Tuntuu että vetelen jo jatko-aikaa. On joka päivä niin kurja olo henkisesti ja fyysisesti. Opiskelu vei kaikki mehut. Myönnän tehneeni virheen, kun aloitin opiskelut. Ei musta ole siihen. Tää skitsofrenia vie kaikki mehut. Romahdin täysin viime syksynä kun rupesin opiskelemaan. Olisi pitänyt olla vain rehellinen itselleni: ei musta ikinä ole mihinkään ammattiin. Vietän luultavasti koko loppu elämäni sairas-eläkkeellä. Kurjaa se on, mutta mitä mä voin tehdä, kun näen välillä harhoja, ahdistaa ja masentaa. On tää aika surkeeta välillä tää mun räpiköinti. En kuitenkaan usko kuoleman jälkeiseen elämään, mutta ehkä se on parempi että sitä sitten joskus nukahtaa, eikä herää enää… Sehän voi toisaalta olla ihan lohduttavakin ajatus.
Myönnän että olen tehnyt aivan helvetinmoisia virheitä elämän aikana. Mutta kun mitään ei voi enää muuttaa. Toisaalta ajattelen välillä ettei tää kaikki mun vikaa ole, vaan sairaus yksin kertaisesti vaan pakottanut tiettyihin ratkaisuihin.
Kyllä sitä on tullut monet itkut itkettyä. Tuntuuvaan välillä, että on niin tuskainen olo, ettei tule enää kyyneleitäkään. Jos Jumala on olemassa, niin minulle hän on kääntänyt selkänsä jo aikoja sitten.
Yritän nyt jotenkin elää tän jatko-ajan. Aivan sietämättömiä kipuja välillä ja masentavaa oloa. Olen lääkärit kiertänyt, eikä niistä mitään apua ollut. Rahaa vaan meni.
Olen paljon ajatellut sitä että lisään alkoholin käyttöä, se sentään vähän rentouttaa.
Yritin alku keväästä taistella ahdistusta vastaan esim. liikunnalla, mutta ei se mitään auttanut. En minä itseltäni henkeä ota, kituutan vaan ja yritän jotenkin selvitä.
Muistot vaan painaa niin perkeleesti. Tuntuu välillä etten pysty kantamaan sitä taakkaa.
No ei kai mulla ole enää muuta vaihtoehtoa, kuin luottaa että tuolla jossain universumin takana on joku Jumala, joka armahtaisi minut. Yksinkertaisesti se on tässä tilanteessa enää ainut toivo. Ja jos häntä ei ole, niin ei ole toivoakaan.😭
Hei Ilonai ja muutkin!
Hienoa että selviät ahdistuksestasi ilman lääkkeitä. Monilla kuitenkin ahdistus voi olla niin rajua, ettei siitä oikeasti selviä noin vain ja silloin on pakko turvautua lääkkeisiin.. Ihanteellista tietysti olisi jos olisikin mahdollisuus päästä ahdistuksesta yli ilman lääkkeitä.
Itselläni ahdistus meni pari vuotta sitten niin pahaksi, että ensimmäistä kertaa elämässäni olin varma etten olisi selvinnyt hengissä ilman lääkkeitä. Oireet minulla alkoi joskus 15-vuotiaana puhtaasti paniikkihäiriöllä, ja sen jälkeen viidentoista vuoden ajan olen kärsinyt monenlaisista ahdistuksen eri muodoista. Olen käynyt mm. terapiassa neljä vuotta, joogannut, kokeillut mindfulnessia, urheillut, syönyt terveellisesti, altistanut itseäni, lukenut psykologiaa jne, mutta pakko vaan sanoa että en silti olisi pahimmista vaiheista selvinnyt ilman lääkkeitä.
Mukavaa kesää kaikille, ja erityisesti paljon tsemppiä ketjun aloittajalle! 🙂👍 Oon lukenut paljon kirjoituksiasi mut oon valitettavasti tosi laiska kommentoimaan. 😟
Terve kaikki!
Olen myös sitä mieltä, että ilman lääkkeitä en olisi tässä... Mutta toisaalta lääkkeet voivat viedä tuhoon. Tää on aika kaksi piippuinen juttu.
