Tuntuu että vetelen jo jatko-aikaa. On joka päivä niin kurja olo henkisesti ja fyysisesti. Opiskelu vei kaikki mehut. Myönnän tehneeni virheen, kun aloitin opiskelut. Ei musta ole siihen. Tää skitsofrenia vie kaikki mehut. Romahdin täysin viime syksynä kun rupesin opiskelemaan. Olisi pitänyt olla vain rehellinen itselleni: ei musta ikinä ole mihinkään ammattiin. Vietän luultavasti koko loppu elämäni sairas-eläkkeellä. Kurjaa se on, mutta mitä mä voin tehdä, kun näen välillä harhoja, ahdistaa ja masentaa. On tää aika surkeeta välillä tää mun räpiköinti. En kuitenkaan usko kuoleman jälkeiseen elämään, mutta ehkä se on parempi että sitä sitten joskus nukahtaa, eikä herää enää… Sehän voi toisaalta olla ihan lohduttavakin ajatus.
Myönnän että olen tehnyt aivan helvetinmoisia virheitä elämän aikana. Mutta kun mitään ei voi enää muuttaa. Toisaalta ajattelen välillä ettei tää kaikki mun vikaa ole, vaan sairaus yksin kertaisesti vaan pakottanut tiettyihin ratkaisuihin.
Kyllä sitä on tullut monet itkut itkettyä. Tuntuuvaan välillä, että on niin tuskainen olo, ettei tule enää kyyneleitäkään. Jos Jumala on olemassa, niin minulle hän on kääntänyt selkänsä jo aikoja sitten.
Yritän nyt jotenkin elää tän jatko-ajan. Aivan sietämättömiä kipuja välillä ja masentavaa oloa. Olen lääkärit kiertänyt, eikä niistä mitään apua ollut. Rahaa vaan meni.
Olen paljon ajatellut sitä että lisään alkoholin käyttöä, se sentään vähän rentouttaa.
Yritin alku keväästä taistella ahdistusta vastaan esim. liikunnalla, mutta ei se mitään auttanut. En minä itseltäni henkeä ota, kituutan vaan ja yritän jotenkin selvitä.
Muistot vaan painaa niin perkeleesti. Tuntuu välillä etten pysty kantamaan sitä taakkaa.
No ei kai mulla ole enää muuta vaihtoehtoa, kuin luottaa että tuolla jossain universumin takana on joku Jumala, joka armahtaisi minut. Yksinkertaisesti se on tässä tilanteessa enää ainut toivo. Ja jos häntä ei ole, niin ei ole toivoakaan.😭
En tiedä onko sulla tätä samaa, mutta jos olen paljon ihmisten parissa ja tulen sen jälkeen kämpälle, niin itsemurha ajatukset voimistuvat ja joskus olen joutunut ottamaan monta rauhoittavaa etten toteuttaisi aikeita.
Tää on vaan niin ristiriitasta, kun haluan olla ihmisten kanssa. En halua erakoitua, mutta kun mulla tulee itsemurha ajatuksia aina kun tuun vaikka kaverilta... Tää on tällasta hirveetä tasapainottelua... Parasta varmaan olis erakoitua, niin en tekisi mitään itselleni tai toisaalta jos olisin pitkään yksin niin silloinkin varmaan itsetuhoiset ajatukset lisääntyisivät...
Elikkä kaikki vaihtoehdot ovat huonoja.
Tuntuu että joka päivä se uhka on että tekisin itselleni jotain pahaa... Tarvisin varmaan jonkun lääkityksen siihen pulmaan... Olen vaan niin melankoliaan taipuvainen... Kun välillä tuntuu että mun aikani alkaa olla ohi, kun ottaa huomioon sairaudenkin...
Mun pitäis muuttua täysin. Mutta onko se mahdollista? Kun tuntuu siltä että se päivä häämöttää lähi-tulevaisuudessa, että vedän sen purkillisen pillereitä...☹️
En haluaisi niin käyvän mutta koko ajan tavallaan olen ajelehtimassa sitä kohti... Yritän kuitenkin taistella vastaan...
