on ollut.
Vuosi sitten joulukuussahan menin ensimmäistä kertaa hakemaan apua omiin ongelmiin kun se koko tilanne jotenkin räjähti ihan levälleen. ☹️
Jotenkin sen takia nämä päivät on tuntunu ihan kauheilta ja se, etten oikeastaan ole tehnyt mitään tai saavuttanut mitään vaikka oikeasti olen tosi paljon, mutta en osaa olla itsestäni ylpeä yhtään koska inhoon olla tällänen ahdistunut ja vaikea muutenkin.
Oon vaan hirveä taakka kaikille tai siltä minusta tuntuu. Viime päivät oon ollu hirveä itkupillikin.
No jos tämä kirjottelu taas tältä kertaa olisi tässä. Hyvää uutta vuotta kaikille ja toivotaan, että vuosi 2015 olisi parempi edes hieman! ☺️❤️
Moips kaikille! Mulla oli tänää aika ikävä päivä. Työpaikalla haukuttiin ettei olla saatu tarpeeks tulosta ☹️. Onneks mul on vaa pari päivää siellä, sit alkaa opiskelujen miettimiset ja muut jatkosuunnitelmat.
Duunin jälkee käytiin kavereiden kaa syömässä ja kaikkia pelottaa ja jännittää tulevisuus; työelämä ja opiskelu AMKssa/yliopistossa.🤔.
Tulevaisuus kyllä pelottaa mua, oon varmaa sanonu-tai kirjottanu- sen täällä miljoona kertaa mut anyway.
Tulee taas vähä sellanen olo et elämästä tulee pelkkää orjallista oravanpyörää, sitä me frendienki kaa vähä puhuttiin...Kyl me naurettiinki ja juteltiin hauskoja mut onks meillä enää tulevaisuudessa mahollista tehä nii kun/jos opiskelut ja työt vie kaiken ajan😐
Tälläsinä hetkinä tulee se vähän alakulonen ja masentunu fiilis ettei oikee jaksa ees välittää mistään tulevaisuudesta...tekee mieli ajatella että ihan sama vaikka sairastusin tai kuolisin, ei tarttis ainakaan orjallisesti raataa oravanpyörässä koko elämää☹️
Elämä tuntuu sellaselta suolta missä vaa loputtomasti kahlataan ja taistellaan. Tekee mieli haistattaa pitkät koko systeemille; työelämälle, koululle ja kaikelle😞
Tälläsissä tunnelmissa vuoden 2014 vikat päivät
Moi,
Löysin tämän sivuston vasta eilen ja en ole vielä ihan kartalla, että miten toimii. Etsin eilen vastauksia netistä mun oloon ja törmäsin tähän keskusteluun ja aattelin, että ehkä avautuminen täällä vois auttaa.
Oon 23 vuotias työssä käyvä nuori nainen. Mulla on avomies, ihana pieni koira ja muutenkin kaikki hyvin (pitäisi ainakin olla). Nyt muutaman kuukauden ajan oon ollut ihan hukassa mun tunteiden kanssa. Kaikki alkoi lokakuussa ihmeellisistä syyllisyyden tunteista. Kaivelin mielessäni kaikkia vanhoja asioita ja virheitä mitä oon tehnyt mun elämässä ja podin huonoa omatuntoa niistä. Sitten pikku hiljaa aloin tuntea ahdistusta mikä alkoi vaikuttaa mun elämään rajoittavasti. Nykyään itkeskelen välillä, nukun huonosti ja tuntuu että henki salpautuu kun ahdistaa niin paljon. Se vaikuttaa mun parisuhteeseen, koska välillä mun on tosi vaikea olla mun miehen kanssa ja se tuntuu murskaavalta. Mun ei yhtään tee mieli seksiä ja sekin ahdistaa. Kaikista eniten mua nyt huolettaa parisuhde, koska se on mun elämässä kaikkein tärkeintä. Nää tuntemukset ei oo kokoajan mun mielessä ja musta tuntuukin, että välillä teen sen pahan olon itselleni tahallaan. Rupeen jo etukäteen jännittämään tiettyjä tilanteita ja miettimään, että kohta varmasti ahdistaa ja kaikki on taas huonosti ja sitten siinä käy just niin. Välillä mulla saattaa olla ns. hyvä päivä ja se ahdistus on koko päivän poissa mun mielestä.
2008 kun olin lukiossa, mulla oli masennusta/ahdistusta, mutta en oikein muista niistä ajoista mitään. Oon käynyt muutama viikko sitten työterveydessä kertomassa näistä asioista ja meen loppu kuusta vielä uudestaan. Tähän väliin lääkäri suositteli mulle melatoniinia, että nukkuisin paremmin, mutta en oo saanut niistä mitään apua.
Toivoisin, että joku auttais mua jaksamaan näiden fiilisten kanssa ja antais toivoa, että jossain vaiheessa mun olo on taas normaali. Ajattelen haikeudella esim. viime kesää, koska silloin olin tosi onnellinen. ☺️❤️. Haluaisin, että esim. tää sivu olis mulle sellanen mihin voin kirjottaa fiiliksiä silloin kun tuntuu pahalta. Kyllä mä voin puhua mun miehelle tai vanhemmillekkin, mutta en vaan uskalla sanoo niille ihan kaikkea. Ihanaa jos joku lukee tän ja vastaa mulle jotain.... 🙂🌻 😯🗯️
Hei kaikille.
ajattelin purkaa tunteita taas välillä tänne. Minulle ei ole diagnosoitu mitään sairautta, mutta psykologin avulla olen päätynyt jonkinlaiseen ahdistuneisuushäiriöön. Paniikkikohtauksia, pelottavia ajatuksia ja ahdistuneisuutta.
ajatukset lähinnä minulle ne pahin ongelma. Fyysiseen huonoon oloon olen jo muutaman vuoden aikana tottunut.
noh itse asiaa . Nyt kun tyttöystäväni on saanut taas (pätkä)töitä ja on yövuorossa minulle tulee kotona ahdistuneisuutta ja mielikuvia siitä kuinka tapan itseni. Samalla tulee mielikuvia ajasta kun meillä voisi olla lapsia (jotka suunnitteilla 1-2 vuoden sisään). Mielikuvissa tyttöystäväni löytäisi minut ja lapset kuolleena kotoa.
Ajatukseni ovat erittäin pelottavia ja ahdistavia ja yleensä liittyvät itseni tai muiden satuttamiseen... en halua tehdä kenellekkään pahaa ja tiedän etten tekisikään, mutta kun olen yksin tai luen uutisia perhesurmista ja muista tuollaisista alkaa ajatukseni laukkaamaan ylikierroksilla ja ahdistun ja voin pahoin. Tämä saa minut taas ajattelemaan tulevaisuutta ja miten pärjään yksinäni esim lasten kanssa. Näin ahdistun entisestään.😠
en tie saako tuosta selvää. Halusin vain paikan johon purkaa ajatuksiani. Jos jollain on hyviä mielenhallinta/rentoutumisharjoituksia kuulisin niitä mielelläni, kun omani ovat käymässä "tylsiksi" ja minun on vaikea keskittyä niihin