Myönnän, että mulla alkoi alamäki lääkkeiden takia. Mutta toisaalta en olisi varmastikaan pystynyt opiskelemaan tai ylipäätään harrastamaan mitään ilman lääkkeitä...
Sitten vielä se että mulle ei kerrottu hirveästi lääkkeistä mitä lääkäri määräsi. Ja jos lääkärille sanoi että on ahdistanut, niin ne vain lisäsi lääke-annosta...
Nyt olen semoisessa vaiheessa, että en voi missään nimessä olla syömättä lääkkeitä, varsinkaan zyprexaa... Olen nimittäin kokenut sen millaista on olla ilman kyseistä lääkettä ja voin sanoa että en minä tässä kirjoittelisi ilman sitä
Toisaalta taas rauhoittavien kanssa menee helposti överiksi. Niihin on kehittynyt niin paha koukku etten pysty toimimaan ilman niitä.. En tiedä tuleeko loppu elämäni olemaan tällaista. Toivottavasti ei, mutta taistelua se tällä hetkellä on...
Tsemppiä teille!🙂👍
Hyvä että sulle löytyi juttukavereita, kun mä taas hävisin. Kani, joka muutti mun luota uuteen kotiin ukon kuoleman jälkeen kuoli, ja oon syytellyt itseäni siitä. Mieliala on ollut alhaalla ja ahdistun aika monesta asiasta nykyisin.
Tulin ilmoittamaan, että hengissä yhä. Palaillaan.
Kiva kuulla taas susta Nyuu... Torakka modella vedät vaan.
Se on varmasti iso menetys.
Kirjoittele vaan jos jaksat, mutta ymmärrän kyllä että ei sitä aina pysty. Pidetään itsemme hengissä.
Itelläkin vielä tota rinta kipua ja välillä niin kovaa että laatta lentää... Kyllä mää tässä kuitenkin sinnittelen... Kyllä se elämä kuitenkin on taistelun arvoista.🙂👍
Mä en oikein jaksais tätä jatkuvaa epätoivoa ja riittämättömyyden tunnetta. Mieliala on sinällään tasainen, ettei siinä mitään ihmeempiä, mutta synkkiä ajatuksia on kuitenkin. Eilen ahdisti pahemmin kuin tänään. Mutta on sitä ahdistusta edelleen.
Viikonloppuna pitäis muuttaa Hesaan kun maanantaina alkaa työt ja sekin ahdistaa. ^^" Kai työn osalta helpottaa kun pääsee siihen kiinni, mutta etukäteen aina hirvittää.
Oon liian terve sairauslomalle ja toisaalta taas tuntuu, että mistään ei tule yhtään mitään ja en jaksa. Mutta helpottanee.
Kirjoittelen pitemmin sit taas kun tuntuu että jaksan.
Ok. Mindfullness vois auttaa. Siinä yritetään keskittyä hengitykseen ja rentoutumiseen. Siitä on tehty tutkimuksia ja todettu että auttaa stressiin ja ahdistukseen. Oivamieli.fi sivulla on ainakin joitakin harjoitteita...
Itellä muuten kaikki hyvin, mutta vähän ahdistaa toi rinta kipu että jos se onkin jotain vakavaa. Enää en ole niin masentanut kuin muutama kuukausi sitten. Johtuu varmaan vuodenajasta ja siitä että oon taas nähny vanhoja kavereita. Jotenkin olo tuntuu silloin täysin terveeltä kun voi heitää kavereitten kanssa läppää. Mutta toisaalta se kontrasti on aika iso sitten kun palaa taas tähän tavalliseen yksinäisempään elämään... Tai yritän nyt nähdä muitakin kavereita enemmän. Kyllä se ihmsten tapaaminen on se elämän suola...
Joo. Kirjoittele aina kun siltä tuntuu... Niin minäkin.🙂
Kertokaa nyt hyvät ihmiset, kun itse en tiedä. Miten tästä skitsofreniasta selviää hengissä? Väsyttää koko ajan, itsetuhoiset ajatukset pyörii päässä, vaikea tehdä mitään, täysin lamaantunut olo, ei jaksa keskittyä, harhoja näkyy välillä...
Mää en käsitä miten selviän enää montakaan vuotta jos olo on tällainen. En minä itseeni uskalla tappaakkaan...