Alkaa vituttaan tää rinta kipu. Kun ei siihen auta mikään. Ei burana, ei Panadol, ei Temesta, Ice Power ehkä ihan vähän... On tää vaan vittumainen vaiva. Puoli vuotta ollu. Ei hetken rauhaa. Alkaa ottaan kupoliin...
Kai sitä pitää vaan kestää. Toivottavasti menee pian ohi, että voi taas nauttia elämästä...
Miten menee Nyuu? Onko kiireitä?
Oon joutunu taas vetään Temestaa maksimi annoksella ja vähän ylikin. Tuntuu että en ole kyllä lähelläkään tervettä. Kauheita ajatuksia ja fyysistä kipua...
En mitään muuta toivo kun että tää kipu loppuis ja saisin mielenrauhan. Tuntuu että mieli koko ajan syyttää mua kaikesta. Varsinkin näistä kivuista. Mun pitää vaimentaa se musiikilla ja rauhoittavilla. Välillä tuntuu että jos olis kuollut, niin ei tarvis kuunnella mielen tuotoksia. Mutta ei siinä kuolemassa sitten mitään muuta hyvää oliskaan...
Oon nyt vähän eksyksissä, että mitäköhän tässä nyt pitäis tehdä? Kun ei lääkkeistä ole oikeen apua. Ja terkussa todetaan aina ettei sulla mitään somaattista ole.
Hyvät neuvot olis tarpeen..?
😭 Taas pää kelaa jotain itsemurha suunnitelmia. En mää vaan jaksais enään tätä paskaa. Oon niin pahasti koukussa noihin rauhottaviin ja kipu-lääkkeisiin... Olo tuntuu koko ajan toivottomalta. Mitään ei jaksa tehdä. Ei edes jaksa viedä roskia.
Kaikki tuntuu turhalta. Tuntuu että kuolema olis paras ratkaisu, kun ei mun kohdalla toi Terapia toimi ja lääkkeistäkin on vaan haittaa ja harhoja päivästä toiseen... En ymmärrä mikä pointti tässä mun elämisessä on, kun en voi tehdä mitään. Eikä mikään muutenkaan tunnu mielekkäältä...
Olen aivan uuvuksissa koko ajan... Nään harhoja välillä seinillä. Välillä ne tulevat näkökenttään... Arvasin että tää päivä on tulossa, kun ei jaksa enää mitään... Silkkaa taistelua koko ajan. Ei jaksa lukea mitään... Musiikki on ainut mikä vähän helpottaa...
Eikö sitä sais vaan mennä...😭 Kun ei tästä elämästä tule enää mitään... Paha sairaus on, se pitää myöntää...
Ja nää helvetin kivut koko ajan... Tänään taas vetäny 4 Temestaa vaikka 3 maksimi päivässä... Yritän jotenkin vaan hillitä kipuja... Puoli vuotta olen joutunut kärsimään näistä...
Asuisin vaikka veneen alla kesän, jos saisin kivut sillä pois... Nää kivut ajaa hulluuden partaalle... Joka päivä mietin, että ellei ne kohta lakkaa. Niin sitten minä lakkaan olemasta.
No ihan kamala tilanne! Eikö se lääkäri, jolta saat lääkkeitä, kiinnitä tilaasi mitään huomiota? Temestan valmisteyhteenvedossa sanotaan, että se voi laukaista itsemurhataipumuksia. http://spc.nam.fi/indox/nam/html/nam/humspc/2/740142.pdf Ne ajatukset siis varmaan johtuvat lääkkeestä. En ole mikään asiantuntija, mutta vaikuttaa päivänselvältä, että tarvitsisit jotain hoitoa ja ettei sinua saisi jättää heitteille. En nyt muista, mitä olet kertonut hoitosuhteistasi. Lääkäriä tuossa tilanteessa kuitenkin varmasti tarvitaan. Yritä etsiä apua! Jaksamista!