Lääkitys on ja sitä käytän.
Oon vaan täysin ymmälläni että mitä vaihtoehtoja mulla enää on, kun tuntuu että psykiatriakaan ei pysty tekemään tilanteelle mitään...
En minä perkele halua kuolla, mutta mietin vaan ettei tämä voi tällaisena jatkua...
Jos jollakin olis joku muu keino, kuin itsensä tappaminen mielessä niin olisin erittäin iloinen jos sen kertoisit😑❓
Voisi vaikka kokeilla mindfullness-juttuja, tänk juu.
Mulla loppui harkka perjantaina, eilen (la) muutin kesäksi Hesaan ja huomenna (ma) alkaa kesätyö. Mua ei tällä hetkellä edes jännitä. Mutta katotaan miten nukun ens yönä. ^^"
Tää on soluasunto, missä nyt asun, ja toin tyyliin vaan patjan, verhot, vaatteet sekä peseytymis- ja kokkausvälineet mukanani. Aika epäviihtyisä huone mulla siis. Ehkä jos saisin jonkun vielä kyyditsemään mun nojatuolin tänne.
Maisemanvaihdos selkeästi tekee hyvää ainakin tällä hetkellä, synkkyys ei ole paikalla, vaikka hitusen yksinäinen olen kuitenkin. Mä tosin olen sitä aina kun ei joku kaveri tms. ole vieressä. Eiköhän sekin lievene, kun tuntuu olevan jäänyt päälle tuo yksinäisyys miehen kuoleman jälkeen. Surun työstäminen vielä kesken kuitenkin.
Hyvä jos menee hyvin. Mulla tuntuu menevän aika päin persettä kaikki... No ehkä tästä vielä nousen...
Kyllä se suru voi kestää kauan. Itsekin suren kaveria ja on todella paljon mielessä. Tuntuu vaan että pitää saada itseni kuntoon ja sitten tavallaan voin surra kunnolla.
Kävin tänään psykiatrilla. Joudun lääke-seurantaan. Asun siis tämmösessä tuki-asunnossa. Nyt tapahtu semmonen muutos, että saan aamusin kolme tablettia Temestaa ja mun pitää sillä tavalla taktikoida, että ne riittää päiväksi. Tai ei niitä kaikkia ole pakko päivän aikana syödä, mutta ei tule ainakaan ylitettyä max. annosta. Vielä kun sais virtaa jostain, kun tuntuu ettei jaksa sängystä nousta...
No, taistellen kohti tulevaisuutta... Hyvä että olet päässyt elämässä eteenpäin.🙂👍
Itsekin toivottavasti pikku hiljaa pääsen...
minäitse89 kirjoitti 12.6.2016 17:38
Kertokaa nyt hyvät ihmiset, kun itse en tiedä. Miten tästä skitsofreniasta selviää hengissä? Väsyttää koko ajan, itsetuhoiset ajatukset pyörii päässä, vaikea tehdä mitään, täysin lamaantunut olo, ei jaksa keskittyä, harhoja näkyy välillä...
Mää en käsitä miten selviän enää montakaan vuotta jos olo on tällainen. En minä itseeni uskalla tappaakkaan...
Lääkitys on ja sitä käytän.
Oon vaan täysin ymmälläni että mitä vaihtoehtoja mulla enää on, kun tuntuu että psykiatriakaan ei pysty tekemään tilanteelle mitään...
En minä perkele halua kuolla, mutta mietin vaan ettei tämä voi tällaisena jatkua...
Jos jollakin olis joku muu keino, kuin itsensä tappaminen mielessä niin olisin erittäin iloinen jos sen kertoisit😑❓
Moi ,itseltäni harhaluuloisuus hävinnyt kokonaan kun olin noin vuoden ollut käyttämättä alkoholia.ja olotila paranee koko ajan.Lääkeiden käytön olen lopettanut lähes kokonaan ,ainoastaan univaikeuksiin tällä hetkellä menee minimaalisen pieniä määriä,mutta yksilöllisihän nämä jutut ovat.
Moi,
itsekään en enää alkoholia käytä. Kun oli lääkettä veressä ja otin kaljaa, niin menin aivan sekasin. On paljon huonoja kokemuksia alkoholista. Ei sovi mulle yhtään, jos se nyt kenellekkään sopii.
En tiedä millainen olisi olotila ilman lääkitystä. Zyprexaa on oikeastaan pakko käyttää, että saa nukuttua ja ettei tuu harhoja. Temestasta yritän pikku hiljaa päästä eroon. Melatoniini on toiminut hyvin.
Tässä on kesä aikaa päästä Temestasta tai päästä esim. yhteen päivässä. Kipu lääkkeitäkin menee jionkin verran, mutta niihin ei ole minkään näköstä riippuvuutta. Se on kyllä totta että alkoholi on aikamoista myrkkyä...
Järkyttävät kivut ollut taas tänään. Tuntuu etten kestä niitä. Panadol auttaa sentään vähän. Toivottavasti menee pian ohi... En mää sinne terkkuun viitti mennä kun ei ne siellä osaa auttaa. Pitää vaan purra hammasta. ☹️
Olin järjestetyllä matkalla tutun porukan kanssa. Oli kyllä ihan kiva reissu. Pääs taas sosiaalisuutta harjoittaan. Oli vaan järkyttävän vaikeeta niellä ruokaa. Oli pakko ottaa Temestaa. Onneksi oli todella upea ilma...
Kyllä toi ihmisten näkeminen ja juttelu auttaa. Tavallaan kun olen täällä kotona, niin jämähdän tänne ja käperryn enemmän itseeni... Toisaalta tarviin välillä yksityisyyttä. En pysty olemaan porukassa koko ajan.
Ajattelen tässä vaan sitä kontrastia: ensin olen kotona yksin kaikki talvi-kuukaudet, sitten yhtäkkiä onkin kesä ja näen kavereita koko ajan ja käyn reissuilla yms. Mun kannalta olis parasta, että ihminen viettäis talven horroksessa ja kesällä sitten pidettäisiin hauskaa.
Mieten että aina noi talvet menee ihan käteen ja kesällä taas parsin itseni kuntoon ja yritän taas elää... Saa nähdä mitä ensi talvi tuo mukanaan...
Miten menee Nyuu?
Itsellä tää elämä tuntuu olevan silkkaa helvettiä. Koko ajan kipuja rinnassa. Päässä soi sama levy: kaikki on omaa vikaa ja olet huono ihminen. Ja kaiken tän päälle vielä massiivinen lääke-riippuvuus. Otan keski määrin 5 mg Temestaa päivässä vaikka lääkärin määräys on 3. En vaan kestä tätä kipua enää. Lääkärit ei pysty auttamaan ja tuntuu ettei kukaan muukaan...
En olisi voinut ikinä kuvitella, että mun elämä tulee oleen tällasta 26-vuotiaana. Enkä toisaalta tilaanteellieni mitään voi. Sairaus iski ja lujaa. Kaikki lähti siitä kun olin opiskelemassa viime syksynä. Sen jälkeen kaikki on mennyt päin persettä.
Nää mun kivut on oikeasti niin massiivisia, että välillä toivon että vaikka sitten kuolisin pois ettei mun tarvii päivästä toiseen näitä kestää.... Kaikki mahdolliset tutkimukset on tehty ja aina todetaan ettei ole vakavaa... Mutta kyllä ne vakavilta kivuilta tuntuu ja psyykekin tässä menee kun samaa ollut jo yli puoli vuotta. En vaan jaksais enää..☹️
Kun olis joku lääke joka veis kaikki kivut pois, niin pystyisin taas elämään normaalia elämää. Kun tuntuu ettei tämä kohta enää ole elämisen arvoista. Tiedän että kuolema ei ole mikään ratkaisu ja että nää kivut saattaa häipyä joku päivä. Mutta olen nyt sinnitellyt puoli vuotta, eikä mistään tunnu olevan parannusta niihin...
Tässä alkaa oleen semmonen olo että joko kivut lähtee tai minä lähden...
Onko paljon kiireitä Nyuu?
Itse olen alkanut taas urheileen. Olo parantunut ihan siedettäväksi.Kivut jonkin verran hellittäneet. Kyllä tässä toiveikas mieli on taas... Ehkä se päivä tulee vielä etten tarvitse rauhoittavia ja kivut on poissa...
Toivottavasti sulla menee hyvin..? 🙂