Siis varmaan oireesi johtuvat lääkkeestä, ja sinun pitäisi päästä jonkun auttamana vieroittautumaan siitä. Ei siihen varmaan yksin pysty. Rintakipu voi olla ahdistuneisuuden oire eikä välttämättä oire muusta sairaudesta. Itselläni ainakin näin on, rintaan sattuu vuosikausien ahdistuksesta ja itkemisestä. Riippuvuudestakin on kokemusta, olin muinoin riippuvainen Diapamista. Se oli tuskallista. Pääsin siitä kuitenkin pikkuhiljaa eroon ilman laitoshoitoa, kun annokset olivat vielä normaalin tasoiset eikä juttu ollut kestänyt kauan. Hankalaa vieroittautuminen on, kun elämä tuntuu niin tuskalliselta ilman lääkettä, mutta lopputulos on varmasti parempi kuin nykytila. Lääkehän tekee elämän pikkuhiljaa helvetiksi. Kannattaa yrittää. Mutta ensiksi sinun olisi löydettävä joku lääkäri, joka ohjaisi sinua tässä asiassa.
Joo. Olen ihan samaa mieltä, että vieroitukseen pitäis päästä. Tää tilanne on muuttunut ihan helvetiksi niiden takia... Tässä todellakin on henki kyseessä...
Pitää varmaan ottaa päihdetyöntekijään yhteyttä... En mää tästä yksin selviä...☹️
minäitse89 kirjoitti 1.6.2016 11:42
Joo. Olen ihan samaa mieltä, että vieroitukseen pitäis päästä. Tää tilanne on muuttunut ihan helvetiksi niiden takia... Tässä todellakin on henki kyseessä...
Pitää varmaan ottaa päihdetyöntekijään yhteyttä... En mää tästä yksin selviä...☹️
Kyllä sinä varmasti saat apua. Paljon voimia sinulle! On noi aika hurjia annoksia; minullakin on käytössä Temesta pahojen päivien varalle. Otan 0,5 mg joskus harvoin ja siitäkin olen huolissani... 🙂 Kokonaisesta 1 mg:n tabletista varmaan menisin ihan tokkuraan. Ei kyllä ole kokemusta, mutta vastaavasta "hurjasta" annoksesta Opamoxia on.
Jaksamista! 🙂👍🙂👍🙂👍 Kyllä sinä selviät!
Kiitos tsempistä!🙂
Mulla on tullut sitä toleranssia niin paljon, että 0,5 mg on yhtä tyhjän kanssa...
Ajauduin tähän kierteeseen kun aloitin opiskelun viime syksynä... Tai oonhan mää jo sitä ennenkin jo 8 vuotta Temestaa syönyt, mutta viime syksynä annos koko alkoi suureneen. Nykyään en pysty tekemään mitään ilman lääkettä...
Meen tänään tapaan päihdetyöntekijää ja siellä suunitellaan jatkosta... On mennyt kyllä välillä niin hurjia annoksia ettei viitsi ees kertoo... Onneksi kuitenkin olen jotenkin tässä rämpinyt eteenpäin...
Viinaakin joskus otin vielä päälle. Se on viimenen teko. Kun viina alkaa vaikuttaa, niin siinä menee kaikki estot ja rupee popsimaan pillereitä kuin karkkia... Yritän pysytellä kaukana alkoholista, kun siitä ei ole kuin haittaa...
Hei,
Kyllä tuo bentsojen purkaminen on yhtä helvettiä. Olen syönyt jo 1 vuoden temestaa 6 mg / vrk. Nyt alotettiin lääkkeen purku. Hitaasti puretaan, 0,5mg päiväannoksesta pois kuukauden ajan, ja sitten taas 0,5mg vuorokausi tiputus. Pitkään tuo kestää mutta saa nähdä miten äijän käy, eroon tahtoisin kokonaan noista mutta niin kauan tullut popsittua että vaikeaa se tulee olemaan..
Moi!
Aika korkee annos toi 6mg, vaikka olen itsekin sen verran välillä ottanut. Nykyään on jo semmonen henkinen ja fyysinen riippuvuus, etten mää ilman apua irti pääse...
Ajattelin joskus, että luultavasti syön bentsoja koko loppu elämän... Eikä se muuten olis niin kamalaa, mutta kun ne vaikuttaa muistiin ja tulee muitakin sivuoireita.
Määräskö lääkäri sulle 6 mg / vrk vai aloitko omin päin ottaan? Mulle lääkäri sano että 3 mg on ehdottomasti korkein mitä Temestaa voi ottaa päivässä...
Moi,
Kyllä tuo 6 mg / päivä on lääkärin määräämä, sitä ennen söin 2 vuotta 4 mg / päivä. Ahdistukseen ja sos. tilanteiden kammoon menee. Nyt ahdistus saatu jonkun verran kuriin lyricalla, ja aletaan purkamaan tuota temestaa.
Jos itse alat purkamaan temestaa niin muista hidas vieroittaminen, sinun tapauksessa 0,25mg päiväannoksesta. Voin tänne pistää päivityksiä miten minun vierottamiseni etenee, mutta tiedän että henkinen riippuvuus on pahempi kuin fyysinen.
Tsemppiä sinulle.
Kiitos!
Tsemppiä myös sinne. Joo, munkin kohdalla se henkinen riippuvuus on paljon pahempi kuin fyysinen. Kun on tullut se rutiini että ottaa Temestan joka vaivaan...
Joo, voisit kirjotella miten sujuu. Itsekin tässä pikku hiljaa alan pudotteleen annosta... Mulla vaan vaivaa noi fyysisetkin kivut, mutta niihin auttaa Burana ja Panadol...🙂👍
Helvetti, kun säikähdin viime yönä. Olin ottanu illalla 800 mg Buranaa, 1 gramman Panadolia, Zyprexaa 20 mg, melatoniinia 6 mg, ja 1 mg Temestaa. Kaikki oli ihan lääkärin ohjeiden mukaan. Mutta sitten heräsin siihen keskellä yötä ettei saanut happea. Olin aivan paniikissa. Yks kauheimmista tilanteista mitä on mulle ikinä sattunut. Soitin päivystykseen ja onneks tilanne palautu normaaliksi.
Tästä eteenpäin yritän käyttää mahdollisimman vähän lääkkeitä. Tajusin että tällä menolla ei elimistö kestä. Tämmönen varotus vaan, että kannattaa pitää lääkkeiden käyttö minimissä.
Kirjoitan nyt lääkkeistä, vaikka omaa kokemusta ja tietämystä ei ole.
Minua hämmentää, kuinka paljon lääkkeitä käytetään niin mielen kuin ruumiillisen vaivan hoitamiseen.
Jos ahdistaa- otetaan rauhoittavaa; jos ei nukuta- otetaan unilääkettä; jos hammasta kolottaa- otetaan buranaa- ja jne.
On uskomatonta, että lääkkeillä peitetään kaikki ne hälytysmerkit mitä kroppa antaa. Kaikki nämä henkiset ja ruumiilliset kivut mielestäni kertovat, että jotain on elämässä pielessä - ja nimenomaan oma elämäntapa pitäisi korjata. Lääkkeillä vain hävitetään oireet....
Varmasti lääkkeet auttavat selviämään arjesta hetkellisesti. Pidempi, vuosien käyttö epäilyttää...
Monet ovat kertoneet lääkkeiden sivuoireista ja riippuvuudesta. Ja myös lääkkeiden sivuoireisiin määrätään lääkkeitä. Sitten syödään 10 eri pilleriä päivässä, mikä on ihan kamalaa.
Minulle kerran tarjottiin lääkettä ahdistukseen, mutta kieltäydyin.
Minulla on ahdistusta ollut päivittäin noin 4 vuoden ajan. Aikansa se kertyy ja paisuu ja sitten purkautuu itkuna, jota kestää koko päivän. Sen jälkeinen viikko on taas onnellinen kun paineet on poistunut itkussa... Mieluummin koen sen ahdistuksen ja sen jälkeisen viikon onnellisuuden, kuin turrutan tunteeni masennus ja ahdistuslääkkeillä- pelottaa, että niillä kadottaa itsensä.
Näin minä mietin. 🙄